Meillä olisi vielä aikaa
sanon...olisi vielä aikaa hetki..
Olin täysin heräillä.
Näin kaiken niin kirkkaana.
Edessäni.
Niin selvästi.
Vastauksen. johon pitäisi
vielä saada..vastaus
Yrittää...
Tietoisuus jota en tulisi
sinulle avamaan..
Minä vain tiesin.
Älä kysy miksi..
On asioita joita aavistan...
Ymmärsin vihdoin.
Et koskaan lähtisi,
Et koskaan lähtisi ainostaan minun vuokseni...
minua vastaan
Et pystyisi rakastamaan,
Et ymmärtämään....miksi..minun täytyy...
Et koskaan matkustamaan
kanssani...
siihen kaupungiin jonka historiaan kuuluu
palana olla osa karmeaa synkkää ruskeaa ja likaista ghettoa..
Pimeää, kurjaa, joka oli ihmisten
säilyttämispaikkana ennen joukkotuhoamista...
ja sihen paikkaan minun olisi vielä mentävä olisi pakko matkustaa täältä.... omin silmin--
ymmärtääkseni mikä on lopulta ihmisyyttä mikä ei...
ymmärtämättä ja hyväksymättä kuitenkaan sitä kauheutta koskaan sitä
voimaa millä pahuus ihmisessä tuhoaa toisen ihmisen riistää
järjettömästi kaiken viattomuuden...elämän..
Et pitäisi halvasta hotellista, tuhruista
halvalle paperille painatusta musta-harmaasta
karttapalasesta, jonka ääriviivoista hädin
tuskin saa selvän..et pitäisi kädessäsi sitä vapisten..
kuin kallisarvoista aaretta, kultaakin...kallimpana...
Et sanoisi:
Meidän on aika kävellä tähämän korttelin
päästä päähän..tämän synkeän korttelin lävitse...
Et pitäisi minua kädestä..
Emme etsisi merkkejä rautatievaunun kiskoista..
jotka yöllä kulkivat tuohon lohduttoman ghetton läpi
etsien valoa sieltä minne valon ei suotu langeavan ei..koskaan loistavan..
jonka oli määrä tuhoutua, ihmisineen, rakennuksiin...ihmisineen jotka olivat sinne määrätty aseilla uhaten..ennen tuhoamista.
Ja minä tiesin..
Et koskaan poimisi hiuksiini keväällä varhain
omenoksasta kukkaa..et taittaisi...sitä hiuksiini
Et silittäisi hellävaroen hiuksiani...
Et antaisi minun painaa väsynyttä
päätäni olkaasi vasten...
Sulkea silmiäni maailmanhistorian
pahuudelta et sen mielettömyydeltä..
Et suojelisi minua...pahalta.
Tiesin.
Lähtösi.
Luontani.
Olisi vain yksi lähtö.
Yksi Muiden joukossa
En enää koskaan itkisi jälkeesi..
En...katsoisi...
jalanjälkiäsi...joita
lumi pyyhkisi..jäljettömiin..
Aivan kuin sinun sielusi ei koskaan
olisi tehnyt minuun merkkiäkään..
Älä siis puhu minulle rakkaudesta, älä nyt sillä...hiuksistani et löydä koskaan omenankukkaa..kätesi..ei sitä taittanut..hiuksiini..
Tsau:Friidu
sanon...olisi vielä aikaa hetki..
Olin täysin heräillä.
Näin kaiken niin kirkkaana.
Edessäni.
Niin selvästi.
Vastauksen. johon pitäisi
vielä saada..vastaus
Yrittää...
Tietoisuus jota en tulisi
sinulle avamaan..
Minä vain tiesin.
Älä kysy miksi..
On asioita joita aavistan...
Ymmärsin vihdoin.
Et koskaan lähtisi,
Et koskaan lähtisi ainostaan minun vuokseni...
minua vastaan
Et pystyisi rakastamaan,
Et ymmärtämään....miksi..minun täytyy...
Et koskaan matkustamaan
kanssani...
siihen kaupungiin jonka historiaan kuuluu
palana olla osa karmeaa synkkää ruskeaa ja likaista ghettoa..
Pimeää, kurjaa, joka oli ihmisten
säilyttämispaikkana ennen joukkotuhoamista...
ja sihen paikkaan minun olisi vielä mentävä olisi pakko matkustaa täältä.... omin silmin--
ymmärtääkseni mikä on lopulta ihmisyyttä mikä ei...
ymmärtämättä ja hyväksymättä kuitenkaan sitä kauheutta koskaan sitä
voimaa millä pahuus ihmisessä tuhoaa toisen ihmisen riistää
järjettömästi kaiken viattomuuden...elämän..
Et pitäisi halvasta hotellista, tuhruista
halvalle paperille painatusta musta-harmaasta
karttapalasesta, jonka ääriviivoista hädin
tuskin saa selvän..et pitäisi kädessäsi sitä vapisten..
kuin kallisarvoista aaretta, kultaakin...kallimpana...
Et sanoisi:
Meidän on aika kävellä tähämän korttelin
päästä päähän..tämän synkeän korttelin lävitse...
Et pitäisi minua kädestä..
Emme etsisi merkkejä rautatievaunun kiskoista..
jotka yöllä kulkivat tuohon lohduttoman ghetton läpi
etsien valoa sieltä minne valon ei suotu langeavan ei..koskaan loistavan..
jonka oli määrä tuhoutua, ihmisineen, rakennuksiin...ihmisineen jotka olivat sinne määrätty aseilla uhaten..ennen tuhoamista.
Ja minä tiesin..
Et koskaan poimisi hiuksiini keväällä varhain
omenoksasta kukkaa..et taittaisi...sitä hiuksiini
Et silittäisi hellävaroen hiuksiani...
Et antaisi minun painaa väsynyttä
päätäni olkaasi vasten...
Sulkea silmiäni maailmanhistorian
pahuudelta et sen mielettömyydeltä..
Et suojelisi minua...pahalta.
Tiesin.
Lähtösi.
Luontani.
Olisi vain yksi lähtö.
Yksi Muiden joukossa
En enää koskaan itkisi jälkeesi..
En...katsoisi...
jalanjälkiäsi...joita
lumi pyyhkisi..jäljettömiin..
Aivan kuin sinun sielusi ei koskaan
olisi tehnyt minuun merkkiäkään..
Älä siis puhu minulle rakkaudesta, älä nyt sillä...hiuksistani et löydä koskaan omenankukkaa..kätesi..ei sitä taittanut..hiuksiini..
Tsau:Friidu
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi vietävä teidän kanssa täällä tänään... hieno runo jälleen, Friidu.
Luin runon monta kertaa ja sillä on niin kertakaikkisen sanaton vaikutus, että ihan mykkänä tässä istun. "Suusta" ei tule mitään järkevää. Höh.
Vaikuttava. Kiitos.