Jos lapsiryhmässä on kaksi opea, niin miten suunnitteluaika jakautuu vai jakautuuko se? Eli puolitetaako viikottainen suunnitteluaika näiden kesken vai onko molemmilla oikeus täyteen suunnitteluaikaan?
2 ltoa ryhmässä - miten suunnitteluaika jakautuu?
5
427
Vastaukset
- Käsittääkseni
Jos molemmat ovat palkattuja lastentarhanopettajiksi, ja on lto:n sopimus, niin molemmilla on lto:n oikeudet ja velvollisuudet tes:n mukaan.
Joskus taas vaikka molemmat on lto:ja, niin toine tekee lto:n työt, ja toinen toimii lastenhoitajana, eli on lastenhoitajan sopimus. Tällöin hänelle ei kuulu suunnitteluaika. Eikä myöskään pedagoginen vastuu ryhmästä. - suunnitelmiako
Kuka lto, ottaa työn lastenhoitajana, kun opettajista on pulaa. Meillä ei edes ole mitään suunnitteluaikoja, jokainen (opettajat ja hoitajat) suunnittelee, milloin ehtii ja on tervetta. Hyvin toimii!
- päivänsäde
Jokaisella lastentarhanopettajaksi palkatulla on henkilökohtainen suunnitteluaika 3h15min/viikossa. Meillä se tehdään siten, että teen sen kun lapset nukkuvat. Joko kerralla pidempään esim. 1h tai sitten useina päivinä vähemmän. Työvuotolistojen teon helpottamisen kannalta tuntimäärä on jaettu parille päivälle, mutta käytännössä voin tehdä sitä mahdollisuuksien mukaan vaikka joka päivä, mutta minulla itselläni on vastuu pitää huolta siitä että VELVOLLISUUTENI ja OIKEUTENI suunnitella toimintaa tulee käytettyä. Jos ryhmässä on useampi LTO, niin monesti suunnittelut järjestetään siten, että riippuen työvuorosta, toinen tekee nukkuma ajalla ja toinen päivän päätteeksi (eli aamuvuoron lopuksi). Pääpointti on, että isommassa lapsiryhmässä on kaksi lastentarhanopettajaa ja MOLEMPIEN tulee pitää se 3h15min suunnittelua ja sen tulee näkyä työvuorolistassa erikseen. Osa tekee sen kotonaan ja työpaikalla, riippuen päiväkodin tiloista. Meillä on sen verran hyvät tilat että teemme talossa suunnittelun, koska talossa on myös materiaalit askarteluun ja muut kirjamateriaalit.
- Sivusta seurannut
Mitäs jo ne 2 ltoa ei ota vastuuta ja ottaa suunnitteluajan ? Eikö pedagoginen vastuu ole ltolla. . . Tiedän missä kokenut lh tekee kahden lton hommat kun eivät hallitse. Käytäntö ihan hakusessa.
- Tuttualusmuilua
...Jos näin on, ensiksi tietysti yhteys siihen lähimpään esimieheen, päiväkotinne johtajaan. Ei se ole tavatonta, että tällaista pääsee tapahtumaan. Pulassa siis ollaan, jos ryhmässä kukaan ei ota vastuuta...mutta yleensähän sieltä aina löytyy se kiltti, innokas ja vastuuntuntoinen lh, jolle hommat pikku hiljaa siirtyy. Näin se ei ole oikein, eikä näin sen pidä mennä.
Opettajilla on laissa määrätty suunnitteluaika, tarkoitettu juuri siihen !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 34232723
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?632593Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien882124- 2071797
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1731702- 581544
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.991284- 361093
- 1221088
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex1071057