Safari suuri pettymys

Safarimatkaaja

Suomalaisia etukäteen Masai Mara safarin tilanneita ”huijataan” lähettämällä heidät todella vaatimattomaan yöpymiskohtaan Fig three Campiin.
Finnmatkojen sivuilla puhutaan Lodgesta, mutta kohta on Booking.comin mukaan arvioitu 1 tähden majoitukseksi ja nimensäkin perusteella Camp eikä Lodge. Teltta jossa yövytään on parhaat päivänsä nähnyt varmaan 10 vuotta sitten, tosin puhdas ja siisti. Teltan takaosa on kivestä rakennettu ja jokaisella oma suihku ja wc tila.
Samaa Masai Mara safaria myydään niin Finmatkojen kuin Fritidsresorin sivuilla samalla tekstillä. Lodge pohjois-osassa, sen ja sen joen rannalla, lähtö perjantaisin. Ihmettelenpä vain missä ne ruotsalaiset olivat? Eikö kukaan ollut tilannut ko. viikolle sitä Safaria? Olihan koneessa vähintään puolet ruotsalaisia. Taitaapa olla taas niin, että meitä suomalaisia ”hölmöjä” viedään mihin sattuu kun eihän me valiteta niin kuin svedut. Olivat varmaankin paremmassa majoituksessa ja syömässä kunnon ruokaa.
Heikointa kohteessa oli ravintola ja ruoka. Kun meitä oli vain 4 paria suomalaisia ja 1 saksalaispari niin seisova pöytä oli sen mukainen. Kokkeja ja tarjoilijoita oli enemmän kuin meitä ruokailijoita. Pakkohan sitä oli syödä ja saihan siitä mahan täyteen.
Meille paikka oli todella suuri pettymys kun lentokentältä saamissamme retkiselosteissa oli yöpymiskohteeksi merkitty Keekorok Lodge ja löysimme itsemme yllättäen Fig Threestä. Keekorok Lodge on samaisen Booking.comin mukaan 5 tähden paikka. Ystävämme, jotka ostivat Safarin paikan päältä suurin piirtein samalla hinnalla kun me maksoimme etukäteen, yöpyivät siellä. Sielläpä taisivat olla ne ruotsalaisetkin, jotka olivat tilanneet matkan etukäteen, ei niitä ainakaan meidän kanssa näkynyt. Pettymys oli suuri kun he tullessaan Safarilta kehuivat paikan maasta taivaaseen, kertoivat Prinssi Charlesin ja muita kuuluisuuksia käyneen siellä. Lähdimme siis suurin odotuksin kohti matkamme tärkeintä kohdetta nauttimaan Safarista ja kuinka kävikään!
Soitin heti sinne tultuamme suomalaiselle oppaalle, miksi olemme täällä kun papereidemme mukaan meidän olisi pitänyt olla Keekorok Lodgessa. Hän vain ihmetteli, että sinnehän me lähetämme kaikki etukäteen varanneet. Eipä se paljon lohduttanut. Jälkeenpäin tarjosi satasen lahjakorttia, minulla meni varmaankin jo 5 kymppiä niihin puheluihin joita soitin selvittääkseni tilannetta.
Kohtuudella on todettava, että Fig Three Campin safari ajeluissa ei ole moittimista, he tekivät kaikkensa näyttääkseen meille kaiken mahdollisen. Leijonat, kirahvit, puhvelit, antiloopit jne. Norsuja oli siellä vähän, mutta 3 päiväläiset onnistuivat näkemään myös sarvikuonon, joka on harvinainen koko alueella.
Kaikkein eniten minua sapettaa se, että sama mentaliteetti matkatoimistoissa jatkuu yhä, myydään niille asiakkaille, jotka etukäteen ostavat ja maksavat huonompaa kuin saa paikan päältä samalla hinnalla. Eihän ne valita, mitä sillä on väliä! Me jotka haluamme varmistaa, että matkamme huippukohta Safari onnistuu varmasti, olemme se, jolle voi myydä vähän huonompaa, epämääräisin tekstein. Eikö se pitäisi olla päinvastoin, se joka ostaa ja maksaa etukäteen saa varmasti parhaan ja se joka ostaa paikan päältä saa sen mitä on jäljellä?
Menkää ihmeessä Safarille Keniassa, se on sen arvoinen, todellinen elämys, mutta varmistakaa mitä saatte ja varmistakaa vielä toiseen kertaan, niin eiköhän se tämä suomalaistenkin aliarvioiminen joskus lopu.

14

2403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Safarimatkaaja

      Viimeinen kappale jäi pois edellisestä kirjoituksesta, tässä siis loppu:

      Masai Mara on vähän kalliimpi kuin Tsavon bussiretket, mutta istumalihaksille se on paljon helpompi kun lennetään 2-2,5 tuntia, 4-5 tunnin bussiajelun sijasta ilmastoimattomassa autossa ennen ja jälkeen varsinaista safari ajelua.

    • Swahili

      Miksi ihmeessä menette tällaisille afrikan matkoille, Suomessa on afrikan matkoihin erikoistuneita matkanjärjestäjiä ja niissä saa todella loistavia
      kokemuksia, ryhmät ovat pieniä, autot hyviä samoin majoitukset, suomalainen opas mukana koko ajan, matkoja on eri mittaisia ja voi valita ottaako rantaloman mukaan ja minkä mittaisen. Osassa ohjelmista rantaloma on mukana, osaan voi liittää sen ja niissä voi esim. 3 päivän rantalomaa jatkaa muutamalla päivällä tai viikolla. Matkan sisällön näkee etukäteen ja tietää mitä voi nähdä ja joka matkalla olen nähnyt myös harvinaisemmat eläimet.
      Näitä matkatoimistoja ovat Olympia, Aventura, Mandala Travel ja Kon-tiki Tours.
      Maksaahan ne vähän enemmän mutta kaikki sisältyy hintaan ja varmasti saa rahoilleen vastinetta. Näille toimistoille voi esittää omia lisäjuttuja jos ei täysin sopivaa matkaa löydy.

      • kim3

        Miksi maksaa enemmän kun voin järjestää kaiken 50% halvemmalla. Asunut Keniassa 20v ja yhteydet paikallisiin matkan järjestäjiin. Kaikki tehdään asiakkaan toiveiden mukaan. Turha etsiä firman nimeä Suomalaisista rekistereistä koska se on rekisteröity Keniassa. Ei kiinnosta verojan maksu kahteen paikkaan. Vapaasti voi ottaa yhteyttä koskien matkoja Keniaan! 99,99% Suomalaisista matkan järjestäjistä ei järjestä matkoja muualle kuin Masai Maran,Tsavon,Amboselin, lake Nakurun kansallispuistoihin tai Mombasaan.www.motorunkenya.com
        Valmiita safareita en ole sinne laittanut vaan kaikki suunnitellaan ryhmien koon ja ajankohdan mukaan.Eri hinta vaihtoehtoja ja matkankestoja.T:Kimmo


    • menen safarille

      Oot kyllä melekö vinkuja. Onnekseni en saanu sinua reissukaveriksini. Kirjoituksesi näyttää melekoselta itkemiseltä. Haloo, etkö osannut nauttia lomastasi? Maassa maan tavalla. Ja olit vielä itkenyt hyvityksenkin. En vaan käsitä syytä, jos toiset nähneet enemmän kuin sinä. Olisin tyytyväinen , jos näkisin yhtä paljon kuin sinä. Olet pohjanoteraus.

      • Safarimatkaaja

        Kiitos vaan mielipiteestäsl,
        Oletko siis sitä mieltä, että meidän pitäisi aina hyväksyä mitä ylhäältä annetaan.
        Minun mielestäni, sitä ei tulisi hyväksyä vaan vaatia se mistä olemme maksaneetkin.
        Tarkoittaako se, maassa maan tavalla, että suomalaisille saa myydä mitä tahansa, kun ei ne kuitenkaan valita?
        Mielestäni myös kirjoitin, että safari itsestään oli näkemisen arvoinen ja yksi suurimmista syistä miksi mennä Keniaan.
        Samalla pyrin antamaan tietoa Safareista Keniassa, kun niitä on niin vähän kommentoitu näillä sivuilla.
        Toivon mitä parhainta Safaria sinulle ja matkakumppaneillesi.


    • ani12

      Laita finnmatkoille palautetta, sitä kautta asiat helpommin järjestyy. Tuntuu että kys. matkanjärjestän kanssa on aina jotain ongelmia tai häslinkiä.. :)

    • kenia1

      Oletko huomannut,kuinka Finnmatkat dumppaavat Keniaa aivan poskettoman halvoin hinnoin.Eli kohdevalinta on mennyt pieleen,ja jostain pitää säästää..
      Keniassa on aivan upeita lodgeja,joiden ruoka erittäin hyvää.Todella ikävää,että jouduitte pettymään.

    • owla1

      Meillä oli retkenä: Tsavo East & West 3 days ja kaikki meni hienosti. Paljon oli nähtävää ja majoitus ihan huippu. Eka yö oli Voi Safari Lodgessa. Hulppeat näkymät ! Toka oli Ngulia Lodge. Varma leopardin bogauspaikka. Kävi paikalla kahdesti. Ensin iltapäivällä ja sitte myöhemmin pimeällä.

      Finmatkojen kautta 308€ ja jos haluaa pihistellä/tinkiä/tulla huijatuksi ja itse hommata retken, niin järjestäjänä oli Pollmans Tours & Safaris.

    • owla1
    • Tyttö5

      Hei, Ollaan myöskin suunnittelamassa sinne matkaa.
      Finnmatkojen sivulla lukeekin, että yöpyminen joko lodgella tai leirillä. Tarkoittaa tavallaan jokeri-majoitusta. Mutta onko mitenkään mahdollista varmistaa, että yöpyminen olisi juuri siina 5-tähden lodgella. Kuitenkin kyseessä kallis retki.

      • 12+9

        hei Tyttö5, jos ette ole vielä varanneet matkaa niin älkää sortuko Finnmatkoihin,
        vaan varatkaa matka pienemmältä matkanjärjestäjältä.
        Olympia, Aventura, Mandala Travel tai Kon-tiki Tours.


      • ken
        12+9 kirjoitti:

        hei Tyttö5, jos ette ole vielä varanneet matkaa niin älkää sortuko Finnmatkoihin,
        vaan varatkaa matka pienemmältä matkanjärjestäjältä.
        Olympia, Aventura, Mandala Travel tai Kon-tiki Tours.

        Olimme myös Finnmatkojen kautta safarilla, Itä- ja Länsi Tsavo ja voin todeta, että kaikki oli hoidettu erinomaisesti. Opas/kuljettaja oli viimesen päälle ammattiosaaja.
        Ja lodget oli hyvin valittu. Olimme erittäin tyytyväisiä palveluun.


    • Usein Afrikassa

      Suomessa toimii myös ainoastaan Afrikkaan erikoistunut valmismatkatoimisto joka räätälöi sisällön asiakkaan toiveiden mukaisesti. Kaikilla on pitkä historia maanosasta ja toimivat siellä omalla yrityksellään. Homma toimii ja hinnat kohdallaan. Kanattaa käydä tutustumassa, nimi on Simba Experience.

      • HInta ratkaisee

        Mekin olemme suunnitelleet matkaa Keniaan, ja ikävä kyllä hinta ratkaisee, eli nuo Afrikan matkoihin erikoituneet matkanjärjestäjät ovat hinnoiltaan liian kalliita. Sieltä saa ehkä just ja just viikon matkan samalla hintaa kun muilta matkanjärjestäjiltä kaksi viikkoa.
        Safarille pitää päästä, ja on ikävä kuulla näin negatiivisesta kokemuksesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe