Ao Nang

No niin, eilen illalla palattiin parin viikon reissulta Ao Nangilta.
Tasan kaksi viikkoa liian vähän, eli tekemistä riittää vaikka kuinka paljon.
Ao Nang sinällään ei ole kovin iso, mutta pitkähäntäveneellä on helppo
tehdä päiväretkiä lähisaarille, sekä harrastaa snorklausta, sukellusta, ym
mitä mieleen tuleekaan.
Railey, Nha Trang, meniköhän oikein, Poda, Chicken lähimpinä, ovat hienoja
paikkoja käydä vaikka useampana päivänä.
Raileylle ja Trangille voi meloa vaikka vuokrakanootilla jos halua riittää.
Hiekka on näillä saarilla kaunista, kuten vesikin.
Krabi Townissa käytiin pari kertaa "minibussilla", joka matkana ikimuistettava.
Kuumilla lähteillä, laguunilla ja Budhatemppelissä, sekä munkkeja moikkaamassa, mikä paikkana toi kyllä melkoisen kaupallisen tunteen mieleen.
Krabi on kaunista seutua, jota voi ihailla kun lähtee vaan Ao Nangista ulos.
Ruoka on hyvää ja halpaa, söimme katukeittiöstä melkein koko toisen
viikon ja minkäännäköisiä vatsaongelmia ei kummallakaan ollut.
Kahden hengen ruoka juomineen maksoi 100-150 batia kerta, ruuan maku on taivaallinen näissä paikoissa.
Silmälasit ostin S.K Optikilta, pelkät lukulasit titaani kehyksillä, 150 euroa, optikko teki näkötarkistuksen.
Lasit sain kahden päivän toimitusajalla, täsmälleen samanlaiset lasit
ostin Silmäasemalta Suomesta, puolitoista vuotta sitten, hinta 440 euroa.
Koko kaksi viikkoa auringonpaistetta, 30- 35, viimeisenä päivänä tosin
iltapäivällä aurinko meni pilveen ja illansuussa pieni vesisade, mutta lämmintä.
Eden ravintolassa kävimme kolme kertaa syömässä, ruoka tosi hyvää, hintakin kohdallaan.
Intiassa ja Balilla muutaman kerran käyneenä, voin todeta että ainakin Krabi Thaimaassa on niihin verrattuna siisti paikka, sekä melko edullinenkin.
Ensi talvena uudelleen ja jos mahdollista, niin ainakin kolmeksi viikoksi .
Hyvää ja rentouttavaa lomaa kaikille , joille lähtö on edessäpäin.
1502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiva kuulla matkastasi :) meillä lähtöön aikaan vajaa pari viikkoa, kovasti jo matkakuumetta. Meidän hotelli sijaitsee tup kaek rannalla, vierailitteko siellä? Paljonko teillä nuo retket suunnilleen maksoivat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinne jäin kirjoitti:

No niin, eilen illalla palattiin parin viikon reissulta Ao Nangilta.
Tasan kaksi viikkoa liian vähän, eli tekemistä riittää vaikka kuinka paljon.
Ao Nang sinällään ei ole kovin iso, mutta pitkähäntäveneellä on helppo
tehdä päiväretkiä lähisaarille, sekä harrastaa snorklausta, sukellusta, ym
mitä mieleen tuleekaan.
Railey, Nha Trang, meniköhän oikein, Poda, Chicken lähimpinä, ovat hienoja
paikkoja käydä vaikka useampana päivänä.
Raileylle ja Trangille voi meloa vaikka vuokrakanootilla jos halua riittää.
Hiekka on näillä saarilla kaunista, kuten vesikin.
Krabi Townissa käytiin pari kertaa "minibussilla", joka matkana ikimuistettava.
Kuumilla lähteillä, laguunilla ja Budhatemppelissä, sekä munkkeja moikkaamassa, mikä paikkana toi kyllä melkoisen kaupallisen tunteen mieleen.
Krabi on kaunista seutua, jota voi ihailla kun lähtee vaan Ao Nangista ulos.
Ruoka on hyvää ja halpaa, söimme katukeittiöstä melkein koko toisen
viikon ja minkäännäköisiä vatsaongelmia ei kummallakaan ollut.
Kahden hengen ruoka juomineen maksoi 100-150 batia kerta, ruuan maku on taivaallinen näissä paikoissa.
Silmälasit ostin S.K Optikilta, pelkät lukulasit titaani kehyksillä, 150 euroa, optikko teki näkötarkistuksen.
Lasit sain kahden päivän toimitusajalla, täsmälleen samanlaiset lasit
ostin Silmäasemalta Suomesta, puolitoista vuotta sitten, hinta 440 euroa.
Koko kaksi viikkoa auringonpaistetta, 30- 35, viimeisenä päivänä tosin
iltapäivällä aurinko meni pilveen ja illansuussa pieni vesisade, mutta lämmintä.
Eden ravintolassa kävimme kolme kertaa syömässä, ruoka tosi hyvää, hintakin kohdallaan.
Intiassa ja Balilla muutaman kerran käyneenä, voin todeta että ainakin Krabi Thaimaassa on niihin verrattuna siisti paikka, sekä melko edullinenkin.
Ensi talvena uudelleen ja jos mahdollista, niin ainakin kolmeksi viikoksi .
Hyvää ja rentouttavaa lomaa kaikille , joille lähtö on edessäpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu