"isovanhemmuus" uusperheessä

Uusperheitä voi olla niiiiiin monenlaisia. Joskus ns. ylimääräisen mummolan/ukkilan syndrooma voi vaivata. Ja sitten on käynyt niin, että ydinperheen hajotessa ei ole enää asiaa sinne vanhaan mummolaan, voi uusi puoliso sen jopa estää. (Typerää) Lapsia voi olla esim. kolmelle eri isälle/äidille, joten saman perheen lapset eivät uusiperheessä aina hahmota, missä mennään. Eikä sen puoleen muutkaan.
Kokemusta on. Hyvällä tahdolla selviää :) Ja kun asioita ei tehdä liian hankaliksi, niin kyllä se on suuri rikkaus.

Vaari

Mitä useampi mummo ja pappa lapsella on, niin sitä parempi lapselle ja lapsen vanhemmille. Jokainen vanhempi on onnellinen saadessaan omaa aikaa, kun isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia.

Se, että onko lapsenlapset biologisia vai ei, niin sillä ei ole merkitystä.. ainoastaan on merkitystä sillä, että millainen on ei-biologisen "isovanhemman" suhde lapsen vanhempiin, sillä vanhemmat antavat lapsensa hoidettavaksi vain niille ihmisille, joita arvostavat ja pitävät tärkeänä.

Meiaatko varastaa isovanhmmuuden oikeilta mummoilta ja papoilta?? Jo on aikoihin eletty. Miksi pitää pilata mummojen ja pappojen onni? Eikä riitä että pilaa heidän perheen kun olivat pieniä, pitääkö vielä heidänkin perheet rikkoa tunekutumalla sinne luvatta?

Lapsilla on vain oikeat mummit, ei vieras ihminen voi alkaa kenenkään mummoksi.

Mutta onneksi tämä oli vaan provo, huomaa että juttu on kirjoitettu jotta saa kaikki äidit ja isät suuttumaan ihmisiin, jotka tuntkevat toisten sukuun ja perheisiin.

On kurjaa kun haluat tehdä taas riitaa tänne.

Onhan se kipee aihe kunm iehestä tulee vaari eikä itse pääse siihen osaan olla se mummo!! Voi että, pitää sitten riistää se mummous oikealta mummolta vaikka väkisin, ja pulustella että on rikkaus kun lapsella on sata mummoa!!! Voi hyvänen aika, olette sairasta sakkia. Jos viette lapset omalta äiditlä aikanaan niin pitääkö hänen lapsenlapsensakin viedä? Niin ja se mies? Eikö mikään riitä?

Provot senkun pahenee. Mitä enempi niihin vastataan, sen hurjemmiksi ne käy ja alkaa tuo mielikuvitus liikkumaan. Heh..
Mä uskon että monet provot syntyy juuri siitä, että yksinäinen ihminen kuvittelee itselleen jonkinmoista elämää ja jos sitä ei ole alkaa satuilemaan.
Jokainen meistä voi satuilla aivan mitä tahansa... minä olen erittäin tärkeä ihminen mun ex miehelle, ilman minua hän ei pärjää ja olen rikkaus hänen elämälleen että olen vielä väleissä.. nauramme yhdessä hänen tyttöystävlleen, joka on aika hupakko... näitähän voi keksiä ylenmäärin.. johinkin se uppoo, mutta monet näkevät sen vitsiksi heti.

Minun poikani oli parisuhteessa, josta syntyi poika.
Suhde ei kuitenkaan kestänyt, vaan ero tuli. Olin kovasti pahoillani sillä pidän kovasti pojan ex-vaimosta, ja olen silloin tällöin mukana kun poika käy lastaan tapaamassa.myös syntymäpäivät, Joulut ym. muistan.
Poika löysi uuden. Tällä uudella oli 2 kk ikäinen tyttö, kun heistä pari tuli. Poikani ei siis ole biologinen isä hänelle, mutta ihan oikea isähahmo on ja tyttöä kovin rakastaa ja on hänestä ylpeä. Lapsen oma isä ei ole koskaan lastaan nähnyt eikä ole minkäänlaisessa kontaktissa. He ovat nyt olleet naimisissa 2 vuotta.
Hankaluus tässa¨on siinä, että minäkin pidän niin valtavasti tästä pojan uuden puolison tytöstä, ja hän minusta! Äitinsä se tässä on, joka on ongelma. Hän ei koskaan ole minua hyväksynyt. Yritin aikani kaikkeni mutta kun ei niin ei. Meillä on toki puhevälit, mutta mitään läheisiä ei olla. Äiti tuntuu olevan mustasukkainen tytöstään, kun tämä niin kovasti viihtyy kanssani ja haluaa aikaa minun kanssani viettää. Häntäkin muista kuten pojanpoikaa, ja haluaisin olla "oikea mummi" minäkin, mutta olen hyvin arka kun äitinsä ei minua hyväksy.
Vielä heillä ei yhteistä lasta ole, ja kovasti ahdistaa miten käy jos se aika tulee? Saanko olla mummi vai ei? Yritän sovitella itseäni tähän kuvioon miten parhaiten osaan. Onneksi poikani kannustaa minua olemaan mummi pojalleen sekä tälle tyttärelle. Pojan ex-puolison kanssa ei ole ongelmia.
Sekava vyyhti mutta koettakaapa nyt selvää ottaa!

minustakin tulee boonus mummi.Kun vain osaisin olla mummi lapselle en mielistele vanhempia yritän olla neuvomatta ym.Vanhemilla on vastuu lapsesta itse tuen heitä sillä ymmärryksellä mikä minulla on jos miniäni ei hyväksy minua mummiksi sekin mahdollisuus on olemassa.En katkeroidu yritän miettiä eri mahdollisuuksia miten pidän yhteyttä lapsi on viaton Asiallisia ajatuksia olisi hyvä lukea.

Minulla on uusioperheen äitinä aivan päinvastainen murheenaihe. Mieheni sai lapsen alkoholistin kanssa ja sinnitteli avoliitossa 6 vuotta. Yhteiselo oli kamalaa. Varsinkin kun hän käytännössä oli yksinhuoltaja äidin rillutellessa juopottelemassa (pisin aika kun ei ollut kotona, kesti 3kuukautta!) toisten miesten kanssa. Heillä ei siis ollut oikeaa parisuhdetta. Mieheni tajusi n.2kk lapsen syntymän jälkeen, että se nainen ei muutu. Hän olisi halunnut erota, mutta ei voinut jättää lastansa äidille ja koska pelkäsi näin erossa käyvän, sinnitteli kunnes nainen halusi itse erota ja sai äidin ymmärtämään, että kaikille on parempi jos lapsi jää hänelle.

Me aloimme seurustelemaan 2 vuotta heidän eronsa jälkeen. Minulla oli yksi lapsi ed.avoliitosta ja nyt yksi meidän yhteinen. Aluksi kaikki (anopit, mummit yms.) olivat todella innoissaan ja selvästi onnellisia meidän molempien puolesta. Sain paljon kehuja ja kuulin hirveitä juttuja mieheni ex-avokista. Kyllä. Minä olin kuin balsamia mieheni haavoihin. Kaikki ihastelivat ja kiittelivät minua varsinkin mieheni lapsen käytöksen paranemisen vuoksi. Mieheni lapsi oli (ja on vähän vieläkin) "huonotapainen", johtuen luultavasti menneestä perhe-elämästä. Käy edelleen koulukuraattorilla kuukausittain, mutta ei enää niin usein kuin ennen. Riitaantuu muiden kanssa ja on paha suustansa ja on nyrkit pystyssä kaikkien kanssa kun on huono päivä. Koulu alkoi sujumaan hänellä paremmin kun muutettiin yhteen ja käyttäytyminenkin sujuu jo joten kuten. Tästä sain siis kaikilta mieheni sukulaisilta ja ystäviltä kiitosta. Myös koulussa huomattiin muuttunut käytös. Kaikki sanoivat, että lapsi on muuttunut parempaan suuntaan. MUTTA!

Kun muutimme yhteen huomasin, että mieheni äiti ja mummo jättivät minun lapseni kokonaan huomioimatta. Kun tulivat esim.kylään, mieheni lapselle tuotiin karkkia/leluja, kyseltiin miten koulussa sujuu ja lähtiessä antoivat vielä rahaa. Minun lastani ei luultavasti olisi edes tervehditty, ellei hän itse olisi sanonut hei ensin. Olen ajatellut, että he eivät kysele koulusta lapseltani, koska hän saa koulusta hyviä numeroita ja mieheni lapsi ei.
Ihan vaan vertauksena: minun äitini tuo aina samanlaiset karkit ja ostaa joululahjat molemmille lapsille, kyselee kuulumiset muuten, mutta ei kysy koulusta kummaltakaan jos molemmat on läsnä koska mieheni lapsi ottaa aina pultit ja alkaa haukkumaan lastani open lellikiksi. Heillä on siis vain vuosi ikäeroa.

Kun saimme yhteisen lapsen, jännitin jo etukäteen, että mihin rakoon hänet laitetaan suvussa. Noh, kaikki ok. Saa leluja samalla mitalla kuin mieheni toinenkin lapsi. Minun "ylimääräinen" ei edelleenkään. Kaikista törkein temppu oli, kun mieheni ukki kuoli. Anoppi mietti keitä kutsutaan: " Koska hautajaiset osuvat arkipäivälle, niin pitäisikö *****kin tulla sinne? Ettei joudu montaa tuntia olemaan yksin kotona ja saa kakkuakin sitten. Kun ei tiedä meneekö iltaan asti kun pidetään muistotilaisuus kotona". SIIS MITÄ!?! Ihan hyvä että sano. Olisin ilman muuta olettanut että koko meidän PERHE tulee hautajaisiin ja oltaisiin sitten pamahdettu sinne yhden kuokkavieraan kanssa! Sitten tuumattiin kukkalaitetta... Mieheni olisi kirjoituttanut kukkavihkoon jotkut muisto sanat esim: Ukkia kaivaten yms ja alle kaikkien meidän perheenjäsenten nimet. Ei käy. Eihän minun tytön nimeä voi siihen laittaa, kun ei se ole sukua. Mieheni sitten ehdotti, että laitetaan ****** perheineen, eli ei kenenkään nimeä. Ei. Anoppi päätti, että me ( mieheni, minä, miehen lapsi ja meidän vauva) tuodaan yhteinen kukkalaite ja minun tyttö tuo oman kukkavihon johan kirjoitetaan: ******n muistoa vaalien. Näin tehtiin. Hautajaiset sitten. Kävelin lasten kanssa vauva sylissä mieheni perässä. Menossa siis eturiville. Anoppi seisoi penkkirivin päädyssä ja sanoi, että me muut istutaan edessä, mutta minun lapseni menee kolmanteen penkkiriviin. Sanoin vaan OK ja menin molempien lasteni kanssa istumaan kolmanteenriviin. Siellä se sitten viittelöi ja huitoi. Meitä rupesi tytön kanssa ihan naurattamaan. Miehenikin kävi pyytämässä meitä kaikkia kolmea eturiviin, mutta minä pidin persukseni penkissä ja vein tyttäreni kukkavihon OMIEN lapsieni kanssa yhdessä.

Hautajaisten jälkeen olen ollut vain pinnallisen kohtelias. Vastaan vaan jos kysytään ja yritän keksiä muuta tekemistä aina kun tulevat kylään. Ennen kävin anopilla silloin tällöin kahvilla, hän kun on jo eläkkeellä ja valittelee kun ei ole tekemistä. En mene enää.