Hei,
kaipaisin apua ystäväni ja oman koiran kohtaamiseen. Kyseessä on minun 1 v 5 kk narttu, kodinvaihtaja, tuli meille 9/2012, isä kuvasz ja äiti saksanpaimenkoira, ja ystäväni 3 v, sekarotuinen narttu jossa saksanpaimenkoiraa, rottwaileria, ajokoiraa, huskya ja labbista.
Alussa yhteiset tapaamiset menivät hyvin, mutta viime aikoina on tullut heti kohdatessa useampi tosi paha rähinä, joista olemme joutununeet koirat erottamaan. Omallani oli juurikin juoksut ja ystäväni koiralla juuri alkamassa, voiko tämä aiheuttaa mielestänne reaktiot?
Selkeästi sisätiloissa minun koirani on dominoiva ja ystäväni koira todella alistuva ja nöyrä. Ulkona roolit ovat toisinpäin, esim. keppiä heittäessä vanhempi narttu murisee ja haukkuu ja pitää kepin itsellään ja nuorempi seuraa/juoksee vierellä.
Koirat tappelevat vain silloin kun ovat ihmisten kanssa, olemme kokeilleet jättää ne kaksin pihalle ja silloin heillä leikki sujuu kun ovat keskenään. Syövät yhdessä sisällä sovussa ja nuorempi antaa aina vanhemman syödä esim. luitansa ja leikkiä leluillaan. Samoin vieraillessamme ystäväni kotona riitaa ei ole ollut. Molemmat saavat riittävästi liikuntaa, aktiviteetteja ja virikkeitä. Meillä on kotona koiralle selvät rajat olleet alusta asti, kuten luoksetulo, silmäkontakti, ruokailu minun luvalla, suusta saa ottaa kaiken ilman mutinoita, ulko-ovista sisääntulo ja ulosmeno, hihnassakulkeminen, tottelevaisuusharjoitukset, kaikki sujuu. Kiltti, tottelevainen ja alistuvainen muuten, tulee kaikkien koirien kanssa toimeen esim. koirapuistossa, tallilla koiralaumassa jne. Sillä tuntuukin todella omituiselta että tälle kyseiselle koiralle aina rähjää ja "isottelee" vaikka on itse nuorempi! Viime tapaaminen meni suht hyvin, kun teimme heti alussa pitkän lenkin yhdessä enkä antanut koirani yhtään jäädä tuijottelemaan toista, yritti kyllä rähistä mutta uskoi kun kielsin tiukasti. Sisällä pidin oman koirani hihnassa ettei päässyt toisen kylkeen lainkaan uhittelemaan. Tämä ystäväni koira kyllä esim. vetää kovasti hihnassa ja murisee koiralleni kun syövät meillä sisällä esim luita. Olemme opetelleet tunnistamaan merkit alkavasta rähinästä, ja koittaneet puuttua siihen ajoissa, mutta aina tämä ei ole onnistunut.
Tarvitsemme todella apua tilanteeseen, ennenkuin tilanne kärjistyy todella pahaksi! Antakaapa viisaammat vinkkiä, mitä tehdä tilanteelle?!
muka agressiiivinen koira?
3
343
Vastaukset 3
- anna olla erikseen
Nartut ei vaan tykkää toisistaan,väkisin yrittäminen stressaa koiria.Eikä ole edes hyvää eläintenpitoa.Antaisin koirien olla erossa toisistaan,eivät menetä mitään.En näe mitään syytä tuupata niitä jatkuvasti toistensa seuraan,kun selkesäti eivät toisistaan pidä.
Koirille tulee yleensä riitaa helposti,ruuasta, leluista ja huomiosta.Eli näitä tilanteita tulisi välttää kun molemmat koirat paikalla.
Suurin osa koirista riitautuu jos luu tai pallo heitetään niille,toisen koiran ollessa myös läsnä.Eli niin ei voi tehdä ilman tappelun vaaraa. - dogsddf
Hei! Taidan omistaa koirasi veljen. Tällaisia mixejä ja vielä just samanikäisiä ei hirveästi nimittäin taida löytyä Suomesta.
Mutta asiaan; koirien välistä aggressiota ei tule koskaan ohittaa pelkällä olankohautuksella tai tekosyyllä siitä, että "ne nyt on vaan narttuja, ei niiden kuulu tulla toimeen", tai "toi mun koira nyt vaan on ton luontoinen, ei sille mitään voi". Asialle voi ja on tehtävä jotain!
Lähdetään liikkeelle siitä, mikä teiltä jo onnistuu: Sanoit viimekäynnin olleen jo menestyksekkäämpi: Kontrolloit koirasi. Nuorella, vahvaluontoisella ja jo kerran kotia vaihtaneella nartullasi on varmasti kova ja dominoiva luonne, jolloin sinun suurin vastuusi on koiran dominanssin ehkäisy. Sinä olet koiran omistaja, kunnioituksenkohde ja jos sen nyt voi niin muotoilla ilman paskamyrskyä, olet ennenkaikkea "laumanjohtaja". Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tarjoa koirallesi paljon liikuntaa ja tekemistä, mieleisiä harrastuksia (etenkin ennen toisen nartun tapaamista), pidä yllä rauhallinen ja itsevarma ilmapiiri ja osoita koirallesi heti, jos olet sen käytöksessä jostain eri mieltä. Tähän riittää hihnan kevyt nykäisy, kosketus tai rauhallinen, mutta varma ääni.
Älkää aloittako riitaa aiheuttavista tilanteista harjoittelua, vaan tehkää niitä asioita, joissa koirat parhaiten sietävät toisiaan. Suosittelen yhdessä kävelemistä niin, ettei kumpikaan koira saa dominoida lenkkiä! Niin, että kumpikin on rauhallinen ja alistuvassa, tyytyväisessä mielentilassa, ja niin että he kävelevät eteenpäin, eivätkä voi eivätkä saa kiinnittää toisiinsa erityisesti huomiota. Näin nartut tottuvat siihen, että molempia ohjaa ja edustaa ihminen, ja että he voivat toimia saman "lauman" jäseninä kiihtymättä tai hermostumatta toisilleen.
Tärkeintä on molempien koirien kunnioitus ja luottamus omistajiaan kohtaan. Jos nämä asiat eivät ole valmiiksi kunnossa, voi ongelmia syntyä, vaikka harjoitukset onnistuisivatkin. Pysy kaikissa tilanteissa itsevarmana ja rauhallisena ja pyydä myös ystävääsi tekemään näin. Ja ennenkaikkea USKO siihen että koirat voivat tulla toimeen keskenään. Koirasi kyllä huomaa, jos olet tilanteessa epävarma, ja voi reagoida myös sinun kauttasi epätoivotulla tavalla. - juoksut
tottakai juoksut vaikuttavat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427