Eräs itse taiteilija sanoi kerran, että taiteilijat elävät kohonneessa mielentilassa tai mielialassa tai mitä se nyt oli. Tämä tämmöinen "tila" erottaisi heidät "taviksista".
Tietääkö kukaan jotain tämmöisestä? Tämmöinenkö se aiheuttaa sen, että taiteilijat usein vetäytyvät omiin oloihinsa eli eivät sitten "jaksa" olla niiden tavisten kanssa, kun on ihan eri "fiilis"ja ovat ihan eri fiiliksissä kuin nuo muut olematta silti missään aineissa?Noita mielentiloja ja mielialojako jotkut sitten tavoittelevat kaikilla aineilla plus tiloja, joissa joku mielisairas voi itsensä joskus löytää? Olishan se varmaan arvokasta kokea jotakin tommoista, niin olisi sitten jotakin kerrottavaa muille... kuvin tai sanoin...
Löytyiskö ketään itse taiteilijaa kertomaan tämmöisestä ja miltä tommoinen oikeasti tuntuu? Voisiko sen sekoittaa johonkin mielisairauteen? Olen ymmärtänyt, että juuri taiteilijapersoonat ovat sellaisia, että mitä suurempi persoona / taiteilija, sitä enemmän erilaisia tulkintoja ihmiset hänestä ja hänen tuotoksistaan tekevät - ja siis ihan pieleen tai ei ainakaan oikein. Tavallaan kamalaa, jos ulkopuoliset alkavat tehdä vääriä tulkintoja, mutta kait se taiteilija sitten itse "piiloutuu" heiltä eli ei aina halua mitätahansajulkisuutta.
Tätä kohonnutta mielialaa voisi kuvastaa myös se, että Modigliani olisi sanonut, että vain taiteilija tai aatelinen voi olla köyhä eli elelevät jotenkin "omissa maailmoissaan", jotka eivät kuitenkaan ole mitään epärealistisia maailmoja - ne vain poikkeavat tavisten maailmasta ja arjesta - mutta "sellaisessa maailmassa" olisi sitten helpompi olla myös köyhä. Elävät siis tavallaan kuin syrjäytyneet, mutta ovat itse valinneet itselleen tuon roolin, jotta ei olo kävisi liian raskaaksi.
Olisi siis kiva, jos joku osaisi ja voisi kertoa jotakin tähän liittyvää oikeista taiteilijapersoonista, jotka varmasti myös ovat suuria persoonia.
Tietääkö kukaan jotain tämmöisestä? Tämmöinenkö se aiheuttaa sen, että taiteilijat usein vetäytyvät omiin oloihinsa eli eivät sitten "jaksa" olla niiden tavisten kanssa, kun on ihan eri "fiilis"ja ovat ihan eri fiiliksissä kuin nuo muut olematta silti missään aineissa?Noita mielentiloja ja mielialojako jotkut sitten tavoittelevat kaikilla aineilla plus tiloja, joissa joku mielisairas voi itsensä joskus löytää? Olishan se varmaan arvokasta kokea jotakin tommoista, niin olisi sitten jotakin kerrottavaa muille... kuvin tai sanoin...
Löytyiskö ketään itse taiteilijaa kertomaan tämmöisestä ja miltä tommoinen oikeasti tuntuu? Voisiko sen sekoittaa johonkin mielisairauteen? Olen ymmärtänyt, että juuri taiteilijapersoonat ovat sellaisia, että mitä suurempi persoona / taiteilija, sitä enemmän erilaisia tulkintoja ihmiset hänestä ja hänen tuotoksistaan tekevät - ja siis ihan pieleen tai ei ainakaan oikein. Tavallaan kamalaa, jos ulkopuoliset alkavat tehdä vääriä tulkintoja, mutta kait se taiteilija sitten itse "piiloutuu" heiltä eli ei aina halua mitätahansajulkisuutta.
Tätä kohonnutta mielialaa voisi kuvastaa myös se, että Modigliani olisi sanonut, että vain taiteilija tai aatelinen voi olla köyhä eli elelevät jotenkin "omissa maailmoissaan", jotka eivät kuitenkaan ole mitään epärealistisia maailmoja - ne vain poikkeavat tavisten maailmasta ja arjesta - mutta "sellaisessa maailmassa" olisi sitten helpompi olla myös köyhä. Elävät siis tavallaan kuin syrjäytyneet, mutta ovat itse valinneet itselleen tuon roolin, jotta ei olo kävisi liian raskaaksi.
Olisi siis kiva, jos joku osaisi ja voisi kertoa jotakin tähän liittyvää oikeista taiteilijapersoonista, jotka varmasti myös ovat suuria persoonia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.