Kuunnelkaa radiolähetys.
http://areena.yle.fi/radio/1770853
Vasta helmikuun valtuustossa päätetään, perustetaanko valiokunta.
http://areena.yle.fi/radio/1770853
Vasta helmikuun valtuustossa päätetään, perustetaanko valiokunta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan mahottomasti Rinnevaaran puolustajia on ilmottautunut julkisuudessa. Taitaa jäädä Seppään, joka ainoana puolusti. Eli eiköhän valiokunnan perustaminen mene läpi selvänumeroisesti. Tuskimpa edes menee äänestykseen.
###Ihan mahottomasti Rinnevaaran puolustajia on ilmottautunut julkisuudessa. Taitaa jäädä Seppään, joka ainoana puolusti. Eli eiköhän valiokunnan perustaminen mene läpi selvänumeroisesti. Tuskimpa edes menee äänestykseen. ###
Oli miten tahanasa vaikka valiokunta perustettaisiin, alkaa sen jälkeen vasta valiokunnan työskentely. Kunnanjohtajan on mahdollisuus kertoa valiokunnalle myös oma kantansa asiaan ja tulla kuulluksi.
Valiokunta valmistelee asian valtuustolle päätettäväksi. Kaupunginjohtaja ehtii olla töissä hyvän aikaa ennen kuin asia viedään valtuuston päätettäväksi.
Eikä se ole edes varma, perustetaanko valiokunta. Ylen mukaan valiokunnan perustaminen ei ole edes varmaa koska monia valtuutteja ei ole miellyttänyt tapa jolla asiaa edellisessä hallituksessa on hoidettu.
Uuden hallituksen kanta asiaan voi olla erilainen. Mikään ei ole vielä varmaa.
Seppä on peloton, jopa pelottava Raili Hilden häntä ei pelota.
Mutta normaali kuntalainen on ahdingossaan ja pelossaan, koska pienessä kunnassa kaikki ovat tuttuja keskenään ja kostokierre seuraa jokaista, joka uskaltaa tulla Hildenin tielle.
Olet pelottava, Raili Hilden, pelottelet kuntalaisia että sinulle ei mahda mitään. Kenties, mitä sinä sillä tarkoitat. Pidät käsissäsi kaikki kaupungin narut ja ohjat ja ulostat keinolla kun keinolla jokaista, joka vaikka pikkusen uskaltaa sanoa sinua tai tytärtäsi vastaan.
Palasit politiikkaan kun raivohärkä ja sait heti kaupungin avaimet.
Kyllä, meitä pelottaa. En häpeä sanoa niin, todistit, että pystyt mihin vain. Ulostit Matti Seppää, ulostat nyt Rinnevaaraa, panit hiljaiseksi Bondenia ja Rämöä, ja ulostat meitä kaikkia, jos päähäsi pistää.

Onkohan tämä Hilden ja Ahonen ja kumppanit vapaamuurareita, kun tällainen höpöviestien rypäs on kyhätty laskemaan tärkeämpiä keskusteluja alemmas? Pelottaako heitä paljastuminen?
Heinolassakin on mielenterveyspalveluita tarjolla! Moisiin pelkotiloihin kannattaa hakea lääkettä. Ns tavallinen heinolalainen ei kyllä pelkää Hildeniä, ei Seppää, ei Ahosta eikä edes Rinnevaaraa.
Tämän palstan perusteella erilaisiin pelkoihn, harhoihin ja myös suuruudenhulluuteen sairastuneita on muutama, hakeutukaa ihmessä hoitoon, ihan itsennekin takia!