Tuttuun tapaan toiminta alkaa katkoviivan alapuolelta.
Anniina oli aina ollut kiltti ja ujo tyttö. Vaaleat, pitkät hiukset, vaalea iho ja siro vartalo. Hänellä oli kirkas, lempeä ääni ja hymykuopat poskissa.
Kiltistä ulkomuodosta huolimatta pääsi kuitenkin kerran käymään niin, että Anniina petti poikaystäväänsä Tatua. Anniina oli tuolloin 16-vuotias. Hän oli ystäväporukan kanssa juhlimassa parhaan kaverinsa Tuulin syntymäpäiviä ja siideri kuului olennaisesti kuvioon.
Humalatilaa ei toki koskaan saisi syyttää, jos tekee jotain typerää. On kuitenkin täysin varmaa ettei Anniina olisi ikipäivänä tehnyt selvinpäin sitä, minkä hän teki sinä iltana.
Bileet olivat parhaimmillaan, pulloja korkattiin ja musiikki soi kovalla. Muutamat tanssivat olohuoneen lattialla ja toiset istuivat sohvilla ympäri huonetta.
Anniina istui ystävänsä Marin kanssa katselemassa muiden tanssia hörppien samalla ties kuinka monetta siideriään. Yhtäkkiä Mari kumartui lähemmäs Anniinaa ja sanoi musiikin pauhusta johtuen suoraan tämän korvaan;
"Anni, mennään mekin tanssimaan!" Anniina oli ollut tanssikoulussa pienempänä, muttei ollut tanssinut vuosiin. Alkoholi kuitenkin rohkaisi kummasti ja niimpä Anniina kulauttu loputkin siiderit kurkkuunsa ja nousi hieman horjahtaen seisomaan. Hän oikoi lyhyttä hamettaan ja tarkisti että korkeapohjaisten sandaalien narut olivat kunnolla kiinni. Olisi ollut ikävää kompastua niihin, narut kun ylsivät melkein polviin asti kirtäen kerta toisensa jälkeen Anniinan siron muodokkaita pohkeita.
Samassa musiikin rytmi imaisi hänet mukaansa ja hän alkoi pikkuhiljaa liikkua, aluksi hitaasti ja jäykästi mutta kokoajan sulavammin.
Pian Anniina oli koko huoneen keskipiste. Monet olivat jääneet tuijottamaan hänenn seksikkään sulavaa liikehdintäänsä lattialla. Anniina itse ei tätä huomannut, sillä hän tanssi silmät ummessa, antaen musiikin viedä kehoaan yhä uusiin kieppeihin, hypähdyksiin ja keinautuksiin.
Hän tarttui molemmilla käsillään hiuksiinsa ja nosti niitä pois niskasta. Samalla hän keinutti lanteitaan. Sitten, hitaasti hän päästi silkkiset hiuksensa valahtamaan takaisin ja valutti käsiään ensin poskille, kaulalle, sitten rinnoille ja siitä hitaasti kapealle vyötärölle. Pysähtymättä kädet jatkoivat kireän topin helmaan ja nostivat sitä hieman ylöspäin, vai laskeakseen takaisin alas ja jatkaakseen yhä alemmas, lantiolle.
Anniina tanssi huumassa, unohti kaiken ympärillään ja eli täysin musiikille.
Yhtäkkiä havahtui siihen että joku ilmestyi aivan hänen taakseen ja laski kätensä hänen lantiolleen. Hetken ajan Anniinna jatkoi tanssiaan ja takana oleva henkilö liikkui hänen mukanaan. Sitten, sopivassa välissä Anniina käännähti ympäri jatkaen yhä tanssimista. Nähdessään toisen tanssijan kasvot hän hämmästyi. Tanssija oli tyttö, toisin kuin hän oli olettanut. Tyttö oli täysin vieras. Hänen ihonsa oli kastanjanruskea ja hiukset pikimustat. Silmät olivat syvän vihreät ja vartalo hyvin muodokas. Tyttö keinutti lanteitaan Anniinan vartaloa vasten ja laski kätensä tämän hartioille. Anniina tanssi mukana ja teki samoin.
Pikkuhiljaa tytön kädet alkoivat valua alemmas. Ne hyväilivät ensin Anniinan niskaa, sitten kapeaa selkää ja lopuksi kiinteän muodokasta peppua. Anniina sävähti mutta antoi tytön jatkaa. Tämä keinui musiikin mukana laskeutuen hitaasti kyykkyyn hyväillen samalla Anniinan vartaloa käsillään. Yhtäkkiä tyttö alkoi suudella Anniinan paljaita sääriä siitä mihin sandaalien narut loppuivat. Hän jatkoi ylöspäin hameen helmaan asti. Hän nousi taas hitaasti ylöspäin liikkuen edelleen musiikin tahdissa. Kädet olivat Anniinan lantiolla ja suu Anniinan jalkojen välin kohdalla. Sitten, täysin häpeilemättä tyttö suukotti Anniinan häpyä hameen läpi. Anniina hätkähti ja vetäytyi kauemmas tytöstä. Tämä kuitenkin veti hänet hellän päättäväisesti takaisin ja suuteli huulille.
Anniinalla ei koskaan ollut ollut minkäänlaisia homoseksuaalisia taipumuksia mutta nyt hä tunsi kiihottuvansa tuon tuntemattoman eksoottisen tytön suudelmasta ja aistikkaan vartalon liikkeistä.
Tyttö tarttui häntä hellästi kädestä ja veti hänet pois ihmismassan keskeltä. Osa ihmisistä tuijotti heitä vieläkin, mutta Anniina ei edes muistnut ajatella koko asiaa. Hän seurasi tuntematonta tyttöä yhteen suuren talon makuuhuoneista. Tyttö sulki oven heidän takanaan ja käänsi avainta lukossa. He katsoivat toisiaan hetken ja suutelivat sitten jälleen.
Huoneessa oli leveä kahden hengen sänky ja raskaat samettiset verhot. Valoa toi ainoastaan suuri akvaario huoneen nurkassa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Tummaihoinen tyttö painoi hellävaroen Anniinan sängylle selälleen. Sitten hän laskeutui hitaasti Anniinan päälle niin että ohuen paidan verhoamat suuret rinnat painautuivat Anniinan rintaa vasten. Anniina huokasi kiihottuneena ja raotti huuliaan ottamaan vastaan kiihkeän suudelman. Sitten tyttö alkoi hitaasti siirtyä alaspäin. Hän suuteli Anniinan kaulaa kiusallisen hitaasti ja riisui sitten Anniinan pienen topin. Sen alta paljastuivat vaaleansinisten rintaliivit, jotka tyttö riisui samantien pois. Anniinan vaaleat terhakat rinnat olivat nyt paljaina, nännit kiihotuksesta kovina tämän ihmeellisen tytön huulten armoilla. Tämä nuoli niitä hitaasti ja pyöräytti muutaman kerran kielensä kärkeä nännin ympärillä. Sitten hän siirtyi alemmas, soi Anniinan litteälle vatsalle muutaman suudelman ja tuli viimein hameen vyötärökaistaleen kohdalle. Hän kuljetti kieltään sen vierestä muutaman kerran ja avasi sitten hameen vetoketjun ja veti sen hellästi pois.
Tyttö painoi huulensa kiinni Anniinan vaaleansinisiin läpikuultaviin pikkuhousuihin ja hyväili Anniinan klitorista niiden läpi. Anniina huudahti nautinnosta ja painoi silmänsä kiinni.
Sitten tyttö riisui pikkuhousutkin. Anniina oli upea näky maatessaan siinä pelkät sirot, korkeapohjaiset sadaalit jaloissaan. Litteät narut näyttivät suorastaan nuolevan hänen pohkeidensa muotoja. Akvaarion sinisessä valossa hänen vaalea ihonsa näytti läpikuultavan ohuelta ja hän suorastaa hehkui tumman päiväpeiton päällä. Pienet mutta kuitenkin kauniin täyteläiset rinnat kohoilivat kiivaan hengitykse mukana.
Tummaihoinen tyttö riisuuntui seisten sängyn vierellä. Hänellä oli reilusti suuremmat rinnat kuin Anniinalla, muodokas takapuoli ja kiinteät reidet. Vyötärö oli kuitenkin hyvin kapea ja lantio kaunis. Häpykarvoitus oli tuuhea ja tumma, täysi vastakohta Anniinan ajellulle pienelle pillulle.
Tyttö veti Anniinaa lähemmäs niin että tämä makasi jalat sängyn reunan yli. Sitten hän polvistui Anniinan jalkojen väliin ja suuteli tämän reisiä. Pikkuhiljaa hän siirtyi ylemmäs ja lopulta hän soi Anniinan märälle pillullekkin pitkän suudelman.
Anniinasta tuntui että hän laukeaisi millä hetkellä hyvänsä. Muutamakin siideri vähemmän niin hän olisi ollut hyvin hämillään toisen tytön kosketuksesta, mutta nyt hän nautti siitä täysin mitoin.
Tyttö alkoi liikutella kieltään Anniinan vaossa, ensin hitaasti mutta pikkuhiljaa yhä nopeammin ja nopeammin. Anniina voihki ja vääntelehti ja puristi päiväpeittoa käsissään. Aina välillä tyttö siirtyi klitorikselta alemmas nuolemaan Anniinan nesteitä, sitten taas takaisin. Anniina ei kestänyt tätä kovinkaan pitkään. Hänen selkänsä taipui kaarelle ja laukesi huutaen.
Hymyillen tyttö nousi takaisin hänen päälleen ja suuteli hänen huuliaan. Tytön suudelma maistui Anniinan omalle pillulle, mutta se tuntui vain kiihottavalta.
Jatkuu...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.