suuttui kohtelustaan ja perusti oman ryhmän Riihimäellä!
Kymmenettä kertaa Riihimäen kaupunginvaltuustoon valittu Jorma Höök (sd.) on käärmeissään luottamuspaikkajaossa saamastaan kohtelusta. Omat koirat purivat ja kokeneelle kuntapolitiikolle ei löytynyt käyttöä. Höökin oma oikeustaju ei myöskään ymmärrä tehtyjä henkilövalintoja.
[Riihimäen kaupunginmuseoon hankittu vanha paloauto ja Jorma Höök. Jorma Höök teki uransa ennen eläkkeelle siirtymistään Riihimäen palolaitoksella. Työn ohella hän on käyttänyt paljon aikaa kunnallispolitiikkaan. Kuva: Yle / Miki Wallenius ]
Mistä on kyse?
Jorma Höök (sd.) on eronnut sosialidemokraattien valtuustoryhmästä Riihimäellä ja perustanut oman, yhden miehen ryhmän
Höök kertoo eron syyksi sen, että hän ei saanut kannatusta kaupunginhallituksen jäseneksi tai valtuuston varapuheenjohtajaksi
Lisäksi Höök protestoi kahden muun demarin, Kari Vilkmanin ja Mikko Lundin, valitsemista paikoille, joista he ovat aiemmin joutuneet luopumaan
Sosiaalidemokraatti Jorma Höök on ollut pitkään vahva politiikan tekijä Riihimäellä. Hän on ehtinyt toimia niin kaupunginhallituksen kuin -valtuustonkin puheenjohtajana. Syksyn vaaleissa Höök valittiin jälleen uuteen valtuustoon - kymmenennen kerran.
SDP:n tuore valtuustoryhmä ei kuitenkaan valinnut häntä enää luottamuspaikoille. Höök kävi sisäisen jaakobinpaininsa ja päätyi lopulta protestiksi eroamaan valtuustoryhmästä ja perustamaan oman yhden miehen ryhmän.
- En asettanut mitään hurjia paikkatavoitteita itselleni, koska se joka on saanut eniten ääniä, valitsee paikkansa ensin. Toivoin, että olisin voinut siirtää vuosien varrella hankkimani tiedon ja taidon eteenpäin esimerkiksi kaupunginhalituksen jäsenenä tai valtuuston varapuheenjohtajan ominaisuudessa, Jorma Höök selittää.
Höök ei kuitenkaan saanut ryhmältään kannatusta. Niinpä politiikan konkari teki omat johtopäätöksensä:
- Minun luottamukseni ryhmässä oli mennyt ja en mielestäni voinut toimia sen jäsenenä enää.
Oma oikeustaju ei riittänyt
Oman ryhmän perustamista edesauttoivat johti myös muutamat valinnat, joita Jorma Höökin oikeustaju ei ymmärrä.
Nämä henkilöt olisi pitänyt valita toisiin tehtäviin.
- Jorma Höök
Näitä ovat demaritovereiden Kari Vilkmanin ja Mikko Lundin valinnat. Vilkman nimettiin Hyvinkään-Riihimäen ammattioppilaitoksen hallitukseen ja Mikko Lund Riihimäen kaupungin tarkastuslautakuntaan.
- Kaksi esimerkillistä valintaa, jotka eivät minun oikeustajuntaani mahdu.
Jorma Höök muistuttaa, että hän oli aikoinaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana, kun Kari Vilkman jouduttiin luottamuspulan takia irtisanomaan Hyrian hallituksesta. Mikko Lund puolestaan pyysi itse viime vuonna eroa tarkastuslautakunnasta ja Höök nimettiin Lundin tilalle hoitamaan lautakunnan asioita loppukaudeksi.
Jälkikäteen kävi myös ilmi, että Lund oli tehnyt myös useita valituksia lautakunnan toimista ja esittelevistä virkamiehistä.
- Nämä henkilöt olisi pitänyt valita toisiin tehtäviin. Näistä tehtävistä heidät on jo kerran siirretty syrjään ja nyt siirretään takaisin! En usko, että kaupunkilaiset oikein ymmärtävät tällaista touhua, Höök puhisee.
Höökin erottua sosiaalidemokraattien ryhmästä, tulee kokoomuksesta Riihimäen kaupunginvaltuuston suurin ryhmä.
Höök ei ole kuitenkaan eronnut sosialidemokraattisesta puolueesta."
Miki Wallenius Yle Häme 18.1.2013 klo 14:21
http://yle.fi/uutiset/demarikonkari_suuttui_kohtelustaan_ja_perusti_oman_ryhman_riihimaella/6457207
Kymmenettä kertaa Riihimäen kaupunginvaltuustoon valittu Jorma Höök (sd.) on käärmeissään luottamuspaikkajaossa saamastaan kohtelusta. Omat koirat purivat ja kokeneelle kuntapolitiikolle ei löytynyt käyttöä. Höökin oma oikeustaju ei myöskään ymmärrä tehtyjä henkilövalintoja.
[Riihimäen kaupunginmuseoon hankittu vanha paloauto ja Jorma Höök. Jorma Höök teki uransa ennen eläkkeelle siirtymistään Riihimäen palolaitoksella. Työn ohella hän on käyttänyt paljon aikaa kunnallispolitiikkaan. Kuva: Yle / Miki Wallenius ]
Mistä on kyse?
Jorma Höök (sd.) on eronnut sosialidemokraattien valtuustoryhmästä Riihimäellä ja perustanut oman, yhden miehen ryhmän
Höök kertoo eron syyksi sen, että hän ei saanut kannatusta kaupunginhallituksen jäseneksi tai valtuuston varapuheenjohtajaksi
Lisäksi Höök protestoi kahden muun demarin, Kari Vilkmanin ja Mikko Lundin, valitsemista paikoille, joista he ovat aiemmin joutuneet luopumaan
Sosiaalidemokraatti Jorma Höök on ollut pitkään vahva politiikan tekijä Riihimäellä. Hän on ehtinyt toimia niin kaupunginhallituksen kuin -valtuustonkin puheenjohtajana. Syksyn vaaleissa Höök valittiin jälleen uuteen valtuustoon - kymmenennen kerran.
SDP:n tuore valtuustoryhmä ei kuitenkaan valinnut häntä enää luottamuspaikoille. Höök kävi sisäisen jaakobinpaininsa ja päätyi lopulta protestiksi eroamaan valtuustoryhmästä ja perustamaan oman yhden miehen ryhmän.
- En asettanut mitään hurjia paikkatavoitteita itselleni, koska se joka on saanut eniten ääniä, valitsee paikkansa ensin. Toivoin, että olisin voinut siirtää vuosien varrella hankkimani tiedon ja taidon eteenpäin esimerkiksi kaupunginhalituksen jäsenenä tai valtuuston varapuheenjohtajan ominaisuudessa, Jorma Höök selittää.
Höök ei kuitenkaan saanut ryhmältään kannatusta. Niinpä politiikan konkari teki omat johtopäätöksensä:
- Minun luottamukseni ryhmässä oli mennyt ja en mielestäni voinut toimia sen jäsenenä enää.
Oma oikeustaju ei riittänyt
Oman ryhmän perustamista edesauttoivat johti myös muutamat valinnat, joita Jorma Höökin oikeustaju ei ymmärrä.
Nämä henkilöt olisi pitänyt valita toisiin tehtäviin.
- Jorma Höök
Näitä ovat demaritovereiden Kari Vilkmanin ja Mikko Lundin valinnat. Vilkman nimettiin Hyvinkään-Riihimäen ammattioppilaitoksen hallitukseen ja Mikko Lund Riihimäen kaupungin tarkastuslautakuntaan.
- Kaksi esimerkillistä valintaa, jotka eivät minun oikeustajuntaani mahdu.
Jorma Höök muistuttaa, että hän oli aikoinaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana, kun Kari Vilkman jouduttiin luottamuspulan takia irtisanomaan Hyrian hallituksesta. Mikko Lund puolestaan pyysi itse viime vuonna eroa tarkastuslautakunnasta ja Höök nimettiin Lundin tilalle hoitamaan lautakunnan asioita loppukaudeksi.
Jälkikäteen kävi myös ilmi, että Lund oli tehnyt myös useita valituksia lautakunnan toimista ja esittelevistä virkamiehistä.
- Nämä henkilöt olisi pitänyt valita toisiin tehtäviin. Näistä tehtävistä heidät on jo kerran siirretty syrjään ja nyt siirretään takaisin! En usko, että kaupunkilaiset oikein ymmärtävät tällaista touhua, Höök puhisee.
Höökin erottua sosiaalidemokraattien ryhmästä, tulee kokoomuksesta Riihimäen kaupunginvaltuuston suurin ryhmä.
Höök ei ole kuitenkaan eronnut sosialidemokraattisesta puolueesta."
Miki Wallenius Yle Häme 18.1.2013 klo 14:21
http://yle.fi/uutiset/demarikonkari_suuttui_kohtelustaan_ja_perusti_oman_ryhman_riihimaella/6457207
Vastaukset 90
Vanhimmat
Kansalaisen oikeustaju on kyllä kovilla hyväksymään sitä, että demarit valitsivat tarkastuslautakuntaan henkilön, joka on sen puheenjohtajuudesta eronnut tai joutunut eroamaan kesken toimikauden omien toimiensa johdosta ja joka on tehnyt useita valituksia tarkistuslautakunnan toimista kaupunkia vastaan sekä julkisesti lehtien palstoilla että ymmärtääkseni myös virallista tietä. Minusta sellaista henkilöä, joka ei kykene toimimaan lautakunnissa niiden sääntöjen ja yleisen käytännön mukaan, ei pitäisi tällaisille luottamuspaikoille enää valita.
Riihimäen demarit, ny taitaa teillä olla rivit ja johtaminen pahasti sekaisin? Missä on oikeustaju, missä demokraattisiin äänestyksiin perustuva päätöksenteko?
Tarkastuslautakunnan tulee olla itsenäinen ja riippumaton elin. Se ei saa olla esim. kaupunginhallituksen tai virkamiesten holhouksessa. Se on siis erilainen lautakunta. Siinä ei ole virkamiehiä tekemässä esityksiä lautakunnalle virkavastuulla. Itsenäisyys vaatii asioiden selvittelyä ja asioihin paneutumista. Ymmärtääkseni tätä ex-pj. Lund on yrittänyt tehdä sekä ottaa asioista selvää.
En ymmärrä, mitä Lundin toiminnassa on lautakunnan sääntöjen vastaista. Ehkäpä selvität sen tarkemmin. Yleinen käytäntö taas saattaa olla virheellinen, jos sillä tarkoitat, että tarkastuslautakunnan pitää ottaa ohjeet kaupunginhallitukselta ja virkamiehiltä.
Tässä esimerkki miten Repolainen ( Lund ) paljastaa itsensä kirjoittajaksi.
Sanat joita käytät paljastavat sinut. " Holhouksessa" . " jne
Olet täysin väärässä. Eivätkö muut kuin Lund saa käyttää sanaa "holhous"? Aika heiveröiseltä näyttää sinun kirjoitetun tekstin analyysikykysi, jos pelkän yhden sanan käytön perusteella teet johtopäätöksiä.
Näyttää siltä, että sinun mielestäsi Lund on aivan kaikkialla täällä Suomi24:n Riihimäki-sivustolla. Lienee täällä muutama muukin, ainakin silloin tällöin.
Ei hyvä aloitus, ei. Lundin valinta käsittämätön. Miehellä on oikeusprosessi
parhaillaan käynnissä lautakuntaa vastaan. Samaa Aamupostissa tuumaa myös
Ehkä demarien rivijäsenet noudattivat tavallista suomalaista demokratiaa. Äänestiväthän suomalaiset Kauko Juhantalonkin eduskuntaan, vaikka hänen oli todettu toimineen väärin.
Toisaalta Lund ei käsittääkseni ole toiminut väärin, vaan itse erosi tarkastuslautakunnasta. Olihan tosin kaupunki asettanut toimielimen tutkimaan Lundin toimintaa. Syynä tutkimiseen oli se, että Lund oli ottanut asioista selvää, peräti pyytänyt Kuntaliitosta lausunnon tarkastuslautakunnan toiminnan pohjaksi. - Paha juttu muiden tarkastuslautakunnan jäsenten mielestä, vaikka he olivat etukäteen tietoisia asiasta.
Henkilövaalissa ei tarvita kannatusta kunhan joku on vain ehdottanut Höökiä esim. kaupunginhallitukseen. On tainnut käydä niin, että hän on hävinnyt äänestyksessä. Paikkoihin on siis ollut tungosta, ja Höök on hävinnyt. Tällaista on yhdistystoiminta - aina ei voi saada sitä, mitä haluaa.
Hööki tarjoo rööki
jättäkää HÖÖK rauhaan, miäs on ikänsä puurtanut kaupunkin eteen!
tällääsen tempun temarit järjesti, ilman muuta JORMALLE olisi kuulunut Hyria
sekä kaupunkinhallitus paikat mielellään puheenjohtajuuksineen.
En tiedä kenelle kuuluu mitä tai ei?
On nin todella järjetöntä touhua tämä poliikan alttari!
Sen voin kyllä vilpittömästi sanoa, että henkilökohtaisesti en voi olla kuin tyytyväinen ko. henkilöltä saamasta tuesta ja neuvoista.
On auttanut minua muutamassa vaikeassa asiakokonaisuudessa.
Vihvauksesta sain kuula täällä käytävästä keskustelusta ja tulin, näin ja koin.
Ihmettelen suuresti sisältöä!
