Oli aikanaan virkeä kylä. Kauppa ,posti ja koulu. Nyt väki muuttanut kasvukeskuksiin. Karjatilat lopettaneet yksi toisensa jälkeen. Onneksi tehtiin kyläkirja niin jäi jotain tietoa jälkipolville.
Ahjola
Luolasuontie
2073705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 207
Vanhimmat
Meitä olis 2perhettä paluumuuttamassa Ahjolaan. Minä Suleiman Hassan Juntunen,vaimo&16lasta,opettaja sekä Wilsson Gipsson Juntunen,kauppias,vaimo &17lasta.Siementä laitamma vakohon harva se viikko joten saattaapa olla notta vielä tuloo perheenlisäystäki jos allah suo.molemmilla perheillä on linja-auto joten ratkeaisi kerralla Ahjolan koulu,kauppa,linjaliikenneongelmat, vaimoni perustaisi sinne kauneushoitolan,tukankäherrysliikkeen ja toppakeskuksen.Willssonin eukko taas huivi- sandaali ja ämmänlänkiä valmistavaa verstasta harkitsee.Jos vaatimattomana tervetuliaistoivotuksena keräisitte yksimiljoona euroa tullimuodollisuuksien ja naftanhankinnan takia ja lähettäisitte tänne Nigeriaan postiosoituksena posterestanteen saajaksi merkaten Juntus Sulikan niin pääsisimme lähtemähän kohti Ahjolaa.
Onko älykylän asukkaat sisäisiä sankareita?
Notta ei vielä ollu tullu sieltä,Näljängältä oli 2escudoa ja Pyhäkylästä 1 riikintaalari. Taitaa olla sytytys myöhäsellä Ahtolassa. Taidetaan muuttaa Piispajärvelle olenhan toiminut myös piispana Ugandassa aikoinaan.
Jumaliskylään en sentään aio muuttaa. Hänenä en ole esiintynyt opetuslapsena vain.Serkkupoika Birger Ryynänen oli Jumalan sijaisena Meidän Herramme ollessa sressilomalla. Asiasta on eräs entinen tuttavani kirjoittanut ansiokkaan dokumenttiteoksen ISBN 951-0-15849-6
Näinhän se kävi Ryynäs-Pirjerille notta ite Pyhä-Pietari arkkienkeli Gabrielin kanssa valitsi hänet Jumalan sijaiseksi. Notta kyllä Suomaalaiset on valittu kansa ja siinä ohessa Ahjolan väki. Kuhmolaaset sanoo notta Heikkissie on eniten helevetissähi.
Pysyhän Kurjajevkeni sillä kunnan rivitalossa.Ei sinusta ole maalaiselämään.
Kauppa siirtyi jossain vaiheessa lakkautetulle koululle. Toimien hyvän tovin sillä paikalla. Sitten kauppa lopetettiin sieltäkin,liekö syynä ollut ennestäänkin syrjäisempi sijainti? Eelis Moilanen ja pojat ajoi kauppa-autoa melko pitkään Ahjolassakin. Kakarana kauppa-autolla käynti oli aina viikon koho kohta. Puhelin langat vain "lauloi"tien varressa kun kauppa-autoa odotettiin. Maaseutua ei saisi päästää näin käsistään vaan toivoisin "vastavirtaan"kulkijoita kylälle.
Metsäläismiehen sanavarasto näyttää oleva yhtä suppea kuin hänen älynlahjansa.Jos Hän edustaa Ahjolan kommunistimökkiläistä ei ole ihme että on Suomen köyhin kylä ja tyhjenee sitä mukaa kun ihmiset saa sivistystä osakseen. En minäkään haluaisi pitkässä perukassa tuollaista luulotautista metsänpeikkoa naapurikseni, sen verran haluan perhettäni suojella kieroonkasvaneilta idiooteilta.
No no Piispajärveläiset ! Mennäänpä nyt takaisin siihen Ahjola aiheeseen. Yksi henkilö tuli tutuksi näytelmien kautta eli Seppo Räisänen. Suomen Kuvalehdessäkin oli juttu taannoin. Monta oli veljestä Heikkilässä aikanaan. "Saatara poijat"sano Tapani . Moniko tunsi kaikki veljekset? Minä tunsin ja suurimman osan Ahjolan asukkaista. Kommunismia on taatusti Piispajärvellä yhtä paljon jos enemmän.
Kaikki kylät näivettyvät, koska asukkaille ei ole tarjolla elämisen mahdollisuutta. Stalin oppien mukaan ajetaan sivukylät alas ja asukkaat taajamiin tai etelään.
Kannattaa lähteä nuorena, muuten käy kalpaten.
Ei ei ja ei ! Nyt pitää rueta elämään vastavirtaan ja asuttaa kylää uudestaan. Asutusta kannattaisi kuitenkin vähän keskitetymmästi rakentaa verraten siihen vanhaan aikaan kun talosta taloon oli 3-5km. Juomavesi verkosto muutamalle talolle halvempi järjestää kuin että jokainen tekee oman. Taloyhteisö täytyisi toimia niinkuin "kaikki on kaikista riippuvaisia" Sähkölinjan pito hajallaan oleviin taloihin on varmasti vähintäänkin haasteellinen. Ratkaisu= taloyhteisön oma sähkölaitos. Tällä varauduttaisiin koko ajan kasvaviin sähkön siirto/perus sähkön hintaan.
Perustetaan maaseudulle Älykylä. Teknisesti se kyllä on mahdollista tämän päivän tekniikalla. Aurinkopaneelit tulee pitkällä aikavälillä halvemmaksi kun verrataan alati nouseviin sähkölaskuihin. Jos julkinen sektori hinnoitellaan ettei tavan kuluttajan rahat riitä asumiseen taajamissa niin sieltä on lähdettävä pois. Ja tässä vaiheessa tulee sauma Älykylä ajatukseen.
todistamalla todistaa pitää ettei ole kommunistin jälkeläinen van kielsi Jeesuksen opetuslapsikin opettajansa.on varmasti juntusessa enempi kun teällä persetti
eu hanke vetämään pari lammasta,kolme kanaa ja sillä jo muutama kommaripari elää ja hyvin
voihan etsiä maksukykyiset takuumiehet ja ottaa lainaa sen verran kun reppuun sopii ja eikun pilkille
Maalämpöpumpulla ei ole mikään konsti pitää lämpimänä kymmenkunta taloa. Joka tarvii kolmivaiheista virtaa sähkölaitteisiinsa niin sekin järjestyy tänä päivänä. Odottakaahan vain kun loppuu Suomesta tämä "maksetaan kotiin makaamis "kulttuuri . "Työmarkkinatuki ohjaa väärään suuntaan tätä yhteiskuntaa. Aivan liian hulppeita päivärahoja maksetaan ihmisille jotka ei tee yhtään mitään. Kukaan jollaka jalat ja kädet pelaa ei voi sanoa olevansa kykenemätön johonkin yhteisöä auttavaan pieneenkin työhön. Liian lepsu rahan jako on syypää monen kotiin jäämiseen. Tämä Älykylä hanke olisi siihenkin ratkaisu,jos asuisi ko.kylässä siellä olisi velvoite tehdä ilman korvausta jotain talo yhteisölle hyödyllistä. Kylä tulisi perustaa mahdollisimman syrjään kaikesta.
Ne"paratiisit" ja kolhoosit on jo kokeiltu satavuotta sitten.Eikä ne toimineet, kun ovat ihmisluonnon vastaisia.
Kylät autioituu tässä vaiheessa ympäri maailmaa.Uusi tuleminen sitten joskus,jos ollenkaan, mikäili paikallista kannattavaa työtä ilmaantuu.
Mitkään avustushankkeet ei tuo pysyvää muutosta.
Korkeintaan muutama elämäntapaintiaani voi asua syrjäperukoilla,heillehän pidot paranee kun väki vähenee.
Homomannerheimi ja Hitleri nämä sydänystävykset osasi työllistää kansansa.yötä päivää oli oikeaa työtä.
Jos saisin lottovoiton niin tämä kylä nousisi jonnekkin. Kaukolämmön hintaakin valitetaan monessakin taajamassa liian korkeaksi. Tästä hinta /alati nousevien kulujen kierteestä tulisi pystyä hyppäämään pois.
Metsosoidinkumpukin haaveilee muutoksesta.Ei vaan ole itsestä tekijäksi.Se on niin mukava maata sohvalla taajamassa, yhteiskunta kustantaa kaiken.
No ainahan joku löytyy aina vetämään tällaistakin rojektia. Ajatus on ainakin mielenkiintoinen. Jonkun veron ne keksisivät kuitenkin vaikka kuinka Eko kylän perustaisi. Energian säästö on joka tapauksessa tulevaisuutta ja joka tämän pystyy oikein oivaltamaan on varmasti turvannut olemassa olonsa.
Pitää metsienmiehen laittaa laturi pumpattavaan Barbaraansa,enerkia talteen ja maakuoppaan asumaan siellä on maalämpö js supikoirista keittoja keittämään.
Joko menittä Rautiasta hakemaan tarvikkeita? Piispajärveläiset väittää Ahjolan asukkaita kommunisteiksi mutta Piispajärvestä totuus on se,Piispajärvi on läpikulkupaikka ja siinä vitos tie on hyvä apuväline.
Piispajärvellä on ihania naisia muuta en sano.
"Eon sähköverkko Kainuu suorittaa sähkölinjojen lumikuorma lentoja tällä viikolla" Älykylässä olisi omat sähkömyllyt ei tarvisi lennellä.
Tiet olisi ummessa ja maalikyliin pääsisi hiihtämällä lähimmälle päätielle bussipysäkille.
kuuluuko mustakin ahjolan suurkyllään?
entäpä "resmanni? kaoppa...."
yks ahjolan poeka taes olla puolangan kunnanissie nytyvään...
en minä muute oes lääkäriin tullunna, ku poekillla
oli alakossa käöntie niin samalla reissulla tulin käömään....
sano mamma aekonaan....
Ei kuulu. Kaikki net kuuluu jotka kuuloo kun kylätalon ovelta huuettaan että "HERNEKEITOLLLEEE" Tiiätkö sen kylätalon? Se on se mistä sai keskiolutta aekonaan ja jotku pitkäkyntiset haki sitä yöllä.
Ei oisi tointanu minnuo mainita.
no sitähän minnää ku speteusta ovat työntämässä ahjolaan
must on ihan oma haolikkokylä 80 luvulla
ja taeshan se kerran savotassa paekallinen ulosottaja erehtyö takavarikoiemaan
yhtön konneetki?
Ottipa hyvinni konneen alta. Hyvä kuitennii että velasta peäsi velallinen vähäksi aekoa van kun se olihhii jonkun toesen kuitilla.
Pisthooli kylä nykyään. Kerran sorsastamassa ollessa yhellä linturikkaalla järvellä Kantolasta vähän etteenpäin. Metsähallituksen laavulle tuli pistholeero ja arveli että ollaan luvatha linnustamassa ! Hä me siihen ! Järvi kuulema kuuluu Musthan jako alueeseen ja meillei oo jäsenkorttie. Vähä ennen soarnapuhetta tämä jakovein peällikkö ampu pilikkoa kymmenie kertoja omilla tulillaan metsähallituksen puista tekemillään valkeilla. Onkohan tuo Polliisi tuttu kellekkää ? Minnuo ei pelottanu hetkeäkää siinä kun pumppu oli lähellä.
niin se olihii yhtiön kone eikä blackin poekien
ahjolzza taetaa nykysin olla piuolet pöljie ja toenen puoli hullujja
Parhaat on jääny,homot ja raktorikuskit on kerrostalobunggerissaan ja hyvä niin,
Heikkilän veljekset lähti kerran Kantoselle perämoottoria testaamaan porukalla. Liekkö keskioluella ollu asian kanssa mitään tekemistä vuan kun perärutku pamahti nyvinnästä käöntiin ja urut oli auki niin...irtosi kone perälauasta ja järven pohjaan. Oli siipimutterit jeäny kiristämätä. Saatara saatara minkä teki
v-85 möykkä-eeerolta oli finni-datsu´niin
poijat ehtimässä hyvvveä käötettyö pakoputkea...
purkaamolta meniooaan
oes möykän pitänyt irrottoa sammaan rahhaan...
niin ykx totes eet jäepähään hyyvät kaoopat tekemättä
ja niin kummasti mutkasta tietä finn häepy vaen...
näkymättöömmiin ....
Kuten sanottu . Viestiketjun aloittajan mukaan Ahjola OLI virkeä kylä. Sattu ja tapahtu joka viikko. Mitä se kylä nyt on ? Kaikki talot muutamaa lukuun ottamatta kylmänä tai purettu. Metsähallitus ostanu maat valtion pohjattomaan... Tuolla 29,5 miljoonan euron lottopottilla olisi kummasti elvyttäny ja ostellu maita takasi valtiolta.
kun kommunismi romahti mäni mukana Ahjolakin hahhahhaaaa
Onneksi metsästys seurasta ei kukaan uskalla kakkaa kirjottaa. Senkin lahtivajan joutuivat rakentamaan uudesta kun edellisestä loppu vuokra aika. Hyvän tekivät pojat tilalle hyvän tokkiisa.
Supikoirainsyöjät on viisaita.
Mistä tuo tuli?
Mikä hiippari teki kerran sen piilopirtin Metsähallituksen maille? Kaupalta kävi hakemassa sapuskaa ja siinä taisi paljastua?
hiippareitahan kaikki ahjolassa on ,onhan se niijenni syötävä.
Puhuvat jostain hammaslääkäristä Oulusta että olisi ollu.
Ketään muita kuin metsäkonekuskeja ei taida Ahjolan kaltainen kylä pystyä asuttamaan. Nekin taitaa asua enemmän maalikylissä palvelujen lähellä. Ei edes vieraspaikkakuntalaisia metsästäjiä näy tähän aikaan vuodesta. Melkoista sekamelskaa kun samoilla palkisilla metsästää paikalliset metsästys seurat ja ulkopaikkakuntalaisten pienet porukat hirviä. Toista se oli ennen.
Kyllä kainuulaisia n.s.metsästäjiä ketuttaa, kun vierasmetsästäjien mukana tuli jonkinlainen valvonta perukoille.
Lieneekö vaimotkin lähteneet savolaisten matkaan?
Lähtihän ne mukkaan vuan niin olj kovia syömmään ja vähä paskantivat jotta vaihettiin etelä-pohjanmaan huonekalukauppiaijen kanssa aetoihin punertaviin keinonahkasohviin, peästiin erroon ja köllötellään hienoilla sohvilla.
aetoja roopuri kuskeja ei tosiaankaan oo hirveesti
joka okxalla....poijat taes alajajärven työmoalla ihan ite kehitellä jonkun
ajokonneen yms ku olivat vielä tolokkuja miehie
joskus 70 lvun alussa...
sitten tuli kuvioo mukaan kyläkaopan kalja...
yms tenut
raoha heijä sielulleen
Metsästysseurathan on tunnetusti miesten välisen rakkauden ylimpiä ilmenemismuotoja. Akat haukkuu kotona juopoksi ja tupakinpolttajaksi ja pierijäksi.Vain mies voi miestä ymmärtää,ei hauku, tarjovaa tupakin,ryypit putelistaan ja naurattelee kun toveri peästelee kunnon lanttukukkopierut.Ja ne miesten saunaillat-ne ihanat. tuntitolkulla kylveksitään kertoellen humoristisia tarinoita susista,karhuista sekä naapurin akoista.Sellaisiin atmosfääreihin ei akat kykene mitä mies miehelle antaa.Jaksaa jonkun viikon akkaa kuunnella kun ajattelee miehiä ja tulevia metästyksie.
Nämä kaokoa tulevat mehtämiehet ne vasta rosvoja. Ampuuvat riistoa ampumisen ilosta. Hirvipassissa yksityisten mailla vaikka valtion maalle luvat. Turvallisuuesta ei välitetä mittää. Eivät tee riistapeltoja. Tulevat korjaamaan vain satoa. Luvissa pitäisi olla velvoite riistanhoitotyöhön tai jos ei ole mahdollista niin sitten raha korvaus lupien lisäksi.
joopa joo
mihinkkään ne Jurvalaiset ne akat laitto.Ei ainakaan kotia ota niin laiskoja.taisivat jättää Seinäjoelle rivitalolötkyiksi.
Va kaikkea soopaa ne jäljelle ja vaille jääneet esittääkää,vae riistahoitioo.Salamehtäisittä vaa mut onneksi mehtähallitus myy lupia sivistyneistölleki
Jos saesin peättee ni oesi hirvet pyyetty ulukopaekkakuntalaesiltahartikaesilta. Kaikki luvat jäisi Älykylän peällikön jaettavaksi ja työ jäesittä iliman. Myö myötäsiin valamista lihoa ja otettasiin omilla koerilla kaikki metästys tapahtumat itelle. Talavella sitten otettasi konjakkie piisitulen loesteessa ja muisteltasi kun se iso sarvinen köllähti Pohjanvaaraan siihen lammin rantaan.
Tommonen peräkylä
Jäi elämään tejän lähettyä.
onneksi ei pohjanlampi päätä yhtikäs mittää.eikä teil oo koiriakkaan ilimaaikusia kenkänkiillottajie.joten se konjmiini vai kiljuna säelyy
Ohon on meilä viinoja ,oekeita pontikoeta on ja pohjanlammista kaohotusta veistä keitettyvä. Sinne se jäe pannu piiloon kuusen juureen rostexi vielä. Ei mää pilalle vaekka usiamman vuoen pittää hilijaselloa kun toas sitten kerran tip tip tip tip toasenni sitä tippuu eikä etelän vetel..tiä mittä kun käövät vaen syksyllä muka hyvilä koerilla metilä. Met otama hirven heti kun tiinu tyhyjä,kuka sitä tyhjin mahon. Etelän mies ostaa rotu ra..in ja tulloo kouluttammaan ja eihän se pelloo eikä jaksa. Meilon puhas sekarotu ressu löysin jostaen tien poskesta opetin hirvele kerran kesällä pelovaa pelovaa
Älyn tiivistelmä olet.
Älykylän johtokunta hallinnoisi kaikkia kylän asioita Suomussalmen kunnasta riippumattomana. Tällä vain todistettaisiin päättäjille että kyllä peräkylilläkin pystyy asumaan jopa aivan irti sähköverkosta ja muista putkistoista. Kuivakäymälän saa tänä päivänä sellaisen että varmasti on ekologisempi kuin vesivessa. Vesivessasta lasketaan juomavettä jätöksien mukana hirveät määrät vuodessa. Taajamissa syntyy suurimmat ongelmat juuri ihmistihentymästä mitä on vaikea hallita. Tämäkin etelän metsästäjien suhaaminen pohjoiseen on aivan luonnon vastaista kehitystä. Saastetta syntyy. Metsästys tulisi sallia vain oman kunnan ihmisille tai jopa vain oman kylän.
Nimimerkille Ekologisesti. Lopeta tuo pöljä haaveilu. Tai voithan sinä itse elää miten haluat, muuta vaikka maakuoppaan, se on ekoloogista.
Rajoituksia olet muille laatimassa, koskeeko ne itseäsi.
Älykylän nimi
kyllä se kahjola käy meille ahjolaisille sanoha svinhufudkin ettei nimi miestä pahota.
Ahjola,Ahjola,Ahjola,Ahjola,Ahjola,Ahjola. Siksi sitä sanotaan. Toisin Älykylän asukkaat Thaimaasta niin olisivat työntekijät valmiina syksyä varten. Nyt voisivat alkaa pyytämään matikkaa kauppoihin. Heinäkuun lopusta hillastamaan parhaille apajille. Mustikat ,puolukat ja sienet myös välittäjille.
Nyt tuli ensimmäinen järkevä ja toteuttamiskelpoinen idea.
Hyvä! hillastaja. Maaseudulla on tekevälle töitä.Vaan kun suomalaiset itse ovat tarttuneet sohvaan kiinni niin pitää thaimaasta tuoda tekijät.
Lisäisin tuohon listaan vielä kävyn ja polttopuiden keruun.
Koko vuoden sesonkityöt alkaisivat olla kasassa.
Kävynkeruulla sitä vasta tienovaahi. Liimauvut vaen lähimmän motoporukan perään ja hangelta oksista äkkie isolla Thaikku porukalla käpylöitä säkkiin. Käpylät sitten kuorma autolla kylälle mhy:n konttorin pihalle. Siinä punnitus ja rahat ... Mulle kyläpiällikölle. Matikat voepi viiä samalla reissulla kaoppaan. Käpylässä niitä käpylöetä varmasti on paljo.
onko siellä vielä myymättömiä metsäpalstoja,saat joutuin kaljarahaa,parhaista maksan 300euroa hehtaari,10ha palstalla saat nissanin -85 kpienellä hitsuulla rekisteriin.
mulla oes tarjolla vanaha 60-luvun transportteri VW
vaehossa.. jos tämmönen kiinsotaapi kettään metänkauppiastaz
Tukkimänniköstä joutuu maksamaan paperirahalla. Kuusikkoa vähä halavemmalla mutta mutta vakavasti ottaen 1500 e/ha ja ylöspäin aina 3000e/ha. Mutta kuka maata tarvii enempäsä omistaa?
Karhu puri metsästäjää Pirkanmaalla Orivedellä. Tulevalla Älykylällä oli yhen lammin lähellä kerran pesä. Ovelasti oli tehny ovelasti. Olettako käyneet koskaan karhun pesässä? Menkää mieluummin kesällä kun siellä ei ole ketään.
Pie Suomi siistinä projektin tiimoilta ajattelin uloittaa toimintani myös luonnonkauniin Ahjolankylän ihaniin vaaramaisemiin.Tehtään yhtessä ympäristöstämme siisti teeman innoittamani noudan veloituksetta tarpeettomat traktorit, maatalouskoneet, perämoottorit, nelitahtimoottorikelkat ja kirkkoreet nurkkianne rumentamasta. Myös arvottomat,mieluimmin yli 100v vanhat huonekalut vien rasittamasta varastotilojanne. Soututuolit otan nuoremmatkin mallit. joten ystävällisesti täten ilmoitan- soitto meille-noutaja rojuillenne tulee teille-eikä maksa mitään sulle-romuriesa siirtyy mulle. Tämä ainutlaatuinen tarjous, jonka teen hyvää hyvyyttäni ,ei toistu ehkä ikinä, joten pidä kiirettä että ehdit mukaan.
Mustalaeset kävi kesällä minun pihalla pikku kuormurilla. Kakkosrattorin meinasivat viiä,minä etten anna ja sitten sanoen keljuuttani että käyään kahtelemassa raunijolta jottae. Enhän minä tohtinu vanahoja karhie enkä vinssie enkä yks siipi viskarsie antoa. Ukot lähti liukkaasti kun arvasivat että vittuiloo tuo hankkijan lippis ukko. Älykylässä käytämme kaiken metallin viikatteen ja puukon teriin. Talvivaarastakaan emme tarvitse nikkeleitä emmekä uraania. Urraani huonosti pallaa pirtin uunissa.Mistä asti muuten jänistä on metätty jämptillä ja venäjänajokoeralla ?
mää voisin putsata kaikki kleinbussit jos vielä on jossain soramontun kuppeessa tae jossaen laon takana oottamassa parempie aekoja
Mie käyn mielelläin emäntäin tykönä kun ukot on metällä.
Minä alan olla sen verran pontikka tuhnussa että soatan kohta myyä mitä vaen. Sitä Pohjanpuron varressa tiputettuo vae olikose syänmaanpuron vae hiisipuron vae heikinjoki vae välijoki vae elätinjoki vae riuskanjoki varresta...en minä muista tae muistanhan minä van en kerro kun on jo niin myöhä ja puolikas pullo jälellä Älykylän taekajuomoa. Tiiättäkö te miksi net ajatti sitä karhuo siellä Orimattilassa jämtillä ja venäjänkoeralla? No minäpä kerron ...soaliiinhimossa ! Kun on pelloovat koerat ja eivätkä soa koatoluppoo pevolle. Se on korkeemman käessä nyt mitä siitä tulloo. Tuomarin käjessä moan peällä.
Mulla olisi kleinbus 3 6 rekisterissä oleva pikkuvikainen rullaava projekti -71 mallinen vähän vikainen.
Jos kiinnostaa????????
0500431272 on puhelinnumero
se on valittu tehtävä olla emäntäin lohtuttajana herran armosta. kyllä yhteiskunnan pitäsi huomoija vaekka lisäelakkeen muotossa likasen työn lisineen tämä homma.
Voe käö tokkiisa,näkköö emäntäi sitte kuka on paras. Mullon niin vielä kova ettei sukkahousu hiasta välissä.
"Rankkaa on ,mutta yritetään"Ha ha ha ha...
Älyvapaa mainos tv:stä vai oliko se Älykylän päällikkö !
Sehän oli oravanmetsästäjän sihteeri,tekee tilikirjaa vuoten saaliista V. Hunterille,tuotot on niin hyviä jotta nagrattaa rutosti
vieläkö piispajärvellä on kaoppa? aoki?
entäpä pietäänkö mustantie aoki?
onko "resmannin" kulumilla vilskettä?
va joko ovat lumenpeitossa...
No ei siinä kaoppiasta paljo ajatella jos ohiajjaista katotaan vain syrjäsilimällä onko uluko ovi aoki. Kyllä sieltä on kantokassillinen mustoa lakuo ja lenkkimakkaroa ostettava. Lumikonneita eikö o myötävänä kans. Mustalla taetaat muutamissa taloessa piteä tulta vielä jotta eikööntuo tie aoki oo.
80 viestiä Ahjola ketjuun. Ahjola jäi sittenkin elämään netti avaruuteen iäksi. Terv: Ahjolasta !
Ahjola ehkä jäi elämään, mutta elämää ei jäänyt Ahjolaan. Mistä te sinne sen älyn haalitte?
Hakekaa Thaimaasta lasti naisia, loppu järjestyy kyllä itsestään.
Tulisikko ne mulle kaikki?
Jaa tarvitseville niitähän uuninpankoilla riittää
ku ei oo vilikkuo niin ppittää ohia ajjoa sekä peranka että piispajärvikin
männöö samolla pensolla
ku mökällä ajaa, niin ei tarvi verroakoa maksoa...
xam makazine
Käön minnää Kuusamon roppiikissa kerran kuussa van palloon aena takasi Älykylälle. En jeä reissulle en en. Uskollisesti oon palannu aena. Teällähän sitä on luonnon raohoa kun kylypylän hälinästä peäsöö. Neätimäeselläe pilikillä kun istuu joku aoto mennöö Luolasuon tietä.
kohta on liikettä ahjolan kyläraitilla kun entinen vormula kuski pöllyyttää porolla mänemään. pois tieltä lenkkeilevät mummot ja männynkävyt.
Männynkäpyjä on soattanu tippuo kyyistä kun me viethiin etellistä satsie kylille. Soattaat mutkissa viiä mehtään kun pyöriit renkaan alla. Onkosta nuita hevosie mehtä ajussa vielä Ahjolassa? Oon ajatellu semmosta kerrasta poikki ja pinoon metänkorjuuvirmoa. Lyyään kerralla semmoset korjuu taksat ettei kukkaa soettele perrää.
Jos osteopporoosista kärsivä rouva liukastuu lenkillä käpyyn siinä hymy hyytyy käpykauppiaalta kun mummo lyö laskun tiskiin.
Kyvykäs mies hoitaa laskut luonnossa. Sekä suuremmissa veloissa on takuumiehet maksajan osassa.
Mutta nyt kävyt syrjään ja hevosurheilunpariin. Miulla on tiukka kokemus alalta. Oun Kajaanin raviratalla ollu yhen kesän myömässä portilla peäsylippuja. Oun oatellu semmosta Ahjolan ympäri aju kisoa Suomen hevos sarjassa. Lähtö Poppakeskukselta välitietä ja Mustantiehoarasta Mustanvoaralle ja Pajusuo ja takasi Poppakeskukselle. Kierrosaeka mitataan ja seäntöjä ei ou. Rattahilla mennään niinku tekkööt Kuluntalahessai. Kapuloeta soapi lyyä toesen rattaesiin niin monta kun pystyy matkassa kulettammaan. Pikataeval on luolasuontie. Palakintona yksi pyöröpaali heineä(ylivuotista)hevoselle. Koskenkorva Votka pullo 1l kuskille. Ajot ajetaan talavi ja kesä kisana. Ilimottaotumisie otetaan vastaan tällä netti saetilla. vs.Älykylän peäjehu
Lajeja löytyy liseähi jos on osallistujie. Mönkijällä , moottorikelekalla, jokkis aotoella ja vaekka millä. Oekasta ei soa tae diskataan. Näellä teillä on sen verran vähä liikennettä että ne ehtii ne vähät aotot väestellä. Poromaraton ajot olisi kansa hyvä laji.
Noilla eväillä luulis älykylän pääsevän kymppiuutisten loppukevennykseen.vielä kun löytyisi vitsejä kertova maalaispoika kommentoimaan kunnon kiroilun kera.
Kuorma aoto kisat olis samalla hyötyajoneuv ajot. Aora keolaan niin puhistusi lumetti samalla teiltä. Vähä jos hajjaotusi vielä ettei kaikki sammoa tietä. Makkara tarjoelu poppakeskuksen pihalla Sisu Cumminsin 12syl. Pakosarjan peällä ajun jäläkeen paestuu atrilli noppeasti. Punahehkussa pystyy kätösie lämmittelemään kans. Poroajelusta puuttuu sama hehku luonnollisesti.
Laittaako ne maitokärryt poron perään testiajoissa kesällä.
Mikäettei . Mutta K-Raota myöpi hyvie kakspyöräsie kottikärryjä. Siihen kun lyöpi aesat kupeelle ja porolle länget kaolaan. Mennöö kyläläeset luolasuontietä niinku muinaeset Kreikkalaeset gladiaattorit. Miekat vaen joutuu takomaan kaikki net jotka ei käöny armeijassa rukkie. Sieltähän ne antaa Vänrikin arvoa vastaan sen seinäkoristeen. Onko Ahjolassa muuten kettää korpraalie isompoa armeijan herroa?
ne taetaap iolla ite resmannin pöälliköt
peämustalta...
raotoa löytyy enempi ku roatteentieltä konsanaan
mökä kuulu aekonaan ala-näläjänkääaan asti
ku hyvä tuuli sattu olemaan
Ford Tegillä ajovat puuta aekonaan muista 69:stä en tiiä. Satas viesti lähössä avaruuteen tässä ketjussa. Taesi Heikkilän poekiin kuplan mankasta kuuluo se mönjä Ala-Mustalle? Dire Straits: Sultans of Swing tae Brothers in Army
Miten se Ahjolan sonniosuuskunta jakselee, perustettiin 1954 muistatteko?
En jaksa muistoa kun en ihan ollu vielä syntyny. Mutta perustetaan uusi ja isompi. Vasikkakasvattamo ja Loppulihottamo vierekkäen. Teorastamo viereen ni ei tu pitkät kuletusmatkat. Pihvilihhoa Ahjolasta ja taatusti tuoretta. Mick Jaggerin piisin mukkaan `Hott Stuff`
Juntusessa oli mikkijakkeri niminen kissa,tappo jäniksenpojat,pikkulinnut ja lumikot
.
minä halluesin joko peokeien finnio tatsunin tae sitten jostae rovion takkoa
volkkarin leinbussin-- tae sen tyyppiinen
niin saes tuota sakkie mahummaan vielä kyytiin
ja ajasin pitson pirtin ohi ylypeenä
Laeta vanaha kyllösen linja- aoto. Rupea ajamaan linjoa välillä Kiannanniemi-Ahjola-Pyhäkylä-Näljänkä. Kauppa -auto samaan niin tuloo sehi siinä samalla. Meinasi kahvekuppi puota oamulla käestä ! Vähä läekky jo housuille kuumoa kahvea kun nettilehessä luki että Mustaanvoaraan tulloo kaevos. Helepotuksen huokaos kun se olihii Taevalkoskelle. Kohta alakaa se pilikki kaosi,tiiättäkö kuka on tunnettu kalastusvieheijen valamistaja joka on kotosin Ahjolasta?
oeskohan helemi koposen aotoja jossae vielä jälellä
tae silleen oes muutam metri taempana se sissäänkäönti?
taetaapa olla Lylykylässä myöskin mustavoara ja pessiellä ahvelan kuppeellaaki?
ei kae kerennä polttoa munnie?
tipaton tammikuu
herkuton helemikuu
munaton moaliskuu
huuhtikuussa ?
tolokusti oon toukokuussa
keppeä kesäkuu
pitäs ottoa viissin vääkkie sammaan kierrokseen?
entäpä rekelävoara
samalla voes viijä ministerin lentokentälle asti
niin seästys nehhii rahat tie pitoon
heikkilänsuoroo varten
onko yli-näjängässä enneä taxi grandejä?
ku sieltäpäen ennen mittari pojille tuli liukaasti...
Nyt menöö jo kohta kansaenväliseksi tämä saetti. Supistoa pittää pienemmälle aluveelle. Miten oesi vaekka tuohon Ahjolan vanahalle koululle? Veitään kokoon kaikkien Ahjolan kouluo käöneien luokkakokous. Samalla kerätään rahoa lahjotuksina iliman kattorajotusta. Mahtaat olla nuorimmat oppilaatti jo 45 vuotiaita suunnilleen. Kesänkohokohta ykköstapahtuma.
empä oo ies käönynnä koko ahjon kouluo lienkö etes ohi ajanna
joskus 80 luvulla oli alipissa juttuo mustan traamasta ku luin sitä
kovasti soapiko tulla kuokkavieraita tae vieraana
kututaAN juhlavieraat paekalle säkkin..-mitätön elikeinoasiamies-
ja tietysti sepe..!!!!!
Taitaa Ahjolassa olla aika hiljaista kun yks jasama puhua pölittää koko ajan.Onkait sille sairaudelle nimikin ja lääkkeetkin?
Eikait tämä puhumista ole enemmän kirjottamista ? Ja mistä peättelit että oun Ahjolasta ? Siitäkö kun tiiän niin paljo assijoeta sieltä ? En ehen aenakkaa asu siellä . Van Älykylässä tiiä vaekka jonnae päevänä. Entä se luokkakokkous? Pönttöuuneihin tulet ni vaekka kymppiviikolla.
En eläissään ole käynyt koko ahjolanperkeleessä van saatan lähettää muovikassillisen satasia uuninsytykkeeksi ahjolansaatanaan.puhelemalla lähetin tuliko kirjotuksena saaterinsaateri.
minä oesin tulossa vkolla 8 jo ....
onko osotetta sinne aly ahjon koululle?
ei oo muuta tietoo että mustoa kohti pittää ajjoa
oesko kettää paekallis oppaaksi
taiajn ottoa mittari ämmästä milla tulla possaota
onkohan niissäkään enneä gräntin verosta kuskie joka tietäs?
Eipä ennakoia,polttopuut loppuu ennen kymppiviikkoa. Sattamilta ei oteta rahoja kun on köyhältä kansalta ne kuitenni keränny. Pittää varmistoa nykyseltä omistajalta passooko pönttöuuniin tulta laettoa. Kylymänä piiput ollu ja soattaat olla halaki. Tulloo VPK Ämmästä keskeöttämmään juhulat. Parasta tehä uluko tulet rumpurenkaan sissään.
antaako köpp siihen luvan?
onko ämääsä vpk?
Äpk on ahjolassa omasta puolesta
kuka oes juhlapuhuja?
Son pontikan vähyyttä jos puhujan pönttö on tyhjänä. Muualla on ollu osanottaja menestyksie tämän tapaset luokkapippalot.
Juntusessa on jo älykylä, ettekö oo huomannu?
Pierasin niin rajusti että tuli puoleksi sulanutta matikkakeittoa mukana pari litraa, ei siinä mittään nakkasin housut nurinpäin pirtin lattielle, saepahan koerat makoisan iltapalan van aromaattiset eteeriöljyt tuoksahtelevät vielä kolmen tunnin päästä.näkemiin.
Juntunen ei täötä älykylän ritteerie. Pikitie mennöö kylän läpi ja sähköt tuloo lankoja pitkin. Oekea Älykylä on omavaranen kaikesta.
Juntusta sanovat sota-aikana perssauskyläksi,tavarata oli sotilaille tarjolla liekkö nykyjään tavarata jos teältä pesiöltä kleinpussilla pojat tuloo käymähän yökylässä?
Kokkeilkoa Hossasta. Turisteja voepi olla liikkeellä . Transuja
Niitä on likenpänä Moessiessa,kyse on nyt naesista eikä pakoputkijusseista,heh.
niin persaoskylllie
aenakin kolomen lapinpolttajan jäläkeläestä tiijän..
olevan kylillä
entäpä onko moessie entisie perär... miehie kytömäess?
pitsäskö jalonnimei panna nuri kokonaan
siel se uppi-niska velinkeinoasiatonvätys eteleenkin on
ei tie mittää seponkaan hyväski että matkaeli etistys mustalla
Ei taia Seppo matkata muualle kun postilaatikolle mutta me muuthan voiaan matkailla sinne. Mennään niin isolla porukalla kyllään että kahvepullat loppuu heti. Miten mustalla? Onko sielä matkaelu pisnestä,vuokramökkie ja laskettelurinteitä ja latuja talavituristille. Älykylästä löytysi luonnollisesti kaikki palavelut.
eikö posti tuo ihan pirttiin asti ...kulttuurineuvokselle...
tässä se nähhään ettei tuu samalla tavalla ku ämmän porvareille tuuvaan
postiluukusta sissään ettei tarvihe lähteä ies los köämään
ulukopaskahuussit kunniaan....
tulloo samalla ekoteko...
antasko herkkusuu- kassillisen nissuo
jos käötäs kysymässä et lähetään
kohti mustoa
ja mentäs pitkärivan kaotta
eerolla taetas olla linja-aotokin vappaana...
vätystä ei oteta matkaan...
Tuossaha oesi itea tämä nähtävyypussi. Ajeltasi ympäri Ahjoloa ja vaekka vähän loajemmasti sanotaan nyt vaekka 100e asijakas. Siinä kakstuntisen matkan aekana saesi parantoa moalimoa. Sepon belarus olisi yksi nähtävyys. Mustan läpi kun ajaa ja luetteloo kaikki talot ja ketä niissä aekanaan asu niin bussilipusta olisi kymppi jälellä jotta joutuin pitäsi lähteä lähtöpisteeseen takasi. Muuten joutusi purkamaan lastin siihen voaralle ja siinä toas on voarana että työ asutatta uuelleen ne talot.
Kalastuksesta vielä. Ahjola on tunnettu isoista pilkki ahvenista. Alueella sijaitsee monta hyvää järveä ja lampea. Kaloja on,pyytäjiä ei. Nyky ihmiset hakee kaupan kala altaasta kirjoa ennen kuin laskevat verkot. Kutumuikun pyyntiä syksyllä jonkin verran. Huhu kertoo että nelituumaisesta kairan reiästä useampi kuin yksi ahven päivän aikana pilkitty ahven ei sovi nousemaan.
Olen ymmärtänyt ,että juttujen perusteella Ahjolassa on sitä jotakin, ei taida muualta löytyä sitä jotakin, jolle yli puolet suomalaisista ovat kateellisia. Tämä
tuntuu puuttuvan muualta suomesta........täytyy ensi kesänä mennä ihan paikan päälle katsomaan
En usko että tavotat eneä sitä tunnelmoa. Kaikki net jotka on ollu jossahi vaeheessa kyläläesie tietäät mikä yhteenkuuluvuuen tunne on. Kylään sai mennä kuhtumata erikseen ja avun sae kun sitä pyysi. Olipa se avun tarvis sitten rahoa tae vaen juttukaverie. Pyyteetön avun anto ihmisten välillä on hävinny,en tiiä onko sitä käötetty veärin vae mistä tämä johtuu. Auotio on kylä verrattuna esim.1980 luvun alkuun. Mutta ajelkoa kylän sorateitä kesillä vappaasti jospa se rengas puhkijaa niin katotaan onko lähin apu Mannelin Kajaanista? Shroderuksen Eeron näytelmiä kun käytte kahtomassa Ämmässä tullessa niin peäsettä noppeammin jyvälle(varsinni Mustan Seposta)
Nukkuja unen näkee.
Kun synnyit itkit ja muut ympärilläsi olevat nauroivat Kun kuolet hymyilet ja ympärilläsi olevat itkevät.
Ah olipa nätisti kerrottu !
ränti näläjäkästä on kans aek hyvä poekie matkimmaan ku o kuskanna niitä
jonniin verran parempi vielä ku rotteerus!!!
möykkä ei tykännä purkaamolla pojista yhtään
hyi möykkä!!!
missä on partaj-Jaska?
Poijat oli syömässä pirtin pöyässä kerran kun yksi huomasi pellon reunassa hirven. Poijat törmäsi hakemaan pyssyä yläkerrasta semmosella ryminällä että hirvi kuuli sen ulos asti ja meni menojaan. Ei kerenneet sillä kertaa ei.
antaskohan sutki laenaan bussie?
niin lähetäs tuota isssoa ihmettä kahtommaan
hiljasen kansan "tresmannnista" ´voetas VIIJÄ SEPOLLE
UUtta muotie...
mitä muuta kuulusi nähtävyyksiin
onnko ryysyranta nykysin hiljanen paekka?
näljänkä poijat osti "tapanilta" kerran yhen annoksen karhupaestie
ja arpovat kuka soapi syyvä sen...
näläkäseen mahhaansa ja peästeä räkäsen naorun...
Nyt mulle peällikölle vasta valakeni tuo tresmanni ! Netistä etin että mitä se tarkottaa niin työ niittykahvilan asukkaesta puhutta. Onko siellä jo Seponnii maskotti? Se pittää käyä asiijoksseen kaahtoomaassa. Miiteenne oon seen puukeenna. Saakura soekoon he he he
Hiljainen kansa on kyllä oivalluksena huikea.Sitä vain ihmettelen etten itse sitä keksinyt vaan se Kelun keikistelijä.
Puolestani mie ihmettelen valelääkärijä ja valehoitajia ja muita valehtilijoita. mie olen rehellisesti hankkinut kirjeopiston kautta pastorin, gynegoloogin ja upsalanegonoomin paperit ja peässy mie olen näillä arvoilla työmarkkinatuen,asumistuen piiriin sekä aa kerhoon,Kyllä sitä rehellisillä keinoillakin pärjää kun kovasti yrittää eteenpäin elonsaralla ja tyytyväinen olen politiikkaan ,aena olen kuulunut nukkuvien puolueeseen ,se on sopusa liike,ei myö tauluja,ei kähmi tukia eikä valehtele,se on rehellisten oikea paikka.
eeku seppo oli ollunna ossuuspankin aotomaaatilla...
siihen muut oli ruvenna iiihmettelemään eet mistää se seeeppoo
on uuven takin löytännä....
seppo siiheeen että resmaannista....
no poijatt eet missää see ppoon reesmanni on
noku olivat uuvet voatteet tuonunna pellolle seipäännokkkaan
niin kaks kertooo soapi vaehtoaa "uuvet kamppeet"""
minä muuten vaihan alushousujen muotoa neljä kertoa vuoojeessa
eka piän etu ja takaperiin
sitten keännä nurinpäen etu taakaa puoleen
ja jos se jäläkeen ovat likaset ku heitän seinään
ja jos jeävät kiinni sinne
on tarpeen ruveta harkihtelmmaan vaehtoa
onko riihi-kajjoa näkynnä? muuten assiesta toeseen
entäpä liikenteenlaksieta?
Kajjaanissa oon laskijan nähny. Mistään Kaijasta en o kuullu. Mutta tiiättäkö jo sen vieheiden tekijän Ahjolasta ? Entä sen Nuojuan Erkin? Entä missä on Ollikaesen talo ollu aekanaan? Entä Kantola? Missä on Lamminvaaran talo? Ettähän te tiiä mittään. Entä Pikku Jousiloma? Ei tästä tuu mittää. No missä on Kotila? No entä Rimpilä?
V.1953 Niin kauan se on ollut,kuin olen elänyt ja muistanut. Sen jokainen ohranjyvä tulee tutuilta pelloilta. Niiltä samoilta,joita viljelevät niiden isien pojat,jotka aikoinaan valjastivat liinaharjat äkeiden eteen. Puhdasta,kirkasta ja selkeää. Aitoa,alkuperäistä ja perinteikästä. Sellaista on kansakuntamme kansallisjuoma,koskenkorva viina. Tislattu Suomalaisesta ohrasta Koskenkorvan kylässä-Eilen,tänään ja huomenna.
Ahjola on Tampereella.
Tampere mikä se on? Tervettuloa Ahjolan Vegasiin ! Poppakeskukselle. Mustanvaara on Hollywooddi ha ha ha Ala-Musta,Yli-Musta ja Ala-Kantonen on Amatzon
Totta puhuessa ainahan voi kuvitella kylällä olevan vaikka mitä mutta totuus Ahjolasta on että hiljenee varmaan viimeinenkin talo jos ei nuoria pareja lapsineen muuta asumaan. Sammuu kohta se viimeinenkin liekki piisistä...
Näinhän se vääjäämättömästi käy . Muutama vuosikymmen menee ,ei edes monia kun tarinat loppuu. Toki en kylää tunne mutta meidän kylällä eläkkeellejäävät muuttaa keskustaan palvelujen lähelle ja talot on kesäkäytössä tai ehkä puolet siinäkään. Avaruus näkyy ja luonnonrauhaa on,muu onkin kaakana sanotaan Pielaveellä. Auraako yhteiskunta kylätien jos pari elämäntapasissiä tien pohjukoissa asuu,sama postinkuljetukselle.Sitäpaitsi viimeiset sissit on melkoisen yhdentekeviä sille yhteiskunnalle joksi maailma ympärillämme näyttää muuttuvan.
Juuri tähän saumaan sopii älykylä mikä on ja pystyy olemaan irti kaikesta. Lämpö,sähkö,vesi ja viemäröinti on mahdollista järjestää nykytekniikalla ilman että ollaan riippuvaisia taajamista. Miettikääpä oma rauha,talo,tilaa ympärillä ja töissä voi käydä edelleen vaikka taajamissa. Irti kaikesta muusta.
Juntusta ei hävitä iivanat eikä sakut. osaavat sopeutua kulloisiinkin oloihin.hyvät pikitet ja ihanat järvet ympärillä.tälläiset kylät säilyy .
Todella kaunis paikka kesällä Juntusranta !
nyt oes oekein reportaasin paekka onkohan yläkaenuu herreillä
lähetään mustalle oekein isolla sakilla
ja ruvetaan tuuumoomaan
poekien savotta touhuista julumalla...
entäpä ku kerran toas sattu .ellille erreös ku meni yhtiökonneen
takavarikoemaan....seoophan oli jo varottanna sitä mitätöntä ulosmittooojaa
joutukohan valtio maksumieheksi?
yhen jutun oon nähnynnä ku seppo oli alakonkulumilla ollunna jalonniemessä taetteriee kahtomassa ku rottteerus näötteli
Ei met herheilä olla,olemha yötöisä onnelliset. Kahen aikhan minnäi havahun herreille ja kirjotin viestin ja samontein tuo siliimäkuluuma rupesi nyykiimään ja nukahin uuuestaan saataran saatara. Justiin äsken heräsin pittää lähteä käömään kylällä pitkääripasessa. Menkeä jo eiltä sinne alottelemmaan jutusteluo,minä tulen ku jouvun.Saaataara
Nykyään 100 lypsylehmää elättää yhden talon asukkaat. -70-80 -luilla vielä tuohon elukkamäärään sopi koko Ahjolan lehmät. Ja elätti perheet. Metsätyö oli monen työtä myös,joko metsurina tai koneenkuskina. Näistäkin ammateista on otettu löysät pois. Robotit kohta tekee kaiken valmistavan työn ja ihmiset ovat kotona.
elä vaen ite aja...ota mittari alle..me maksetaan kyyti
tae käöppä vaekka päevystyksen kaotta, ota saeraskyytinä
ku kerran muinoin muori kävi ku poijat oli tulossa rippaan
niin muori tunnusti ,että eui hän muute va ku poikei kyytiin lähti ja soapi omavastulla poijjaattii käyvä ämmänsoaressa
!!!! leäkkeen hakureissulla
niin köppä soattaapi olla tienvareessa apu-kuskin paekalla
alajärventie hoarassa vahtoamassa---
liekkö köppä millonkaan seppoa nuhellunna?
vanahalla essolla kerran poijat osti 8 purkkie tenolie halavalla ku saevat ... aotoon...
Onko Julman kämppä vielä paikallaan. Kirkas on vesi Julman järvessä ja ahvenen selekäruoto näkkyy kalan läpi kun aurinkoa vasten kahtoo. Onko savotat millä mallilla Ahjolassa? Taetaa laeskottoa isäntie ja virman Ponsse on metässä. Itehän ne pittää sahata niin tietää millä mallilla ne on. Konneella vettäät liian väljäksi ja niihin 4metrin ajouriin ei silimä heti totu.
Joko paljastan sen huippuvieheen millä niitä isoempie ahvenie soapi? En paljasta vielä ei se tynamiitti silti ole. Pankoa vaen kastemato koukkuun voepi se siihenni tulla. Mustanvaoralaeset on aena ollu varmoja kalastajie. Net ei tyhjään kule järvellä. Van ennätys on tuhatkuussattoakolomekkymmentä rammoa ja ahven.
entäpä onko köppä vieraelullu mustalla?
poekie tuumuuttamattomssa? millonkaan
pirtissä piojat kahteli ku oli evväät pöyvässä haeetuna ämmästä
jalonniskalta - uomasta
va taes se joskus purovarsihi savuta....
Köppä? Kuka köppä? Nyt oun kyllä vieraonu jo niin sivvuun etteen etes tuuota tiiä. No enempi minnuo säekäötti yhen kommentti siittä että kymppiiuutissiin pitääsi läähteä minun? Van helepotuksen huokaas eii eii se minnuo meinanna van Seppoa. Joko sen huippu pilikin paljastan? No katotaan kewväämmällä kun on jo jeät mennä mustaksi. Soan ite lippoa huippuvehkeillä yksin. Kalasti ne Heikkilän poijatti aekanaan. Menivät venelaolta veneellä salamen yli niemen kärkeen tulille ja oluelle.
ämmän vir.tekevä....sinisell piilillä
tae tien peällä ... kahtonna
finnin kuntoa....
karvalakit vaen näky ikkunasta ku poijat työnteli menemään purkaamon kulumilla
joko selevisi tämäkii vihje?
Sinitakit taesi SAABILLA ajella neämmä. Kerran ajon mopolla pakkoon Ahjolassa eivät soanu kiini kun puikkasin mutkan takana yhelle pikkutielle ja kun meni virkavalta ohi läin toas tulosuuntaan. Eivät tavottanu ja etu vetoratas oli liian iso voe helevetin helevetti.
minkä värinen ja tarkempi tyyppimerkintä sille soapille?
oon nimittäin ollunna kyyvissä kerran ku hevosenpeä ajo sillä
ku mentii rikospaekan jäläkie tutkimmaan...
rek nroa en satu muistamaan...
nykyvään tahtoo noesta maijjoista öljypohjat menemään kannokossa
rikki ,jos ajjaa liian innokaasti mopopoekie takkoa.... k....ä
yks ajo polokupyörällä ohi lähellä aseman seutuo...
alamäkkeen linja-aoto asemalle tultaessa v-79-80 paekeilla..
eesmynnyt mies jo hänkin....
mustan finnistä tuli melekonen savu ku poijat nelistään köijäsi
ettepäen...rotteerusta ei näkynnä maella eikä halameilla
Ysi ysi ajo takkoa. Van muistattako kun poijat otti jonkun naesen kirjeenvaehtoon rehvipalstalta? Taesivat Sepolle kuvatella emännäksi sitä. Rovaniemeltä muistelen että oli. Ämmään saevat houkuteltuo van lähti takasi kun huomasi tulleesa petetyksi. Velemujahan ne oli kaikki.
sitten oli ruskee 96 sämpyläpussi--
etelleenki kaepoveasin jotta kombivagenie 60 luvulta
tietennii iliman lämpöpuhallinta
semmoen kouluaotomalli vw ilimavirta ikkunan sulana pittää
Mikä siinä on parempi kun Toyota Land Cruiserissa ,autom.3.0L. Samanlaenen ku Pirunpellossa Piikulla. Läkburni ajaa sen ukon kansa Jeepillä Comanze. Älykylän peällikkö ajasi mopoauotolla. Talosta talloon olisi vaen pihanpoikki meno. Samaan tappaan talot kun joskus aekanaan on ollu raput vastakkata välim.20m. Koko suku samassa pihapiirissä ollu 1800-lukulla. Savusaona jossae metänlaiassa ja la.saonapäevä. Miksi net poijat käveli aena se karvalakki peässä? Velemu oli Nuojuan Erkkihi. Mopolla ajo Ahjolan kaopalla ja palatessa muutaman kaljan jäläkeen käötti koko tien levveyven hyväkseen. Tossavaesessa asu kerran semmonen vanaharouva. Sekun tuli kyllään ja ensitöekseen teki sanomalehestä sätkän ni se se oli Sätkien Sätkä ! Kyllä siitä oli lähettävä ulos kun pirtti oli tukkeenaan savuo. Välillä se sätkä 30cm kuivu kun se sylellä oli kasteltu tehessä niin palo soehtunaan niin ettei tulipalosta kaokana ollu. Mitähän lie ollu se pussi tupakki? Haesi pahalle sen muistan. Korpeloa ei ou kukkaa vielä maeninna. Kuka tietää missä oli? Minä tiiän van piän jännityksessä samalla laella kun sen huippupilikin kansa.
onko kukkaan ottanut talteen poekien konneita julumalla
mitkä oli?
nehi oes museoitavissa?
vae veikö konneet mitätön perijä elli ?
kajjjaaniin...
eikö joku näläjägässä oes poekista tietoo kans paljon
räntillä ku kuskasi poekie monneen otteeseen
ku heikkilässkiie oli miehie aotontäyveltä...
ja muori
Näljängästäkö lie se puhe tyyli olluhi tarttunu?
Kaikenlaista kääkätystä sitä kuuleekaan.yksinpuhuja hoitoon.
ei ku kyllä se on muorin peruja kaiketi....
va ku ne poijjaat
Miten on mahollista että kun tänne kirjotetaan niin kaksinpuhuja kuulee sen ? Hoijon tarpeessa.
minä oo aenakin samalla huumoorillaa mukna ku poijaaat aekonaaan
taijetaan tässä itekkiiin mennä sammoilla pekseillä ku seeppoo
karvahatttukin on menettyä perinettä ?
siis jopa isossa moalimassa puhuvat kaeholla lekentaarista paekasta
niin ja paekalliset vahtoojatkin on jo kuolleet paloj,hevosenpeä,top m
ei oo ku noeta nuorempie köppä kössejä jälellä
liekkö ies pokein aotoa elläessään pyssäöttänneet
voes tulla hyvvee tarinoo jos raokat uskaotusivat kertomaan aarteitaan
tae sitten nuo vätykset ellit ....vae onko ne hyrylle karannunna häppeemään
seppooon kohistunneesta väerin teosta!!
onko ryysyrannan louskottojjoa näkynnä missää ennee ,vae häviskö paldamoon
veen myyntiin juoppelle...taes haukkuo ämmäläeset aekonaan lähtiessään!!!
Perimätieto kertoo että vanhanrouvan kessusekoitus oli 20% Jymyä, 20% VäkevääMattia, 20% Sikaarinleikettä,loput riihen lattialta kerättyjä ruumenia johon pikantin maun oli antaneet päästäisten ja hiirulaisten kevennykset. Ruumenista juuri johtui että mahtavan kokoluokan sätkäkääryle roihahti välillä ilmiliekkiin joka kätevästi sammahti sylkykostukkeella. Asiasisältö on peräisin Peppi Pitkätössun muistelmateoksesta Humiseva Huvikumpu.
Yksinpuhuja nyt ei ou mitään vatsastapuhujaan verraten ,ei tarvi puhua mitä sylki suuhun tuo kun puhe ei kerkiä suuhun asti, älykylässä kun ollaan mulla menee piuha navasta suoraan nestekaasukäyttöisen anodiradion käyttöliittymään joka muuntaa vatsapuheen älykkäiksi kirjoitelmiksi Suomi24 :n kuuluisaan Ahjola-osioon. Hauska on lukea päivittäin että mitäpä rapamahani on tänään tuottanut media-aineistoa.
Sitä en tiiä enkä ymmärrä miten voepi kirjotuksen kuulla? On taenna tenut jeähä taka alalle kannaapis tullu tilalle. Tae sitten joku sen korvaan kuiskuttaa ja lukkoo. Paljo tuli tyhjie pulloja poekiin jäliltä. Minä mopolla kiersin tien varsie ja juo...lu paekkoja ja vein kaoppaan Ahjolan siis. Tuli rahoa ja mopo sae uutta pensoa.
Se ei ole konsti eikä mikään kuulla kirjoitus. Se on pyhä henki joka lahjat antaa,kielilläpuhuminen,kirjotuksen kuuleminen,näkyjen näkeminen. Saattaa olla joillakin älykkäillä ihmisolennoilla niin herkät aistimukset että pullon henki auttaa saamaan niin eufoorisen profetpoinnin transsitilan että paitsi kuulee myös näkee pikku-ukot,maahiset,keijukaiset,etiäiset,maailmanlopun,ufon ja alastoman neitsyen laulamassa ihastuttavan valssin "kuin lapsena ennen" säestäen itseään harmonikalla. Sävellys Toivo Kärki, sanoitus Lauri Jauhiainen.
Hiltusen voarassa tarinan mukkaan lämmittänneet saonanni pikku ukkoelle. Siitä oli paekallis lehessähi tarinoa vuonna öö..en muista. Rulliista oottako kuulleet kun lehmiltä nahkoa leikkelivät ja hännät katkovat yöaekaan.
Taikapussihan se rullilla,siihen hautuumaan multaa,pirunpaskaa, vanensano mitä muuta koska vastuuta en ota jos joku näljänkäläine emäntä rupiaa lentämään. Meillä älykylässä on,kuten cia:la vakoilulennokit,tiietään naapurikylien emäntäin edesottamukset, isäntäin metästykset, lakikot,puolukikot. mustikikot, karpalikot,piilotetut pullot,rahat ja muut arkaluontosemmat assiet.
vaeniin
Mikähän taekapussi/sit lie kysseessä?
Pässin vauhtipussit
no olipa kerran ku toas poijjjaaat tullaa öyhääsii moalikyyllliin tulliivat iite räändiin kyyvviillää ....niiinn seeepppoo huuoomaaassiii sellliiin kohhallaa ett yykss velipoeka puuttuu kyyvviistäää
ei ku takas hakkeemaaan ....
anteex tämä seppo kieliasu
Hyvä luontosie olivat veljet. Koskaan eivät haastaneet riitoja aenakaa miun kansa. Keskenään niillä jotae soatto ollahhi. Nopetilla ajon sillon tällön kylässä. Huoltoappuuhi nopetiin antovat kun sanot vaen. Huonon kohtalon viina anto pojille. Eihän ne vieläkään mitää hirveän vanahoja oesi.
Lähetään Sepon luokse kylään,sanotaan että yksi vaen tuloo ja mennään kaikki jotka on torilta bussiin tulossa. Tuliaiset pittää jokkaesen hommata ite.
Onko Ahjolassa yhtään kunnon stalinistia enää?
eiköhä ennenpitkää ahtauma tollasilla sätkillä tule ellei ole rosterista palkeet.
no pitäs olla se klein buss tae kampinkiwageni
et oes loihhakat kyyvit
seppo luulis että on vanaha kouluaoto
tullunna ei sat sutkilla olemaan mittä vanahoa 60 luvun vw bussie?
kyllähä alholassa assuu vieläki pihi sini mese joka kehhuu hirvet ampuvan ja lintuloita pommittaa sen minkä ehtii... neki taakka telineitä käyttäen......
Ahjolan kovin valehtelija kehuu ampuneesa 15mehtoa ja 8 karhuo vaekka mehtuuta ei ole kulunu kun viikko. Pistää vähän liikoa eholle. On yksi toenen kansa samasta suvusta,ei peätä ei hänteä puheissa. 7mm :llä sano ampuneesa kaikki.
Van minä kerran pienoiskiväärillä jänistä ammuin 200metriin,keänti just peäsä ohtaa sivute hipasi mäni taennoksiin,kilipesi luoti yläviistoon ,sattu mehto linjalla lentämää ,sehän tipahti oli männy suusta sisään ja perästä ulos,elähä mittään vuosikas hirvi oli sopivasti ni silimään sitä kilipesi, keräilin jäneksen ja meton kaenaloon kopautin kirveshamaralla nirrin hirveltä jahuomasin jotta susenperkele 10 metrin peässä kahtoo,nakkasin kirveen suuntaasa ku pumerankin,peä retkahti kerralla irti ku vastatahkottu bilnäsi oli,käveleksiny oun susiturkissa ja köllöttelen herventaljalla,sitä sattuu kaikenlaista kahjolassa van tottuuhan sitä siihenni.
Justiin edellisen kaltaisia juttuja kuulee solkenaan pulupakolta. Mutta siihen Heikkilän poekiin mehtäkoneeseen takasi. Laeton takavuosina puunkar
sinta,katkonta ja halonta koneen käötettynä. Liekkö tämä justiin se ihme kone? Pystyy tekemään tukit,kuijut ja metrin halot.
museoentiin äkkie soieta tarvaskannolle hyrylle se älyään niinenkin peälle jottae meijän mitätön vätys velinkeinoasiapoeka issane o ulukona ku lumiukko
heikklästä museo!!1 ja heti samanlaeela kunnan rahioja upotettaan vastsuuvessaku turjanlinnaankin
onko autentisempoa olemassakaa?
Näötelmie voesi esittöä katkeamattomasti yheksästä viiteen kesäsin heikkilän pihassa. Minä soattasin siinä pellon reonassa heikkil...metsähallituksen metässä antoa työn näötöksie tällä syke karsima pankkokoneella. Itelle otan palakkana puut.
köpää sanomass sille mitättömälle velinkeino ukolle että pannoopi ISOt rattaat liikkeelle hyvissä ajon on puoliksi tehtynnä
sepollle haetaa pitäjäneuvoksen nimi poes joltae teotori vaenaallta...
tae lukihe koko ukko sinne kooppiisa
ota sepon talllilta vanahoa kettinkie pätkä matkaan samalla
Kun olin kansakoulun kolmannella luokalla tein iltatöinä 9000 kuutiojalkaa tukkeja, pinotavaraa kuorin huhtikuussa ennen uittoonmenoa 800 mottia ja äitimuorille tein männynlatvuksista 400 kuutiota koivuhalkoja,lisäksi keräsin käpyjä ja parisataa huurreteertä ammuin eväitä syyvessä sitten alko työnteko kun uittto alkoi 26työtuntia oli työkirjassa jokaiselle päivälle van tulihan rahaakin, juhannukseksi ostin käytetyn Pyrkijä-merkkisen polokupyörän,laeton etuseen räpätin jotta ämmät tiesi männä tiensivvuun.
Männyn latvuksista koivuklapeja? 26 tuntisie päevie teit? Pankkokonneella tekköö iltahomminaan nuin paljo vaekka kohta museoo ovat Heikkilään viemässä. Itku peäsöö kun viepivät väkisin miun rahakonneen. Oon myös suunnitellu pystykarsinta laetetta. Enkä puhu nyt siitä kun karsittaan kemira tuella max 4m. Minä vetäsen latvaan asti ja kone maahan palatessa katkoo rungon niin että moassa joka kahtoo latvolle niin kypärästä on korvoomatonta hyötyö kun pöllit tippuu ales. Tämä kone toemisi ratio ohjaaksella niinku nykyään Hiiappi nosturit aotoloen peällä. Eikun tyveen nakkoat konneen kiini ja annat surista. Li-ion 3,6v akulla toemisi tämä kone.
Meiän kylällä ajo 3 kauppa autoa aikanaan.
Kolmea akkaa on tullut yhtä aikaa pantua.Kun on kaksi kättä ja lakandekker.
selevennyksenä nuo eerot tahtoopi
mennä sekasi eikä kaikki tiijä kuka on kysymymyksessä
möykkä-eero oli marjolan vieressä oli aotopurkaamo missä poija asioevat aekonaan
joka oli sutki-eeron omistuksessa...
ja sitten palajon myöhemmin tuli kuvioon rotteetuksen -eero matkimaan
poekien touhuja
Elekee seleventeä liikoa,mittään se hyvejää kun Älykylällä pysyttän. Ämmäläeset ei kuulu tähän rojektiin muuten kun vaen rakennus vaeheessa. K-rauasta pittää ajjoa paljo tavaroa ennen kun peäsöö asumaan ja moa lämpöä tulloo. Onko paekka ehotuksie/tontti tarjouksie?
no se voes olla mustall iso viijen hehtaarin tilus
ja seppo voepi kahtomassa
valtiolta alueen tien ja sähkövarrelta
vseitoöä en tijjä mahottomasti
hirvet tulloo kuistila sissään niin sinä et voe syyttää
eikä köppäkää soa sannoa mittää jos elläen tulloo pirtiiin niin pittää ihteeään ja perhettään varjella...
miten se viime kesänen "peikon"sulukeminen menikään jossae juntusessa päen ulukoliitteriin
ku ylä-kaenuu oei oo puhunna mittää tappoksesta
Viis hehtaarie on liian iso pala kun talojen teko vetää satojatuhansie eeroja. Kyllähä yhelle riittää se mikä jeäpi nurkkakiviin väliin eli 10*25m. Mitäsitä turhasta maksaa,tie tae poloku oesi hyvä joka kiertäsi ovelta ovelle. Talot oesi rakennettava niin tiiviiseen että itä tuuli ei peäse puhaltamaan tuiskulunta pihalle. Aorinkopaneelilla oesi kätevä vuorilaotana käötteä kun siitä tuloo sähköä ,pontattuna. Talot pitäsi tehä niin ettei niien lämmitykseen menisi kalikan kalikkoa puuta.
Kunnianloukkaussyytettä valmistellaan lakimiehen kanssa henkilölle joka toistuvasti herjaa tunnistettavaa henkilöä. Ennakkotapauksia on viimeaikoina ollut.
Ihmeen suuria korvauksia näkyy tuomitun. Mielestäni oikein, onhan oltava yksityisyyden suoja kuten kotirauhakin häiriköiltä.
aika hankalaksi mennööö , jos oulun kirjaston konneellla kirjottaapi
niin eipä siinä oikein oo mittää kättä pitempeä jeä?
Suosittelen kaikkia ketjuun kirjoittaneita laihduttamaan!
Enhän mie paena ku 140kg ,ei ole paljoa vaikka on kuusi vaimoa tarjoilemassa parastaan.,monella kanatalaisella mormoonilla on enempi painoa vaikka on vähempi vaimoja.Cia.n koneella kirjoitan CapeKennedyn lentoasemalla odotellessani seuraavaa avaruuslentoani kolmen vaimon ja 17lapsenlapsen kera.
Kukapa ei haluaisi olla pitkä ja hoikka.
Van oun lyhyt ja leveä
Ennen ahjola oli kehittynyt kylä, nykyään taitaa olla taantumuksen pesä.
housussa