Pannaanko kunnan kyläkiusaajat 1980 - 2013 luvuilta luokilleen ja aletaan puhua kylien pahoinvoinneista.
On tapahtunut melkoisia juttuja, joista ollaan aikamoisen hiljaa oltu??
On tapahtunut melkoisia juttuja, joista ollaan aikamoisen hiljaa oltu??
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kerro vaan, mutta jätä nimet pois.
Ei missään tapauksessa nimi. Muista tämä Konnevetinen erikoisuus, selätakana se on kaikkein parasta. Riittää näille surkimuksille jotka eivät uskalla katsoa naapuriaan simiin, kunhan vihjailet, että oletteko kuulleet variksen kaupalla kerrottiin, että kirkokylääön on tullut tai tulossa, eikun menossa tai jotain kuitenkin.
Se on sitä aitoa konnevetisyyttä ja eikun tekemään valtusta vaikkapa hallintooikeuteen.
kyläässä on hyvin kehittynyt kaunainen ilmapiiri.Tätä on harvoin tarjolla keskisuomessa.
Kuka sen semmosen on keksinyt. Minä olen koko elämäni täällä asunut, enkä ole vielä edes huomannut mitään.
Kirkolla vai joillakin reunakylilläkö asut? Et sitten ole tainnut hoksata, miten täällä voidaan ovelasti toimia tuhoamalla ¨"nakertaen" vaikka naapurin perheeltä elämä. Reunakylillä tapahtuu....
Kohti dementiaa liukuva narsisti "nakertaa" vanhalla rutiinilla. Kukaa ei lopulta oo turvassa, eikä mikään sallaisuus pysy, vaan lopulta niin omat ku muihenki asiat lauletaan juluki pitki pitäjää. Oota vaan vuoroas.
Kylläpä sitä ollaan hiljaa,,kuin kusi sukassa. Onko ne uhoojat jäätyneet, vai onko heidän suut muuten tukittu.
Jospa sitä ollaan kuulolla sinun laillasi.
Annetaan Konneveteläisten nukkua rauhassa talviuntaan.
Keväällä sitten levitellään sitä paskoo pelloille ja pientareille.
Univaje vaarallista.
Univajetta on, ennen kevättäkin ollut kunnolla painajaisten kera.
Hänelle nimim. "Omaiset hoi" , voin sanoa, että olemme saaneet jo meidän kylällä jo vuoromme vuosien, vuosikymmenien ajan.
Edelliselle kirjoittajalle, että univajetta näiden asioiden takia on tullut.
Yksikin ihminen voi tuhota jopa kolmen perheen elämän ovelasti salaamalla asioita ja pyrkien vaikuttamaan politiikassa ja muillakin sektoreilla puhumalla kaksinaamaisuuden varjolla ja erään toisenkin seikan varjolla.
Ei voida epäillä ihmistä mistään tällaisesta..tiedetään tapatuneet, mutta kun ei kosketa omaa elämää, tiedetään ja tiedostetaan hiljaisesti, katellaan aitiopaikalta naapurista, mitenhän niille käy.
Uhkailu asian sivusta on tyypillistä ja perättömien puheiden levittäminen "hyvien ystävien" avulla ovat tyypilllistä tällaiselle narsistin luonteen syntymälahjana saaneen maailmaa näkemättömän henkilön peruskuvaus.
Hän on elänyt elämäänsät turvallisesti aina kotona. "tietäen" tästä ja uskoo, ettei kukaan koskaan paljasta tätä, mistä tänä päivänä puhutaan jo julkisesti. Pidetään jo koko yhteiskunnan ongelmana.
Jos joku kiusaa niin kiusaa takas, tai uskalla edes avata suusi suoraan kyseisen henkilön naaman edessä ja kysy että mitäpäs peliä se tällänen on???Asiat voi ratkoa ja selvitellä ihan kasvotusten puhumalla.
Ei auta, uhkailua tulee ja nujerrusta, on yritetty keskustella. Pamahtaa nyrkki pöytään ja sinä olet väärässä, kun kyselet asioiden perään. Tällaisen henkilön kohdalla ei voi puhua, että hän voisi keskustella asiallisesti.
Kukaan ei ole niin täydellinen ja sivistynyt kuin tällainen henkilö, omasta mielestään ollut jo vuosikymmeniä, "luotettava ja mukava".
Karkuun lähtee, kun mennään syvemmälle, se ei ole soveliasta.
Meijänkin kylällä on sellanen kysärä valitettavasti, kun tuossa eilen kuuntelin radiota, niin paljastukin yllättäen, että sehän onkin katteellinen.
Naaman piirteet kuulemma kertoo sellasesta, että huulet mennee viivaksi ja silmät pallaa peässä ja kiukku on ihan kuohahtamassa tuota pikaa.
Ei hallitse sanojaan ja lähtöö karkuun, kathtoo kelloaan ja on kuulemma kiire johonkin muualle, kun kysellään asioitten laetoja, miks näin olet tehnä tai toiminna? Kaikessa on ollut mukana ja ihan "puhtaana" synninpökäleenä selevinnä, ainaki vielä, mutta katotaanpa...... jotkut teot ei vanhene koskaan!
Onhan noita monenlaisia. Yliystävälliset ja uteliaat ovat joskus arvaamattomia. Yhtä nopeasti kuin ollaan kavereita voi saada puukosta. Ei mitään linjakkuutta elämässä. Ollaan yhteistyössä ja sopimassa asioita, mutta arvaamatta kaikki voidaan repiä ilman mitään näkyvää syytä, vuosien yhteistyön jälkeen.
Arvaamattomia ja selkääpuukottajia todellakin. Voidaan erään mainitsemattoman asian varjolla toimia ovelasti aiheuttaen toiselle vaikeuksia eli ajatellen, että "eihän minua voi kukaan epäillä moisesta kusestuksesta, minullahan on taustajoukot, joihin turvaan."
Voin olla tervehtimättä, koska toinen osapuoli on se "väärin tehnyt", en minä vaan anna perikisi ja varsinkaan anteeksi pyydä en."
Tällainen henkilö elää mukavasti valitettavasti keskuudessamme, omaa mahdikkuuden ja epätahdikkuuden käytöksen, käy kiinni, kun ihminen on sairastunut, alistettu ja tietää ihmisen voivan muuten huonosti esim. työssään, käyttää hyväkseen omia manipulijoitujaan henkilöitä omaksi hyväkseen antamalla ilmi perätöntä, vaikkapa kunnan hallintoelimiin.
Etten valehtelisi paljonkaan, uskon hänen jäävän kiinni, kun omatkin ovat jo osittain hylänneet..odotellaan.
Kyllähän ihminen tosissaan on pahin peto toiselle ihmiselle, kuten eläimellekin. Ihminen tekee sitä tietoisesti tietäen tekojensa seuraukset ja vieläpä nauttii siitä.
Näitä on ollut kautta aikojen ja jokinsortin aivopesu lapsuudesta saakka pakottaa tekemään systemaattisesti tällaista.
Onneksi on media, joka tuo jokaisen ihmiselle tietoa sellaisistakin asioista, mistä vuosikymmenet on vaiettu, mutta on tiedostettu, ei vaan ole ääneen kerrottu tai uskallettu. Uskottu hyvää tällaisista henkilöistä, vaikka totuus on toinen.
Media,,,,,ja media....ja.Paskat. Kaikki tämä on naapuri vihaa j a pahansuopaisutta, sekä kateutta,omahyväisyttä ,ennen kaikkea ahneutta.Näkeehän tämän kaiken,kun vilkaisee toista ketjua,,,esim. joka koskettelee Rappaatlahden .....PIENTÄ RAPPAATSAARTA.......Ei varmaan näillä,jotka nyt on saaren omistavinaan ole mitään juridista oikeutta omia saarta itselleen,,vaan kaikki perustuu johonkin vain pidettyyn väen kokoontumiseen ja siellä kuultuun sanomaan.