Mitä rangaistusta luulette sellaiselle määrättävän, joka tappaa irrallaan juoksevan koiran väittäen sitä itsepuolustukseksi, koska koira muka hyökkäsi hänen kimppuunsa?
Irti juoksevan koiran tappaminen?
80
4998
Vastaukset
- 3100
Itsepuolustus, eli hätävarjelu on Suomessa sallittua. Jos hätävarjeluun on oikeus, niin siitä ei rangaista.
Hätävarjelun liioittelu ei ole sallitttua. Koira on omistajansa omistama esine, joten hätävarjelun liioitteluna tekijä tuomittaisiin vahingonteosta sakkoon ja maksamaan omistajalle korvaukset. Mikäli tappaminen on aiheuttanut koiralle kärsimystä, niin vahingonteon lisäksi tekijä tuomittaisiin eläinsuojelurikoksesta.- KLB.
Jos vaarallinen eläin hyökkää ihmisen kimppuun, ja ihminen käyttää voimakeinoja
eläintä kohtaan niin lain mukaan se on pakkotilanne.
Jos pienemmän oikeushyvän loukkaamisella ( eläimen henki/terveys),
voi säilyttää suuremman oikeushyvän( ihmisen henki/terveys),
eikä muuta keinoa ole käytettävissä, niin silloin se on laillista. - koiranoikeuksienpuolesta
Koira ei ole mikään esine. Mikähän natsi sinä olet. Koira on ystävä omistajalleen ja monesti paljon parempi kuin rahan perässä huoraavat ihmiset. Koira ei välitä siitä onko omistajalla lompakossa 2 euroa vai tilillä 1000000 euroa ja mikä on omistajan yhteiskunnallinen asema. Toisin ovat ihmiset. Ihmiset katsovat vain ulkokuorta ja pintaa.
- ÄläInhimillistäKoiria
Jos ihmiset tuomitsevat sut ulkokuoren ja pinnan takia, niin suosittelen että käyt edes joskus suihkussa ja peset hampaasi. Ainoa huora täällä olet sinä. Koirakin häpeäisi sinua jos osaisi ilmaista paremmin tunteitaan.
- Koiranpurema
koiranoikeuksienpuolesta kirjoitti:
Koira ei ole mikään esine. Mikähän natsi sinä olet. Koira on ystävä omistajalleen ja monesti paljon parempi kuin rahan perässä huoraavat ihmiset. Koira ei välitä siitä onko omistajalla lompakossa 2 euroa vai tilillä 1000000 euroa ja mikä on omistajan yhteiskunnallinen asema. Toisin ovat ihmiset. Ihmiset katsovat vain ulkokuorta ja pintaa.
Ja sitten kun se peto kulkee vapaana ja käy meikäläiseen kiinni niin että verta tulee niin sepäs oloa helpottaa ettei sitä minun varallisuuteni kiinnosta.
- djydhjtj
koiranoikeuksienpuolesta kirjoitti:
Koira ei ole mikään esine. Mikähän natsi sinä olet. Koira on ystävä omistajalleen ja monesti paljon parempi kuin rahan perässä huoraavat ihmiset. Koira ei välitä siitä onko omistajalla lompakossa 2 euroa vai tilillä 1000000 euroa ja mikä on omistajan yhteiskunnallinen asema. Toisin ovat ihmiset. Ihmiset katsovat vain ulkokuorta ja pintaa.
Koira on oikeuden edessä ESINE. On täällä taas pölvästejä, jotka ei osaa edes lakitekstiä lukea.
Jos tapat naapurin koiran omalla pihallasi, niin syyllistyt vahingontekoon ja muuhunkin jos taajamassa ammut aseella tms.... - Anonyymi
koiranoikeuksienpuolesta kirjoitti:
Koira ei ole mikään esine. Mikähän natsi sinä olet. Koira on ystävä omistajalleen ja monesti paljon parempi kuin rahan perässä huoraavat ihmiset. Koira ei välitä siitä onko omistajalla lompakossa 2 euroa vai tilillä 1000000 euroa ja mikä on omistajan yhteiskunnallinen asema. Toisin ovat ihmiset. Ihmiset katsovat vain ulkokuorta ja pintaa.
Koira ei todellakaan katso paljonko rahaa on tilillä tai mikä on omistajan yhteiskunnallinen asema. Koira katsoo ruokakippoaan. Lisäksi jos omistaja ei näytä olevansa johtaja, koira yrittää syrjäyttää hänet. Niin laumaeläimet toimivat.
- Anonyymi
koiranoikeuksienpuolesta kirjoitti:
Koira ei ole mikään esine. Mikähän natsi sinä olet. Koira on ystävä omistajalleen ja monesti paljon parempi kuin rahan perässä huoraavat ihmiset. Koira ei välitä siitä onko omistajalla lompakossa 2 euroa vai tilillä 1000000 euroa ja mikä on omistajan yhteiskunnallinen asema. Toisin ovat ihmiset. Ihmiset katsovat vain ulkokuorta ja pintaa.
Onpa tässä hyvin todellinen kirjoitus koirasta ystävänä.
Kun tarkemmin ajattelen, koirani on ainoa minullakin, joka ei ole haukkunut minua köyhyyteni tähden. Vaikka rahat ovat vähissä, varmistan aina ensin, että koiralle on ruokaa. Itse pärjään kyllä kaurapuurolla ja näkkileivälläkin. - Anonyymi
Koira ei ole esine taliaivo. Esineet ei tunne, eikä elä. Eläin on elävä hengittävä olento aivan kuten vaikka pieni lapsikin.
- Anonyymi
djydhjtj kirjoitti:
Koira on oikeuden edessä ESINE. On täällä taas pölvästejä, jotka ei osaa edes lakitekstiä lukea.
Jos tapat naapurin koiran omalla pihallasi, niin syyllistyt vahingontekoon ja muuhunkin jos taajamassa ammut aseella tms....Laki on väärässä, esineet ei elä.
- Anonyymi
koiranoikeuksienpuolesta kirjoitti:
Koira ei ole mikään esine. Mikähän natsi sinä olet. Koira on ystävä omistajalleen ja monesti paljon parempi kuin rahan perässä huoraavat ihmiset. Koira ei välitä siitä onko omistajalla lompakossa 2 euroa vai tilillä 1000000 euroa ja mikä on omistajan yhteiskunnallinen asema. Toisin ovat ihmiset. Ihmiset katsovat vain ulkokuorta ja pintaa.
Olen samaa mieltä. Eläinystävät ovat jopa sukulaisiakin tärkeämpiä ja ylempänä.
Ihmiset ovat vain itsekkäitä ja petollisia tyhjän utsijoita joita pitäisi ilmaiseksi viihdyttää omilla vaikeuksilla - Anonyymi
ÄläInhimillistäKoiria kirjoitti:
Jos ihmiset tuomitsevat sut ulkokuoren ja pinnan takia, niin suosittelen että käyt edes joskus suihkussa ja peset hampaasi. Ainoa huora täällä olet sinä. Koirakin häpeäisi sinua jos osaisi ilmaista paremmin tunteitaan.
Diibadaa. Kyllä ulkokultaisuudessa on muusta kyse.
- varo vaan
Ja syytä katsoa kenen koiran listii sillä voisi itse olla koiran asemassa muutaman päivän päästä.Koiran koko ja rotukin ratkaisee muutne paljon.,Turha väittää jotta hyökkäsi ja itsepuolustukseksi listi koiran jos se onkin joku kääpiövillakoira:=)
Tietenkin syytteessä olisi heti,jos jollain esineellä joka kielletty kantaa julkisilla paikoilla koiran tappaisi menisi se silloin kokonaan sinun piikkiin eli sinun syy. - mieti vähän
Riippuu ketä hän on ja kenen mailla tappaminen tapahtuu. Lisäksi miten tapat sen koiran. Esimerkiksi jos nyt rupeat jossain puistossa ammuskelemaan koiria tai huiskiin kirveellä olet hyvin nopeasti linnassa vaikka olisit raskaana. Oli tilanne mikä tahansa on varmaan fiksumpiakin vaihtoehtoja kuin ruveta tappamaan koiran ja syyllistyä eläinsuojelurikokseen. Vähintään sakkoja rapsahtaa aina.
- 44444444
No kyllä mä tekisin sinuna joko niin et soittaisin eka poliisille asiasta, sanot vaik et koira on vaarallinen ja uhkaa sun henkeä.
TAI kaikista paras vaihtoehto on ottaa koira kiinni ja viedä lähimpään löytöeläintaloon. Vaadit korvaukseks satasta. Omalla paikkakunnallani on sellanen sääntö, et löytäjä saa määrätä löytöpalkkionsa, eikä koiraa luovuteta omistajalle ennen ton summan maksua. Kyllä ku siinä tarpeeks monet sataset on maksettu, alkaa koira pysyä remmissä.
Sen vielä sanon, et olit sit miten kylmä, tunteeton olento tahansa, tota tekoa et tulis koko lopun elämäs aikana unohtaa. Koira on koko elämänsä ajan n. 2-4 vuotiaan lapsen tasolla. Se ei ole sen koiran vika jos omistaja pitää sitä vapaana, koira ei ymmärrä siitä yhtikäs mitään.
Jo tollasten ajatusten takia hakeutuisin sinuna myös mahdollisimman pian hoitoon. Et ole todellakaan terve, ja tarvitset myös itse apua. Noin käyttäytyvä koiran omistaja hakee myös pian uuden koiran pihalle vapaana juoksemaan, ja sulla ikuinen oravanpyörä. - ENEMMÄN ODOTTAVA
Miten sinne nettipoliisille tehdään niit ilmotuksia tälläsist hulluista????????????????????????????????
- Rosamundo
Tota...mitä jos tätä kysyy sen koiran omistaja? Ei tosta alotuksesta voi päätellä, että henkilö puhuisi itsestään koiran tappajana tai tekoa harkitsevana. Jäitä hattuun :)
- tapakoirapäivässä
Tuleeko nettipoliisi mukaan hakkaamaan kirveellä koiria. Mistä nettipoliisin saa kiinni. Onko nettipoliisilla muita keinoja tappaa koiria kuin kirveen isku koiran kalloon.
- sick or something?
Paljonkohan noita irrallaan juoksevia ihmisen kimppuun silleen käyviä koiria on, että tätä asiaa pitää ihan ketjussa keskustella täällä?
Missä päin suomea on?
Koira on lain mukaan isäntänsä omaisuutta, josta isännän kuuluu huolehtia.
Toisaalta jos koiraeläin hyökkää kimppuuni, koitan keinoja joita minulla on, sen rauhoittamiseksi, jotta saan joko ilmoitettua siitä poliisillle, tai muutoin selvitettyä omistajan yhteystiedot.
En ole miettinyt ikinä pitäisikö minun koskaan pystyä tappamaan eläin itsepuolustukseksi. Ehkä tilanne jossa joko minä tai kaukasianpaimenkoira/joku mastiffi... Mutta hutalehtiikos noita tosiaan missäpäin suomee hyökkäilemässä ihmisten kimppuun?Jos, niin kytille yhteyttä... tietyt rodut voi oikeesti olla väärin ymmärrettyään vartioimisviettinsä, arvaamattomia.
Mitenkä muuten toimitte ihmiset, jos kissa ei sulata teitä esim. kyläreissulle jonnekin? Vaaditteko, että kissa tapetaan, tai muuten kadotetaan?
Tai jos jonkun sika käy ylituttavallisesti pureksimaan säärtä?
Itse lopetin nuorempana joitain eläimiä lomitellessani, sovitusti, eläinsuojelullisista syistä.(elinkelvottomina syntyneitä porsaita, ampumalla vaikeasti sairaita kissoja, loukkaantuneita kaneja lopetin, ym. pakollisia eläimen kärsimyksen päättämisiä) Mutta niin vaarallisesti toimivaa koiraa en ole ikinä tavannut, että olisi pitänyt puolustautua. Loukkaantunut tai sairaskohtauksen saanut koira voi purra, esim. vammautunutta koiraa pitää lähestyä harkiten, ja estää ennakolta puremisen mahdollisuus.
Kiimoissan oleva lypsylehmäkin on vaarallisempi. Sekä aivosairas lehmä tai sika, ja yksi vaarallisen eläimen arkkityyppi on oikea maatiaiskukko, ainakaan vieraita ei hyvin kohtele, eli ei paljassäärin kesäiseen matalaan vanhanajan kanalaan..
Oisko tälläisissa keskusteluissa enemmänkin kyse siitä, että ei oikeasti tunneta eläinten käyttäytymistä? - toi5
Ymmärrän alkuperäistä kysyjää. Itselleni sattui kerran niin, että isohko koira juoksi vapaana kohti rattaissa istuvaa 1-vuotiasta tytärtäni. Noin metrin päässä alkoi murista ja käyttäytyä uhkavasti. Menin itse rattaiden ja koiran väliin. Siinä tilanteessa olin valmistautunut tappamaan koiran, onneksi minuutin kestävän uhkailun jälkeen koira poistui paikalta.
- ????
Sain kuulla, että tällä palstalla on vain vajaavaltaista porukkaa mutta kyllä yllä oleva lennokas verbaalisesti lahjakas ja asiaan uutta näkökantaa tuova vastaus kumoaa kuulemani uskomukset. Toivottavasti saadaan lukea lisää.
- Vanha eläkevaari
Monta vuotta sitten istuin kauniina kesäpäivänä Turun Ruissalossa metsässä kiven päällä. Veistelin kaarnalaivaa lapsenlapselleni. Pelästyin irrallaan olevaa isoa susikoiraa, joka tuli kohti ja irvisteli noin viiden metrin päässä. Otin vaistomaisesti kädessäni molevasta puukosta paremman otteen puolustaakseni itseäni, jos koira tulee lähemmäs. Se oli selvästi hyökkäysaikeessa. H-hetkellä isäntä tuli paikalle ja sai koiransa kiinni. Sydän pamppaili. Ja koiran isäntä sielt'ä huuteli, että "ei tää ole yhtää vihane". Samalla jo lähtivätkin.
Olen ajatellut, että olisiko koira kuollut ja minä saanut pahoja puremia taistelussa, jos isäntä ei olisi tullut sillä sekunnilla paikalle.
Mitä asiasta olisi ollut seuraamuksia?- Guard2
Sinä olisit puolustanut omaa ja lapsenlapsesi henkeä ja terveyttä
vaaralliselta hyökkäykseltä, ei koiraa pääse edes pakoon juoksemallakaan.
Tarvittavia voimakeinoja saa käyttää silloin kun ei ole muuta mahdollisuuta, hyökkäyksen torjumiseksi. Lain mukaan se olisi ollut pakkotila tai tilanne.
Koiran omistajalle tuollaisesta tilanteesta kuuluisi tulla seuraamuksia,
eikä sille joka laillisesti puolustautuu.
- kjiujhhy
aikoinaan oma hurtta puraisi kaulasta poikaani n4 vuotiasta. vein pojan pirttiin ja hoidin ja puhdistin haavan ja kaivoin pistoolin luvallisen sellaisen ja vetäsin liikkuvat taakse ja pamautin rakin aivot pihalle.eikä kaduta yhtään, sillä ensin ihminen ja sitten tulevat elukat ,ihminen on hän ja elukka tuo.
- Ei.omaa.kokemusta
Näin on teheet muutkin ja näin se kuuluukin tehdä. Esimerkiksi vetokoirista on pahimpien tapausten perimää onnistuttu parantamaan tuolla tapaa. Tapetut koirat on sitten nyljetty vaatteina käytettäväksi ja syötäväksi kelpaavat osat syöty. Grönlannissa jo kaiken varalta vetokoirien kulmahampaat lyödään pois jo nuorina eikä koirat kuulemma ole tuosta juuri moksiskaan.
- Anonyymi
Jos naapurin kakarat kiusaa omassa pihassaan olevaa koiraa, voit arvata keille toivon käyvän huonosti. Silloin ei voi koiraa syyttää. Huonosti kasvatettu kakara on minun silmissäni paljon koiraa vähempiarvoinen.
- nimimöö
Ota huomioon että koiran omista voi hakata sut vihannekseksi tekosi jälkeen.
Tai pahempaa.- Mene-jo
Sintekö hakataan porukalla tuo vihainen koiran isäntä, joka hakkasi koiransa uhrin vihanekseksi? mitäs jos menet kiiruusti lääkäriin ja kerrot ettet tule ihmisten kanssa toimeen vaan sosiaalinen elämäs rajoituu eläimiin. et voi voittaa etkä siihen itsekkään usko ja olet väkivaltainen.
- Anonyymi
Hyvä vaan. Tappamisen pitää aina olla viimeinen vaihtoehto.
- Anonyymi
Totta, usein päälle ryntäilevän koiran omistaja on taipuvainen väkivaltaan. Koiran käytös on ikään kuin omistajansa koiran välityksellä ympäristöönsä levittämää aggressiota.
Siksi, koiran omistamiseen pitäisi olla lupa jonka myöntämisen osa on psykologiset testit.
- suojelu
Jos koira tulee omasta pihasta pois ja vapaana ihmisen kimppuun voi sen tappaa jos tarve vaatii omistaja tuomitaan kaiken lisäksi sakkoihin koska koirat pidettävä kiinni suomen laki sanoo näin että kissat ja koirat pidettävä kiinni jos menet toisen tontille ja koira käy kiinni ni siitä en tiiä sit??????
- Turvaamis-toimet
Ensimäinen asiantunteva komentointi siitä kiitos, mutta ihmeen tunteikas ja putkimainen nökökulma tuntuu ihmisillä olevan asiassa, jossa kyse ihmisten turvallisuudesta ja oikeudesta saada, olla ja kulke ilman pelkoa hyökkäävistä eläimistä. joiden omistajat ei osaa kouluttaa tai käsitellä hankkimiaan eläimiä. jotka monesti jalostettu hyökkäämään.
Tuollaisten koirien hankkimiselle on vain yksi ainoa syy ja se on pelko.
jostakin mitä on tullut tehtyä.
Kuten eräskin etelä-pohjanmaalinen huijarri, jolla pistooli, koska pelkää kostoa tekemsitään huijauksista useista kymmenistä tuhansista euroista ja aikaisemmin markoista. uhreja on monia mutta eivät uskalla tehdä ilmoitsuta koska pelkäävät huijaria, kun hänellä on pelote vaikuttuminenaan pistooli. jota polisi ei suostu pois ottamaan koska sen hänelle palautti, jotta pääsee jatkamaan huijauksiaan.
Huijarin kyvýstä ampua pistoolillaan totesi poliisi hänet pelkuriksi, joka ei uskaltaisi uhkaustaan toteuttaa
Koiran omistaja toteaa koirastaa."ei se oo vihanen ei se pure"
Mitäs eroa noissa "järjenen vastaisissa komenteissa on? eipä mitään.
Ko.huijari on osaltaan maksattanut veron maksajilla pankkituen muodossa miljoonia konkursseistaan johtuen ja silti kehtaa vinkua kuinka häntä sorettaan. - 1845
Turvaamis-toimet kirjoitti:
Ensimäinen asiantunteva komentointi siitä kiitos, mutta ihmeen tunteikas ja putkimainen nökökulma tuntuu ihmisillä olevan asiassa, jossa kyse ihmisten turvallisuudesta ja oikeudesta saada, olla ja kulke ilman pelkoa hyökkäävistä eläimistä. joiden omistajat ei osaa kouluttaa tai käsitellä hankkimiaan eläimiä. jotka monesti jalostettu hyökkäämään.
Tuollaisten koirien hankkimiselle on vain yksi ainoa syy ja se on pelko.
jostakin mitä on tullut tehtyä.
Kuten eräskin etelä-pohjanmaalinen huijarri, jolla pistooli, koska pelkää kostoa tekemsitään huijauksista useista kymmenistä tuhansista euroista ja aikaisemmin markoista. uhreja on monia mutta eivät uskalla tehdä ilmoitsuta koska pelkäävät huijaria, kun hänellä on pelote vaikuttuminenaan pistooli. jota polisi ei suostu pois ottamaan koska sen hänelle palautti, jotta pääsee jatkamaan huijauksiaan.
Huijarin kyvýstä ampua pistoolillaan totesi poliisi hänet pelkuriksi, joka ei uskaltaisi uhkaustaan toteuttaa
Koiran omistaja toteaa koirastaa."ei se oo vihanen ei se pure"
Mitäs eroa noissa "järjenen vastaisissa komenteissa on? eipä mitään.
Ko.huijari on osaltaan maksattanut veron maksajilla pankkituen muodossa miljoonia konkursseistaan johtuen ja silti kehtaa vinkua kuinka häntä sorettaan.Lukekaa idiootit aloittajan kysymys.
"Mitä rangaistusta luulette sellaiselle määrättävän, joka tappaa irrallaan juoksevan koiran väittäen sitä itsepuolustukseksi, koska koira muka hyökkäsi hänen kimppuunsa?
Eli jollain verukkaalla haluaa tappaa jonkun koiran.
- zxvere
rangaistuksista en tiedä, mutta jollekin voisi kakkua napsahtaa. Käsittääkseni sinusta saa saman tuomion kuin ihmisestä.
- shshsrjhydes
P-puhetta. Lue lakiteksti ennen moisia valeita. Poliisikoira on eri asia viran toimituksessa, mutta normaali koira on lain edessä esine ja rike on vahingonteko.
- Anonyymi
shshsrjhydes kirjoitti:
P-puhetta. Lue lakiteksti ennen moisia valeita. Poliisikoira on eri asia viran toimituksessa, mutta normaali koira on lain edessä esine ja rike on vahingonteko.
Laki on väärässä, esineet ei elä taikka tunne. Eläin on yksilö.
- Frrtrtctfrtcttfgyc
Kaikki ihmiselle vaaralliset koirat pitää tappaa!
- qåwoe
Kaikki yhtä tyhmät ihmiset kun sä pitäis tappaa.
- Anonyymi
Ehdottomasti samaa mieltä!! On uskomatonta, että näitä tappajakoiria saa pitää ihmiset, jotka ovat kyvyttömiä hallitsemaan elukoitaan!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehdottomasti samaa mieltä!! On uskomatonta, että näitä tappajakoiria saa pitää ihmiset, jotka ovat kyvyttömiä hallitsemaan elukoitaan!!
Koirat ei ole iknä tappajia, ne on vain huonosti koulutettuja jos jotain pahaa tekee.
- Anonyymi
Jos joku pitää tappaa niin sinut. Itsekäs arvoton paska.
- Anonyymi
Voisihan ne pitää ihan vain lukkojen takana.
- Pitääpotkiapäähän
Luultavasti em. Henkilö saa etsiä hampaitaan ylänielusta/vatsaportista.
- Bvcghjhxzdhk
Mun kaverin kimppuun hyökkäs joku paimen koira se repi mun kaverin käden niin että luut näky ja sillee pahasti ja se mun kaveri sanoo vielähi että se ei ole sen koiran vika vaan hänen oma vikansa . koiraa ei lopetettu ?! Vaan vielä se on jossain se oli kamalaa näin sen omin silmin D: muut vaan puhelin kädessä vieressä kun mä yritin saada koiran hänen kimpustaan siis aivan järjetöntä
- Anonyymi
Hyvä ettei koiraparkaa lopetettu. Ei ole koiran vika, mutta huolimattoman ihmisen.
- Anonyymi
Tässä ketjussa puolustellaan kovasti tälläistä.
Kyseisessä tilanteessa koiran lopettaminen on todennäköisesti ainoa vaihtoehto.
Jokaisen pitäisi miettiä mitä tekee kyseisessä tilanteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ettei koiraparkaa lopetettu. Ei ole koiran vika, mutta huolimattoman ihmisen.
Luonnevikaisten koirien paikka ei ole ihmisten keskuudessa, kuten ei ihmistenkään.
- SeOnVoiVoiVoi
Mitä rangaistusta luulette sellaiselle määrättävän, joka tappaa irrallaan juoksevan koiran
----
Ei minkäänlaaista.- Anonyymi
Lain mukaan et saa ainakaan mitään kunnon rangaistusta, mutta jos se on mun koira, niin silmä silmästä, eli saat saman kohtalon kuin mun koira.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain mukaan et saa ainakaan mitään kunnon rangaistusta, mutta jos se on mun koira, niin silmä silmästä, eli saat saman kohtalon kuin mun koira.
Tsot, tsot poju!.
Koiran kiinnipidosta, tai omistajan hallinnassa olosta määrää kaksi asiaa. Kaupungin järjestyssääntö ja Metsästyslaki. Koira saa olla "vapaana" ... omistajansa tontinrajojen sisäpuolella. Metsästyksen aikana (ajava / noutava) ja työtehtävissä ... virka-, etsintä-, ja rauniopelastuskoirat. Koira saa myös temmeltää vapaana koirapuiston aitauksessa, mutta ei sielläkään ilman omistajansa valvontaa.
Älä ala pullistelemaan anonyyminä netissä ja pidä mielessäs, että joku on kaltaistas ... nopeampi, vahvempi ja taitavampi ... AINA!.
- siitä-vaan-jos
Tapa irtijuokseva koira niin minä tapan sinut jos koira minun. Jos sitten mennään linnaan niin sitten mennään ei väliä, mutta sinä et juhli enään ikinä siellä haudassa. Hoida mielummin se ihminen joka pitää koiria irti asutusalueella sillä muualla koirat saa olla irti jos maanomistajan lupa tai metsästyksessä jolloin niillä on yleensä liivit. Silloin olet velvollinen korvaan koiran hinnan joka voi olla 100-10 000€.
- VanhahkoMummo
Voi että isot miehet pelkää koiraa..heh heh. En ole koskaan pelännyt mitään kotieläintä ja koskaan ei ole ollut edes tarvetta.
Koira EI OLE vihainen luonnostaan ainoastaan IHMINEN on syy, jos niin on. Olen maalla syntynyt ja kasvanut, en ole kohdannut vihaisia eläimiä. Niitä on varmaankin vain kaupungeissa. Eivät saa tarpeeksi liikuntaa, virikkeitä ja huomiota.- Anonyymi
Minua ainakin on vieras koira purrut. Olin kiiruhtamassa bussille ja koira riuhtaisi itsensä irti omakotitalon pihasta ja puri minua pohkeeseen. Oli talvi ja minulla paksusti vaatetta päällä. Koko 60 kilometrin linja-automatkan ajan puremakohtaa särki hitosti. Kun pääsin kotiin ja tarkistin ihon, siinä näkyi vain punoitusta eikä mitään muuta. Parani itsekseen muutamassa tunnissa.
Oli se inhottava tilanne, kun koira hyökkäsi.
Olen koiraihminen ja koirien ystävä, mutta toivoisin, että omistajat kiinnittäisivät tarkemmin huomiota koiraansa, jos se on aggressiivinen ja hyökkäilevä. Pitäisi varmistaa, ettei sellainen koira pääse vahingoittamaan muita ihmisiä tai eläimiä missään tapauksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ainakin on vieras koira purrut. Olin kiiruhtamassa bussille ja koira riuhtaisi itsensä irti omakotitalon pihasta ja puri minua pohkeeseen. Oli talvi ja minulla paksusti vaatetta päällä. Koko 60 kilometrin linja-automatkan ajan puremakohtaa särki hitosti. Kun pääsin kotiin ja tarkistin ihon, siinä näkyi vain punoitusta eikä mitään muuta. Parani itsekseen muutamassa tunnissa.
Oli se inhottava tilanne, kun koira hyökkäsi.
Olen koiraihminen ja koirien ystävä, mutta toivoisin, että omistajat kiinnittäisivät tarkemmin huomiota koiraansa, jos se on aggressiivinen ja hyökkäilevä. Pitäisi varmistaa, ettei sellainen koira pääse vahingoittamaan muita ihmisiä tai eläimiä missään tapauksessa.Koirankin pureman aiheuttamaan infektioon, kuten jäykkäkouristus, voi kuolla.
- Tumppitapanen
Entä saako koiran omistaja rangaistuksen ja/tai määrätäänkö koira lopetettavaksi, jos koira puraisee itsepuolustukseksi henkilöä, joka on ensin ihan muuten huvikseen vain tullut ja monottanut koiraa ja vielä kahteen kertaan, siis kiinni olevaa koiraa vieläpä?
- Anonyymi
Ei missään nimessä, jos ihminen saa puolustauta miksi ei koira saisi? Mun koira puri äitini kaveria kädestä koska häntä tahallaan ärsytti. Kehuin vain koiraani kaiken tuon jälkeen sillä hän teki aivan oikein. Koiraa tai minua ei rankaistu, niinkuin ei kuullukkaan. Koirallakin on oikeudet.
- rangaistustulee
Näin kävi eräälle kansalaiselle tosielämässä.
Naapuriin oli matkaa miltein kilometri ,isäntä oli kävelyllä omalla tiellään,metsästä puskasta pomppasi kaksi koiraa säikäyttäen ja juosten kohti pelottavasti,toinen koirista oli belgianpaimenkoira ja toinen sakemanni tai myös belgianpaimenkoira.
Säihkähdyksestä ja vaarankoettuaan henkilö ampui koirat.
Kutsu tuli oikeuteen,ampujalle tuli mittavat korvaukset kaikkineensa.
Jos vielä harvinaisempi koira voi se käydä kalliiksi,hätävarjelun liioittelu koska koirat eivät käyneet kiini,jo omalla pihalla maalla jos ampuu suden se käy kalliiksi,kyseessä on tuhansia euroja ja kaikki muut kulut päälle.
Esimerkki tapaus oli maaseudulta jossa koiria monesti pidetään irti,toisen omistamaa ei saa tappaa tai vahongoittaa ,- Anonyymi
Koiraparat.
- Anonyymi
Suomen oikeuslaiton on sairas. Poliisi, syyttäjä tai tuomari jolla on koira on tälläisessä tapauksessa esteellinen.
- koiruukset
Mua louhas kerran hevonen käteen, ei varmaankaan tarkotuksella, vaan hamus muuten mun kättä kun siinä oli omena (joka oli tarkotus antaa sille hepalle, niin kuin annoinkin). Mutta siis käteen tuli mustelma. Olisko mun pitänyt vaatia hevosta lopetettavaksi, koska sehän oli vaarallinen ihmiselle...?
Erittäin harvoin näkee irtiolevia koiria. Mutta on munkin koirani muutaman kerran sännännyt kotipihasta tielle juoksentelemaan, ei toki kenenkään kimppuun ole hyökännyt vaan paremminkin tekemään ystävällistä tuttavuutta, se on ihmisrakas koira. Tulee pihaan kuitenkin heti kun komennetaan. Olis se aika raakaa, jos joku sen siitä hengiltä ottaisi vain sen takia, että se nyt sattuu olemaan kotipihan ulkopuolella ja vapaana. En usko, että siitä rangaistuksetta selviäisi. Vaikka kuinka koira olisi muualla kuin kotipihassa.
Joillakin on sellainen käsitys hyvin sitkeässä, että irtiolevan kissan saa tappaa. Saako todellakin? Jos se kissa ei mitään haittaa kenellekään aiheuta?
Kyllä ihmiselläkin vastuunsa on itsestään, ei eläintä saa tarkotuksella ärsyttää. Jos eläintä kiusataan, eikös sillä sitten ole oikeus itseään puolustaa? Ihmiselläkö se oikeus vain on? Meillä oli ihan pieni koiranpentu, ja tuttavaperheen pikkulapsi ei millään voinut antaa sen olla rauhassa, vaikka kuinka kiellettiin. Lopulta pentu rähähti oikein kunnolla, kun taas kerran sen hännän päälle astuttiin, ja sitten alkoi päivittely, että tuleekohan tosta koirasta koskaan oikein ystävällistä, kun se jo pentuna on tollanen rähisijä ja että kuinka ei koira saa koskaan rähistä lapsille ja plaa plaa. Noilla ihmisillä ei ollut tietenkään itsellään koiraa ikinä ollut eikä mitään käsitystä eläimen sielunelämästä. Kyllä siitä hyvä koira tuli, kun vain ei sen jälkeen enää päästetty tietynlaisia pikkulapsia sitä pentuna pilaamaan.
Belgianpaimenkoira on muuten sellainen, että sillä on harvinainen kyky hymyillä, kun se on iloinen ja haluaa ihmisestä seuraa. Tämä on ihan tosi juttu. Valitettavasti sellaiset, jotka ei koirista mitään tiedä, erehtyy luulemaan tätä hymyilemistä irvistykseksi, ja pitää koiraa pelottavana. Koira hymyillessään vetää suupieliään ylös, ja silloinhan tietysti hampaat tulee näkyviin, niin kuin ihmiselläkin. Omistaja ja koiraihmiset yleensäkin osaa kyllä erottaa irvistyksen ja hymyilemisen, mutta muut aina ei. Tuossa tilanteessa joku ihminen voi sitten reagoida tähän koiran ystävälliseen eleeseen täysin väärin.
Samalla tavallahan muuten hevonenkin nauraa, se vetää suupieliään ylös ja hirnahtelee. Voihan joku luulla sitäkin elettä vihamieliseksi ja pelätä heppaa, joka on vaan pelkästään hyvällä tuulella. - karhukoiraidästä
Kassiseppo oot todella heikoilla jäillä nyt, tuollasetkin uhoajat pysähtyy yleensä
- Arpinaamainen
Minua puri vieraan koira kasvoista kun olin kaksivuotias. Arvet näkyy koko elämän ajan. Koiraa ei lopetettu vaan koiran omistaja hyssyytteli koiraansa kuin pienokaista (heillä ei ollut omia lapsia). Olivat sitä mieltä että minä olin häirinnyt heidän koiraansa tulemalla lähelle. Koira kun oli mustasukkainen kaikkia lapsia kohtaan.
Kyllä se on niin että omistajan tulee koiraansa opettaa olemaan kunnolla.- Anonyymi
Otettiinko koira paremmille omistajille? Koirako ei voi olla häiriintynyt?
- Anonyymi
Kyllä oli ja viimekädessä koiran omistajan vika ... AINA!.
- Anonyymi
Minä ainakin tappaisin koiran, jos se uhkaisi itseäni tai lastani. Joskus on koira murissut uhkaavasti lapselleni hampaitaan näyttäen. Pelkäsimme molemmat. Lapsi itki pitkään tilanteen jälkeen. Jos koira olisi yrittänyt hyökätä, olisin siinä silmänräpäyksessä pyrkinyt tappamaan sen. En tiedä, miten niin voisi ilman asetta tehdä, mutta varmaan olisin silmät puhkonut ja niskat taittanut, lyöny, potkinut. Ihan sama kohtalo raiskaajille. Onko edes sellaista kuin hätävarjelun liioittelu? Hädissään ihminen puolustautuu niin tehokkaasti kuin voi. Mitä paremmin osuu, sitä todennäköisemmin selviytyy itse hengissä. Mieluummin menen hengissä vankilaan kuin annan lapselleni tapahtua jotain pahaa. Koiranomistajat tässä ketjussa ovat vähän vinksahtaneita.
- Anonyymi
Ei susta olis siihen. Koiran tappamiseen tarvii voimaa, varsinkin jos se on iso koira. Ei se silmien puhkominen tai niskan katkaisu onnistu kun se koira on hyökännyt. Voit yrittää läimiä mutta se ei oo mitään koiran puruvoimaan verrattuna. Itellä 30 vuoden kokemus koirista, tasan yks koira on jälkensä mun ihoon jättänyt pysyvästi, ja se oli sakemanni. Ite jos kohtaan rähisevän koiran, käännän selkäni ja laitan kädet puuhkaan, kontaktia en ota. Missään nimessä ei pidä lähteä juoksemaan. Aivan turhaa vouhotusta "mää varmana tappasin koiran". Pitää pään kylmänä ja stoppaa kontaktin. Koirat tappaa erittäin harvoin ihmisiä, toisin kuin esimerkiksi ihminen. On todennäköisempää että sä tuut oman perheenjäsenen tappamaksi kuin koiran. Eli jos haluutte pelätä niin kattelkaa ympärillenne.
Kaikista vähiten kannattaa lietsoa tilannetta niinku tää yläpuolen mamma teki, lapsi luultavasti pelästyi äitinsä reagointia ja jäi siksi pelkäämään. - Anonyymi
Murhaaja. Tappamisen pitää olla aina viimeinen vaihtoehto, osta hyvänen aika vaikka pippurisumutinta ja pidä mukanas. suihkuta koiran silmään. Jos viet joltakulta elämän sitä ei voi ikinä palauttaa. Koira ei ole agressiivinen ilman syytä, kyseessä on huono omistaja, tappaisit vain viattoman elävän olennon, et vihaista koiraa.
- Anonyymi
Ei pitäisi tappaa. Sais olla laitonta tommonen. Vaikka olisit hengenvaarassa silloinkin tappaminen saa olla kaikkein viimeisin vaihtoehto, kyseessä on elämä vaikka kyseessä olisikin koira. Jos koira hyökkää koita vaikka lyödä koiraa tai pidä aina mukana jonkinlaista puolustusvälinettä kun liikut ulkona, esim pippurisumutinta. Tappaminen on aina väärin. Jos viet joltakulta elämän sitä ei ikinä saa takaisin, ketään ei missään nimessä pidä tappaa ellei sitten mitään muuta vaihtoehtoa vaan ole. Se ei ole sen koiran syy. Koira ei ole agressiivinen ilman syytä, agressiivisuus johtuu omistajastaan tai millä tavalla ihminen hänet on kouluttanut. Jos koira karkaa edes se ei ole itse koiran syy, koira on viaton tilanteessa kuin tilanteessa, ne ei kouluta itse itseään ja vastaavassa tilanteessa ei pidä rankaista koiraparkaa, mutta koiran omistajaa.
- Anonyymi
Lähellä kesämökkiäni asuu henkilkö, jolla on koira. Koira juoksentelee aina vapaana pitkin poikin mökkialuetta. Monesti se tulee esim. pihalleni murisemaan. Tästä on sanottu omistajalle, joka ei välitä asiasta. Olen hoitanut asian omalla tavallani. Koiran omistajalla on nyt neljäs eri koira 10 vuoden sisällä menossa. Kohta viides.
- Anonyymi
On koiran omistajia joiden koira puree ihmisiä, omistaja pakenee paikalta eikä henkilöllisyyttä saada selvitettyä, ja omistaja jatkaa ihmisiä purevan koiran irrallaan juoksettamista.
Puremaan päässeen koiran irrottamiseksi ainoa keino on sen lopettaminen paikan päällä. - Anonyymi
Irrallaan olevan aggressivisesti käyttäytyvän hyökkäävä koiran saa itsepuolustuksen nimissä tappaa. Vaikka olisi omistajan vika että koira on aggressiivinen, sillä ei ole mitään merkitystä tilanteessa jos henkilö tai oma koira on vaarassa. Itse ainakin tekisin reikäjuustoa eläimestä jota ei saa paljain käsin kontrolliin/jos kävisi omani kimppuun miettimättä sekuntiakaan. Ja kulut oman omaisuuden uhasta/vahingoista aggressiivisen eläimen omistajalle 100%. Terveisin pienen rescue chihun omistajalta joiden kimppuun kävi viime viikolla holtiton vapaassa remmissä oleva saksanpaimenkoira.
- Anonyymi
Onko lupapoliisia ja psykiatria jo konsultoitu?
- Anonyymi
Nurmijärvellä irti päässyt koira tappoi pikkukoiran kesällä 2022. Tuossa jutussa ei lue, että tappajakoira puri myös pikkukoiraa puolustanutta, mutta näin luki aikaisemmassa uutisjutussa. Aluesyyttäjä pyyhki koko tapauksen villaisella, ei syytettä eli se siitä.
https://www.nurmijarvenuutiset.fi/paikalliset/5922972
Eli kannattaa vedota vahinkoon, jos oma koira puree/tappaa ja ei halua maksumieheksi. - Anonyymi
Irtokoirat on haittaeläimiä jotka pitää eliminoida jos mahdollista.
- Anonyymi
Jos irraallaan oleva koira käy kytkettyjen koirieni kimppuun, niin pistän.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2946666Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972