Taloudessamme asui reilu vuosi sitten 3 ihmistä joista 2 eli minä ja toinen saivat asumistukea. Sain työpaikan enkä ilmoittanut samantien kelaan koska palkka ensimmäinen palkka tuli 1½ päästä ja tarvitsin rahaa vuokran maksuun. Tuet maksettiin tililleni jonka jälkeen siirsin kämppikseni tilille aina puolet. Kämppis oli siis edelleen työtön. Kelalle ei jostain syystä sopinut jakaa tukia suoraan molemmille puoliksi kun sitä yritimme vastaanottovirkailijan välityksellä pyytää.
Kela päätti muutos ilmoitukseni myötä periä takaisin 2kk tuet täysimääräisinä. eli minun ja kämppikseni molempien osuuksien verran. Kämppis lähti armeijaan ja huonon kommunikointi yhteyden vuoksi ymmärsin hänen hoitaneensa asian pois ja ihmettelin perittänä olevan määrän suuruutta toisen kämppikseni kanssa. Sovin maksut eriin, ja nyt olen maksanut yli puolet jo pois. Nyt kuitenkin taas työttömänä rahani ovat tiukilla ja en ole kyennyt maksamaan enempää ja päädyin kelan sivuilta tarkastelemaan asiaa uudelleen. Tajusin että minulta peritään entisen kämppiksenikin rahoja, kun oikeasti olen jo oman osuuteni ja ylikin maksanut.
Pystynkö siis enää valittamaan näin pitkän ajan jälkeen kelalle asiasta. Pystyn todistamaan että puolet tuista on ollut kämppiksen käytössä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.