Voimia teille jotka jaksatte puurtaa yhteisten asioiden parissa. Palkkio näyttää olevan ...............
Onko Ryttylä Höökin vaikutusaluetta? Pysyisit vaan omilla palstoillas siellä
Hausjärvellä. Eikä täällä osata teidän murretta; mistä v"tun vihvauksesta, vai
onko se v"tun vahaamista; posllinipillun siis?
Voi hyvä "kuningas" Ei tarvitse alueita katsoa jos haluaa auttaa! Kuuluu ymmärtääkseni jokaiselle tälläinen inhimillisyys sekä lähimmäisen rakkaus!
Sinäkin näyt sitä tarvitsevan!
Jatkoa sinulle ystäväni!
Karvallisen tai karvattoman kanssa!
kaksi kirjainta, joihin voi luottaa"?!?
Täältä höökii ja kunnolla:
Mikä v"tun vaalitappio sossuille? Aina pitää jotain jättää kertomatta, eikä
sen toiminta ainakaan yhtään kokonaiskannatusta nostanut. Kokoomus
kärsi samanlailla persujen noususta.
"Riihimäellä on syntynyt keskustelua eräistä sosialidemokraattisista luottamushenkilövalinnoista kaupungin hallintoon.
Kaupunkilaiset ovat olleet suivaantuneita, että entinen kaupunginvaltuutettu ja sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kari Kaistinen valittiin kunnallisjärjestössä ehdolle Kanta- Hämeen sairaanhoitopiirin hallitukseen. Kaistista on syytetty sairaanhoitopiirin säästötoimien kohdentamisesta Riihimäen sairaalaan, palvelun konsepti on muutettu päiväsairaalaksi, paikkoja on vähennetty ja yöpäivystys lopetettu. Onhan siinä syntikuormaa yhdelle henkilölle. Mutta on huomattava, että ei Kaistinen ole tehnyt päätöksiä yksin. Kysymys on ollut Kanta- Hämeen sairaanhoitopiirin strategiasta ja Riihimäen sosialidemokraattien hyväksynnästä. Näillä päätöksillä sosialidemokraatit saivat vaalitappion kuntavaaleissa.
Tällä perustella voitaisiin arvioida luottamushenkilövalinta uusiksi. Ymmärrän, että järjestö on urautunut em. päätökseen ja siitä on sen vuoksi vaikea irrottautua. Mutta järjestö voi katsoa, vieläkö se silmät ummessa liputtaa Hämeenlinnan etujen mukaisen strategian puolesta vai pitäisikö katsoa avoimin silmin muitakin vaihtoehtoja. Varsinkin, kun ensi vuonna kansalaiset itse valitsevat, mihin hakeutuvat hoidettavaksi. Ennustan, että Riihimäeltä mennään Hyvinkäälle ja tämä muuttaa tilanteen täysin.
Sosialidemokraateista eronnut kaupunginvaltuutettu Jorma Höök on sydämistynyt Kari Vilkmanin ja Mikko Lundin valinnasta. Kari Vilkman valittiin koulutusosakeyhtiö Hyrian hallitukseen. Höök itki sitä, että Vilkman ja koko hallitus erotettiin aikaisemmin Riihimäen seudun ammattioppilaitoksen hallituksesta, ja tämän takia Vilkmania ei olisi pitänyt valita Hyriaan. Minusta Vilkman piti valita sen vuoksi, että hän on osoittanut aiemminkin kykyä arvioida kaupunginjohtajan ohjeita. Höök ei ole tähän kyennyt.
Mitä tulee Höökiin siinä, että minut valittiin tarkastuslautakuntaan, vaikka olin sieltä aiemmin itse eronnut, ei se ollut mikään virhe eikä vie minulta kansalaisoikeuksia. Minä turvauduin tilintarkastuslain säädökseen erota itse, kun mm. kaupungin virkamiehet ja kaupunginhallitus olivat loukanneet minun ja lautakunnan riippumattomuutta. Oikeuteeni on kuulunut valittaa päätöksistä ja kannella oikeuskanslerille. Syyttäjä on käynnistänyt poliisitutkinnan, jonka tulee selvittää, mihin rikokseen virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat asiassa syyllistyneet.
Turhaan Höök huolehtii kaupunginjohtajan toiveista!
Mikko Lund" -"kaikkien paskanpuhujien kuningas"
Olipas kerrankin osuvasti sanottu - ainakin tuo allekirjoittajan osuus.
Kaikkien paskanpuhujien kuningas!
Kaikkien paskantajien kuningas,näin on!!
Paska mikä paska!
Oli tämä paskanpuhuja ja Keskiruokanen yhdessä syömässä Mäkkärissä!
Jotta näin!
Kari Vilkmanin tapuksessa: oliko kyseessä Riihimäen ammattioppilaitoksen johtokunta vai jo Hyrian hallitus? Muistelen, että olisi eletty vielä ammattioppilaitoksen aikaa...
On katkeraa tilitystä, että pois alta risut ja männynkävyt.
Mikko olisi työllistänyt väkeä ollessaan jossain työllisyystoimikunnassa, mutta
Hook lopetti koko savotan. Nyt ei oltaisi veloissa, tai no, puolet vähemmän sitä
kuitenkin olisi, mikäli Lund olisi saanut viedä projektin loppuun.
"Kaupunginvaltuutettu Jorma Höökin tie on tuskainen
Kaupunginvaltuutettu Jorma Höök ilmoitti eroavansa sosiaalidemokraattisesta valtuustoryhmästä ja muodostavansa oman yhden miehen ryhmänsä. Käsittämätön ja ei hyväksyttävä teko!
Taustalla ovat Riihimäen sosialidemokraattien tekemät päätökset kaupunginhallituksen ja eri lautakuntien luottamushenkilöpaikkoja täytettäessä. Aamupostin haastattelema Höök katsoo tulleensa syrjäytetyksi. Kymmenennelle valtuustokaudelleen valitun Höökin toiveita ei järjestökäsittelyssä kuultu. Höök sanoo halunneensa nimeämiinsä luottamustehtäviin voidakseen välittää 36 vuoden kunnallispoliittisen kokemuksen tuomaa hiljaista tietoa nuoremmille.
Höök ei näytä muistavan, että hän kunnallisjärjestön valintakokouksessa ilmoitti lähtevänsä kokouksesta ja ettei hän halua mitään paikkoja. Tämähän on ollut tyypillistä Höökiä niin piirijärjestön kuin puolueenkin kokouksissa. Hän on käyttänyt puheenvuoron ja sen jälkeen hävinnyt. Valtuustokokouksistakin hän on ajoittain lähtenyt kesken.
Näiden vuosien aikana olen yhdessä puoluetoverien kanssa kiinnittänyt huomioni hänen lausuntoihinsa, jotka eivät vastaa käyttäytymistä ja tekoja. Erityisen räikeää se on ollut monien SDP:n ohjelmallisten tavoitteiden mm. työllisyyden kohdalla. Mitään epäselvyyttä ei ole siitä, että työllisyyden hoito on SDP:n ykköstavoite. Riihimäellä näin ei ole ollut. Höökin ollessa kaupunginhallituksen puheenjohtaja kaupunkiin asetettiin työllisyystoimikunta, jonka sihteerille viestitettiin, ettei mitään saa tehdä. Kun toimikunnan virkamiehiltä ei tullut mitään ehdotuksia, minä totesin, että meiltä poliitikoilta tulee ja kirjoitin ja kokosin noin kymmenkunta ehdotusta, jotka esitimme väliraporttina kaupunginhallitukselle talousarviossa huomioitavaksi. Halusimme sitten jatkaa työtämme kootaksemme valtuustokauden ohjelman.
Siitä Höök suivaantui niin, että yhdessä kaupunginhallituksen kanssa päätti lopettaa työllisyystoimikunnan. Työllisyyttä ei saanut Riihimäellä hoitaa, sen sosialidemokraatit vahvistivat. Tästä on seurannut kaupungille ylimääräiset kustannukset, joiden osuus vastaa lähes puolta Riihimäen kaupungin velasta. Työttömyys aiheuttaa saamatta jääneet verotulot, toimeentulotukimenot, ylimääräiset sairaskulut ja lisääntyneen rikollisuuden kulut. Helposti näistä koostuu jo parilta valtuustokaudelta Riihimäellä yli 50 miljoonan euron kulut. Kelalle on maksettu vuosittain jopa yli miljoona euroa sakkoa siitä, ettei kaupunki ole riittävästi työllistänyt pitkäaikaistyöttömiä.
Otin työttömyyden esille sen vuoksi, että se on kaikkein räikein ja epäinhimillisin teko syrjäytettyjä kaupunkilaisia vastaan. Se on tuomittava aatteellinen poikkeama!
Lopuksi vielä yksi asia. Se on virkamiesten esitysten paimentaminen. Niitä ei ole hänen mielestään saanut kyseenalaistaa. Seurauksena on ollut kaupungin ylivelkaantuminen ja investointikyvyttömyys. Kaupunki on niin vahvasti velkaantunut, että se ei pysty talouttaan tasapainottamaan. Tähän Höökillä ei ole mitään vastauksia.
Erosin tilintarkastuslain perusteella tarkastuslautakunnan puheenjohtajan tehtävästä, koska katsoin minun ja lautakunnan riippumattomuutta loukatun. Tähän riippumattomuuden tärkeään periaatteeseen Höök ja hänen johtamansa tarkastuslautakunta ei ole kyennyt."
Vaan en sua soimaa, Jorma Höök!4
Kuten laulussa sanotaan:
“Tuskaas itse kannat.
Olet kohtalosi orja.
Mä tiedän sen. “
Mikko Lund - "kaikkien petolintujen kuningas"
http://mikkolund.blogspot.fi/
Vai on se MIKKO LUND ihan yhdessä puoluetovereiden kanssa?
Nytkö kaikki on MIKON kavereita, vit#tu mitä paskaa, yksin on, eikä kukaan
sille mitään puhu, kuin pakosta.
Täytyy todeta, että tämä Lund on sellainen henkilö, josta minä en perusta.
Nuo kaksi blogia osoittaa aivan selvästi, että hän on vuodesta 2007 lähtien
arvostellut ko. henkilöitä täällä vielä voimakkaammin sanankääntein kuin
yllä. Kuinka ollakaan lyötyä on helppo lyödä.
Luin jostain toisesta ketjusta, että hän on alkanut käymään oikeutta myös tämän
palstan kirjoittajia vastaan, koska hänen kunniaa on loukattu. Hänellähän on
jo monta monituista juttua "päällä" kaupunkia vastaa.
Joku saisi antaa takaisin;
Sus siunakkoon...lukaisin pikkuisen pätkän. Tietääkö kukaan ukon viinankäytöstä ? Meinaten vaan ettei tuota ole selvinpäin kukaan kirjoittanut, tai sitten on omahyväisyydessään vajonnut jonkunlaiseen nirvanaan jossa kaikki itsekritiikki ja häpeä on tuntematon käsite
Tuohan on ihan sen normaalia tekstiä. On tainnut käydä näyttävästi kynälleen tuolla tyylillä syntymästään saakka. Ehkäpä siinä juuri onkin se syy.
Aina sillä pitää olla joku hampaissa. Milloin Kaistinen, milloin kaupunginjohtaja, nyt Höök. Mutta häntä itseään ei parane morkata, siitä seuraa automaattisesti kunnianloukkaussyyte. Ihminen kun on erehtymätön.
Lund on arvostellut tekoja ja päätöksiä, jotka tietyt henkilöt ovat "siunanneet". Kyllä hän minun mielestäni on arvostellut erityisesti tekoja ja toimintatapoja. Tekojen takaa löytyvät aina henkilöt, jotka vaikuttavat asioiden päättämiseen tietyllä tavalla.
Valitettavasti ihmisiä kiinnostaa eniten toiset ihmiset eikä välttämättä itse kunnalliset asiat. Näin Lundin kriitikistä muistetaan vain henkilöasiat ja koetaan kirjoitukset henkilöiden haukkumisina. Mielestäni asia ei ole näin yksioikoinen.
Ole sinä mieltä mitä hyvänsä, tosiasiahan kuitenkin on ettei asiatkaan miksikään muutu toisten tekemisiä haukkumalla, jos ihminen on niin erinomainen tekemisissään itse niin luulis kerrankin laittavan jotain järjestykseen, vaan ei mitään tee itse ettei vaan tulisi moitituksi, ei kaikkea energiaa kannata tuhlata joka lippuun ja lappuun kirjoituksilla ja täällä palstoilla pomppimalla ja etsimässä ihmisiä joita saisi taas solvattua. Se ei tunnu terveeltä kunnallisten asioiden hoidolla.
Kielenkäyttökin vuosi vuodelta muuttuu härskimmäksi jos olisi joku toinen yhtä turhamainen ja käräjöimään innokas voisi katsoa kunniaansa loukatuksi
Eiks se Mikko, votkaa käytä puolet vuodesta. - joka toinen päivä.
Sehän pirulauta laittaa sitä villasukkiinki, on joku vanha virolainen parantaja
neuvonut, mutta ei ole nähtävästi lieventänyt tuota sisäistä tuskanpaloa.
Liekä edes flunssa lähtenyt.
pas#aa.
Mitäs vit#ua se ao pystyy sanomaan, että Höök ei ole riippumaton kuntineen?
Ikänä en ole tuollaista, edes kun olin koulukiusattu, niin en muista henkistä
julmuutta tuollaista kanssaToveria kohtaan. Ei prkl voi käsittää, että miksi ne
ei puutu sen kirjoitteluun, tuotahan on ollut koko sen poliittisen uran näillä
main, tiemmä. Kyllä on katkaraa kalkkia joskus Hööki sille syöttänut, kun nyt
pitää oikein laulun sanoin antaa takaisin. Mikä tuo 4 on huutomerkin perässä?
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Erosin tilintarkastuslain perusteella tarkastuslautakunnan puheenjohtajan tehtävästä, koska katsoin minun ja lautakunnan riippumattomuutta loukatun. Tähän riippumattomuuden tärkeään periaatteeseen Höök ja hänen johtamansa tarkastuslautakunta ei ole kyennyt."
Vaan en sua soimaa, Jorma Höök!4
Kuten laulussa sanotaan:
“Tuskaas itse kannat.
Olet kohtalosi orja.
Mä tiedän sen. “
Onko tämä kieliopin mukaista ja kunnalvaltuutetun kirjakieltä? Nummela itkee
Adressi Lundin erottamiseksi, se hajottaa lopukki demarit, vai meinaako vielä
ens vaaleissa yrittää ylöspäin; vi#un kiipijä!
Siinä sitä olisikin adrssin paikka kohdillaan, mutta se tarttis kerätä niille jotka sen numeron äänestyslappuunsa kirjoitti ja hakea niiltä jollain syyllä äänioikeutta pois. Taitaa olla liian vaikeaa
Höökin poliittisesta toiminnasta en tiedä, mutta toivottavasti on aikuistunut nuoruusvuosistaan. Olin Riihimäen amitsussa samaan aikaan ja kyseinen putkilinjan kävijä oli melkoinen öykkäri. Halusi olla pajan kunkku.
hyvin sanottu, lainasin tekstiä toiseen yhteyteen lehden keskusteluun, ei eero
nm Klo 12.12
26.1.2013 15:16
- tekstiä siis lainasin, pomppas tänne, hö.
Vaatiiko palomiehen koulutus myös putkimiehen taidot.
Höök arvaten teki sitten putkihommia siinä tulipalojen sammuttamisen sivussa.
Ja onhan letkukin kuin putki, toinen on yleensä kovempi.
Tuskin teki!
Mutta kova oli huutamaan, Riihilinnassa kun syntyi. En saanut unta, olin kyllä toisessa huoneessa.
Ei lähteny millään sieltä pois vaan joutuivat Iskä ja Äiti kantamaan kopalla
Jaa! Mutta Rity:n kellarissa oli järkkärinä ja kantoi sieltä monta ulos!
Aktiivinen!!!!!!!
Sattupas somasti eiliseen lehteen (vieläkin naurattaa), tään kaikkitietävän ja Mäkelän kirjoitus.
Siinä voi vertailla kiihkoilijan ja asiallisen miehen juttuja.Lun käy repona ihmiseen, mutta Mäkelä asiaan ja jopa perustelee kantaansa ja vitt...uileekin niin mainiosti että herra ylituomariltakin jää varmaan huomaamatta, repolainen ei sellaista kaunokieltä edes ymmärrä. Ylituomari on tainnut lopettaa hokemansa..korvamerkitystä rahasta. Sitähän se hoki kadulla kulkiessaankin vaikkei kaveria näkynyt missään. Kumpi vie kumpaa, mitäs arvelette? Yhteenhiileen oikeasti puhaltaminen ei ole mahdollista koska kumpikin hakee omia etujaan, saas nähdä missä kohtaa leikkaa kiinni.
Oli kuinka tahansa, Mäkelä ei olisi voinut paremmin kirjoittaa ja tuli niin sopivaan saumaan,saa nauraa tyhmemmille pitkään
olis menny koko Mäkelän juttu ohi, prkl. tais olla nii kiirus kirjottaa
demarikeskusteluun repolaisen jutun luettuani, just tota, et miten
alituomarin ja sen jutut on yhtäjasamaapaskaa. no eiköhä se ollu
käyny selittämässä jotain muutaman tunnin ventattuasa, ettei näytä
toisten reviirillä, omaahan sillä ei enää ole.
kyllä Mäkelä noi tiku&takun pisti komiasti poikki ja pinoon kuntahallinnon
vakiintuneilla tavoilla.
hyvä juttu oli, on
Jo meni historiaan ja pitkälle. Pelaako lähimuisti? Muistatko oliko muita samassa koulussa?
Jos jotain lääketieteestä ymmärtää, niin kyllä liki viisikymmentä vuotta muuttaa jokaista, vai oletko sinä pysynyt samaisena, joko sulla on ollut äänenmurros?
Ja asiaan! Öykkäri ! En kyllä yhdy näkemykseesi!
Oli kyllä oppilaskunnassa, siis aktiivi!
Minua kiinnostaa nyt kovasti, minkä tilan tai kokoushuoneen Riihimäen kaupunki osoittaa Höökille omia ryhmäkokouksia varten. Onko tietoa?
Lundhan piti ryhmäkokouksiaan kirjaston ensimmäisen kerroksen pienessä tilassa ja kutsui sinne kuntalaisia keskustelemaan valtuuston esityslistan asioista. Saa nähdä toimiiko Höök samalla tavalla.
On myös mielenkiintoista kuulla Höökin ryhmäpuheenvuorot esim. talousarviokokouksessa. Poikkeavatko ne demareiden linjasta vai ei?
Miksi pitäisi poiketa? Jos on edelleen demari?
Ryhmän puheenjohtajahan hän on ollut tähänkin asti!?
Eikä tämä kaikkien petolintujen kuningas ole tehnyt yhtään poikkeavaa puheenvuoroa.
Lukee sujuvasti tutkielmia ja tilastoja joita on saanut haltuunsa lääninhallituksen koneelta.
Puhuu,kuulee muttei nää!!!!!!!
Miksi Mikko the Great sanoo, että Captain Höök & joukot ole olleet riippumatossa?
Kuulemani mukaan Jormaa houkutellaan nyt aika moneen puolueeseen...kummallista, mutta totta että ymmärrystä ja arvostusta löytyy lähes kaikista muista paitsi SDP:n porukasta.
Ei demarit edusta enää mitään duunareita kun perussuomalaiset sen tekevät paremmin..( kunhan oppivat valitsemaan ehdokkaansa hieman tarkemmin).
Monta demaria siirtyy persuihin lähitulevaisuudessa sanon minä vaikka itse olen ns. sitoutumaton..
Väinö Linna kun kun olisi syntynyt täällä Riihimäellä. Lisäksi kun vielä olis ollut Lundin ja Höökin kanssa samoissa porukoissa.
Siinä sitä meillä ja mailmalla oiskin mahtava kirjasarja, Lasikaupungin hurjat.
Josta sitten myöhemmin on tehty Molberin ohjaama suurelokuva, Turpiin vaan. Ja siitä sitten on tehty vielä nykyaikaistettu värikuva, Riitapukarit.
Olisko Keskiruokanen Honkajoki, Räty Rahikainen? Lund voisi olla luonnollisempi siellä "piippalakkien" joukossa! Ammuskelisi sieltä omia!
Hyvä Jorma! Hienoa!
Kiitos viime tiistain tilaisuudesta!
TULI MIELEEN KUN LUESKELIN KANNANOTTOJA TÄÄLTÄ!
EIKÖS TUO REPOLAINEN SYÖNYT AIKOINAAN ARTO LAPIOLAHDENKIN ULOS PÄIVÄNPOLITIIKASTA!
KYLLÄ AINAKIN MINULLE MUSTAMAALASI LAPIOLAHTEA JA AIVAN SAMOIN PERUSTEIN MITÄ NYTKIN. SATU TAIVEAHOA PYRKI MARKKINOIMAAN.
KYLLÄ LUND OLLUT AINA RIIHIMÄKELÄISIÄ VASTAAN.AINUT OIKEA VALINTA ON HÄNEN MIELESTÄÄN HÄN ITSE TAI HÄNEN HYÄKSYMÄNSÄ HENKILÖ. KETTU MIEHEKSI. REPOLAINEN ON OSUVA NIMI
Luulin, että Taiveaho oli Riksulainen ehdokas, mutta tais ollakin Hämptown.
Kyllä kai Lapiolahti sentään oli R:mäkeläinen.
Wikipediasta lunttasin, kun en tuon aikasesta tiedä mitään.
Miksi Lundia ei näy wikipediassa...enimmäkseen google antaa S24 ja sen blogin,
enemmän luottaisin edellämainittuun lähteeseen. Vai onko se alkanut pitää
matkatoimistoakin, kun mainosti äkkilähtötarjouksia.
Kiinnostais tietää, että mitä tämä Lapiolahti puuhaa nykyisin, hyvä mies tais olla/on.
Taiveahon tiedänkin, oikeastaan tuolta jo pentuuden ajoilta ja mitä nyt tuosta
Suomi-Viro yhdistyksestä olis joku aika sitten lopetellu johtotehtäviä, jostain luin.
Eikös repolainen taannoin Hämeenlinnan palstalla ehdottanut Taiveahoa sinne kaupunginjohtajaksi. Ei tietty omalla nimellään vaan jollain moninimimerkeistään.
Epäilemättä. Ja arvaten kaivo Lapiolahdella maata; kateellisena.
Lapiolahti lähti demareista ja vaikuttaa nykyisin kuulemma Keskusta puolueen joukoissa.
Mitäpä pahaa tuossa jos omat potkivat päähän!
Ei tässä yhteiskunnassa enää aatepohjaiset arvot pelaa, kyllä ihmiset vaativat ja odottavat rehellisyyttä ja MUUTOSTA!
Mielestäni loikaukset tulevat lisääntymään. Uskon olevani oikeassa.
Kokemusta tarvitaan, ei leikkijöitä
Mielestäni J höök teki oikea ratkaisun !!
Onhan näitä puoluetta vaihtaneita demareita. Rity Sari Jokinen loikkasi valtuustossa Kokoomuksen riveihin ja viime kunnallisvaaleissa hän oli Vihreiden ehdokkaana. Onkohan nyt löytänyt oikean puolueen?
Jos puolue ei miellytä, onhan meillä valinnanvaraa. Turha kärsiä, parempi vaihtaa puoluetta, jos elämä siitä paranee.
saapas nähdä mitä kenkä tekee!
Sari Jokinen kyllästyi "sanelupolitiikkaan" ja muutti puoluetta!
Nyt onnistuneesti vihreistä valtuuston varapuheenjohtajaksi.
Vihreät näkivät hänen voimavaransa,demarit eivät!
En tiedä miten suhtautuisi näihin kirjallisiin "demareihin" jotka virkanimikkeen saatuaan jättävät puolueen Ovat jättäneet jäsenyyden. Niitähän löytyy!
Täällä eräs kirjoittaja mainitsi" pitää jättää tilaa nuoremmille"
Hienoa!
Kuvalan puheenjohtajakin nuorentui hurjasti
Hyrian valinnat kolahtivat aivan nappiin! Taisi sinnekin valittu edustaja olla sieltä nuoremmasta päästä,.
Valtuutettu Mattila Petri puhui asiaa valintojen sekä valintaperusteiden osalta.
Saapi nähdä mitenkä Petrin käy, kun uskalsi.
Ei mene kuuleville korville, karisma ja näytöt puuttuu Mattilalta, joku uusi
saatto pistää korvan taakse.
Sari Jokisella ois varmaan vientii puolueeseen. Viksu ja vilmaattinen nainen;
jollainlailla tulee Hämptonin Lulu; oliko sukunimi Riikonen; mieleen.
MISSÄ ON ESTERI RÄSÄNEN? Kyllä lautakuntiin pitää mennä, ei sentään
ministeri ole! Ei sitä vain koulun- ja kirkon piireissä pyöritä kaiket illat!
Kuvalan mies on kova jääkiekkotakapiru! mm.
Enpä tiedä demareita, jotka olisivat jättäneet puolueen "virkanimikkeen saatuaan". Keitä tarkoitat? Riihimäelläkö? Esimerkkejä...
Huomaatteko miten likaista on valtataistelu! Tämän jutun jälkeen tuli Keskustan välien selvittely! Viime vaaleissa Petri Lahtinen joutui sylkykupiksi mutta hoisi homat "kotiin". Nyt neuvotteli hienon tuloksen paikkajaossa Keskustalle ja koaliitiolleen,
Nyt Mirja Lammi on tikkatauluna!!!
Miksi ei voida toimia niinkuin kuntalaiset ovat avoimesti toivoneet,
MUTTA! Päättäjät ne muutaman äänen saaneet sanelevat ja kahmivat vallan!
Näin on käynyt Demareissa / Keskustassa jne.
Kansa liikkeelle! "Puukottajat" tuomiolle ja kansan valtakirjat tarkistukseen ja TOIMINTAAN!!!!
Kokoomus valitsi edustajat eri paikkoihin sen perusteella, kuinka paljon olivat ääniä saaneet, eli ne, joita kuntalaiset halusivat vastuullisiin paikkoihin, sinne menivät.
Poliitiset yhdistykset/puolueet asettavat ehdokaslistansa kunnallisvaaleihin. Useimmiten puolueet yrittävät saada mahdollisimman vetovoimaisia ääniharavia listoilleen. Joskus tällainen voi olla puolueen listoilla sitoutumattomana ehdokkaana.
Yhdistyksiä pitää pystyssä ja niissä toimii yleensä tietty ydinjoukko. Ilman sitä ei olisi toimintaa. Mielestäni on tältä pohjalta ymmärrettävää, että myös tälle joukolle löytyy luottamushenkilöpaikkoja ja täytyykin löytyä. He eivät välttämättä ole vaaleissa ääniharavia.
