KYSYMYS:
Miten Marketan kannattaa toimia jatkossa?
Kuolinpesässä 6 osakasta, joiden isä on siis kuollut. Viidellä lapsella Yrjöllä, Paavolla, Anselmilla, Uolevilla ja Anterolla(Cp-vammainen, aivot toimivat) sama äiti ja yhdellä lapsella eli Marketalla on siis eri äiti. Kaikki osakkaat ovat jo aikuisia. Vainaja ei ollut naimisissa kuollessaan. Palkattu ulkopuolinen henkilö hoitamaan pesän asioita, ei kuitenkaan käräjäoikeuden määräämä, Anselmin ehdotuksesta,ko hlölle annettu valtakirjat pankkiasioiden yms. hoitamiseen.
Vainaja jättää jälkeensä kaksi kiinteistöä, käyvät arvot 40.000eur ja 25.000eur, sekä asunto-osakkeen, käypä arvo n.60.000eur. Rahaa pankkitilillä n.20.000eur. Yhteensä n 145.000eur.
Vainajan yhdessä kiinteistössä (vainajalla 100% lainhuuto) asuu hänen entinen vaimonsa, josta on jo siis eronnut v. 1966. Omaisuuden ositus jäänyt vainajan ja entisen vaimon Liisan välillä tekemättä.
PERUKIRJA
- tehdään perukirja, josta jätetään yhden kiinteistön osalta hinta-arvio laittamatta (tarkoituksella). Oikeasti käypä arvo n.25.000eur, verotusarvo n. 9.000eur.
- Ko kiinteistön papereita ei löydy mistään.
- Mainitaan että kiinteistössä asuu Liisa, ja ko kiinteistö on ollut aiemmin heidän yhteinen kotinsa ja että ositus on jäänyt tekemättä. Avioero xx.xx.1966.
- tämä eri perheestä oleva Marketta vaatii ko kiinteistön ositusta omalta osaltaan, joka myös perukirjaan merkitään. Osituskirjaa ei tehdä vielä, luvataan tehdä kauppakirjat muutaman päivän päästä jos päästään hinnasta sopimukseen. Marketta pyytää käyvän arvon mukaista ositusta.
MYYNTIVALTUUTUS
- Pesänhoitajalle annetaan valtuudet myydä pesän kiinteistö (toinen kiinteistöistä joka on tyhjillään) ja asunto-osakkeen. Sovitaan ettei ko kiinteistöä ja asunto-osaketta myydä alle tiettyjen hintojen. Tai jos myydään pitää olla lupa jokaiselta pesän osakkaalta.
OSITTAINEN PERINNÖNJAKO
Tämän jälkeen tehdään osittainen perinnönjakokirja, jokaiselle osakkaalle 1/6, koskien vainajan pankkitilillä olevia rahoja
- pesänhoitaja pitää osittaisen perinnönjakokirjan itsellään, eikä anna muille kopiota siitä, vaikka Marketta sitä pyytää
ASUMISSOPIMUS
Osakkaat tekevät sopimuksen siitä että isän entinen vaimo Liisa saa jäädä asumaan kiinteistöön vastikkeetta loppuiäkseen.
LASKUT MAKSETAAN
- pesänhoitaja käy maksamassa laskut tekee tilisiirron omasta palkkiostaan omalle tililleen.
OSITTAISTA PERINNÖNJAKOA EI SUORITETA vaikka osittainen perinnönjakokirja olikin tehty.
ULOSOTTOVIRANOMAINEN
- pesänhoitaja ilmoittaa tutulleen että pesän osakkaalla Yrjöllä on velkoja ulosotossa. Pesänhoitajan tuttu käy ilmoittamassa siitä ulosottoviranomaiselle, joka ei ollut aiemmin asiasta tiennyt. Ulosottoviranomainen saa kuulla että perinnönjako on jo aloitettu eli osittainen perinnönjakokirja on tehty.
PESÄNHOITAJA ILMOITTAA
Marketalle että kiinteistön ositusta ei voida tehdä ellei kaikki pesän osakkaat ole jaosta yksimielisiä ja että nyt kun on tullut tietoon että yhdellä pesänosakkaalla on velkoja ulosotossa niin ko jakoa ei voida toimittaa ilman pesänjakajaa...
Miten hyväuskoisen Marketan käy? Marketta haluaisi saada perimänsä rahat itselleen ja päästä mahdollisimman pian eroon koko hommasta. Suku kun tuntuu todellakin olevan pahin.
Mitä Marketan kannattaa tehdä? Vai kannattaako vähävaraisen Marketan jäädä odottamaan mitä tuleman pitää... Pystyykö ulosottoviranomainen tekemään jotakin asioiden eteen? Määrätäänkö asioita hoitamaan pesänjakaja, jos osittainen perinnönjako on jo tehty, siis paperilla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Marketta odottaa, kunnes verotoimisto määrää perintöverot. Silloin kaikki haluavat myydä kaiken muun omaisuuden paitsi sitä, missä ex-vaimo asuu. Sitten Marketta saa rahansa.
Koska yhdellä pesänosakkaalla on velkoja ulosotossa, perinnönjakoon pitää saada pesänjakaja, vai pitääkö? Kuka maksaa tässä tapauksessa pesänjakajan palkkion? Kaikki pesän osakkaatko? Voiko Marketta hakea käräjäoikeuden määräämää pesänjakajaa? Ja jos voi, hakeeko Marketta myös pesänselvittäjää, koska omaisuuden ositusta ei ole tehty?
Yhden pesänosakkaan ulosottoasiat eivät vaikuta mitenkään pesän asioihin. Pesänselvittäjän palkkion maksaa aina pesä. Jos pesän varat eivät riitä, loput maksaa se, joka pesänselvittäjää käräjäoikeudelta vaati. Marketta voi hakea kätäjäoikeuden määräämää pesänselvittäjää. Koska tämä tulee pesälle kalliiksi, niin asiasta olisi syytä etukäteen informoida muita pesän osakkaita. Pesänselvittäjä tekee myös jaon.
Marketan pitää pyytää neuvoa oikeusaputoimistosta tai tuomarilta, kun on homma mennyt tunaroinniksi tai juonitteluksi. Heti asia asiantunteviin käsiin, ennen kuin sotku pahenee.