KÄYN LUKIOTA NYT KOLMATTA VUOTTA JA KOULU EI KIINNOSTA YHTÄÄN, VIIKONLOPPUISIN VAIN JAHTAAN PILLUA JA TÄRKEINTÄ ELÄMÄSSÄNI ON SALI, VAATTEET JA HIUKSET. MIELIPITEITÄ?
ONKO KOULULLA VÄLIÄ?
Lassi Baarihirmu
4254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa hyvältä. Sinuna harkitsisin blogin perustamista, sillä sinulla tuntuu olevan paljon sanottavaa. Sitten voisit hakea vaikka salkkareihin näyttelemään kun niillä on pula näyttelijöistä. Sinun kaltainen mahtisonni saa roolin aivan varmasti.
Koululla ei ole väliä ennen kuin tarvitset koulutusta. Silloin sen hankkiminen onkin jo vaikeampaa.
Yritä jahdata itsellesi joku fiksu ja koulutettu nainen puolisoksi ja elättäjäksi, niin sitten ei ehkä niin haittaa, jos itse et ole opiskellut. Onnea valitsemallesi tielle :-)
Käy lukio ensin loppuun ja tee sitten mitä haluat. Jossain vaiheessa varmaan sullakin tulee seinä vastaan kun tajuat, ettei raha kasva puussa.