Pyykinpesu hiljaisuuden aikaan

Uusi asukas

Osaisiko joku auttaa minua tässä asiassa. Saako pyykkiä pestä omassa pesukoneessa hiljaisuuden aikaan, joka on meidän taloyhtiössä klo 22-08?

Pyykkitupaa, joka on kerrostalon kellarissa, ei saa käyttää kuin 08-21, minkä takia mielestäni omien koneiden käyttä hiljaisuuden aikaan pitäisi myös olla kiellettyä. Pyykkituvassa ei myöskään saa pestä sunnuntaisin pyykkiä, mikä mielestäni on jo aika vanhan aikaista. Suurin ongelma minulla on tällä hetkellä se, että jonkun yläpuolella asuvan naapurini kone pitää kauheata meteliä kun linkoaa, eikä unesta tule mitään. Viime itsenäisyyspäivää edeltävänä yönä kone kävi vielä 00 aikaan ja heräsin kuuden jälkeen uudestaan siihen kun joku pesi PYHÄpäivänä pyykkiä. Alkaa hermot jo kiristyä.

104

15860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uusi asukas

      Niin ja joku varmaan sanoo, että hanki korvatulpat, kyllä, minulla on jo! Mutta ei auta linkouksen ääniin.

    • ei voi juuri mitään.

      Jos mielestäsi sunnuntaisin pyykinpesun kieltäminen on vanhanaikaista, mutta silti korostat närkästystäsi kun joku on pessyt pyykkiä PYHÄpäivänä? Eli onko se vanhanaikaista vai ei? Sunnuntaithan ovat pyhäpäiviä, joten miksi joidenkin muiden pyhäpäivien pitäisi erota normisunnuntaista pyykinpesun suhteen?

      Mutta aiheeseen, onhan se hieman moitittavaa jos pesee pyykkiä äänekkäällä koneella tai tekee mitä tahansa muutakin äänekästä yöaikaan. Mutta mikäli siitä aiheutuva haitta ei ole vähäistä suurempaa, eipä asialle oikein mitään mahda kuin huomauttaa kohteliaasti, ja jos homma jatkuu niin keinot loppuvat siihen. Muita rankaisukeinoja ei ASOY-laki tunne kuin huoneiston haltuunottamisen määräajaksi, ja siihen tarvitaan jo aika paljon rankemmat perusteet kuin pyykinpeseminen yöllä.

      • Uusi asukas

        Lähinnä siinä pyhäpäivässä korostin sitä, että pyykin linkoaminen (pesuohjelma alkanut jo varmaan aikaisemmin) alkoi klo 06.00 jälkeen aamulle. Kukaan ei varmaan haluaisi herätä tuohon aikaan vapaapäivänään varsinkaan tuollaisen asian takia.


    • Äänekäs pesu

      Kyllä se on kiellettyä yöaikaan. Teet ilmoituksen isännöitsijälle tai huoltofirmaan.

      • Sallittua.

        Ei ole kiellettyä, ei ole ollutkaan. Normaali elämän ääni, vessan vetäminen, suikussa käyminen, pyykin pesu tiskikoneen käyttäminen, sallittua. Häiritsevä metelöinti kiellettyä.

        Isännöintiliitto muuten joskus tässä muistutti asiasta.


      • Näin se vain on
        Sallittua. kirjoitti:

        Ei ole kiellettyä, ei ole ollutkaan. Normaali elämän ääni, vessan vetäminen, suikussa käyminen, pyykin pesu tiskikoneen käyttäminen, sallittua. Häiritsevä metelöinti kiellettyä.

        Isännöintiliitto muuten joskus tässä muistutti asiasta.

        Jos pesukone lingotessaan pitää helvetinmoista ääntä ei sitä saa käyttää hiljaisuuden aikaan, se on aivan selvää. Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Suihkussa käynti ja vessan vetäminen on aivan erijuttu, normaaleja asumisen ääniä yölläkin. Pyykinpesu kovaäänisellä koneella hiljaisuuden aikaan ei ole normaalia!


      • friikkikö olet!
        Näin se vain on kirjoitti:

        Jos pesukone lingotessaan pitää helvetinmoista ääntä ei sitä saa käyttää hiljaisuuden aikaan, se on aivan selvää. Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Suihkussa käynti ja vessan vetäminen on aivan erijuttu, normaaleja asumisen ääniä yölläkin. Pyykinpesu kovaäänisellä koneella hiljaisuuden aikaan ei ole normaalia!

        No, onpa iso haitta! Linkousohjelma koneessa ei takuulla kestä paria minuuttia kauempaa!

        Jotain suhteellisuudentajua sentään pitäisi osoittaa!

        Mitähän sinä itse teet yöaikaan sen hiljaisuuden aikana. Teidän talossa ei sitten vissiin uskalla edes ripulitautisena vessassa käydä yöllä tai oksentamassa tai pieraista hiukka voimakkaammin!

        Olenpa minä epäasiallnen!


      • Kotirauha kunniaan
        friikkikö olet! kirjoitti:

        No, onpa iso haitta! Linkousohjelma koneessa ei takuulla kestä paria minuuttia kauempaa!

        Jotain suhteellisuudentajua sentään pitäisi osoittaa!

        Mitähän sinä itse teet yöaikaan sen hiljaisuuden aikana. Teidän talossa ei sitten vissiin uskalla edes ripulitautisena vessassa käydä yöllä tai oksentamassa tai pieraista hiukka voimakkaammin!

        Olenpa minä epäasiallnen!

        Kyllä epäasiallinen on naapuri, joka muista välittämättä aiheuttaa turhaa melua. Jos kone on liian äänekäs, niin pyykinpesu voidaan hyvin hoitaa aikaisemmin illalla. Kerrostalossa on hyvä kunnioittaa naapureitaan.
        Kerrostalossa kuuluvat elämisen äänet, mutta tarpeettomasti ei saa aiheutaa häiriötä.
        Esim. imuroiti keskellä yötä/voidaan tehdä normaaliaikaan. Pallon pompottaminen lattiaan keskellä päivää/voi mennä ulos pompottamaan. Valitettavasti "minä" asukkaat eivät ymmärrä tätä vaan ottavat oikeuksia, jotka eivät heille kuulu. Ennen kunnioitettiin paremmin naapureitten kotirauhaa.


      • Anonyymi
        Näin se vain on kirjoitti:

        Jos pesukone lingotessaan pitää helvetinmoista ääntä ei sitä saa käyttää hiljaisuuden aikaan, se on aivan selvää. Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Suihkussa käynti ja vessan vetäminen on aivan erijuttu, normaaleja asumisen ääniä yölläkin. Pyykinpesu kovaäänisellä koneella hiljaisuuden aikaan ei ole normaalia!

        Juuri näin. Olisi tosi hyvä jos nuorempi sukupolvi sisäistäisi nämä järjestyssäännöt jotka kyllä normaalisti jaetaan jokaiselle kun muuttaa taloon.
        Ne kannattaa myös lukea lapsille ja varmistaa että on ymmärretty!
        Esim. Se rappukäytävässä retkeileminen eväiden kera ja niiden roskien sinne jättäminen.. HALOO!! Kai idioottikin ymmärtää mikä on seuraus kun kerta viikkoon siivous muuttuu jokapäiväiseksi??
        Vuokrat nousee!!
        Myös kiljuminen ja muu metelöiminen on kyllä ihan itsestään selvästi kielletty.
        Onhan tämä nykyinen 20 - 40v. Sukupolvi kyllä niin tonttuja että kaikki pitää esittää kirjallisessa muodossa ennenkuin menee
        Kaaliin!


      • Anonyymi
        friikkikö olet! kirjoitti:

        No, onpa iso haitta! Linkousohjelma koneessa ei takuulla kestä paria minuuttia kauempaa!

        Jotain suhteellisuudentajua sentään pitäisi osoittaa!

        Mitähän sinä itse teet yöaikaan sen hiljaisuuden aikana. Teidän talossa ei sitten vissiin uskalla edes ripulitautisena vessassa käydä yöllä tai oksentamassa tai pieraista hiukka voimakkaammin!

        Olenpa minä epäasiallnen!

        Olet vaan epäsosiaalinen kun et kunnioita muiden yörauhaa. Eli siis itsekäs.


      • Anonyymi
        Kotirauha kunniaan kirjoitti:

        Kyllä epäasiallinen on naapuri, joka muista välittämättä aiheuttaa turhaa melua. Jos kone on liian äänekäs, niin pyykinpesu voidaan hyvin hoitaa aikaisemmin illalla. Kerrostalossa on hyvä kunnioittaa naapureitaan.
        Kerrostalossa kuuluvat elämisen äänet, mutta tarpeettomasti ei saa aiheutaa häiriötä.
        Esim. imuroiti keskellä yötä/voidaan tehdä normaaliaikaan. Pallon pompottaminen lattiaan keskellä päivää/voi mennä ulos pompottamaan. Valitettavasti "minä" asukkaat eivät ymmärrä tätä vaan ottavat oikeuksia, jotka eivät heille kuulu. Ennen kunnioitettiin paremmin naapureitten kotirauhaa.

        Ennen oli fiksumpia ihmisiä jotka todella antoivat rauhan muillekin.
        Ei ollut tätä MINÄ MINIÄ MINÄ sukupolvea! Oli se ihanaa aikaa!!!!


    • Pesee ja linkoaa

      Uudenaikaiset pesukoneet ovat kyllä niin hiljaisia, että niden käyttämisestä ei kuulu mitään häiritsevää melua. Meidän kone ainakin linkoaa niinkuin hyrrä. Toki meidän talokin on nykyaikainen ja hyvin äänieristetty.

      Periaatteessa melua ei saisi syntyä, mutta miten vuorotöissä tai matkatöissä käyvä ihminen saa pyykkinsä pestyä?

      • asgahh

        Heilläkin on käytettävissään muuta aikaa kuin yön tunnit.


      • Järjestelykysymys

        Vuorotöissä olevalla on kyllä aamulla aikaa laittaa kone päälle 15 min aikaisemmin herää. Samoin iltavuoroon mentäessä koneen voi käyntiin laittaa. Löytyy pesukoneaikaa muulloin kuin yöllä pesukielto pyhän on jo vanhanaikaista. Etenkin linkousääni kuuluu voimakkaimmin järki käteen.


      • pomppu2

        Niinhän ne uudenaikaiset pesukoneet ovat todella hiljaisia, mutta kun kaikki eivät käytä uusia koneita vaan linkoavat niillä vanhoilla, jotka tuntuvat hyppivän ja pomppivan paikoillaan.


      • Haluan nukkua
        pomppu2 kirjoitti:

        Niinhän ne uudenaikaiset pesukoneet ovat todella hiljaisia, mutta kun kaikki eivät käytä uusia koneita vaan linkoavat niillä vanhoilla, jotka tuntuvat hyppivän ja pomppivan paikoillaan.

        Mitä mielestänne tässä pitäisi tehdä:
        1. tyytyä siihen että toinen naapuri pesee pyykit klo 23 illalla ja toinen puolestaan klo 6 aamulla,
        2. kysyä isännöitsijältä hänen kantaansa,
        3. viedä hienovarainen lappu käytävään, jossa muistuttaisin että pyykinpesukone häiritsee naapureita, varsinkin yöaikaan linkouksella?


      • ....................
        Järjestelykysymys kirjoitti:

        Vuorotöissä olevalla on kyllä aamulla aikaa laittaa kone päälle 15 min aikaisemmin herää. Samoin iltavuoroon mentäessä koneen voi käyntiin laittaa. Löytyy pesukoneaikaa muulloin kuin yöllä pesukielto pyhän on jo vanhanaikaista. Etenkin linkousääni kuuluu voimakkaimmin järki käteen.

        Ja pesukonettahan ei saa jättää käyntiin valvomatta, vai vartissako se pesee?


      • .3.
        .................... kirjoitti:

        Ja pesukonettahan ei saa jättää käyntiin valvomatta, vai vartissako se pesee?

        Edellinen tarkoitti varmaan sitä, että jos illalla pääsee töistä myöhään, voi ne pyykit pestä aamulla heräämällä vähän aikaisemmin, jotta ehtii pestä pyykit ennen kuin lähtee takaisin töihin.

        Itse olen ollut vuorotöissä, ja kyllä pyykit on tullut pestyä ihan pyykkituvan aukioloaikoina, sillä silloin en omistanut omaa konetta.


      • Järjestelykysymys
        .................... kirjoitti:

        Ja pesukonettahan ei saa jättää käyntiin valvomatta, vai vartissako se pesee?

        Missä se on kielletty mitä asialla tarkoitat ? Itse käytän taloyhtiön pesukonetta ei siellä ainakaan ole mitään mainintaa sen käyntiä pitäisi valvoa. Taisi mennä sinulta turhan jassutukseksi. No ei mitään uutta Suomi 24 .


      • Järjestelykysymys
        Haluan nukkua kirjoitti:

        Mitä mielestänne tässä pitäisi tehdä:
        1. tyytyä siihen että toinen naapuri pesee pyykit klo 23 illalla ja toinen puolestaan klo 6 aamulla,
        2. kysyä isännöitsijältä hänen kantaansa,
        3. viedä hienovarainen lappu käytävään, jossa muistuttaisin että pyykinpesukone häiritsee naapureita, varsinkin yöaikaan linkouksella?

        Lähtökohta on päiväaikaan klo klo 6-22 pestään pyykit. Hiippaillaan muutenkin se mitä tarpeen on. Eikä asia tarvitse sen kummepaa kyselyä.


      • 8v vanha ja hiljainen
        Haluan nukkua kirjoitti:

        Mitä mielestänne tässä pitäisi tehdä:
        1. tyytyä siihen että toinen naapuri pesee pyykit klo 23 illalla ja toinen puolestaan klo 6 aamulla,
        2. kysyä isännöitsijältä hänen kantaansa,
        3. viedä hienovarainen lappu käytävään, jossa muistuttaisin että pyykinpesukone häiritsee naapureita, varsinkin yöaikaan linkouksella?

        10v vanhoissa ja jopa vanhemmissakin koneissa on yölinkous 300rpm eikä niistä ääntä lähde. Ei ole pakko lingota 1000 rpm yöaikaan vanhoillakaan koneilla.


      • käyttöohjeet
        pomppu2 kirjoitti:

        Niinhän ne uudenaikaiset pesukoneet ovat todella hiljaisia, mutta kun kaikki eivät käytä uusia koneita vaan linkoavat niillä vanhoilla, jotka tuntuvat hyppivän ja pomppivan paikoillaan.

        Ehkä jotkut asukkaat vain ovat uusavuttomia eivätkä osaa käyttää pesukoneen ohjauspaneelia. Eli eivät osaa säätää yölinkousta yöaikaan ja pesevät päivälinkouksella. Rappukäytävän ilmoitustaululle voisi ehkä printata lyhyen käyttöohjeen, miten yölinkous otetaan käyttöön esim. electroluxin hyvin vanhoissakin pesukoneissa, jolloin niistä ei lähde mitään ääntä.


      • Ei-järjestely-vastau
        Järjestelykysymys kirjoitti:

        Missä se on kielletty mitä asialla tarkoitat ? Itse käytän taloyhtiön pesukonetta ei siellä ainakaan ole mitään mainintaa sen käyntiä pitäisi valvoa. Taisi mennä sinulta turhan jassutukseksi. No ei mitään uutta Suomi 24 .

        Kuinkas paljon palokuormaa, palavaa materiaalia on taloyhtiön pesutuvassa? Entä omassa asunnossasi? Vai menikö sinulta turhan "jassutukseksi"? (Mitä se ikinä tarkoittaakaan.)


      • jassun jassun...
        Järjestelykysymys kirjoitti:

        Missä se on kielletty mitä asialla tarkoitat ? Itse käytän taloyhtiön pesukonetta ei siellä ainakaan ole mitään mainintaa sen käyntiä pitäisi valvoa. Taisi mennä sinulta turhan jassutukseksi. No ei mitään uutta Suomi 24 .

        Vakuutusyhtiö rokottaa huolimatonta

        Moni jättää kodinkoneen päälle ilman valvontaa, ajattelematta riskejä. Huoltamaton kodinkone ilman valvontaa saattaa olla yhtä kuin tulipalo. If Vahinkovakuutusyhtiö on käsitellyt monia valvomatta jätetyistä pesukoneista lähteneitä tulipaloja.

        Jos valvomatta jätetty kodinkone sytyttää tulipalon tai aiheuttaa vesivahingon, vakuutusyhtiö saattaa vähentää ison osan korvaussummasta.
        - Jos on selkeästi tuottamusta, silloin voidaan puhua 20-25 % vähennyksestä, Kuparinen kertoo.


        "Jassuttele" sinä sitten ihan keskenäsi kun valvomatta jättämäsi pesukone aiheuttaa vahingon.


      • vahinkovesi
        Järjestelykysymys kirjoitti:

        Missä se on kielletty mitä asialla tarkoitat ? Itse käytän taloyhtiön pesukonetta ei siellä ainakaan ole mitään mainintaa sen käyntiä pitäisi valvoa. Taisi mennä sinulta turhan jassutukseksi. No ei mitään uutta Suomi 24 .

        Ja mitä vesivahinkoon tulee, niin eiköhän taloyhtiön pesutupa ole järjestetty ja varustettu siten, ettei siellä vesivahinkoa pääse sattumaan (putket ja letkut oikein asennettu, vedeneristykset kunnossa, lattiakaivot puhtaana jne.), toisin kuin sinunlaistesi kotona, missä kone saattaa sijaita missä tahansa aina eteisen nurkasta keittiöön sijoittuvalla alueella lattiakaivottomassakin tilassa (ja vaikka kaivo olisikin niin sitä ei ole putsattu vuosiin ja kunnon vesiryöpyn sattuessa ei se mitään vedä) ja letkuliitoksetkin tehty ilmastointiteipillä.


      • höpö höpö
        käyttöohjeet kirjoitti:

        Ehkä jotkut asukkaat vain ovat uusavuttomia eivätkä osaa käyttää pesukoneen ohjauspaneelia. Eli eivät osaa säätää yölinkousta yöaikaan ja pesevät päivälinkouksella. Rappukäytävän ilmoitustaululle voisi ehkä printata lyhyen käyttöohjeen, miten yölinkous otetaan käyttöön esim. electroluxin hyvin vanhoissakin pesukoneissa, jolloin niistä ei lähde mitään ääntä.

        yölinkous...MIKÄ SE ON? Ja ei se linkous häiritse vaan se kun kone ottaa vettä...sen ääni kuuluu koko taloon...ja tuo öylinkous...jos nyt edes on olemassa tarkoittaa että pyykki jää märäksi...eikö semmoista edes ole koneessa väitä mitä väität...


      • ja mitähän?
        8v vanha ja hiljainen kirjoitti:

        10v vanhoissa ja jopa vanhemmissakin koneissa on yölinkous 300rpm eikä niistä ääntä lähde. Ei ole pakko lingota 1000 rpm yöaikaan vanhoillakaan koneilla.

        Ja mitähän siitä sellaisesta 300 rpm "linkouksesta" on hyötyä? Sama pestä ilman linkousta kun pyöritellä märkää pyykkiä 300 kierrosta minuutissa. Ei auta mitään.


      • Näin käy.
        Järjestelykysymys kirjoitti:

        Missä se on kielletty mitä asialla tarkoitat ? Itse käytän taloyhtiön pesukonetta ei siellä ainakaan ole mitään mainintaa sen käyntiä pitäisi valvoa. Taisi mennä sinulta turhan jassutukseksi. No ei mitään uutta Suomi 24 .

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288604476790.html
        Oletko jassutellut viime aikoina?


      • safasef
        asgahh kirjoitti:

        Heilläkin on käytettävissään muuta aikaa kuin yön tunnit.

        Paitsi jos on useamman päivän putkeen koulussa 8-15 ja töissä 15.15-22. Pakko pestä hiljaisuuden aikaan. Usein myös pääsen iltavuorosta 00, ja menen aamuun, ja mulla on vain yhdet työvaatteet, jotka haluan pestä aamuksi. Sillon saattaa kone lopettaa vasta 01 aikoihin. Ei mahda mitään... Toki pyrin pesemään pyykkini päivällä aina kun voin, ja esim. lakanoilla ei ole koskaan liian kiire, mutta työ- ja arkivaatteet pitää joskus saada puhtaaksi ja pakko pestä yöaikaan. Naurettavaa yleistystä, että kaikilla olisi aikaa peseskellä pyykkejä siihen vuorokaudenaikaan, kun tekee mieli.


      • safasef
        safasef kirjoitti:

        Paitsi jos on useamman päivän putkeen koulussa 8-15 ja töissä 15.15-22. Pakko pestä hiljaisuuden aikaan. Usein myös pääsen iltavuorosta 00, ja menen aamuun, ja mulla on vain yhdet työvaatteet, jotka haluan pestä aamuksi. Sillon saattaa kone lopettaa vasta 01 aikoihin. Ei mahda mitään... Toki pyrin pesemään pyykkini päivällä aina kun voin, ja esim. lakanoilla ei ole koskaan liian kiire, mutta työ- ja arkivaatteet pitää joskus saada puhtaaksi ja pakko pestä yöaikaan. Naurettavaa yleistystä, että kaikilla olisi aikaa peseskellä pyykkejä siihen vuorokaudenaikaan, kun tekee mieli.

        Ja meillä hiljaisuus on 22-07. Eli vaikka heräisin seitsemältä pistämään pyykkikoneen päälle, en kahdeksaan kouluun mennessä ehtisi pesemään. Saati, että ne työvaatteet ehtisi kuivua.

        Enkä muutenkaan alkaisi itse omia uniani pilaamaan, kun ei mullakaan tähän asuntoon naapureiden pyykkikoneen äänet kuulu pienen pientä ryminää lukuunottamatta.

        Valvomatta en pyykkikonetta halua jättää, varsinkin, kun on vuokra-asunto niin en halua toisen kämppää pilata, vaikka kotivakuutus oiskin.


      • Ei ole vaikeaa

        Minulla on kaksi vuotta vanha pesukone, jonka linkousääni muistuttaa erehdyttävsti ilmaan nousevaa DC-10:ä. Ei pysty edes olemaan kylppärissä jos kone linkoaa. Jos pesisin yöllä sillä, niin kuolleet nousisi haudoistaan ja naapurit hytkyisivät vasten sängynlaitoja.

        Vuorotyöläinen pesee tietysti aamupäivällä tai alkuillasta vuorosta riippuen sekä vapaapäivinä. Useimmissa töissä on vapaapäiviä joskus, ja useimmilla ihmisillä on vaatteita ainakin viikoksi, että ei tarvitse joka päivä pestä sen päivän vaatteita. Taas jos ei ole koskaan kotona, niin voi valita, rikkooko hiljaisuutta vai sitä sääntöä, ettei konetta saa jättää yksin päälle. Minulle valinta on helppo. Toki ikävää, jos tulee tulipalo, tulva tai kone hyppelee seinille.


      • Anonyymi
        Järjestelykysymys kirjoitti:

        Missä se on kielletty mitä asialla tarkoitat ? Itse käytän taloyhtiön pesukonetta ei siellä ainakaan ole mitään mainintaa sen käyntiä pitäisi valvoa. Taisi mennä sinulta turhan jassutukseksi. No ei mitään uutta Suomi 24 .

        Kokemuksesta.
        Mennä vuosituhannella käväisin ruåtsinmaalla tekaisemassa 17 tuhatta Volvoa. Asuin parakissa. Siellä oli pesutupa, jossa pyykkikone.
        Panin pyykit koneeseen ja koneen käyntiin. Poistuin muualle ja tulin takaisin parin tunnin päästä. Pesukone linkosi, vesi kiehui koneessa ja huone oli täynnä höyryä.
        Epäilemättä pyykit olivat puhtaita, mutta olivat ne hauraitakin. Uusien hankintahan siitä tuli. Ja sen jälkeen en ole jättänyt mitään sähkölaitetta valvomatta.


      • Anonyymi

        Vapaapäiviä kai on heilläkin????


    • jediviisas

      Idiootti on se ,joka yöllä antaa pesukoneen linkoa kerrostalossa ja rivarissa! Kyl se kuuluu joka tapauksessa olkoon pienellä tai isolla linkouksella...

    • outoa on

      Miksi pitäisi pestä pyykkiä klo 22.00 jälkeen...MIKSI...eikö se ole vain tahallista häirintää?

      • Älyhoihei

        Koska mä oon vuorotyöläinen. Mä tuun klo 22 kotiin, ja samantien klo 5 aamulla herätys ja töihin. Joo, voisinhan mä aamulla laittaa sen pyörimään, mutta valvomatta ei saa laittaa. Juuri siksi että jos jotain käy vakuutus ei korvaa. Mä oon käytännössä naimisissa työni kanssa, kotona ehdin vain nukkua. Pesen siis vaatteet kun pesen


    • janks

      Minä ainakin koitan pyykkini pestä 7-20 välillä ettei koneeni häiritse naapureita koska muistakaan asunnoista en ääniä kuule ottakaa toiset huomioon mielestäni ei yöllä nyt sentään pyykkiä tarvi ruveta pesemään vaikka reissu/vuorotöissä olisikin tai muuten kulkee erilaisiin aikoihin wc-n vetämisen ymmärrän ja jos janottaa otan siihenkin yöksi kanuun jääkaappiini valmiiksi vettä.

      • Minä

        Meillä kans hiljaisuus klo 22-8, ja ite yritän pestä pyykit nimenomaan niin ettei mene hiljaisuuden puolelle, sama pätee esim imuroiniseen tms. Viikonloppuisinkin herään välillä jo kuudelta, mut yritän aina odottaa sinne kasiin asti. :)


    • wuaarrdi

      Eiköhän se ole sallittua, jos nyt ei joka yö pese pyykkiä, ja pesukone ei ole mikään maanjäristin. Mielestäni se on ihan rauhoittava ääni, jos pesukone linkoaa ilman pomppimista yläkerrassa.

    • likavaatteet

      kertokaa koska voin pestä pyykkini, kun työaikani on 7:30-21:30. lähden töihin kello 06:50 ja olen kotona 22:10 ja näitä vuoroja sattuu joskus viisikin peräjälkeen ja varmast pesen työvuorojen välissä jatkossakin pyykkini....ei kaikki tee kahdeksan tunnin päiviä...

      • Ei ole vaikeaa

        No jos se kone on vedenkeställä alustalla kylpärissä ja kallistukset ok, niin senkus jätät sen päälle töihin lähtiessä. Mutta jos kone on vaikka keittiössä, josta vedet valuu olkkariin, niin sitten en jättäisi.


      • eipä jätetä...
        Ei ole vaikeaa kirjoitti:

        No jos se kone on vedenkeställä alustalla kylpärissä ja kallistukset ok, niin senkus jätät sen päälle töihin lähtiessä. Mutta jos kone on vaikka keittiössä, josta vedet valuu olkkariin, niin sitten en jättäisi.

        Onko kylpyhuone myös palokestävä ja erillinen palo-osastonsa?

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288604476790.html


    • Pesuvammainen

      Mites nyt kun harvemmin olen vapaapäivänä kotona. Jos näin sattuisikin käymään niin se on kyllä satavarmasti yöaikaan. En edes muista milloin viimeeksi olisin ollut arkena hiljaisuuden puitteessa kotona. Pitääkö alkaa vaatia työnantajalta siivous/pyykkäys vapaita jos järjestyssäännöt näin vaatii.

      • Et sillein

        Pitää vaihtaa työpaikkaa tai siirtyä työttömäksi et saa pyykit pestyä keskustelu on taas aivan turhanpäiväinen.


    • Ykklkkh

      Mitään juridisesti pätevää "hiljaisuus"aikaa ole edes olemassa. On olemassa vain järjestyslaki ja olen ihan varma että pyykinpesu myöhään/aikaisin satunnaisesti ei taatusti riko järjestyslakia.

    • dghfghgh

      Luulisi että taloyhtiön järjestyssäännöissä lukee tuosta oman pesukoneen käyttöajasta. Tietääkseni se on useimmissa paikoissa kielletty hiljaisuuden aikana. Kannattaisko kysyä isännöitsijältä asiasta?

      • yxpossu

        Tietääkseni taloyhtiön jsääntöjä ei ole pakko seurata, jos ei halua, se ei ole laki, vaan järjestyslaki on se mitä pitää seurata. Tokihan se on taloyhtiön sisäistä rauhaa edistävää, että seurataan yhteisiä sovittuja ohjeistuksia.


    • Näitä on nähty

      Taloyhtiö tekee itse järjestyssääntönsä, jotka voivat olla joskus hyvinkin "normaalin" ihmisen järjen vastaisia. Tämä on yleistä vanhemmissa taloissa, joissa asuu paljon vanhuksia tai alkuperäisiä asukkaita (jotka usein ovat myös vanhuksia). Juuri näissä taloissa ollaan erityisen närkkejä naapureiden musiikinkuuntelusta, tupakoinnista, vieraiden käynneistä, oven äänistä (kyllä, naapurin mielestä kotoa voi poistua liian usein - ei tarvitse kuin lähteä töihin ja tulla kotiin ja samalla matkalla voi käydä kaupassakin niin ei häiritse naapureita "jatkuvalla ovenkolinalla"), lasten pihallaolosta (siis onhan se nyt kerrassaan kauheaa että juoksemisesta ja pyörälläajosta tulee pihan hiekkaan jälkiä- niin ja korkokengistäkin on aihetta huomauttaa kun niistä jää hiekkaan kolo), pysäköinnistä (loistavimmat yksilöt vetoavat järjestyssäännön pihapysäköinnin kieltoon muuttoautonkin kohdalla) ja jotkut pohtivat jopa siitä, miksi naapurin asunnossa palaa myöhään valo ja voisikohan tätä jotenkin pitää häiritsevänä hiljaisuuden aikaan. Ai niin, unohtui kokonaan nämä toisten k-semisten kuuntelijat, ihmiset jotka ilmeisesti eivät muutenkaan nuku yöllä sen enempää kuin päivälläkään, koska heidän mielenkiintonsa kohteena on toisten vessaäänet ja vessanvetojen kuuntelu. Ja siis siivoaminen, rivarissa omasta pihasta huolehtiminen, pyykinpesu ja ripustaminen sunnuntaina on jotakin käsittämättömän hirvittävää.

      Mielenkiintoista näissä järjestyssäännöt taskussa kulkevissa on se, että sitten kun on todellista aihetta ja häiriötä, kuten keskellä yötä kännilauma pitää alaovea auki, kämpässä lappaa väkeä ja ohimennen soitellaan muiden asukkaiden ovikelloja, poppikone pauhaa, alaoven edessä käy ja savuttaa vanha kottero stereot kaakossa, siis todellakin kyseessä on häiriö, ei tavallsille ihmisille normaaleista asumisen äänistä jatkuvasti huomauttelevaa talokyylää näy mailla ei halmeilla kun rohkeus ei riitä aiheesta sanomiseen. Seuraavana päivänä voikin taas märistä opiskelijapojan liiallisesta liikkumisesta kämpästään ja naapurin suihkusta, joka suljettiin vasta minuutin yli hiljaisuuden. Samoin pysäköinninvalvoja-asukkailla unohtuu tyystin muiden kohdalla tarkkaan valvomansa pihapysäköintikielto kun omat vieraansa tulevat - jo saa pysäköidä pelastustielle ja vaikka poikittain. Kannattaisi laittaa yhtiöjärjestykseen pykälä, että asunto myydään vain hallituksen hyväksymälle henkilölle niin saisivat mieleisiään asukkaita.

      Jotenkin tuntuu, että kerrostaloissa asuu yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että kerrostalossa asumisesta tulee ja saakin tulla aina jonkin verran ääniä kun asutaan niinkuin asutaan. Jos on niin vaikeaa asua kerrostalossa, voi vapaasti muuttaa korpeen omakotitaloon - keskeltä ei mitään saa halvankin lähiökerrostalokämpän hinnalla omakotitalon eikä kukaan paisko ovia, pese pyykkiä tai elä muutenkaan väärin = tee jotakin muuta kuin istuu aamusta iltaan pimeässä kämpässä tekemättä mitään.

      Mutta ttosiasiahan on, että eniten muiden elämisestä kerrostaloissa häiriintyy nimenomaan eläkeläiset, joiden päivä kuluu verhon takana kyylätessä ja epäkohtia etsiessä (taas on virtaset vaihtaneet autoa milläköhän rahalla kun rouva vaan kaupassa töissä, on yh-niemiskällä uusi mies mikä lie hampuusi, taitaa mäkisten poika olla työttömänä kun kotona nuori mies luuhaa kaiket päivät jne). Ovat vielä niin höhliä, etteivät ymmärrä että ei verhon vieressä seisominen pimeässä huoneessa estä kyttääjän näkymistä ulos kun takana olevassa käytävässä palaa valo. Kunnon morjestus suoraan ikkunaan saa aikaan hauskan ilmiön - kyttääjä häipyy ja valot sammuu :DDDDDD

      • Anonyymi

        Röökin polttajat ovat sietämättömiä. Helvetinmoinen, myrkynhaju leviää huoneistoon kun naapurin Kale päättää naisensa kanssa poltella muuta,an kessun. Hyi helvetti mikä haju tupakasta lähtee! Tupakoija itse on niin tottunut ja parkkiintunut käryynsä ettei huomaa yhtään mitään. Ja pitää hirveenä asiana kun ”kaikenmaiilman nirppanokat ja kitisijät tulevat valittamaan mun röökinpoltosta”.
        Sitten kaveerataan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa, käydään yhdessä lenkkisaunassa ja kehutaan ja mielistellään kaikikia muitakin taloyhtiön hallituksen jäseniä, ollaan niin hyvää kaveria että. Samassa golkerhossa ja sählypeleissä ja keilaharrastuksessa oikein nuoleskellaan että saataisin jatkaa sitä käryttelyä. Ja tottakai saadaankin
        . Puhenjohtaja on oikein tyytyväinen uusiin käryttelijöihin ja tupakansavusta valittajaa pidetään hönttinä muijana; ei siitä kannata välittää,on vähän yksinkertainen, kai olet huomannu, juu..kyllä silmät vinot ku kiinalaisella ja perse roikkuu, ei ole miestä saanu varmaan ikinä. Umpi impilampi ja puutteen vuoksi valittaa, juu..heh..heh..otetaas taas pojat sille vituralle..heh..heh..vaimo taas on antotuulel tänään ku vähän kehusin kampaust..ja pist rööki palamaan äläkä välitä.siitä naapurin muijast me pidetään huoli kyllä etei se tähän yhtiöön mitään kieltoo pysty saamaan eikä edes hakemaan, se on varmaa. Just juttelin isännöitsijän kans, oli samaa mielt, pidetään me miehet toistemme puolia , liikaa yhteiskunta vaan holhoo ja tupakinpolttokin muka pitäs lopettaa, naisten vitutuksii..ne on..ei anneta naisten määrätä liikaa täällä.


    • Kyllä ne pyykit ja

      astian pesukoneet voi käyttää ihan normaaliin aikaan ,jos haluaa järjestää elämänsä normaaliin aikaan.

    • Mr. Pesijä

      Vai ei konetta saa jättää ilman valvontaa.. Meillä on aina jätetty ja tullaan jättämään, niin apk, kuin pyykkärikin. Edes hanoja ei suljeta kuin lomien ajaksi. Pyykinpesukoneen letku on samaa puristusliittimillä yhdistettyä muoviputkea kuin talon kaikki vesijohdot ja apk;n letkuissa on rikkoontumissuoja. Lisäksi keittiössä on elektroninen vesivahti ja khh:ssa kunnon kaadot sekä lattiakaivo. Näiden täytyy riittää.

      Monesta uudesta koneesta löytyy ajastinohjelma - niin tuosta meidänkin koneesta.
      Jos ja kun konee uusinta on ajankohtainen, niin ajastinkoneella vaikeudet loppuu siihen.

      • Hana kiinni

        älä sitten pillitä kun vakuutus ei korvaa ja lisäksi jatkuva vedenpaine rasittaa konetta, kait sulla on keittiössäkin lattiakaivo neropatti?


      • 9+10
        Hana kiinni kirjoitti:

        älä sitten pillitä kun vakuutus ei korvaa ja lisäksi jatkuva vedenpaine rasittaa konetta, kait sulla on keittiössäkin lattiakaivo neropatti?

        Piti just sanoo samaa.


      • Tylsää_ohjelmaa

        Minä en pyykkituvan koneita istu vahtimassa. Tulen mieluummin aamukahville, kun koneet hoitavat hommansa.


    • ................

      Eihän tuo nyt kaiken järjen mukaan ole sallittua. Meidän talon järjestyssäännöissä on kaikkien kova äänisten laitteiden käyttö kielletty hiljaisuusaikana (22.00-07.00). Tähän voisi ajatella kuuluvan pesukoneet, imurit, porat yms. Itse en ole koskaan pessyt pyykkiä hiljaisuusaikana ja tiedän minkälainen meteli koneen linkouksesta voi naapuriin kuulua. Vanhassa asunnossamme lastenhuoneiden väliseinä suorastaan pomppi paikallaan, kun yläkerrassa pestiin pyykkiä ja sellaisessa metelissä kukaan ei todellakaan saa nukuttua.

    • anna sen soida!

      Minulla on pesukone päällä tällä hetkellä. Pian on LOPPULINKOUS.

      Koko rappu paukutellaan hereille.

      Näin Porissa.

    • järjenkääpä

      Mun tulis mieleenkään jättää vedenpaineita päälle/hanaa auki jos kone ei kerran ole hommissa!!!
      Käännän veden päälle vasta alettuani pyykinpesuun.Ja hana kiinni kun homma on tehty!!

      Kaikki sähkölaitteenikin on kytketty niin,että yhdestä napista saa virrattomiksi kokonaan.
      Ainoastaan mikro ja kahvinkeitin ovat kiinni seinässä ja nekin irroitetaan jos reisuun lähdetään päivää pidemmäksi aikaa.

      En ota sitä riskiä,että vahinkoja pääsee tapahtumaan.
      Köyhällä ei ole varaa typeryyteen.

      Pyykit pestään päiväsaikaan.
      Astianpesukonetta ei ole,eikä tule!
      Omin käsin pestyt astiat pysyvät hyvinä vuosikymmenet,mutta kun töissä pesin
      kotoa sinne viemäni lautasen aina astianpesukoneessa, oli se puolessa vuodessa
      pilalla! Vaikka konepesuun soveltuva olikin!

    • stonel

      Mä en ala ripuli/oksennuspyykkiä säilyttämään ämpärissä aamuun asti. Sitäpaitsi kerrostaloonkin saa otettua yösähkön :)

      • Yörauha

        Miten se yösähkö vaikuttaa koneiden aiheuttamaan ääneen?

        Kerrostalossa joutuu ottamaan naapurit huomioon, halusi tai ei. Järjestyssääntöä on hyvä noudattaa pääsääntöisesti. Tietysti poikkeustilanteessa voi olla pakko yölläkin pestä vaikkapa oksennusten likaamat vuodevaatteet, mutta normaalisti pitäisi noudattaa hiljaisuutta.

        Nimimerkki "likavaatteet" voisi ehkä pestä pyykkinsä vapaapäivinä?

        Mitä tulee koneiden valvontaan, on todella vastuutonta jättää kodinkoneita käymään yksikseen. Jos tulee jokin vahinko (tulipalo, vesivahinko tms.), vakuutus ei korvaa mitään.


    • Jytää

      20 vuotta vanhalla kiinteärunkoisella pyykkärillä on nautinto vetää loppulinkous yöllä pariinkin kertaa. Se kun hyppää tiskipöydän ja hellan väliä niin tietävät muut ökkärit että meilläkin on elämää.
      Olisik kiva nähdä nämä pyykkäristä valittajat nukkumassa teltassa keskellä suurta leirintäaluetta. Siitä se vois hupaisaa keskustelua kehkeytyä.

    • fkdgnmldflkn

      Jos pyykin peseminen koneella on järjestyssäännöissä kielletty niin sitten se on. Tosin näissäkin säännöissä on rajoituksensa. Mutta kuka oikeasti pesee öisin pyykkiä? Itsellä oli yläkerrassa herra joka halusi joka ikinen yö tuoretta mehua tehdä silä 30v vanhalla mehulingolla. No se ääni kuului sitten vielä talon ulkopuolellakin. Menin hänelle ystävällisesti sanomaan tästä, ja hän pahoitteli ja sanoi hankkivansa uuden joka olisi hiljaisempi. Ei ole sen jälkeen mitään kuulunut. Ei se melu täällä avautumalla lopu.

    • luonnollisesti...

      "Jos pyykin peseminen koneella on järjestyssäännöissä kielletty niin sitten se on."

      Niin, luonnollisesti. Jos jokin asia on kielletty järjestyssäännöissä, niin sitten se on kielletty järjestyssäännöissä. Se ei suinkaan silti kaikissa tapauksissa tarkoita, että jos jokin asia on kielletty järjestyssäännöissä, että se olisi myös lain mukaan kielletty.

      • fdgmjdfk

        Siksihän juuri kirjoitin, "Tosin näissäkin säännöissä on rajoituksensa". Eli esim. kun jotkut järjestyssäännöt voivat kieltää esim vessan vetämisen öisin, niin sitä ei tarvitse noudattaa. Mutta esim. vanhassa talossa jossa asuin mies kävi kusella öisin ja sitten oikein pasikasi sen renkaan alas, ja sen jälkeen kannen, kuuli ihan selvästi. Hänelle tästä monesti sanottiin ja hän sanoi syyksi, että hän haluaa sillä peittää vessan vetämisen äänen. Ei sitä vetämistä tarvitse peitellä.


    • Kerrostaloterroristi

      Juoksin tässä juuri viemässä lapun pyykinpesunkiellosta kerrostalossa.Tämä henkilö aloitti pesut klo.21.30 ja kone kävi vielä reippaasti siinä 23 .30.En tiedä,miksi tämä sama henkilö terrorisoi öiseen aikaan ,miksei pese ihmisten aikaan,niinkuin äidilläni oli tapana sanoa.Järjestyssäännöt ovat tehty noudatettavaksi,eikä erikoislupia voi kukaan itse ottaa tosta noin vaan.Samantien voisimmekin koko talon ämmäporukka alkaa peseen samaan aikaan,niin johan palaisi pinna tältä rouvaltakin kovasta metelistä.Meidän makkari kun on samalla linjalla,missä pesukone linkoaa ja möykkää öiseen aikaan.Koeta siinä sitten nukkua.Perheessämme myös yksi henkilö käy vuorotyössä!

    • Ukki s50

      Sunnuntaina päiväsaikaan pyykinpesu kielletty. Ei taida mennä lakituvassa läpi. Tytölläni on kaksi pientä vaippaikäistä lasta ja he eivät vielä ymmärrä olla paskantamatta pyhäisin ja pyykkiä tulee. Olen sanonut hänelle, että pese vaan pyykkisi kunhan et pese yöllä. Lähdetään tarvittaessa lakitupaan.

      • Sukurasituksesi

        Lähde mieluummin kortonkeja ostamaan.


    • idioottikäyttäjiä

      tasatkaa ny edes ne jalat, karseetta, ku melkeen betonit ropisee sen masiinan aiheuttamasta värinästä

    • kummastunut

      Sain juuri isännöitsijän varoituksen siitä, että pyykkikoneeni oli päällä klo 20 jälkeen. Vetosivat järjestyssääntöihin, joissa lukee, että kovaääninen remontti klo 20 jälkeen on kiellettyä. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?

      • Koskaneoikeinnukkuvat

        Sääntö on tuttu: "Voimakasta ääntä aiheuttavaa työskentelyä pitää välttää ja se on kokonaan kielletty sunnuntaisin ja juhlapäivinä sekä arkisin klo 20.00 - 7.00."

        Onhan klo 20 aika aikaisin, mutta kyllä minä itse vältän pyykinpesua klo 20 ja 9 välillä ihan vaan huomaavaisuudesta naapureita kohtaan. Naapurit eivät silti meitä raukkoja huomioi ollenkaan. Yläkerran asukas tömistelee ja kopsuttelee ja kolistelee puolille öille ja alkaa taas aamulla ennen kuutta. Alakerran naapurit taas taitavat vasta nousta ylös puolilta öin ja nainen alkaa kimittää ja mies kailottaa kovalla äänellä kunnes kaverit tulevat kylään, sitten musiikki sekoittuu joukkomölinään, jota jatkuu monena yönä aamu viiteen. Jossain linkoaa pesukone keskiyöllä. (Ei muuten väliä kauanko kestää, lyhytkin linkous herättää jos on saanut nukahtaa.) Yhdessä asunnossa taas koira haukkuu kun emäntä on yöjuoksussa ja kaiken kukkuraksi naapuruston koirankusettajat parkkeeraavat pihamaalle ihastelemaan kun kakka tulee - kehuja saavat rakit räksyttävät ihan hulluna.

        Pientä siis tuo sinun pyykinpesusi jos ei ole jokailtaista ja jatku myöhään. Jos olisin isännöitsijä, olisin vain sanonut sinulle, että joku on valittanut, mutta varotuksen kyllä jättäisin antamatta.


    • melukylän_lapset

      Ainakin Newsecin vuokrataloissa Pitäjänmäentie 35 Helsinki mamut pesee pyykkiä ainakin 24.00 asti, useissa asunnoissa kone jyrisee vieläpä useita kertoja päivässä ja osa sellaisia rakkineita että tuntuu että kiviporakoneella pistetään kallioon reikiä. Eli normi hommaahan kaikki metelöinti nykyaikana kerrostalossa on, eli kaikki sallittua ja isännöitsijät viis veisaavat tuosta. Joten anna itsekin vaan palaa ja metelöi.

      • Näin.Suomessa

        Mamut ja mustalaiset saavat tehdä mitä haluavat, on rasismia kieltää heiltä mitään.


    • kodinääneneristys

      Teknisessä mielessä pyykinpesukone on värähtelevä koje. Värähtely siirtyy huonon eristystyksen kautta lattiarakenteeseen. Pesukoneen pienet kumitassuissa ei ole riittävästi puristumaa riittävän eristyksen saamiseksi pesukoneen ja lattiarakenteen välille.

      Periaatteessa tilannetta voisi parantaa lisäämällä eristemateriaalia (motonet) pesukoneen tassujen alle. Käytännössä kukaan ei moista lähde tekemään kerrostaloissa.

      Muita ratkaisuja on tietysti, että ei pestä pyykkiä ilta-aikaan tai sitten ei ainakaan lingota pyykkiä. Suomalainen tietysti valittaa ongelmasta mieluummin keskustelupalstalla netissä kuin ystävällisesti huomauttaa naapurille ongelmasta. Usein tapaus on se, että yläkerran naapuri ei edes tiedosta ongelman olemassaoloa.

      Pyykinpesu on yksi syy keskittyä ostamaan seuraava huoneisto ylimmistä kerroksista, jolloin ongelmaa ei ole tai se on tuskin havaittavissa. Olen vakuuttunut, että ylimpien kerrosten huoneistojen 10...15% hintaero keskikerroksiin on monelta osin perusteltua.


      t. Petteri

      http://kodinaaneneristys.fi/

    • miksiainayöllä

      Myös sängyn jalkojen alle kumitiivisteet, ettei yöllinen pomppinen herätä koko rappua, eikös ihmiset ymmärrä et elementtitalossa kuuluu kaikki.

    • Kerrostalontavat

      Pyykinpesun kieltäminen Sunnuntaisin on vanhanaikaista. Ei meidän taloyhtiössä ole tuollaista kieltoa. Yöllä ei tietenkään pyykkiä saa pestä. Ei omalla eikä talon konella.

    • lahdentalot

      Nyt juuri loppui naapurilla linkous, mahtoi tulla lenkkareista puhtaat, kova oli kolina.

    • Ranneliike

      Ei se ollu pesukone, mie vaan vemputin voimallisesti. Teki gutaa.

    • Katkerakuu

      Kyllä saa, kun sähkönsiirtäjätkin on riisuneet jalkineensa. Ja melutaso alittaa maahanmuuttajien kälätyksen.

    • Voikopestä

      Voiko pyykkiä siis pestä 22 jälkeen välillä, jos on tarve?

    • yöpesuri

      Minun naapureilleni ei tulkki ole ilmeisimmin muistanut kertoa tästä hiljaisuussäännöstä, joten myös minä olen talossa vallitsevaan tapaan pessyt pyykkini vaikka kello kahdelta yöllä, jos on tarve. Riippuu ihan naapureista voiko, vai tuleeko valitusta perään.

      • Voikopestä

        Naapuri on valittanut pyykinpesusta, mutta välillä on oikeasti tarve pestä pyykkiä 22 jälkeen. Miten kannattaa toimia?


    • Bervers

      Hiljaisuuden aikaan ei saa käyttää pesukonetta ja eikä siivota. Yöllä kun on hiljaista ,niin kaikki kuuluu . Hiljaisuudella tarkoitetaan kerrostaloissa/rivitaloissa ,että ei saa aiheuttaa häiritsevää ääntä. Ihmisillä on oikeus nukkua. Päiväsaikaan ehtii kyllä hoitaa nuo rutiiniasiat.

      • onneksi_SINÄ

        " Päiväsaikaan ehtii kyllä hoitaa nuo rutiiniasiat."

        Hyvä, että sinä ehdit. Toiset käy päiväsaikaan töissä. Toiset taas käy yöllä töissä ja nukkuu päivällä.


      • Hippi-isä

        Mää vemputtelen pesu tuvas päivisin Kunilla Vääken 7


    • Anonyymi

      Naapurinani asuu ilmeisesti 2-vuorotyötä tekevä henkilö, jolla ilmeisesti on kovin vähän vaatteita, koska pesee pyykkinsä aina yöaikaan. Pesu alkaa toisinaan klo 22, mutta silloin on kyse ensimmäisestä koneellisesta. Useimmiten pesu jatkuu klo 01-02.30 yöllä. Kone on äänekäs ja veden ottaminen kuuluu voimakkaasta sekä koneen linkous. Kun tätä oli jatkunut lähes 2 vuotta, niin soitin asiasta isännöitsijälle. Talon järjestyssäännöt kieltävät metelin pitämisen klo 22.30 - 06. Lisäksi isännöitsijä sanoi, että ihmisillä on sellaisia sähkösopimuksia, että yöllä sähkö on halvempaa käyttää. Ilmoitti vielä, että pitää laittaa muistutuskirje asukkaille, mutta ainakaan minulle vuokralaisena em. muistutuskirjettä ei ole tähän päivään tullut. - Ehkä alan soittamaan öisin harmoonia, kun valvon tämän pyykkärin takia tuntitolkulla. Valitettavasti toinen seinänaapuri on vanhus. Naapurini on nuori mies joka ei koskaan edes lakaise rivitaloasuntonsa oven edustaa lumesta puhtaaksi, vaan loikii hangen poikki, mutta se ei minua häiritse.

      • Anonyymi

        Oletko käynyt juttelemassa naapurille asiasta? Tunnetko häntä, oletko koskaan nähnyt? Tuli mieleeni kun kirjoitit että toinen naapuri on vanhus, ette kyseesä olisi dementoituva ikäihminen jolla on mennyt vuorokaudenajat sekaisin. Valvovat ja touhuavat yöllä ha nukkuvat päivät. Tai joku omaishoitaja joka pyykkää hoidettavansa pissa- kakkapyykkiä koska se on ainoa vuorokaudenaika kun voi sen tehdä?
        Dementoituneista vanhuksista voi tulla todellinen ongelma taloyhtiöissä, laulaa hoilottavat yöllä ja keittelevät ruokia ja touhuavat kaikenlaista. Lähtevät ulos yöpaitasillaan ja liikehtivät levottomasti ympäri vuorokauden, näkevät harhoja jne. Ja kuvittelevat naapureita varkaiksi, soittelevat yöllä ovikelloja jne. Tulipalo riski kuuluu asiaan, polttavat ruokia pohjaan ja unohtavat lieden päälle muovikippoja jne.


    • Anonyymi

      On olemassa korkeimman oikeuden ratkaisu, että pyykinpesukonetta saa käyttää hiljaisuusajan alkamisen jälkeenkin. Tietysti, jos on kyse pyykkituvasta, niin silloin sen koneen käyttöä voi koskea koneen omistajan päätös, mutta jos omassa kodissa on pyykinpesukone, niin saa käyttää. NAapurisovin kannalta tosin kannattaa käyttää vain silloin, kun on ehdoton pakko pestä yöllä pyykit.

      • Anonyymi

        Mikähän mahtoi olla selityksenä yölliselle pyykkäämiselle, siis sellainen että korkein oikeuskin sen hyväksyi? Mikä oli peruste.


    • Anonyymi

      Ei saa pestä pyykkiä hiljaisuuden aikana. Järjestyssääntöjä noudatettava täsmällisesti. Ei joustoa tässä asiassa.

      • Anonyymi

        Saa pestä. Järjestyssäännöt eivät mene koskaan lain yläpuolelle..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa pestä. Järjestyssäännöt eivät mene koskaan lain yläpuolelle..

        Ei päde. Meilläkin talopesulan käyttö on rajattu - klo: 22:00 vai oliko se jopa 21:00 jälkeen ei koneita saa käyttää. Järjestyssäännöt ja hiljaisuus joskee myös konepesua. Se mitä käsin kylppärissä pesee on eri asia, kutta koneet pitävät kuite kin sen verran meteliä ettei yöllinen pyykinpesu onnistu. Kun muualla on hiljaista, nuppineulankin putoamisen parketille voi kuulla.


    • Anonyymi

      Pyykin pesu klo.22 jälkeen on kiellettyä.Minkä takia pyykkiä pestä silloin?? Kait sitä voi si pestä päiväs aikaakin? Haloo??

    • Anonyymi

      Jos käy lenkillä myöhään ja on hikinen paita lenkiltä tullessa, niin se on saatava pestä joka tapauksessa.

      • Anonyymi

        Ei kait yhtä hikistä paitaa pesukoneeseen laiteta tai hikisiä verkkareita? Pesetkö yhden sukkaparinkinnsiinäkoneessa? Ei taida sähkön hinta paljoa painaa jos ei järkikään. Aika kevyeltä näyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kait yhtä hikistä paitaa pesukoneeseen laiteta tai hikisiä verkkareita? Pesetkö yhden sukkaparinkinnsiinäkoneessa? Ei taida sähkön hinta paljoa painaa jos ei järkikään. Aika kevyeltä näyttää.

        Kävin vasta lenkillä ja nyt on hikinen paita pyörimässä koneessa, on siellä jotain muutakin ryysyä, mutta en pistänyt linkousohjelmaa kuitenkaan. Kohta ollaan puolenyön tietämissä ja kohta voi joku bodarinaapuri jyskyttää ovella.


    • Anonyymi

      Jouluaattona ja joulupäivänä on pesukonepesut asiallisia. Joulunahan ei kukaan nuku, koska useimmat ovat humalassa tai huumetokkurassa. Minä aion pysyä selvänä, mutta tasainen pesukoneen jumputus ei kai ketään häiritse joulunakaan, eikä edes linkousohjelma.

    • Anonyymi

      Tottakai kerrostalossa saa tehdä aivan mitä tahansa, itse soitan pasuunaa keskellä yötä viikolla ja viikonloppusin piristää pien rumpusessio!!!

      Onneksi suojatyöllistetty isännöitsijä ei tee yhtään mitään asian suhteen ja koska olen mulkku niin naapurit voivat suksia vittuun!

      • Anonyymi

        Minä tosiaan kokeilin pyykinpesua jouluna yöaikaan. Kukaan ei valittanut, koska naapurit metelöivät äänekkäästi itsekin. Linkous piti melkoista ääntä vielä puolenyön jälkeen, mutta ei veätänyt vertoja naapurien metelille. Ymmärrän, että olet ottanut tuon asenteen, isännöitsijä ei ole ottanut minuun mitään yhteyttä, vaikka näissä ASO-taloissa pitäisi isännöitsijän kysellä kuulumisia, jos on asunut jo lähes puoli vuotta talossa. Isännöitsijä voisi käydä tosiaan vaikka yöllä kuuntelemassa meteliä rappukäytävässä, kai hän tietää kuitenkin, että täällä sitä piisaa. Aamupostinjakajan kanssa joku aika sitten keskustelin asiasta ja hän sanoi, että melkoista meteliä tosiaan on. Sain myös hyvää videomateriaalia, jossa postinjakaja säikähtää minua, mutta hän kai sen takia säikähti, koska täällä on postinjakajan kannaltakin ikävä varmaan postia jakaa levottomien olosuhteiden takia.


      • Anonyymi

        Tälle iso peukku


    • Anonyymi

      Eesti nainen pesee pyykkiä putkeen kolme koneellista keskellä yötä ja ei välitä vittuakaan kenestäkään, eli tyypillinen Virolainen!

      • Anonyymi

        Pitäähän ne sperman tahrimat työvaatteet pestä


    • Anonyymi

      Yleensä jos asuntooni kuulen jonkun linkoavan pesukunotta tiedän heti kyseessä olevän joku halpis paska kone. Joka vittu linkoaa koko kerrostalon, ostajaa nyt helvetti hiljaisempi kone jos kerrostalossa asutte, että ei kaikkien tarvitse tietää että sinä linkoat sitä konettas.

    • Anonyymi

      Suihkussa käymin yms on normaaleja elämisen ääniä jotka ei normaali äänierityksellisissä kerrostalossa kuulu muualle yö aikaankaan.

    • Anonyymi

      Kotirauhan häirintä. Ks. Suomen rikoslaki ja puolusta oikeuksiasi

    • Anonyymi

      44 db yöllä makuuhuoneessa ole raja esim.pesukone naapurrin

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe