alustus väkivaltarikoksien minimoimiseksi

lainsäätäjä/yhteiskuntasuun...

Olen kirjoittanut ja liittänyt alla olevan vastineeksi
otsikkoon:
”perheväkivaltaa on ns. paremmissakin piireissä”
(löydät kirjoituksen pari otsikkoa alempaa tästä kirjoituksesta lukien)

Lue aihekokonaisuus tuon otsikon alta, joskin kirjoitus toiminee ihan yleisluontoisenakin kannanottona.

-----------------

"Tehdäänpä tästä case-esimerkki"

Voitko kertoa millä tavalla jalkapöydän murtuma haittaa Sinua päivittäisessä elämässäsi?

Itse oletan, että jos sanojesi mukaan onnut, murtuma estää kunnon liikkumista ja myös siten liikuntaa?

Mikäli näin, tästä on seurauksena seuraavia asioita,:

a) ensin menetät mahdollisuuden pitää yllä kuntoasi.

Näin siksi, että et voi kävellä ja juosta normaalilla tavalla. Tästä seuraa se että teet sitä vähemmän. Kävely on luonnollisin tapa ollut liikkua ihmiselle jo satojatuhansia vuosia. Vaihtoehtoista liikkumistapaa ei meille ole.

*(löydät pakon sanelemana uusia liikuntamuotoja kuten uinti, kuntolaitteet yms.) , käytännössä kävelyn menetys ja liikunnan kaventuminen aiheuttaa terveyden alenemista . Sillä ei ole merkitystä tapahtuuko tämä vuodessa, kahdessa tai viidessä vuodessa, lopputulos on väistämätön. (vain muutama fanaattinen tai voimakas taistelija, joka riittävästi rakastaa elämää ja joka uskoo itseensä jaksaa löytää uusia kanavia, en ole varma voiko sitä vaatia yleisinhimillisenä luonteenpiirteenä kaikilta. Kukaan ei jaksa loputtomasti)

Jäät monesta asiasta paitsi.

Hinnoittele ja arvioi mitä mielestäsi maksaa jos menetät kunnon askelluksen ja mahdollisuuden juosta ja liikkua normaalisti.
Arvio tämän arvo euromääräksi muutettuna vuositasolla. Kerro tämä ensin kymmenellä. Jatka sitten loput vuodet jollain toisella indeksillä vanhuuspäiviin asti
ja näytä asia tuomarille. Ota juttu uudelleen esiin, valmistele sitä hyvin ja päätä voittaa ; olet sen ansainnut.

Jos tunnet ambivalenssia asian osalta.
Ota huomioon, että se mikä Sinulle on tehty on tapahtunut rikollisen toiminnan seurauksena. Älä säikähdä ennakkoluuloista ja ihmisten puheista. Suurin osa niistä perustuu pelkoon. Katso tulevaisuuteen. Tähtää sinne. Onnistut, koska olet oikeassa.

Kirjaa ja dokumentoi mahdolliset uhkaukset rikoksentekijältä.
Päätä ettet alistu, etkä pelkää rikollista, olet oikeassa, teet oikein, ota aina yhteys poliisiin tai muuhun yhteiskunnan järjestämään tukitahoon
joka on velvollinen muistuttamaan että teet oikein. Ilmoita kaikesta mikä on lainavastaista. Älä epäröi olla järjestelmällinen ja looginen.

Se on ainoa tapa saada järkeä toiselle osapuolelle jos tämä on vielä mukana jollain tavalla kuvioissa. Älä kuitenkaan missään vaiheessa ajattele , että “autat häntä”. Irrota itsesi kaikista epäterveistä tunnesiteistä. Huomaat että myöhemmin niille löytyy loogiset asiayhteydet ja olet eheämpi kokemuksen jälkeen.

Muita seurauksia itsellesi:

b) kun kuntosi huononnee menetät työkykyäsi ja sosiaalista viehätysvoimaasi
Sosiaalinen elämäsi heikkenee samoin ansaintakykysi joka määrittelee turvallisuutesi ja selviytymisesi yhteisössä

Mikä on niiden hinta?

c) lisäksi sinulle kasautuu toisen teosta henkinen kuorma, jonka selvittely tapauksessa ei ole mitään lastenleikkiä. Suurin osa ihmistä alkaa kanavien puuttuessa kääntää syytä itseensä. Ihminen alkaa vähätellä itseään jolloin asiat ja ongelmat eivät tule näkyviin myöskään muun yhteisön palvelukseksi. Koska ihmiset on koulutettu ja kasvatettu usein varsin näennäisiä arvoja arvostamaan. Yhteiskuntamme ei tarkoita pahaa, se ie toimi salaliitossa ketään vastaan, mutta sillä ei ole mahdollisuuksia useinkaan antaa evääksi muita kuin näkyviä ja materiaalisia tavoitteita. Näitäs osamme kumartyklaa jo lian kin hgvin, jos emme kuitenknaa yllä nihin ja tapahtuu em. kaltaine häirötila, meill ie ole riittävästi annetuja resurrseja jotta ymärtäismme milä materiaaliset esikuvat on luotu. Siksi tämäkin kirje pyrkii osaltaan oaikaaman tätä aukkoa.

Kaiken menestyksen takana on hyvinvoiva yksilö, koko ihmisyydessään ja sen taustalla on vuorovaikutuksessa toimiva KUUNTELEVA ja OPPIVA yhteisö täynnä runsaslukuinen joukko päättäjiä, joista osa voi tomi apienemäläkin palkalla KOSKA he haluavat toimia koko yhteisön parhaaksi. Huom. KOKO YHTEISÖN PARHAAKSI.
Se on IDEAALI, mutta van se tekee politiikon ja virkamiehen onnelliseksi.

Mikään ei muutu, JOS ihmiset pelkäävät näennäistä epäonnistumista. Kuin ruttoa? Näin koska toistaiseksi palaute on liian vähäistä. PAluatekoneistomme ei tomi.
Intelihgessik ei toimi kentälle asti. Vedotaan siihen että byrokrtaia ruuhakutuu.

Rakkaat ystävät.

Jos minulla on yritys johon alkaa virrata suunnattomasti tilauksia.
Näenkö asian niin, että asiakas on väärässä ja palvella ei pidä?
Vai palkkaanko henkilökuntaa lisää
jota on helposti saatavilla ja pyrin suoriutumaan palvelutehtävästäni?
Lasken jopa euroissa minkä veran saan voittoa kun investoin hieman lisää.

Muista yksilö että palaute on ARVOKAS PALVELUS koko yhteisölle.
Me kaikki tarvitsemme totuutta ja tietoa. Jos joku kysyy miksi, osaamme vasta että se on ainoa tapa jotta voimme kehittyä.
Jos kiellämme asioita jäämme vanhaan.
Taistelemme luonnollista elämänkulua vastaan.
Elämä voittaa aina.
Kaikkialla.
Yritä rakastaa mukana. Yritä pysyä kintereillä.
Päätä että olet niiden joukossa jotka haluavat tehdä oikein.

Jalkapöytäsi vaurioituneena joudut ehkä löytämään aluksi nyt uudenlaisia ja vaihtoehtoisa elämäntapoja; ainakin taktisesti: ensimmäisistä vuosista selviytyessäsi. Sellainen elintapa on tarkoitettu kriiseihin
ja selviytymiseen, se ei ole hauskaa itsessään.
Elämän ei tule olla VAIN selviytymistä, JOS sinua vastaan on tehty RIKOS.

Mikä on siis menetetyn normaalin elämän hinta?

Nämä kaikki vaikeudet on edessäsi.
Tämän kaikki on jalkapöydän murtuma saanut aikaan.

Jalkapöydän murtuman on puolestaan on saanut aikaan miehesi , joka ei ole ottanut vastuuta elämästään vaan sen sijaan on peitellyt lapsekkaasti tekojaan ja syyllistänyt Sinut siitä että olet luonnollisesti kokenut närkästystä asiasta joka on aivan terve ihmisen reaktio.

Moni ihminen katsoo nyt Sinuun. Ajattele omia ja meidän kaikkien lapsia ja heidän tulevaa elämäänsä, kun päätät kuinka tarinasi jatkuu.

-------------------

Edellistä en sane sen vuoksi etten tuntisi sympatiaa vaan siksi että asian reaaliset puolet tulevat esille täydessä mitassaan.

Edelleen, LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ voidaan ehkäistä väkivalta, JOS HALUTAAN.

Kaikki on kiinni tahdosta ja siitä kuinka kulttuuria halutaan muokata siihen suuntaan että uusi lainsäädäntöä niveltyy yhteisölle ilman suuria kulttuurikuiluja vanhan ja uuden välillä. Keskustelua edeltää ajatus, Ajatusta edeltää Tarve. Ilman keskustelua ei synny
toimintaa, joka on tasapainoista ja palvelee siksi kaikkia.

Unohda kaikki kohtaasi tulevat fraasit siitä, että poliisilaitos ja oikeuslaitos ruuhkautuvat. Niin se pitääkin ruuhkautua jos kapasiteetti on alimitoitettu todellisiin tarpeisiin jota tarvitsemme. Silloin kun työmaa tai laitos ruuhkautuu palkataan lisää väkeä. Näin on ollut ja näin on aina tuleva.

Jos palkkaus on vaikeaa niiden perusteita muutetaan reaalisten tarpeiden mukaan.
Tässä yhteydessä voi olla että uusien palkattavien kohdalla joudumme kyseenalaistamana tasa-arvoisen palkkauksen periaatteita (nyt ei puhuta minimipalkasta joka on loukkaus kehitystä ja ihmiskuntaa vastaan) , mutta se on hyvä sillä jo on aikakin. Joka paikassa maailmankaikkeudessa yhtäaikaa vallitseva tasapainotila on yhtä kuin staattisuus = kuin kuolema. Tasapaino ei ole liikkumattomuus tai elämätön elämä vaan se syntyy liikkeen vaihtelujen summana. Tasa-arvo ajattelu kirjaimellisesti toteutettuna on pahimman luokan tasapainottomuutta. Kaikki työtehtävät eivät tarvitse sisältää samoja vastuita eikä samoja palkkausvaihtoehtoja. Palkkauksen “biodiversiteetti” on terveyden ydin ja kiihoke etenemiseen elämässä.

Tarvitsemme lisää POLIISEJA JA LISÄÄ JURISTEJA ja LISÄÄ VIRKAMIEHIÄ alustamana suunnitelmia poliitikoille, koska haluamamme toimiva maailma tarvitsee sitä. Koska yhteisömme tarvitsee järjestystä ja sääntöjä toimiakseen tehokkaasti.

Koska me voimme ottaa lisää juristeja pienemmällä palkalla. Voimme palkata myös lisää poliiseja, joskaan ei edullisemmalla palkalla. Mikään työpaikka ei tarvitse olla elinikäinen, (poislukien erityistä ammattitaidon harjaantumista vaativat). Kyse on edelleen siitä miten muutamme kulttuuriamme sellaiseksi missä haluamme todella elää.
Mitä enemmän poliittinen ja lainsäädännöllinen kulttuurimme on jäljessä tarpeistamme sen onnettomampia virheitä teemme. Sitä korjausta varten on politiikka. Siellä päätetään resursseista. Siellä päätetään elämästämme.

Kuinka moni lainpykälä on peräsin 1700-luvulta?
Jotkut asiat säilyvät läpi historian. Suurin osa muuttuu.
Mitä useammin tarkistamme pienin askelin, sen vähemmän tarvetta muuttaa hätiköidysti ja kaaoksen keskellä. Kaikessa on kyse ajattelun jänteestä eteenpäin.
Pro-aktiivinen strategia. Hyvä sana opetella sen sisältö.

Jokainen kunniakas teko, tulevaisuuden puolesta on palkinto lapsillemme ja itsellemme.
Kysy, aina itseltäsi jos olet epävarma: “Millaisessa maailmassa minä ja lapseni haluamme elää?”

Lopuksi:

* Menestyksellä on vain yksi suunta. Tuleva
Historiasta löytyy esimerkkejä jotka ovat kerran jo huonoiksi koettuja.
Näin yleensä ja varmuudella siksi että niitä ei enää käytetä.
Perspektiivinä otettakoon esimerkki muinaisesta Babyloniasta.
Ihmiskunnan tulisi olla jo pitkällä kehityksessään noista päivistä.
Tuolloin oli paikallisena normistona vieläkin kuuluisana säilynyt Hammurabin Laki.
Monet muistamme asian ytimen, joka kirjaimellisesti sovellettuna nyky-yhteiskuntaan aiheuttaisi todennäköisesti aikamoista pelkoa ja sen mukaista sekasortoa.

Tuohon aikaan hallinto oli aikalaiskäytännön mukaan keskitetty voimakkaasti hallitsijalle, jolloin yksi henkilö saattoi olla vaikuttamassa voimakkaasti mm. ohjeistuksen kehittämiseen yhteisölle. Nyky-yhteisön puitteissa ja nojatuloista katsellen Hammurabin laki oli ylimitoitettu. Rikoksentekijä joutui maksamaan aina lisäksi hieman extraa vielä rötöksen päälle. Kyse ei ollut vain lammas lampaasta vaan vähintään kahdesta. Kuitenkin yksi SELVÄPIIRTEINEN vaikutus Hammurabin lailla oli aikanaan.
Se toteutti hallitsijan tarvitseman tavoitteen ja saavutettiin yhteiskuntarauha ja otolliset olosuhteet työnteolle ja rauhanomaiselle kehitykselle. Rikokset vähenivät minimaaliseen koska lailla saavutettiin sen haluttu ennaltaehkäisevä luonne.

On selvää, että Hammurabin jorinoita ei voida enää soveltaa koskaan tulevaisuudessa, sen sijaan ENNALTAEHKÄISEVÄÄ lain luonnetta voidaan pitää IDEAALINA
yhtälailla kuin ENNALTAEHKÄISEVÄÄ terveydenhuoltopolitiikkaa.

Molemmat ovat edullisempia ja inhimillisempiä ja palvelevat uutta kehitystä.

Edelleen totean, väkivaltarikokset tulevat kalliiksi yhteisölle ja liian kalliiksi yksilölle
Ne saadaan ehkäisty lainsäädännöllä minimitasolle, JOS NIIN HALUTAAN?

Muista aina..JOS NIIN HALUTAAN

Kaikki maailmassa on tästä kiinni.

AINOA toimiva väkivallan käyttöä koskeva lainsääntö on sellainen, että se todella PELOTTAA VÄKIVALTARIKOKSENTEKIJÄÄ. En puutu muihin rikoksiin tässä yhteydessä, koska en niitä tunne.

Toisin sanoen murtuneesta jalkapöydästä ei ehkä voi soveltaa sitä että yhteiskunnasta tulisi lääkäri paikalle, joka murtaisi myös tässä tapauksessa rikoksentekijän jalkapöydän prikuulleen samalla tavalla. Mehän olemme saaneet sellaisen kulttuurikokemuksen että pitäisimme sitä kulttuurishokkina ja jonkinlaisena yhteiskuntasadismina. Toisaalta samalla unohdamme uhrin yksin murtuneen jalkapöydän kanssa ja sen EHKÄISEVÄN vaikutuksen johon laki ensisijassa pyrkii.

Myönnettäköön (vaikka sitten sosiaalisesti hyväksyttynä ajatusleikkinä) että ko. lain olemassaolo olisi ehkäissyt miehesi jo ennalta syyllistymästä elämäsi pilaamiseen ja syyllistymästä samalla rikokseen. Koska rangaistus olisi äärimäisen vakava se olisi varmasti myös katsottu jo viimeistään tarpeelliseksi lukioluokilla tai armeijassa opettaa “lapsille”.
Sen sijaan voidaan vastaava rangaistus muuttaa rahamääräiseksi, joka tarkoittaa sitä, että henkilö syyllistyessään rikokseen tekee samalla vakavaa henkilökohtaisen vararikon tai vaihtoehtoisesti menettää itsenäisyytensä ja vapautensa ja lahjoittaa suurimman osan ansioistaan tulevaisuudessa suoraan uhrille kanavoitavat julkishallinnon edustajan kautta. Yleensähän kukaan tervejärkine ei näin ankeasta elämästä haaveile. Näin se myös pitää kaidalla polulla ja ei päästä helpolla silloin kun sopivia uhreja elämän taipalella näyttäisi vastaan kävelevän. Suurin osa rikoksentekijöistä on nimittäin äärettömän naiveja persoonallisuuksia ja kuvittelu on että tästä pääsee. Elämässä saatu kasvatus on usein kotona jäänyt puolitiehen jos ollenkaan ja ei ihme että suuntaa ei ole helppoa pahassa tilanteessa valita. Sen vuoksi yksiselitteine ja jyrkkä lainsäädäntö myös on tarpeen antamana elämälle kestävän suunnan.

Edelleen pidän 150.000 euroa hyvänä lähtökohtana mietittäessä korvausta rikoksen uhrille tässä tapauksessa, jonka elämä on olennaisella tavalla vahingoitettu.

Ei muuta kuin kommentoi, kerro tilanteesi tässä niin valmistellaan asiaa jonkin matkaa eteenpäin. Saat pienen ponnahduslaudan, jos haluat.
Kirjoittanut: päättäjille 13.8.2004, klo 13.37

1

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EN USKO

      Neuvotkohan nyt ihan tosissasi ihmistä joka on joutunut väkivallan uhriksi vaatimaan korvausta kärsimyksistään?

      Sinun pitää tietää että silloinkun teko kohdistuu naiseen ja luonteeltaan seksuaalinen, eli kyseessä on aviosuhteen tapaisessa elänyt hakattu ja hakkaaja, on vastuu teon kohteeksi joutuneella itsellään. Vai oletko kuullut joskus että nainen joka joutuu jatkuvasti seksuaalisen väkivallan tai hakkaamisen uhriksi voisi vaatia rahallista korvausta? Ei todella voi? Hänhän on vapaaehtoisesti aloittanut suhteen eikä meillä pakkoavioliitot ole ilmiönä enää. Joten kaikki se mitä mies naiselle tekee, on laillista ja varsinkin hyväksyttyä jopa suositeltavaa, eikö vaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe