Kävin muissa asioissa eläinlääkärissä ja olin aika stressaantunut enkä keskittynyt. Vasta kotona tajusin, että hän oli kommentoinut ”hiukan sameita silmiä” ja totta vieköön, niinhän tietyissä valaistustilanteissa ne ovatkin. Koira on 11-vuotias.
Po. paikka tuntuu laskuttavan mistä tahansa 250-300 euroa (kaksi kokemusta), joten sinne en taida enää mennä edes kysymään mitään. Pitäisikö mennä muualle eli onko syytä huoleen?
Leikkaukseen ei kuitenkaan ole varaa.
Po. paikka tuntuu laskuttavan mistä tahansa 250-300 euroa (kaksi kokemusta), joten sinne en taida enää mennä edes kysymään mitään. Pitäisikö mennä muualle eli onko syytä huoleen?
Leikkaukseen ei kuitenkaan ole varaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Harmaakaihi, hiipien tulee ikääntyvän koiran silmään. Vanhenemisprosessia. Ei aiheuta kipuja, eikä sille mitään tehdä. Näkö huononee, kunnes ihan sokeaksi lopulta.
Kiitos! Jotain tällaista olin ns. toivonutkin. En siis sokeutumista enkä varsinaisesti sitäkään, että tilannetta ei voisi korjata, rahatilanteestani huolimatta, mutta että se on normaalia. Vanha olen itsekin.
Yksi koirani aikanaan sokeutuikin, mutta yksi eli 13-vuotiaaksi täysin kirkkain silmin.
juu kaihilta kovasti kuulostaa. hyvin yleistä vanhoilla koirilla niinkun ihmisilläkin. koirilta ei taideta kaihia leikkailla, mutta muista huomioida lenkeillä ja uusissa tilanteissa koiran salaa huonontuva näkö.