Mitä pitäisi ajatella seuraavasta?
Vuonna 2007 mulle jäi epäonnistuneen yritystoiminnan laskuna erilaisia yrityksen ja henk.koht elämän velkoja n. 45 000 €. Kun tulot romahti piti parin vuoden sinnittelyn jälkeen laskea kaikki ulosottoon. Ensimmäisen asiaani hoitaneen UO-miehen kanssa laskettiin tulot ym. ja tehtiin maksuunnitelma, jolla sain maksaa kuukausittain velkaa itse (ilman, että työnantajalle menee tietoa) ja lisäksi sovin, että lyhennykset kohdistetaan siten, että ne oikeasti myös lyhentävät velkaa (=pääomaa) eikä vain korkoja. Tällä systeemillä sain maksettu kahdessa vuodessa kokonaan pois kaksi velkaa. Mutta sitten vaihtui UO-mies, jolle tämä ei enää passannut. Pyynnöistäni huolimatta uusi UO-mies alkoi jakaa lyhennykset monen velkojan kesken, jonka seurauksena kokonaisvelkamääräni ei sitten enää lyhentynytkään kuten aiemmin vaan lyhennykset hupenivat kuukausi toisensa perään pelkkiin korkoihin.
Kysyin asiaa häneltä ensin usealla sähköpostilla, joihin hän ei vastannut. Puhelimessa hän perusteli toimintaansa sillä, että hänen tulee huomioida myös velkojien etu eikä ketään velkojaa saa suosia toisten kustannuksella.
En käsitä kenen etu voi olla maksaa loputtomasti pelkkiä korkoja ilman, että varsinainen velkapääoma lyhenee?
Yritin useampaan kertaan kysellä oikeuksistani vapaakuukauteen - sain vastaukseksi, että en ole tulonrajausmittauksessa ja sen vuoksi minulle ei vapaakuukausia myönnetä. Olin viime syksyyn mennessä maksanut ulosottoon yhtämittaisesti n.500-650€/kk 3 vuoden ja 9 kuukauden ajan ilman ainuttakaan vapaakuukautta.
Syksyllä sain tarpeekseni ja hakeuduin asuinkuntani velkaneuvontaan, jota kautta tehtiin hakemus velkajärjestelyyn pääsemiseksi. Hakemus jätettiin marraskuussa.
Viime viikolla UO-mieheltä tuli 2 päivän varoitusajalla ilmoitus saapua ulosmittaustilaisuuteen ma 14.1. En päässyt paikalle niin lyhyellä varoitusajalla.
Lähetin UO-miehelle sähköpostin, jossa ihmettelin ulosmittauksen ajankohtaa ja syytä siihen (palkkatuloissani ym. ei ole tapahtunut muutoksia) sekä kerroin velkajärjestelyhakemuksesta. UO-mies ei ole vastannut viestiini mitään.
Tänään tuli postissa kaksi kirjettä:
Ensimmäiseesä oli tieto palkkatulon ulosmittauksesta ja maksukiellon lähettämisestä työnantajalleni, mikä ei käytännössä muuta mitään muuta kuin sen, että palkanlaskija pidättää palkastani saman osuuden kuin, minkä olen itse tähän mennessä OM:n maksukieltolaskurin ja palkkakuitin avulla laskenut ja maksanut...
Toinen kirje oli Käräjäoikeudesta ja siinä oli päätös, jossa todettiin ettei velkajärjesteylle ole esteitä ja seuraava vaihe on maksuohjelman vahvistaminen selvittäjän kanssa.
Ei tässä voi kun ihmetellä viranomaistoiminnan kummallisuutta...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ulosottomies ei pysty päättämään siitä meneekö maksusi pääomalle tai korolle, Tietokone hoitaa sen asian ihan itse. Yleensä maksut hoidetaan ns vuorotteluperiatteella 6 kk jaksoissa velkojille. Vuorottelu säästää velallisen ulosottomaksuissa.
Mulle ei tehdä tuota vuorottelua, joten maksuja kertyy... En edes tiennyt että voisin pyytää tuollaista. Miten mun pitäisi sitä pyytää? Voinko vain kysyä saanko ulosottomaksua pienemmäksi mitenkään vai miten se pitäisi osata kysyä? Se ulosottomies on ihan hyvin vastannut aina viesteihin ja sain sovittua kuukausisumman, joka on aika tarkkaan se mitä maksaisin jos palkasta ulosmitattaisiin. Missä vaiheessa voin kysyä jotain maksuvapaata kuukautta? Tai edes pienempää maksua jollekin kuukaudelle? Olen nyt kohta vuoden maksanut täysin suunnitelman mukaisesti.
no ei kyllä säästä voi mennä euro velkojalle ja loput korkoja
4 §
Varojen kohdentaminen saatavan osille
Ulosottomiehen on kohdennettava kertyneet varat ensin kunkin saatavan korolle, sen jälkeen pääomalle ja viimeksi kuluille, jolleivät asianosaiset ole 4 luvun 60 §:n mukaisesti muuta sopineet.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705