Siellä, missä on suurempi joukko ihmisiä, on yleensä aina klikkejä ja ryhmiä, jotka liittoutuvat ja junttaavat henkilövaalitilanteissa. Tämä ei ole mitään uutta, vaan pikemminkin sääntö. Tämän tietää myös Höök, sillä onhan hän toiminut koko ikänsä sos.dem. yhdistysessä.
Lammi on ihan omaa syytään tikkatauluna, saisi paljon paremminkin tulla tekemiset huomioiduiksi, pään silityksellä ei edes pitäisi päästää
Höök on tarkastusltk:n Pj ja sama miehitys muutenkin.
Lundkin on Pj omissa papereissaan.
Milloinkohan tuo virallisesti vaihtuu, niin näkisi nimet, että kuka siellä on
Lundin tiedän, että jäsen. Vaikka itse ei sitä myönnä julkisesti.
Esteri Räsästä ei näy missään lautakunnassa, olisiko KD:stä menossa
sinne. Pitäisi sitä jotain duunata; sillä on varmaan hyvä matikkapää.
vanha lautakunta tekee tarkastuskertomuksen vuodelta 2012 ja istuu siis n. huhtikuun loppuun,siinä on pj:na J Höök, jonka demarit istuttivat tehtävään kun Lund. pyysi eroa tehtävästään.
Nyt uusi tarkastuslautakunta on luultavasti jo aloittanut työnsä. Puheenjohtajana on Pertti Mäkelä ja jäsenenä mm. Mikko Lund.
Onnea vaan!
Olishan se pitäny Arvata, että Mäkelä. Tuolla lehden puolellahan se on jo
keritty haukkuakin jonkun toimesta, joka tais laittaa hyria keskustelussakin just
niputtaa demari. Saatto hyvinkin olla sama, joka joka paikassa kipsaa kuntia.
No ei ole! Pertti Mäkelä on Riihimäen kaupunginvaltuutettu ja erittäin fiksu ja asiantunteva. Tiliasiantuntija.
Mäkelä joka niputti niinkuin sanoit on entinen lääkäri, joten asiantuntija tällä alueella.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja on oltava 24 valtuuston jäsen siis Riihimäen
Että näin
Justha mä niin sanoin! Vai onko luetun ymmärtämisessä vikaa, kuten
toinen Makelä (ylilääkäri) kysyi varatuomarilta ja sen demarikaverilta lehdessä.
Kato kun panin merkille, että tod. näk. noita lähellä olevat tahot kerkisivät jo
"tilimies" Mäkelän taidot haukkua.
No, mitä mun piti sanoa. Niin se, että tiedättekö, että mikä Lundin mielestä on
luottamusmiehen tärkein tehtävä? Se on olla luottamatta virkamiehiin. Se vaatii
nyt ehdotonta riippumattomuutta tarkastustoimessa, joka näyttää sen mukaan
olevan niille vaikea asia. Meinaa pistää jonkin asialistan uusiks ja kattoo löytyykö
konsestusta. En mä ymmärrä tuosta hölynpölystä mitään, mutta joku tuolla
ylempänä ssano mistä tietää Lundin tekstin. "Ehdoton" on useasti paperilla.
Mitä tuolla oikein tarkoitetaan?
Jos tuo Lund puhuu valtuutetusta, niin olen pettynyt sekä ääneni on heitetty hukkaan.
Se puhui kylläkin, että se huolii meitin tukijoukkolaisten tarpeista. Nyt se kuitenkin
alkaa pelaamaan jotain teerenpeliä noitten herrojen kanssa.
Ei puhunut valtuutetusta, vaan lääkäristä käsittääkseni. Kyseessä lienee kaksi eri henkilöä.
Aivan sama mitä mieltä olette. Mikko tekee juuri niin kuin itselleen parhaaksi näkee.kyllä teidän pitäisi tämä totuus jo nähdä.
Miehellä on käsittämätön tarve sekoittaa ja kylvää vihaa ja sitten nauttia ja hekumoida saavutetulla.
.
Tyypillinen kylähäirikkö siis.
Minnuu alkaa jo inhottaa niitten kahden päsmärin N. Nummelan ja tämän
iänikuisen M. Lundin hillunta lehtien sivuilla. Tännäänkin löivät miekalla; onko
se Nummelela joku miekkailija, kun sitä on jokaiseen upottamassa ja sen
muuten tunnistaa siitä miekastakin niissä typerissä lehden keskusteluissa.
Sillähän lie niitä niknameja hirvee määrä, ihan tulee mikot ja marjat mieleen.
No, oli mulla jotain sanotttavaaki. Joku viisas sais ny panna ne jäähylle,
vaikka sit Kaistinen. V#tun toivottavaa ois, että Kaisu Kotirinta kirjoittaisi,
että Lund edustaa itseään noilla jutuilla ja tänäänkin piti olla niin pirun
tietäväinen koko maakunnan asioista, eikä johtajat mitään siis tiedä.
Jätti repo aivat tahallaan väliin sen, että valvirat ja hoitovirheet on jo hoidossa,
mutta ainahan voi vedota tietämättömyyteen.
Ja tämä toinen inhokki Nummela. Mistä sille on tullut tuollainen demariviha,
varsinkin Kaistista kohtaan. Jaa, että ihan Lund ja Kaistinen on poliittista
eliittiä, tosin em. on valtuutettu oli KETUNKORKOISESTI ymmärrettävästi.
Sittenhän se ei tykkää Tämän ketjun päähenkilöstä ja onko Auvisen joku
klaani tms myös jatkuvasti jonkun hampaissa.
Per#ele, en yhtään ihmettele, vaikka demareita olis n. 6 tähteellä ens vaalien
perään, eikös tuo ole lundimaista tahtia. Tosin ittelle ihan se ja sama, mut ei
me päähän, jot tuollaanen tyyppi meitin asioita saa järjestellä. Eikö ne millään
saa sitä vaikka sinne Herajoelle tai Venäjälle mieleemmin loppuiäks, niin muut
valtuutetut saisivat tehdä työtä yhteistuumin. Tämä oli vain tälläinen kirjoitus
ja ihan tyhmäkin se on, mutta ainakin se on minun omasta päästä lähtöisin.
a
ihan
Kuka on N. Nummela? Ei aavistutakaan. Jos sinua "alkaa jo inhottaa niitten kahden päsmärin N. Nummelan ja tämän iänikuisen M. Lundin hillunta lehtien sivuille", pääset heistä hyvin helpolla eroon: hyppäät niiden yleisönosastokirjoitusten yli. Lehtiessä lukiessa hyppää aina niiden juttujen yli, jotka eivät minua kiinnosta, esim. urheilusivut, tekstiviestiosastot ja osan yleisönosastokirjotuksista. Lukija itse päättää, mitä hän lukee. Lehden tarjontahan on monipuolista. Älä stressaa itseäsi yleisönosastokirjotuksilla. Muista, että mielipitetitä on monenlaisia. Voithan kirjoittaa heille oman vastineesi.
Itsestään selvää on, että Lund edustaa vain itseään kirjotuksillaan. Mistä jotakin muuta kuvittelet?
Pieni neuvo: yritä löytyy juttujen ydin, älä takerru kirjoittajien nimiin ja persooniin...
EI SILTÄ VÄLTY, KUN TÄNÄÄN ÄNGES ITTENSÄ HETI KÄRKEEN
KOIRANPASKAPALSTALLAKIN. JA SIELLÄ SENTÄÄN PUHUTAAN ASIAA,
VAI ETTÄ KAISTISEN AJATUKSET EI KELPAA KUNTALAISILLE, EIKÄ
SILLE ITTELLE. MISTÄ VI#STA SE TIETÄÄ MUNKIN AJATUKSET???
LUND JA NUMMELA J OVAT KUIN PAITA JA PERSE!
LUND JA SUTINEN R OVAT TYÖPARI! KANSALAISAKTIVISTEJA,KUTEN LEHTIKIRJOITUSTEN ALLEKIRJOITKSESSA TODETAAN!
JA NÄMÄ VIHAAVAT DEMAREITA,KUTEN TOTESIT!
Tuota et usko itsekkään, ei lund ja nummela ole kavereita sen kauempaa kunnes repolainen on kalunnut nummelan tyhjiin, siinä on kaveruuden loppu
Kaistinen ei maininnu lundia; nummelan se huomioi vielä kirjoituksessaan
pikku piikityksellä. Siinä sai äijien hyvinkää kuume kylmät kyytiä ja mahtaa
v#ttaa. Saas nähdä, että millälailla vetävat vastapalloon, luulis jo selitysten
olevan aika vähissä, hyvinkää, hyvinkää...
Kommari sydän niillä molemmilla sykkii, tahti vaan saattaa olla eri.
Sutinenhan ilmoitti, että NATO on kirous Suomen kansalle, koska puolustusliittoihin
ei lähdetä. Samalla se toi julki, että pohjoismaista sotilasyhteistyötä on tiivistettävä.
Vilkasin 4.2. Kh:n esityslistaa ja mitä ne esittää selvitysmiehille. Seutukunta
tais olla eka vaihtoehto (Hj.Lp. ja Rm) ja mitään takuita ei ole siitä, että jengi
2014 menee Hyvinkäälle lusikkaa heittää.
Oli miten oli, niin mitähän MINÄ miehen äänestäjäkunta pohtii siitä, että joutuis
Hyvinkäälle lähtee viimestä voiteluu saamaan; seuratkaa johtajaa tyyliinhän
se tänään sitä kehotti.
Hei gamoon!
Mitä tälläiset lirjoitukset kuuluvat alkuperäisen aiheeseen!?
Eihän J Höök ole missään päätöksenteko portaassa mukana!
Jo aiemmin toivoin, että keskusteltaisiin jos tarvetta. Tekikö Höök oikein!!
Mielestäni ei tehnyt oikein. Perustelen tätä sillä, että hän on ollut vuosikymmeniä ko. demariyhdistyksen jäsen ja siten tietää hyvin yhdistyksen tavan toimia.
Ymmärrän, että hän pettyi, kun ei saanut haluamiaan paikkoja. Ei hän kuitenkaan ole etuoikeutettu niihin. Onhan hän vuosikymmeniä jo ollut hyvissä luottamustehtävissä. Tuntui aika lapselliselta se, että hän perusti oman yhden miehen ryhmän pettymyksensä takia. Tuohon ikään ehtineen täytyy ymmärtää, että aina ei voi saada sitä, mitä haluaa. Täytyy oppia antamaan tilaa myös muille.
Eikö sekään vähä mitä heti alusa sanotaan riittänyt sulle tiedoksi
ÄLÄ JANKUTA SAMAA KUIN AIEMMINKIN!
YRITÄ SELVITTÄÄ ITSELLESI MISTÄ OIKEIN ON KYSE.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KUN KUITENKIN NÄYT "SISÄPIIRIN" TOIMINTATAVAT TIETÄVÄN.
PRESIDENTTI HALONENKIN TOTESI."EI YHTEISKUNNASTA JÄÄDÄ ELÄKKEELLE"
OTTAKAAPA TOIMIKNNASSA MALLIA ESIM KOKOOMUKSELTA!!!!!!
? En ymmärrä mitä vikaa siinä on että hallituspöydän ympäriltä (hallituspaikat valtuuston vpj) meni niille jotka eniten demareista ääniä olivat saaneet?
Kirsti Tolvanen sai eilen valkoisen ruusun ritarikunnan mitskun!
Höökin hyria paikka meni Kirsti Tolvaselle; sai myös PJ:n toimet.
Saipa myös amiston hall. paikan tms.
Et sillee, kun hoitaa hommansa kuntalaista ajatellen, niin ne paikat
"putoo" ittekseen" eikä toivelistoja esittämällä tai "mikottamalla".
Kuka tämä Kirsti Tolvanen on?
Onko joku lotta kun ritarimerkin sai?
Missä palveli sota-aikana?
Ketkä tahtoivatkaan että Höökin tulee antaa tilaa nuoremmille..?
Kyllä Kirsti on vanhempi...
Kirsti on aina ollut "lady-like". Olin aikoinaan siinä onnellisessa asemassa,
että sain nauttia hänen opetuksestaan Karan ylä-asteella; aineena äidinkieli.
Hän on valtuuston 1. vara Pj. Puoluekanta on SD ja tuolla ylemmässä
kommentissahan Lions Club jäsen Herra 47 onkin maininnut muutakin.
Vastakysymys. Mikko Lund näkyy esiintyvän monissa ketjuissa useammin
kuin ketjun aihe sanoo. Niin, että mikä hän on oikein miehiään, kun on yhtä
monta juttua kuin sanojaa.
Vaikuttanee jossain työväenyhdistyksessä. Olisiko jollain tietoa, että milloin
hän siellä puheenjohtajan tehtävät aloitti, oliko välissä taukoa, nyt vuoden
alusta hän ei sitä enää ole johtanut?
" Tiettääkö kukaan miten Leijonat nai" Rouva vastaa: " Minä en ainakaan,minun mies on Rotary
Kysymys! Onko työväenliikkeessä Lios Glub toimintaa?
Sieltäkö ne Ritarimerkit ja listat ovat peräisin minin valitaan jos ei MIKOTA?
Mitä tuo puhuu?
Vaatiiko Mini Mikotan ostaminen Lions Club jäsenyyden?
Vai onko tuo joku gay club?
Missä muuten on Viskari Pauli, entä Salon Hannu, entäpä Virenin Matti, Bäriholmin Sakke, Auvisen Veikko?
Tietääkö kukaan?
Muut tunnen mutten Viskaria, kai elelevät rauhassa ikäihmisinä