Ajauduin asioimaan pitkästä aikaa Itäkeskukseen ja kävin keskustassakin asti. Rentouttavaksi kokemukseksi ei voi sanoa. Ihmiset olivat tylyjä ja kiireisiä. Joka paikkaan ängettiin ekana oltiin autolla tai kävellen. Kaikilla tuntui olevan turpa mutrulla ja tekokiire päällä. Kirsikkana kakussa Itiksen kahviloissa ja käytävillä maleksii melkoiset määrät toimettomia tai sitten ne kaikki vuorotöissä ja päivisin aikaa olla ostarissa.
Muistin taas miksi Loviisa niin ihana paikka. Ei parkkipaikkojen metsästystä, ei parkkimaksuja, ei pitkiä jonoja, ihmiset kaupoissa juttelevat keskenään, kaduilla tervehditään.
Muistin taas miksi Loviisa niin ihana paikka. Ei parkkipaikkojen metsästystä, ei parkkimaksuja, ei pitkiä jonoja, ihmiset kaupoissa juttelevat keskenään, kaduilla tervehditään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä on olla: ei jatkokoulutusta nuorille, ei työtä, ei kauppoja, ei palveluja, ei päällystettyjä katuja, alkoholisteille oma kerho jossa voi käydä välillä sivistyneesti tankkaamassa eikä oppilaat näe, koko kaupunki talvella hangessa ja kesällä humalassa. Hyvät terveyspalvelut Kotkasta tai ruattiksi Porvoosta. Visio tai oliko utopia: vanhusten tuleva keskitysleiri?
Lähtee poois jos ei kelpaa....
Työttömänä ja hyvän päivärahan saavana nautin asua Loviisassa. Mulla on vapaa pääsy pois milloin vaan. Jos vaimo haluaa kiharat, tehdään retki. Välitankkaus Gammelbyn aakkosasemalla, pullakahvit. Ajetaan suoraan itikselle, parkkipaikkoja vaikka muille jakaa, ja heti oven vieressä. Vaimo kampaamolle ja meikämanni kiertään liikkeitä, ihan huvin vuoksi. Seurataan ihmisten liikkeitä ja naatitaan. Sitten mennään syömään, joko kreikkalaiseen, kiinalaiseen tai vietnamilaiseen ravintolaan. Joskus voidaan syöda suomiruokaakin. Sitten ruokaostoksille, Stockman tai City-Market. Ostetaan viikon ruuat niin ei tartte maksaa kiskurihintoja kotona. Kotimatka tehdään Tuusulan kautta että saadaan bensaa 1.49.9 litralta, ja tankki täyteen. Viikolla ei tartte käydä Lidlissä jonottamassa kassalla kun kerran, ostan maitoa. Vaatteet ostan Kotkasta Haloselta, rakennustarvikkeet Porvoon Bygg Maxista. Autoni huollaan Kouvolassa. Lääkkeet en ikinä hae Loviisan apteekista. Mutta, Loviisasta ostan Linkan tuoretta kalaa. Repikää siitä!
Näinhän nää muutkin luuserit ja työtä vieroksuvat ajattelee. Luulevat vieläpä ettei itsekunnioitusta tarvita. Koita pärjätä itsesi kanssa.
Hyvä sinä. minä säästän ne bensat ja hurautan pyörällä ruokakauppaan, kiskurihintoja en ole tavannut.
Minä myös ahdistun Itäkeskuksessa ja muissa jättimarketeissa, niin paljon tavaraa mitä EN tarvitse.
Suurkirppikseltä löytyy muutamalla eurolla tarvekaluja ja vaatteitakin..voit pitää lumppuleenana mutta ei sitä kuitenkaan oikeasti kukaan huomaa.
Alkoholisti en ole, eikä tuttavapiirinikään. Loviisassa on paljon raittiitakin ihmisiä. rahaa minulla jää pienestä palkastanikin yli niin että en keksi enää muuta kuin hyväntekeväisyyden mihin sitä voi käyttää...kun en viitsi vartavasten kaasutella sitä maantielläkään.
Nyt kannattaa muuttaa tänne, sillä kunnan talous tulee kuntoon kun kuntaliitoksen karenssi loppuu 2015 alussa. Silloin raatihuoneen anlyysien toimesta voidaan väkeä sopeuttaa tarpeen mukaisesti tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Henkilöiden tehokkuutta aletaan arvioimaan oikeasti tuloksen ja työssä olon perusteella. Esimerkkiä saavat näyttää johtoryhmän jäsenet -> tulosta tai => ULOS. Jos talous ei parane kannattavuuden kautta niin Porvoo meitä kutsuu. Lapinjärveen ei kannata yhtyä, silloin kunnassa olisi pääluvun mukaan enemmän sikoja kuin ihmisiä eikä sikoja lasketa mukaan Sote-ratkaisussa vaikka keski-ikä laskisi ja nuppiluku kasvaisi merkittävästi.
Kaikki hyvätuloiset ovat lämpimästi tervetulleita Loviisaan, me rakasta teidän verorahoja.
Tarvetta olisi myös ravistella työntekijäpuolella ja keskijohdossa asenteita. Leipiintyneet työntekijät eivät tiedä työntekoajoista tai asenteista tuon taivaallista. Keskustelupalstojen itkijänaiset voisivat samoin katsoa peiliin ja vaikka siellä näkyisi parrankasvua niin saa miettiä, miksi käyttäytyy kuin itkijänainen kirkonmäellä.
Utopiaa, ei johtoporras noki toisiaan! Nyt on tulevaisuus kiinni siitä, älyääkö Porvoo lobata Loviisaa kumppanikseen. Sillä, katso, kun pääkaupunkiseutu yhtyy isommaksi, ei Porvoota enää ole - ja jäljelle jäänyt itäien Uusimaa liittyy Hämeeseen? Jos Porvoo ja muu Uusimaa lyö hynttyyt yhteen, niin on toiveita säilyttää jotain omaa ja samalla olla vastavoimana pääkaupunkiseudulle.
Loviisassa on palvelut , mutta sisällöttömät. Vaikka Lovarin pääkirjoitus suorastaan käskee mennä paikalliseen ostoksille, niin minkäs teet, kun ei ole mitä ostaa, tai valintaa ei ole. Mistä muuten Loviisasta saa vuodevaatteita?
Loviisasta saa vuodevaatteita kun ajaa 40 km itään tai länteen. Osta samalla sänky, hajuvettä ja merkkifarkut,
Loviisa on vielä kehitysvaiheessa, muta kyllä tulevaisudessa kaupat ja palvelut löytyvät vielä oman kunnan rajojen sisältä. Nyt mennään utopialla ; pieni kaupunki suuret suuret elämykset. Parin vuoden jälkeen kun Ujula tai Lindelöf meitä palvelevat niin kaikki on paremmin. Ei KH:n puheenjohtajankaan tarvitse hajuvettään Roomasta hakeä eikä jaakobstadissa ole virkamiehistä lukumääräistä pulaa..
Liitetään mitä liitetään, mutta Loviisa on tuppukylä. Ikinä ei tule niitä palveluita takaisin mitä on ollut. Kylässä kun on apteekki, pari kauppaa, alko, muutama bensanmyyjä, (siis ei huoltoasema) kukkakauppa ja hautaustoimisto, niin niillä pitäisi pärjätä.
Jos minulla ei olisi hyvä terveys, hampaat kunnossa, ajokortii ja auto, en voisi asua Loviisassa!
Tiedätkö, että tuolla maaseudulla asuu paljon ihmisiä. Ovat jopa tyytyväisiä oloonsa.
Itiksen kauppakeskus on bönden helsinki..sinneikään ei kyl osata ilman navigaattoria ja sipoonlahden nesteellä pysähdytäänkin kysymään myyjiltä neuvoa minne ajaa. Tällaiset aiheet on ihan perseestä,koska itis turistien pitäs ajella koko pääkaupunkiseutu läpi, niin näkisivät että kyllä siellä ihmiset on kyllä ihan tavallisia suomalaisia. Itse näkisin loviisalaiset sisäänpäinkääntyneinä umpijuntteina ennemminkin..mollottajia ja tylympiä.
Loviisan keskustaan tarvitaan muutama ruokakauppa esim. Aleksanterinkadulle ja Kuningattarenkadulle. Silloin asiakkaita riittäisi myös muihinkin liikkeisiin näillä kaduilla. Toivottavasti tämä houkuttelisi myös uusia yrittäjiä tyhjiin liiketiloihin.