Via Baltica

sss147

Onko Via Balticalla kulkeminen lomakauden ulkopuolella maalis-huhtikuussa "epäterveellistä" ja mitä olisi syytä ottaa huomioon omalla autolla liikkuessa ?

10

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Autolla Zakopaneen

      Jos liikenteen vaaroja ei ota huomioon, niin ei sen epäterveellisempää. Majataloja ehkä hieman vähemmän, mutta toisaalta muitakin "rahastajia" vähemmän. Liukas tie on vaarallinen olkoon se sitten Helsingissä tai Varsovassa. Maltti ja terve järki matkassa.

    • Late34

      Ei mitään draamaa luvassa. Matka on pitkä ja hidas, kuten ennenkin. Olen matkannut tuolla osuudella lähinnä toukokuussa sekä elokuussa. Jollain sairaalla tavalla ihastunut ko. reittiin. Mutta siitä ei pääse mihinkään että matka on uuvuttava, varsinkin jos päivämatkat yli 600 km- .

    • mina3

      puola on rasittava. pitkä't kuormaautojonot ja siihen väliin ei kannata lähteä todellakaan änkeämään. olemme yleensä ajaneet johonkin bensikselle jos edessä iso jono. juoneet kahvit jne, lähdemme taas matkaan, edessä tyhjää. suosittelen.

    • Ervo A

      Mistähän nämä muutamat ihmiset täällä oikein puhuvat, kun siinä ei ole mitään järkeä. Siis Via Baltica pitkä, hidas ja rasittava? Suurin osahan meistä matkailijoista tulee sinne juuri siksi, ajamaan pitkiäkin matkoja, ilman kiirettä ja jos matkanteko on rasittavaa niin miksi sinne pitää ollenkaan lähteä, parempi silloin pysyä kotonaan. Suomalaiset ovat jo ihan oikeasti löytäneet Puolan, enää ei matkusteta pelkästään Gdanskiin, Varsovaan ja Krakovaan enkä ihmettele, mekin olemme siellä jo toistakymmentä vuotta liikkuneet ja koko ajan löytää uutta. Asiasta viidenteen, aloittaja sss147, jos haluat välttää epäterveellisiä kokemuksia, suosittelen ettet liiku ilta-aikaan Helsingin rautatieaseman ympäristössä, Puolassa saat olla rauhassa.

      • Wilkki w

        Totta joka sana. Me ollaan liikuttu Puolassa omalla kulkuneuvolla vuodesta -87 emmekä ymmärrä mikä siinä Puolan liikenteessä niin monen mielestä on vaarallista tai vastenmielistä.
        Jos maassa on 40miljoonaa asukasta sekä paljon raskasta läpikulkuliikennettä niin onhan siellä paljon autoja mutta niin on monessa muussakin maassa. Kyllä minusta esim. ajaminen Italiassa on paljon stressaavampaa. Tai kokeilkaa ajaa Hollannissa muuten kuin motarilla, se se vasta hidasta on. Puolassa niinkuin muuallakin keskieuroopassa kannattaa vähän suunniotella milloinka maan läpi ajetaan. Kokeilkaapa joskus lähteä tien päälle aikaisin lauantai tai sunnuntaiaamuna, voipi olla ajokokemus aika paljon rauhaisampi.
        Via Balticaa olemme käyttäneet pian kymmenen vuotta ja tietyöpätkiä lukuunottamatta se on rauhallinen ja nopea ajaa.

      • malik1
        Wilkki w kirjoitti:

        No jos olet jo vuodesta -87 kulkenut niitä puolan kapeita ja huonokuntoisia teitä niin mikset niitä mainitse? Vuonna 87 ne olivat vieläkin kapeempia mitä nykyjään ja liikenne kuritonta.
        Ei niitä teitä voi verrata mitenkään meidän tieverkostoon.
        Joitain uusia tieosuuksia sinne on rakennettu EU varoin ja nekin tyssäsi nyt korruptioon ja välistävetoihin ja nyt EU on jäädyttänyt nekin rahat.
        Tosiasia on se että puolan liikennekulttuuri on suomalaisille täysin vieras ja kun sinne ekaa kertaa menee omalla autolla niin saa olla varuillaan. itse olen ajanut siellä vuodesta 2000 ja kun meikäläisten liikenne kulkee yleensä itä länsi akselilla niin sinne ei ole tullut samanlaisia tieparannuksia kuin esin Varsovan ja Gdanskin välille ja yleensäkin pohjois-etelä on parempi. kyllä Suwalkin jälkeen saat varautua siihen että vastaan tulee pari rekkaa rinnatusten(aina on tullut) ennenkuin 100km tulee täyteen puolan puolella. ja tiet kulkevat aina kaikkien kylien ja kaupunkien läpi, ei ohi niinkuin meillä.
        muuten upea maa.

      • Wilkki W
        malik1 kirjoitti:

        Ehkäpä se johtuukin juuri siitä että kun olen hyväksynyt tämän suomalaisille hieman erilaisen liikenne kulttuurin niin johan homma pelittää. Suomalaisella asenteella ja liikennekulttuurilla liiken Puolan teillä johtaisi välittömästi kaaokseen.

        Se on kumma juttu tämä puolalaisen liikenteen pelkääminen ja mollaaminen. Kun taas toisaalta ihmiset puhuvan silmät innosta kiiluen niin ihanasta italialaisesta tai ranskalaisesta temperamentikkaasta liikennekaaoksesta.

        Vuodet 87-90 liikuimme Puolassa moottoripyörällä joten teidwen kapeus ei meitä haitannut. Muutenkin noina aikoina ymmärtääkseni noilla sosialistisilla mailla oli suurempiakin ongelmia kuin miten luoda suomalainen liikennekultuuri keskieurooppaan.

        Se on kyllä totta että nykyään liikennettä on pääteillä ja isommissa kaupungeissa paljon enemmän mihin me olemme Suomessa pääkaupunkiseuden ulkopuolella tottuneet.
        Siksi me edelleenkin valitsemme ne kapeat ja kurittomat tiet, omaksumme tuon meille vieraan liikennekulttuurin jota ehkä joustavuudeksikin voisi kutsua ja nautimme matkanteosta jokaisen keskinopeutta hidastavan pikkukylän läpi.

    • Bon viaggio

      Eipä ole omallekaan kohdalle sattunut mitään epäterveellistä. Sakot on tullut kerättyä kaikista maista pois lukien Viro. Kannattaa siis ajella rajoitusten mukaan.
      Finnlinesin käytännössä lopetettua matkustajaliikenteen Puolaan on Via Baltica ok vaihtoehto.

    • TBB

      Warszawa-Krakow tie E67/E75 tai E77 kumpi on parempi?

    • r4v4v4v4

      Ei näkynyt Puolassa mainostettuja kaahailijoita, Liettuassa jonkin verran, mutta enemmän älyttömiä ohituksia näkee Suomessa. Tiet on ihan ok, mut hidasta välillä matkanteko, kun ei ole juuri kaupunkien ohitusteitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      74
      10839
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      135
      10232
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      25
      7981
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6424
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      42
      5330
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      71
      4951
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      136
      4253
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      18
      4163
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      26
      3877
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      131
      3534
    Aihe