Sicko

Katsoitteko tänään Avalta tullutta dokumenttia amerikanterveydenhuollosta,joka vakuutusyhtiöiden avustuksella suosii hyvätuloisia. köyhät jasairaat jätetään omanonnensa varaan. Tähänkö meilläkin ollaan menossa? Ainakin paljolti sille näyttää.
15108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuli katsottua ja paikkapaikoin aika karmeita juttuja. Kyllä USA:ssa iso raha puhuu eikä mitään solidaarisuutta vähempiosaisia kohtaan. Ei Euroopassa ihmisiä tuolla tavalla kohdella missään. Onhan meilläkin aikaajoin juttuja siitä miten ns. vakuutuslääkärit kohtelevat ihmisiä.

Äänestä

Samaa kohti suomi on menossa hyvää vauhtia. Kokoomusnuoret kävivät ottamassa oppia amerikan mallista.
Kyllä tavallisen palkansaajan pitäisi katsoa mitä puoluetta äänestää, suomi on jo nyt euroopan "amerikkalaisin" maa. Julkisen teveydenhuollon alaajo on koko ajan menossa, kumma kun ihmiset eivät huomaa.
Englannissa ja ransakassa on terveydenhuolto ilmaista, lääkkeet halpoja, ei kuten suomen apteekkien riistohinnat. Onneksi olen vanha ja väistymässä kuluttamasata terveyspalveluja.

Äänestä

Katsoin ja karmeaa touhua se oli. En minä voi millään ymmärtää sellaista, että sairaalasta pyydetään vakuutusyhtiöltä lupaa hoitaa potilaan sairaus. Ihan hullu kohta sekin, että jonkun naisen vakuutuskorvaus lopetettiin (oliko se syöpähoito?) koska hän ei ollut ilmoittanut, että oli joskus sairastanut hiivatulehduksen! Siis mitä helvettiä!!! Ei se flunssaa kummempi juttu ole.

Michael Moore on USA:n Hannu Karpo. Hyviä dokkareita on tehnyt.

Äänestä

Turhaa lässytystä.

Vakuutukset ovat aina sopimus-asia.
Ja niissä on ehtoja jotka allekirjoittaja hyväksyy.
Jenkeissä on systeemi jossa jokainen ihminen hoitaa omat vakuutuksensa, sitä Obama yrittää nyt muuttaa. Ja se tietenkin nostaa veroja jokaisella tasolla.
Olkaa onnellisia että Suomessa asia hoidetaan toisella tavoin, mutta pitäkää huolta myös, että maahanmuuttajat pääsevät mukaan vasta saatuaan työpaikan ja Suomen kansalaisuuden.
Kalliiksi käyviä esimerkkejä on paljon Ruotsissa ja Suomessakin jo jokunen Venäläis-muori.

H.

Äänestä
  • Kukahan meistä jaksaa lukea monisivuiset vakuutusehdot ? (hunksi). Minä en ainakaan. Jos lukisin, tuskin vakuutusta tekisin, niin tarkkaan vakuutusyhtiö turvaa oman selustansa.

    En ole katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta olen samaa mieltä toisen kirjoittajan kanssa siitä, että terveydenhoitojärjestelmää ajetaan alas kaiken aikaa. Hyvä jos meidän aikamme kestää...

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    Kukahan meistä jaksaa lukea monisivuiset vakuutusehdot ? (hunksi). Minä en ainakaan. Jos lukisin, tuskin vakuutusta tekisin, niin tarkkaan vakuutusyhtiö turvaa oman selustansa.

    En ole katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta olen samaa mieltä toisen kirjoittajan kanssa siitä, että terveydenhoitojärjestelmää ajetaan alas kaiken aikaa. Hyvä jos meidän aikamme kestää...

    "demeter"

    Kuten myös, ei ole ollut telkkaria kohta 18-vuoteen.
    Joten näkemättä on.
    Vakuutuksista olemme samaa mieltä, mutta muistammehan että tarvittaessakaan ei voi sitten valittaa, jos ei ole lukenut.
    Kun skidit olivat pieniä, niin luojan (?) kiitos, silloin sai tenava-vakuutukset nikottelematta ja samoin tulivat myös korvaukset korvien putkiremonteista yksityisellä. Jokunen nuorempi työkaveri valitti vuosia myöhemmin että vaikeaa on, joten vakuutusyhtiöt linee viisastuneet.
    Hyvinvointia ajetaan alas joka puolelta ja ymmärrän sen hyvin, aika ja tilanteet ovat radikaalisti muuttuneet.
    En kylläkään ymmärrä minkälaiseen tulevaisuuteen muutoksista päättäneet herramme silloin uskoivat.
    Aikalailla hiljaa ovat, Holkeri on kuollut, mutta Koivisto ja Lipponen ym. elävät.

    H.

    Äänestä

Kyllähän sitä Avaa katsoisi jos textitys pelaisi.

Äänestä
  • Kuis noin, ettei pelaa? Itsellä pelaa ihan ok.

    Äänestä

  • "poksissako vika" kirjoitti:

    Kuis noin, ettei pelaa? Itsellä pelaa ihan ok.

    En tiedä missä vika kun meillä on kaksi poksia ja kummassakin sama vika.

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    En tiedä missä vika kun meillä on kaksi poksia ja kummassakin sama vika.

    Mun vanha "poksi" kadotti aina ylen ohjelmista suomennoksen, kun olin valmiusvirran katkaissut telkusta. Nyt tällä uudella kaikki pelittää.

    Kakrulla oli kans kadoksissa Avan tekstitys, mut jostain s hän sen kaivoi ja nyt pelittää.

    On tää tekniikka niin pirullista. :-)))))

    Äänestä

  • "poksissako vika" kirjoitti:

    Mun vanha "poksi" kadotti aina ylen ohjelmista suomennoksen, kun olin valmiusvirran katkaissut telkusta. Nyt tällä uudella kaikki pelittää.

    Kakrulla oli kans kadoksissa Avan tekstitys, mut jostain s hän sen kaivoi ja nyt pelittää.

    On tää tekniikka niin pirullista. :-)))))

    Saa sen sieltä boxin asetuksista kuntoon.

    Äänestä

  • auuts kirjoitti:

    Saa sen sieltä boxin asetuksista kuntoon.

    tiedoksi vaan,että mä sain joulupukilta uudet boxerit. Hyvin ovat pelittäneet. lol.

    Äänestä

  • auuts kirjoitti:

    Saa sen sieltä boxin asetuksista kuntoon.

    Olen yrittänyt sitä asetusta katella, mutta en jotenkin tajunnut mitään.

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    Olen yrittänyt sitä asetusta katella, mutta en jotenkin tajunnut mitään.

    "Nittaminax"

    Jossain on asetus: Subtitles, en muista mitä se on suomeksi laitettuna, ehkä joku ala-tekstit.
    Siitä pitää valita Netherlands eli Hollanti, Loogista, eikö vain?


    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Nittaminax"

    Jossain on asetus: Subtitles, en muista mitä se on suomeksi laitettuna, ehkä joku ala-tekstit.
    Siitä pitää valita Netherlands eli Hollanti, Loogista, eikö vain?


    H.

    Pitää kokeilla jos se sitten auttaa siihen että texti ei tule pätkittäin ja moneen kertaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei hyvä kirjoitti:

Katsoitteko tänään Avalta tullutta dokumenttia amerikanterveydenhuollosta,joka vakuutusyhtiöiden avustuksella suosii hyvätuloisia. köyhät jasairaat jätetään omanonnensa varaan. Tähänkö meilläkin ollaan menossa? Ainakin paljolti sille näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu