Olen nyt lukenut pitkät pätkät erilaisia kanin silmäoirekeskusteluja, pelotteluja, kauhukertomuksia ja sekailisia kommentteja siitä mitkä kaikki asiat voivat kanilla aiheuttaa kanin silmänpaineen. Minulla on siis työn alla mahdollisen aiheuttajan metsästys. Oma elänlääkärimme on tähän asti (lokakuusta (muistaakseni) lähtien) keskittynyt enemmän silmänpaineen hoitokeinon kuin aiheuttajan etsimiseen ja se ei ole tuntunut auttavan. Toivoisin ensisijaisesti kommentteja pasterellan aiheuttaneen silmänpaineen sairastaneiden kanien omistajilta.
Kysymys kuuluu siis: voiko minun kanilla (6v.) olla pasteurella silmäpaise?
-Kanilla alkoi ongelmat ystäväni ollessa täällä viikonloppuna. Kani ei osoittanut stressaavansa tilanteesta mutta se on nyttemmin käynyt mielessä. Olisiko paste herännyt viikonlopun aikana jos kani on sen aikaa stressannut vieraasta ihmisestä?
- Kani ei ole kärsinyt paiseista aiemmin kertaakaan, sen sijaan silmätulehdusta on ollut tässä nimenomaisessa nyt paineilevassa silmässä keskimäärin reilun kerran vuodessa ja tämän takia onkin epäilty pastea jo aiemmin. Kani on kuitenkin ollut hoidossa myös äitini luona (jopa kuukausia kerralla) jolla on kolme kania joista kaksi on edelleen täysin terveitä, yhdellä kaneista heinän on todettu ärsyttävän silmiä ja silmät kuivuvat todella helposti (kani on hermeliini ja omaa jo ennestään todella ulkonevat silmät) joten olen epäillyt pasten mahdollisuutta kun kerta sen tarttumista on alleviivattu niin usein. Kanit eivät tosin ole ulkoilleet samaan aikaan mutta mökit (häkit) ovat samassa huoneessa ja kanit ovat morjestaneet kaltereiden välistä.
-Paine näkyy kun kania katsoo suoraan edestä. Silmä siis pullottaa. Silmä on myös sumea, pigmenttiä on kertynyt hieman nurkkiin ja näkö tonennäköisesti mennyt tai hämärtynyt todella pahasti (kani on nyt ruvennyt törmäilemään huonekaluihin jos valot ovat hämärällä).
-Ruokahaluttomuutta ei ole esiintynyt ja kani myös liikkuu aivan normaalisti sekä kakka kulkee. Lääkityksen vuoksi pissailu myös jatkuu entistä railakkaampana.
-Olemme saaneet tähän mennessä Trusptia sekä Xalatania (joka aiheuttaa kanilla nyt aika-ajoin virtsankarkailua/pidätysongelmia ja kani on ruvennut pissailemaan ympäriinsä.)
-Vain tämä nimenomainen silmä on oireillut. kanilla on välillä vuotanut nokka mutta ei merkittävästi eikä vuoto ole ollut runsasta eikä sameaa. paiseita ei ole ollut kuten sanoin eikä toinen silmä ole oireillut. aina vain tämä nimenomainen oikea silmä.
Mitä luulette kanituntijat, onko tämä sitä paljon peljättyä pastea vaiko jotain muuta, mitä?
Olen huomenissa soittelemassa jälleen uutta aikaa, todennäköisesti toiselta lääkäriltä kuin millä olemme tähän asti vierailleet - ihan vain saadakseni toisenkin mielipiteen. Opiskelijana tosin pitää kohta tarttua jo opintolainaan kun ei näistä eläinlääkärikäynneistä tunnu tulevan loppua :,(

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattaisi ehkä käydä ihan semmosella ammattilaislääkärillä...
Ja olethan muistanut totuttaa vieraisiin? :)
Moikka!
En ole oikeastaan tehnyt mitään erityisiä toimenpiteitä kanin ja vieraiden suhteen. Yleensä olen ennemmin katsonut ettei kania häiritä silloin kun hän haluaa selkeästi olla rauhassa (olen esim. kieltänyt vierailta syliinoton ja joissain tapauksissa vienyt hänet mökkiinsä jonka kokee turvaksi). Vieraita meillä ei arkielämässä jokapäiväisesti juokse mutta kani on aivan pienestä pitäen totutettu hälinään (kasvattaja kertoi pitäneensä poikuetta tarkoituksella olohuoneessa lasten leikkien ja televisionkatselun keskipisteessä) sekä ihmisen käsittelyyn (antaa leikata kynnet ja nostaa syliin vaivattomasti sillä häntä pidetään vielä edelleenkin sylissä, kainalossa tai paijattavana päivittäin). Kani on muuten todella ihmisrakas (kääpiöluppien tavoille uskollisena :)) ja yleensä vieraat morjenstetaan omatoimisesti pienen tarkastelun jälkeen. Useimmiten annan innokkaimmille vieraille vaikka tuoreruokaa tms. jolla he voivat kania helliä jolloin kanille jää positiivinen kuva ihmisestä.
Jos olen unohtanut kokonaisuudesta jotakin todella oleellista niin otan mielelläni vinkkejä vastaan kanin mahdollisen stressaamisen helpottamiseksi :)
Toiseen kommenttiisi: Olemme kyllä käyneet silmäspesialistilla aivan sieltä syys-lokakuulta lähtien. Nyt ajattelin sitten kuitenkin kokeilla mitä toinen lääkäri saattaisi tilanteeseen sanoa ja meillä on nyt ajanvaraus äitini suosittelemalle silmäspesialistille (jota eräällä sivulla ehdittiin jo ylistämään "yhdeksi parhaista") silmän ultraääneen. Tuosta johtuen mielialani tilanteesta on taas kohentunut mutta pelkään nuolaista ennen kuin tipahtaa. Peukut pystyyn ettei tuolta löytyisi mitään kauheutta joka johtaisi kanin lopettamiseen. :(
Entäpäs eksoottisiin eläimiin erikoistunut lääkäri? Heillä uskoisi olevan tietoa. Kaneilla saattaa olla hieman eri sairauksista johtuvia silmävikoja, jotka eroavat koirien ja kissojen silmäsairauksista.
Silmän paineesta täältä ei löydy kokemusta, mutta silmän pullotuksesta on. Kanilla oli pasteurella-paise poskessa ja se pääsi laajenemaan hoidosta huolimatta silmän alle ja sai kanin silmän pullottamaan. Onnistuisiko röntgenillä pääsemään kanin pään sisälle ja katsomaan mitä sieltä löytyy?
ALOITTAJA ONKO SUN NIMIMERKKI MUKA TÄLLE PALSTALLE SOPIVA SANANMUUNNOS? TÄÄLLÄ KÄY LAPSIAKIN
Herranen aika, voin aivan rehellisesti käsi sydämellä sanoa, että en ajanut takaa mitään sanamuunnoksia tai rivouksia. Yritin vain viestiä kirjoittaessani kekata nopeasti jonkun nimimerkin jota ei olisi vaikka muilla rekisteröimättömillä käyttäjillä. Miljardisosa (eli nano) papu kuulosti ensikuulemalta aivan hyvältä enkä ruvennut sitä sen kummemmin vääntelemään mielessäni kun eihän sanaväännösvitsit ole edes hauskoja. Olen pahoillani jos tämmöinen sanapari sitten tuottikin mielipahaa, vaikkain normaaleja sanoja siitäkin huolimatta molemmat. Minkäs tälle voi, ajattelen kai ajanhengestä poiketen liian suoraviivaisesti.
Alkuperäiseen viestiin en pysty enää vaikuttamaan mutta jos se mieltäsi parantaa niin pidän sitten tästä eteenpäin vaikka Miljardisosapapua. Sanonpahan siitä huolimatta että nimimerkki on tällä hetkellä huolistani kaikista pienin.
Röntgeniä vaadin yhdessä vaiheessa kanin saatua eräänä iltana sätkimiskohtauksen. Minulle kerrottiin, että kallo ei anna röntgeniin mahdollisuutta, magneettikuvausta pistäisi. Lopulta sätkimiskohtauskin paljastui huimauskohtaukseksi joka taas johtui vastikään määrätystä silmänpainelääkkeestä.
Eksoottisiin eläimiin erikoistuneella lääkärillä emme ole käyneet nyt tämän silmänpaineasian vuoksi (aiemmin kyllä monesti) koska heillä ei sitten ole välttämättä taas mahdollisuutta (osaamista tai välineistöä) silmän kokonaisvaltaiseen tutkimiseen. Se taitanee kuitenkin olla sitten se seuraava askel jos tämä toinenkaan lääkäri ei osaa tarjota mitään uutta.
Paljon kiitoksia ehdotuksista.
Glaukomaksi se tänään lopulta varmistui. Todettiin että se piste (joka kuulemma tulee kaikilla lajeilla) jossa silmänpainelääkkeet vaan lakkaa auttamasta on ylittynyt ja paine oli ennätyslukemissa.
Ensi tiistaina leikkaukseen ja peukut korkealle pienen sissin puolesta.