En varsinaisesti tehdä itsemurhaa vaan enemmänkin lakata olemasta. Haluaisin vaan painaa pään tyynyyn, nukahtaa ja olla heräämättä ikinä. Mä en vaan jaksa enää. Mä itken nykyään melkein joka päivä, enkä pysty kuvittelemaan mun tulevaisuutta. Mikään ei kuitenkaan tuu muuttumaan... Onko se sitten parempi että mä kärsin loppuelämäni, en tiiä.
Ainoa mikä mua estää on äiti. Mä tiiän miten hajalla se olisi, jos mä kuolisin (mua itkettää hirveesti ees ajatella miltä siitä tuntuis). Ja toisaalta jos äitiä ei olisi, mä olisin jo luultavasti luovuttanut. Miten mä jaksaisin?
Ainoa mikä mua estää on äiti. Mä tiiän miten hajalla se olisi, jos mä kuolisin (mua itkettää hirveesti ees ajatella miltä siitä tuntuis). Ja toisaalta jos äitiä ei olisi, mä olisin jo luultavasti luovuttanut. Miten mä jaksaisin?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei nipa3
Minkä ikäinen olet? Oletko jutellut kenellekään olostasi? Tiedän tuon tunteen mitä kuvailet, olen kokenut saman. Siitä voi päästä yli ja takaisin iloon mutta tarvitset varmaankin apua. Ota yhteyttä koulukuraattoriin tai -psykologiin tai kouluterkkaan. Tai johonkin!
Been there, done that.. Basic monday-fiilis mul.. mut joo, kyl se menee ohi.. http://www.youtube.com/watch?v=dolHrYm1rB4.. Kuuntele, rauhoitu ja mieti elämän positiviisia asioita!
älä toivo "turhaa" kuolemaa, monet kuolevat tahtomattaan. Ovat syöpäsairaita tai muuten ! ystävällisin terveisin hoitaja.
Tuo vertaus osaa kyllä olla ärsyttävä.. Joskus ihmismieli voi olla voimakkaampi kuin mikään muu.
Tuo on ihan selvää masennusta. Olen siitä itsekkin joskus kärsinyt tai itseasiassa useampaankin otteeseen. Ennen en tiennyt mistä nuo kurjat fiilarit tulee ja kärsin niistä tosi paljon. Sitten sain aikuisena tosi pahan masennuksen ja hermoromahduksen, menin lääkääriin ja sain lääkkeet. Lääkekautta kesti muutama kuukausi ja taas alkoi elämänilo palata. Samaan aikaan aloin laihduttaan ja käymään kuntosalilla. Tuo kuntoilu ja itsensä kuosiin laittaminen auttoi ihan hirveesti. Ykskaks huomasin millainen possu ja homsantuu olin muutenkin ulkoisesti. Ulkoinen minäni on kokenut nyt melkoisen muutoksen ja on ihana hemmotella itseään uusilla vaatteilla ja uusilla hiusleikkauksilla yms.
Suosittelen sinullekkin mene lääkärin puheille ja pyydä apua. Ei kannata tuota rapakkoa kauaa yksin polkea. Kyllä sinä siitä vielä nouet ja päivä paistaa taas jonain päivänä sullekkin. Tsemppiä!!!
Hyvä, että sinulla on jotain pitämässä sinua täällä. Itselleni paras ystäväni oli aikoinaan syy elämiseen ja nykyään perheeni. Tulloin muinoin en kestänyt tuota kaveriani, enkä välittänyt kenestäkään paskaakaan. Mutta mutta, en voinut tehdä mitään, sillä pelkäsin mitä itsemurhan kaltainen teko aiheuttaisi. Pelkään edelleen. Oma elämäni ei kiinnosta, mutta en halua kenenkään haikailevan perääni. Haluan olla sellainen ihminen, joka on saanut aikaan enemmän hyvää kuin pahaa tai vähnitäänkin yhtä paljon. Tekemällä itsemurhan saattaisin tappaa jonkun muunkin, koska joku hullu tuntuu yhä minusta välittävän. Sitä en tahdo.
Kun olin toisen kerran itsetuhoinen ja oikeasti varsin lähellä rajaa, sain lopulta lähetteen nuorisopsykiatriaan ja päivystyksen lääkäri myös määräsi minulle mielialalääkkeitä. Nuo lääkkeet pelastivat tuolloin henkeni ja sittemmin ne lopetettiin hyödyttöminä, vaihdettiin toisiin, jotka myös lopetettiin ja tätä kierrettä se nyt on. Lääkärien on vaikea uskoa, etten halua syödä lääkkeitä. Jos olisin niin pahassa jamassa kuin tuolloin olin, olisin valmis kokeilemaan mitä tahansa, mutta nyt pärjään paremmin ilman.
AINA itsetuhoisten ajatusten ilmentyessä olisi syytä painua mitä pikimmin mielenterveyshoidon piiriin. Lääkäriltä saat lääkkeitä, joiden tuoma turtumus on siinä alemmuustilassa vain tervetullutta ja lähetteen myötä saat keskusteluapua, jolla voi päästä pysyvämpiin tuloksiin.
Siis mul on ihan sama! Olen yrittänyt kylläkin itsemurhaa ja viiltelen, mut itken kokoajan ja ketää ei kiinnosta mä eikä muka kiinnosta mikää ja itken välillä iha ilman syytä! Pelkään kipua, haluisin nukkuu pois, siis joo viiltelen vaik se sattuuu ja yritin "Hirttäytyä" monesti..... Täl hetkel 6 viiltoo käes, en tiiä mikä on :(
Itelle se kipu siinä on se pääasia, tulee harvinaisen hyvä olo siitä. Ja hirttäytyminen on aika ikävä tapa, itse olen nyt tässä lähiaikoina tehnyt reissuja hylätylle rautatieasemalle, ja siellä sitten vatvonut asioita päässäni, ja riippuen tuloksesta, jään odottamaan seuraavaa junaa. Mutta en vain uskalla tehdä sitä, en vain pysty siihen. Mutta nyt alkaa vaikuttamaan että nuo vuosien masennuksen kärsimykset alkaa olemaan takana, kiitos tärkeiden ystävien jotka olivat tukena :)
vois kyllä olla ihan kiva vaan kadota ilmaan tai painua maanalle piiloon. yks hyvä vaihtoehto itsemurhan sijasta on muuttaminen ja alottaminen alusta.