Kerrankin saa dogin omistajakin ansiosta

10172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Taas syytetän tietysti lasta, vaikka ikää oli 1 V. Koiran on oltava typerä, jos tuollaista vauvaa luulee vaaralliseksi, eli ei tajua sen olevan vasta pentu, joka osaa tuskin ryömiä. Piikille tuollaiset arvaamattomat koirat saman tien, mitään syytä koiralla ei ole purra tuskin liikkumaan oppinutta pentua/vauvaa.

Äänestä
  • Tai sitten yksinkertaisesti syytä omistajaa joka tuskin typeryydessä on jättänyt sosialistamisen vähälle koiran ollessa pentu/nuori, ja jonka tarpeellinen koulutus on jäänyt vähälle.
    Ei minunkaan koira tykkää lapsista, mutta se johtuu ihan siitä, että se sai ainoastaan huonoja kokemuksia niistä ollessaan pentu. Mutta minä tiedostan asian enkä päästä lapsia koirani lähelle

    Äänestä

  • syytä omistajaa kirjoitti:

    Tai sitten yksinkertaisesti syytä omistajaa joka tuskin typeryydessä on jättänyt sosialistamisen vähälle koiran ollessa pentu/nuori, ja jonka tarpeellinen koulutus on jäänyt vähälle.
    Ei minunkaan koira tykkää lapsista, mutta se johtuu ihan siitä, että se sai ainoastaan huonoja kokemuksia niistä ollessaan pentu. Mutta minä tiedostan asian enkä päästä lapsia koirani lähelle

    Kuinka koira voi päätellä, että 1-vuotias vauva tekisi sille jotain? Jos lapset ovat kiusailleet koiraa, niin ne ovat olleet jo paljon tuota vanhempia. Koira on tyhmä, jos ei tajua millainen puolustuskyvytön pentu 1-vuotias pikkulapsi vasta on. Koiran pitäisi tajuta vauvojen heikkoudet ilman kouluttamistakin. Älyllinen olio koira kumminkin. Millä asian tiedostat 1-vuotiaalle?

    Äänestä

iltalehtiä tänne kopsaavat malttaisi joskus lukea muutamaa viestiä jotta näkisivät onko aiheesta jo tehty aloitus? Rasittavaa kuinka yhdestä lööpistä saadaan aina sen kymmenenkin aloitusta...

Äänestä

Kyllä on lapsen vanhemmissakin vikaa. miksi ovat antaneet vauvansa koiraharrastajalle hoitoon???!!

Äänestä
  • Kai koirassakin on vikaa? Sehän lasta puri. Minun koirani siirtyy toiseen nurkkaan, jos häiriintyy pikkulapsista. Miksi puolustelet noin käyttäytynyttä koiraa?

    Äänestä

Meitä on moneen junaan...
Itse en ikinä antaisi lastani hoitoon paikkaan jossa koirat ovat samassa tilassa lasten kanssa.
Omistajaa tuosta saa syyttää pelkästään, ei koiraa.
Omistaja on aina vastuussa koiransa teoista ja omistajan tulisi pystyä välttämään tuollaisia vahinkoja.

Lapsia ja lemmikkejä ei ikinä tulisi jättää keskenään. Eläimet osaavat puolustautua ja nurkkaan ajettuina varmasti niin tekevät.

Tässä tapauksessa kyseessä ollut vuoden/allevuodenikäinen taapero, joka ei tee muuta kuin syö, nuku ja *****.. mitä nyt terävillä kynsillä raapii ja repii hiuksista, eläinten karvoista, korvista, tökkii silmiin yms. kyllä noinkin pieni saa kipua aikaiseksi aivan varmasti.

MUTTA oli puremisen syy mikä tahansa, mikään ei poista sitä faktaa että omistajan syytä koko tapahtuma, kun on antanut koiran olla samassa tilassa lasten kanssa.

Äänestä
  • "Omistajaa tuosta saa syyttää pelkästään, ei koiraa.
    Omistaja on aina vastuussa koiransa teoista ja omistajan tulisi pystyä välttämään tuollaisia vahinkoja."

    -Jaa koiraa ei saa syyttää, vaikka se tuon teki? En väitä omistajaa syyttömäksi, mutta yhtä lailla koira on syyllinen. Omistaja päästi tämän tapahtumaan ja koira itse päätti purra. Molempien vika, sekä koiran että omistajan.

    Koira voi siirtyä muualle, jos vieressä konttaava pikkukakara häiritsee sen mieltä. Minun koirani ainakin toimii sillain. Suuri rottweilerko hätkähtää pikkulapsen kosketuksesta, eikä osaa muuta kuin purra? ,,, ei edes siirtyä toiseen nurkkaan?

    Äänestä

Harvinaisen vähä-älyinen hoitsu. Rotikat tappaneet Pittpullin jälkeen toiseksi entinen ihmisiä maailmassa, erityisesti lapsia. Mikään koira ei sovi vieraiden lasten leikkikaveriksi. Riski on liian suuri. Viisas tajuaa asian, tyhmä ei koskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Spööööögi kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012216586812_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu