hei mul kohta 2v isohko koira .ongelma on et on käyny pureskelemaam seiniä,mattoja.tekee kun olen pois koita 4tuntia tai pitempään.meni kyl jonkin aikaa kun ei tehnyt tuhoja mut nyt on alkanu taas tehdä
turo
turo4
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
merkkinä sinulle ettet saisi olla neljää tuntia pidempään poissa kotoa. Vaihtoehdot ovat:
1. Ota koira mukaan
2. Rajoita tuhottava alue pienemmäksi
3. Lenkitä ja leikitä koira riittävän väsyneeksi ENNEN poistumistasi, jotta aika kuluisi akkuja ladatessa.
4. Anna kaiken jatkua ennallaan, kiroa ja maksa.
Omat suositusvaihtoehtoni ovat 1 ja/tai 2
Itselläkin samaa ongelmaa.
Aina ei voi ottaa koiraa kuitenkaan mukaan, esim töihin on himan hankala lähteä koiran kanssa :)
Ja tuo alueen rajaaminenkin onnistui meillä ensimmäisen koiran kanssa, kun on niin pieni tirriäinen ettei saa ovia auki yms.
Tämän toisen kanssa sitten olikin eri asia, kun alueen rajaaminen ei onnistunut vaikka kahvat käänsikin. Sitten kun koirani vielä kaiken lisäksi teki niin, että kun lähdin kotoa ja koira alkoi pyrkimään suljettuihin huoneisiin, alkoi myös armottoman ulvominen, ulvomista jatkui kunnes pääsi haluamaansa paikkaan.
Meillä tilanne rauhoittui hieman, siis nimenomaa HIEMAN kun en edes yrittänyt rajata koiran aluetta. Olen siirtänyt kaiken arvokkaan niin, ettei koira saa niitä. Toisinaan olen 15min poissa ja pommi on räjähtänyt, toisinaan olen päivän töissä ja kaikki on ok kun kotiin pääsen.
Meillä ei tosin olla kajottu huonekaluihin, seiniin yms. mutta kaikki mahdollinen irtaimisto on jo tuhottu.
Lenkki ennen yksin jäämistä, aktiviteettileluja seuraksi. Älä lässytä ja heiluttele lähtiessäsi, vaan lähde tekemättä siitä numeroa.
tsemppiä ja pitkää pinnaa :D