Vellihousu ja itkupilli

Pidetään nämä asian päivitykset tällä yhdellä paikalla niin ei tarvitse joka ketjua lukea, ette näköjään osaa pitää asiaa ydessä paikassa vaan joka kommentile aukaistaan uusi.
ELI ,joko mersun keula on suunnattu viholliskotoa kohti , vai tuhritaanko siellä vielä koneen takana ja mietitään että kuinkas tässä vielä itseänsä kehuisi?
Kyllä miehet olisivat jo tässä vaiheessa tekosissa eikä hameittentakana kyykkimässä.
6175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muistuttaisin, että rikokseen yllyttäminen on rankaistava teko.

Äänestä

Ja missäs tässä rikokseen yllytetään? Ovat vaan kovasti isoilla kirjaimilla nämä kaksi, tässä ristitty vellihousuksi ja itkupilliksi,toisillensa uhkauksia ja herjoja ladelleet jo toista päivää.
Eivät vaan osaa kirjoittaa kommenttejaan yhteen ja samaan paikkaan joten asiasta kiinnostuneena heille loin aivan oman langan jotta meidän muiden ei tarvi hypellä edestakaisin.
Itse he ovat veitsistä ja pyssyistä pauhanneet kaiken muun pa*kan ohessa, joten ei näitä taida tarvita yllyttää, osaavat näemmä aivan omaa takaa rikosten teon joten suu soukemmalle vaan.

Äänestä

no nyt ne kehitysvammaset kirjoittelee kuitenkin uusia aloituksia perk**e. (anteeksi kehitysvammaiset, te olette 100% viisaampia kuin itkupilli ja vellihousu)

Ei tullu tästäkään taas yhtikäs mitään

Äänestä

Joopa joo, näinhän siinä kävi.. Internettisoturit saivat aikaan tasan ei mitään vaikka haukkuivat toisensa ja heidän omaisensa kaikista pahimmilla tavoilla.
Vaan johan tuon jo eilen osasin kertoa etukäteen, ei ole vellihousuista ja itkupilleistä yhtikäs mihinkään muuhun kun kirjoittelemaan rankkoja viestejä.
ENNEN OLI MIEHET RAUTAA...

Äänestä

No? kuka meni piiloon ketä ja minne?
Johan itkupilli uhosi junaan nousevansa vaan ei täältä lukiessa ainakaan näy että olisivat kohdanneet sopiakseen asiansa. Vai nousiko junaan joka lähti eri suuntaan?
Mysteeri tiivistyy..

Äänestä

Jospa se juna oli Esa Pakarisen Lentävä kalakukko ja se meni jo 50-luvulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keklut viuhumaan kirjoitti:

Pidetään nämä asian päivitykset tällä yhdellä paikalla niin ei tarvitse joka ketjua lukea, ette näköjään osaa pitää asiaa ydessä paikassa vaan joka kommentile aukaistaan uusi.
ELI ,joko mersun keula on suunnattu viholliskotoa kohti , vai tuhritaanko siellä vielä koneen takana ja mietitään että kuinkas tässä vielä itseänsä kehuisi?
Kyllä miehet olisivat jo tässä vaiheessa tekosissa eikä hameittentakana kyykkimässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu