... ihmisten tapaan kirjoittaa?
Täällä ja sähköpostitse, esimerkiksi? (viralliset asiayhteydet ovat sitten erikseen kielenkäytönkin osalta)
Minä en voi sille mitään että on hieman tuskaista lukea oikein täynnä virheitä olevaa, sekavaa, tai hypähtelevää tekstiä. Väkisinkin tulee mielleyhtymä että sellaisen tekstin kirjoittaja ei ole kovin älykäs. Yksittäinen virhe sinne tai tänne, sellaiseen en viittaa, vaan tarkoitan nimenomaan sellaista tekstiä joka vilisee kaikenlaisia pikku kummallisuuksia.
Sujuvaa, loogista tekstiä jossa on myös isot kirjaimet ja välimerkit kohdallaan, on vain miellyttävä ja helppo lukea. Minulle se on fakta.
En tarkoita että kaikki huolimattomasti tai taitamattomasti kirjoittavat olisivat vähempiälyisiä, mutta jotenkin kummallinen tunne sellaisesta tekstistä tulee. Älykkyyttä on tietenkin niin hyvin monenlaista.
Vaikka tällaisissa epävirallisissa yhteyksissä tyyli onkin vapaa ja hyvä niin, olisi silti miellyttävää kun jonkinlainen selkeä tyyli säilyisi.
En voi sille mitään että tunnen näin, tarkoitukseni ei ole ketään osoitella tai pahoittaa kenenkään mieltä. Ei varmasti.
Millainen mielikuva teille tästä asiasta tulee, arvon sisaret?
Miten suhtaudut...
18
1305
Vastaukset
- Cooler
Kirjoitustaidolla ei minun mielestäni ole yhteyttä ihmisen älykkyyteen. Hyviä nämä kirjoitukset ovat mielestäni ainakin täällä.
- Pusifer
En minäkään sanonut että yhteys on, vaan että minä saan tietynlaisen vaikutelman henkilöstä.
Annan esimerkin. Otetaan vaikka nykyään niin yleinen sähköpostikirjeenvaihto.
Joku kirjoittaa suhteellisen selkeää ja virheetöntä tekstiä, vaikkakin vapaaseen tyyliin. Sitä on miellyttävä lukea ja asia tulee ymmärretyksi useimmiten.
Joku taas kirjoittaa töksähtävästi, teksti on joko täynnä pilkkuja tai pisteitä tai ne puuttuvat kokonaan, samoin lauserakenteet ja isot kirjaimet, teksti on sekavaa ja hyppivää. Sen lukeminen ei ole kovin helppoa eikä asia aina tule ymmärretyksi.
Minulle näiden tyylien eroilla on suuri merkitys, en suinkaan väitä että kaikille on. Kysyinkin Teidän mielipidettänne asiaan, rakkaat siskot. - Pusifer
Pusifer kirjoitti:
En minäkään sanonut että yhteys on, vaan että minä saan tietynlaisen vaikutelman henkilöstä.
Annan esimerkin. Otetaan vaikka nykyään niin yleinen sähköpostikirjeenvaihto.
Joku kirjoittaa suhteellisen selkeää ja virheetöntä tekstiä, vaikkakin vapaaseen tyyliin. Sitä on miellyttävä lukea ja asia tulee ymmärretyksi useimmiten.
Joku taas kirjoittaa töksähtävästi, teksti on joko täynnä pilkkuja tai pisteitä tai ne puuttuvat kokonaan, samoin lauserakenteet ja isot kirjaimet, teksti on sekavaa ja hyppivää. Sen lukeminen ei ole kovin helppoa eikä asia aina tule ymmärretyksi.
Minulle näiden tyylien eroilla on suuri merkitys, en suinkaan väitä että kaikille on. Kysyinkin Teidän mielipidettänne asiaan, rakkaat siskot.en miäkän anonut ettyhteys on vaa,,,,ttä min saan tietylaise vaikuttelmann henkilöstä…….,,,annan esimerkin.otetaa vaikk nykkyään niin yyleinen sähköpostikirjenvaihto,,,,. jjoku kirjottaa suhteelisen selkeää javirheetontä tekstiävaikkkin vapaaseen tyyliinsitä on miellyttävä lukee asia tulee ymmärretyksi useimmite!!!!;;!
joku taaskirjoittaa töksahtävästi,teksti on joko täynnä pilkkuja pisteitä! tai ne puuttut kokonaan,samoin lauserakenteet. ja isot kirjaimet,teksti on sekavaa ja hyppivää…,,, sen lukemine ei ole kovin helppoaeikä asia aina, tule ymmärretyksiMinulle näiden tyylien eroilla on suuri merkitys en suinkaan, väitä että kaikille on.kysyinkin Teidän mielipidetttänne asiaan, rakkaat siskot..,,..
;););) Selvisikö mitä eroja tarkoitan? - Koo
Pusifer kirjoitti:
en miäkän anonut ettyhteys on vaa,,,,ttä min saan tietylaise vaikuttelmann henkilöstä…….,,,annan esimerkin.otetaa vaikk nykkyään niin yyleinen sähköpostikirjenvaihto,,,,. jjoku kirjottaa suhteelisen selkeää javirheetontä tekstiävaikkkin vapaaseen tyyliinsitä on miellyttävä lukee asia tulee ymmärretyksi useimmite!!!!;;!
joku taaskirjoittaa töksahtävästi,teksti on joko täynnä pilkkuja pisteitä! tai ne puuttut kokonaan,samoin lauserakenteet. ja isot kirjaimet,teksti on sekavaa ja hyppivää…,,, sen lukemine ei ole kovin helppoaeikä asia aina, tule ymmärretyksiMinulle näiden tyylien eroilla on suuri merkitys en suinkaan, väitä että kaikille on.kysyinkin Teidän mielipidetttänne asiaan, rakkaat siskot..,,..
;););) Selvisikö mitä eroja tarkoitan?Kirjoittavatkohan jotkut ihmiset tahallaan huonosti, ettei heitä tunnistettaisi täällä netissä "käsialan" perusteella?
- Eliö
Pusifer kirjoitti:
en miäkän anonut ettyhteys on vaa,,,,ttä min saan tietylaise vaikuttelmann henkilöstä…….,,,annan esimerkin.otetaa vaikk nykkyään niin yyleinen sähköpostikirjenvaihto,,,,. jjoku kirjottaa suhteelisen selkeää javirheetontä tekstiävaikkkin vapaaseen tyyliinsitä on miellyttävä lukee asia tulee ymmärretyksi useimmite!!!!;;!
joku taaskirjoittaa töksahtävästi,teksti on joko täynnä pilkkuja pisteitä! tai ne puuttut kokonaan,samoin lauserakenteet. ja isot kirjaimet,teksti on sekavaa ja hyppivää…,,, sen lukemine ei ole kovin helppoaeikä asia aina, tule ymmärretyksiMinulle näiden tyylien eroilla on suuri merkitys en suinkaan, väitä että kaikille on.kysyinkin Teidän mielipidetttänne asiaan, rakkaat siskot..,,..
;););) Selvisikö mitä eroja tarkoitan?Tuo vaikuttaa ihan siltä, kuin näppäimistössä olisi joku vika. Tai yrität epätoivoisesti kirjoittaa. On muuten kamalaa kirjottaa näpäimistöllä joka heittää yhellä painalluksella neljä k-kirjainta ja kymmenen pilkkua. Toisaalta jotkut vain ovat lukivikasia.
Silmät kinni teksti sujuu kutakuinkin näin. AIas hyvin. ei tule paljoa virheitä vaikka kirjottaa silmät iinni. yritetäämpäs vielä jotain. Mä taidan olla aikas hyvä kirjottaja kymmensormijärjestelmällä. Hitto täähän luonnistuu, vaikka simmut ummessea. - Pusifer
Koo kirjoitti:
Kirjoittavatkohan jotkut ihmiset tahallaan huonosti, ettei heitä tunnistettaisi täällä netissä "käsialan" perusteella?
... mutta tälläkin palstalla vierailee kymmeniä, tai varmastikin satoja ihmisiä, joten kirjoittajiakin on paljon. Ainakin mahdollisuus on kenellä tahansa.
- Koo
Pusifer kirjoitti:
... mutta tälläkin palstalla vierailee kymmeniä, tai varmastikin satoja ihmisiä, joten kirjoittajiakin on paljon. Ainakin mahdollisuus on kenellä tahansa.
Minä epäilen, että jotkut ihmiset tällä palstalla käyttävät useampaa kuin yhtä nimimerkkiä. Ehkä he silloin joutuvat jotenkin muuttelemaan omaa käsialaansa hämäyksen takia, sillä harvallapa kai on niin voimakkaita sivupersoonia, että hämäys sujuisi ihan luonnostaan. Luulen kyllä, että jokaisella on jonkin verran jonkin asteisia sivupersoonia. Minullakin ehkä on.
- Jennifer
..asiasisältö on kaikkein tärkein..:)
Olen tähän asti saanut kaikkien kirjoituksista selvää, jotka ovat kanssani kirjoittaneet.
Kaikki eivät ole hyviä kirjallisessa ilmaisussa ja toiset eivät taas välitä. Erilaisia ollaan ja hyvä niin. - Hapsu
että oikeinkirjoituksen ollessa kohdallaan on lukijallakin mukavampaa ;)
Kirjoittajan ajatuksista pääsee nopeammin jyvälle, kun ei tarvitse kiinnittää liiaksi huomiota sanavalintoihin tai muihin kirjoitusvirheisiin.
Olen Jenniferin kanssa siinä samaa mieltä, että tekstin sisältö on tärkein.
On varmasti paljon mm. lukihäiriöstä enemmän ja vähemmän kärsiviä ihmisiä ja minusta on todella hatunnoston arvoinen paikka, mitä enemmän he kirjoittavat julkisesti.
Täällä on mielestäni ollut ihan hyvä kirjoitustaso muutamaa ääripäätä lukuunottamatta, jotka hekin ovat olleet sitä ilmeisen tahallaan. Ottaa vielä huomioon senkin, että aika moni kirjoittaa vauhdilla tänne, sillä moni on tuonut esille kirjoittaneensa työpaikallaan. Siellä tuskin on joka kerta aikaa paneutua äidinkielemme kultaisiin ohjesääntöihin.
Joku heitti epäilyksen siitä, että täällä osa porukkaa kirjoittelisi useammalla nicillä vain hämätäkseen muita kanssamatkustajia?
Tuntusi kyllä aika rankalta sekin...,- Koo
"Joku heitti epäilyksen siitä, että täällä osa porukkaa kirjoittelisi useammalla nicillä vain hämätäkseen muita kanssamatkustajia?
Tuntusi kyllä aika rankalta sekin...,"
Minulle tuli mieleen sellainen ajatus, että osa ihmisistä voi ehkä kirjoittaa epäselvästi sen takia, etteivät he uskalla paljastaa ajatuksiaan toisten luettavaksi. Ehkä sen takia kirjoitustaito on saattanut jäädä kokonaan oppimatta tai sitten ihminen kirjoittaa aikuisenakin muuten vain jotenkin epäselvästi. Ehkä näillä ihmisillä on ajatuksia, joita kaikki eivät välttämättä ole hyväksyneet, ja väärinkirjoittaminen voisi johtua siitä, toisten tuomitsemisen pelosta. Voihan olla, ettei ihminen itsekään enää muista eikä osaa yhdistää näitä asioita toisiinsa.
- Koo
...voi olla myös puisevaa. Kauheata, jos kaikki kirjoittaisivat samalla tavalla.
Jennifer: "En tarkoita että kaikki huolimattomasti tai taitamattomasti kirjoittavat olisivat vähempiälyisiä, mutta jotenkin kummallinen tunne sellaisesta tekstistä tulee. Älykkyyttä on tietenkin niin hyvin monenlaista."
Koska minä olen niin monesti todennut tuon asian, ettei älykkyys ole sidottu kirjoitustaitoon, en ajattele, että huonosti kirjoittavat olisivat jotenkin vähempiälyisiä. Voihan olla, että heillä on vain ja ainoastaan se puute, etteivät he osaa kirjoittaa kieliopillisesti virheetöntä tekstiä.
Joskus väärin kirjoitettujen sanojen takaa paljastuu tavanomaista suurempi älykkyys, jos sitä nyt meikäläinen voi mitenkään arvioida.
Joku tarkoitus se tietysti on oikeinkirjoitussäännöillä ja kieliopillakin. Tolkuttomasta tekstistä ei ota kukaan selvää ja onko siinäkään nyt mitään mieltä? Onko vika tällöin lukijassa vai kirjoittajassa?
Pitäisikö ihmisten osata lukea rivien välistä ja osata arvata, mitä kirjoittaja tarkoittaa? Ovatko sanat ja lauseet verrattavissa matemaattisiin kaavoihin, jotka eivät avaudu kaikille samalla tavalla? X = ?- Jennifer
..etkä Jennifer..:)
Itselleni tulee vielä mieleen tuosta kirjoittamisesta se, että jotkut kirjoittavat meileissä todella viehättävää tekstiä ja sitten, kun ihmisen tapaa, niin pettyy todella.
Eli on se näinkin päin, ettei kirjallinen tuote ole yhtäkuin ihminen fyysinen/psyykkinen olemus. - Koo
Jennifer kirjoitti:
..etkä Jennifer..:)
Itselleni tulee vielä mieleen tuosta kirjoittamisesta se, että jotkut kirjoittavat meileissä todella viehättävää tekstiä ja sitten, kun ihmisen tapaa, niin pettyy todella.
Eli on se näinkin päin, ettei kirjallinen tuote ole yhtäkuin ihminen fyysinen/psyykkinen olemus.En ole koskaan joutunut pettymään tuolla tavoin, niin en tiedä. Sen tiedän, ettei virheetön kirjoitustaito tarkoita samaa kuin älykkyys. Keskinkertaisesti älykäskin voi oppia kirjoittamaan oikein.
Viehättävyys on sitten kokonaan toinen juttu, tai ainakin melkein. Ei kai ainakaan ihmisen ulkonäköä voi päätellä tekstin perusteella! Kirjoittaessa voi hämätä. Muutenhan näytelmäkirjallisuus ja kaikki muukin kirjallisuus olisi mahdotonta.
- Orkkidea
Sisältö on minullekin tärkeämpi kuin se miten ihminen kirjoittaa.
Mutta kyllä se luo ihmisestä älykkäämän kuvan, jos hän osaa kirjoittaa oikein. Mutta totta, ei se tarkoita, etteikö sellainen, jolla ei ole kirjoitussäännöt hallussa olisi älykäs. Luoja tietää, ei ne minullakaan ole.
Kai se on tämä tekstiviesti kulttuuri, joka on heikentänyt tätä äidinkielen tasoa vai mikä lie? - Zorro
Kyllä mielestäni selkeää kirjoitusta on paljon helpompaa ja kivempaa lukea kuin sekaista. Ei se tietenkään sisällöstä kerro mitään, mutta on kuitenkin miellyttävää.
- Mehukatti
Mitä vitun väliä?
- Opettajar
Sinulla on tekstissäsi aivan käsittämätön määrä välimerkkivirheitä.
Sinänsä olen kanssasi samaa mieltä välimerkkien oikeasta käytöstä.- Sama
... kirjoitusvirhe heti omassa nikissäni. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243