Nuori nainen etsii sperman luovuttajaa

haaveilija2013

Hei!
Etsiskelisin miestä, joka voisi luovuttaa spermaa.

Olen Pirkanmaalla asuva, pian ammattikorkeakoulusta hyvin työllistävälle alalle valmistuva nuori nainen ja olen päätynyt siihen, että hankin lapsen vaikka olenkin sinkku. Olen aina halunnut hankkia lapseni mahdollisimman nuorena heti kun elämäntilanteeni on sopiva, ja nyt se on. Myöskään esimerkiksi baareista biologisen "isän" hakeminen tulevalle lapselleni ei innosta tautien yms. pelossa ja koen sen myös huijauksena. Kalliita keinohedelmöityksiäkään en koe mielekkäiksi, koska minulla ei tietääkseni ole mitään ongelmia tulla raskaaksi.

Sinulla ei saisi olla missään nimessä sukupuolitauteja (tästä on oltava 100% varmuus!) ja sinun tulisi olla perusterve/ei perinnöllisiä sairauksia. Mitä hedelmällisempi olet, sitä parempi.
Lapsen suhteen sinulla ei tule olemaan MINKÄÄNLAISIA velvollisuuksia myöhemmin. Itseasiassa minulle kävisi mieluusti sellainen järjestely, että tarkempia henkilötietoja ei puolin eikä toisin tarvitsisi edes kertoa.

Sekä ns."muumimukimenetelmä" että se perinteinen tapa( ;D ) käyvät minulle.
En ole aikaisemmin jättänyt ikinä ehkäisyä pois, joten en tiedä kuinka nopeasti raskaudun/kuinka monta yritystä on tarpeen. Uskoisin kuitenkin, että melko nopeasti, koska olen vielä nuori. En ole käyttänyt e-pillereitä vuodenvaihteen jälkeen.

Yhteydenotot [email protected]

PS. Paheksujien mielipiteistä en välitä lainkaan, niitä on siis turha kirjoittaa.

13

2829

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Kyllä klinikalle voi mennä myös pelkkiin inseminaatioihin, joihin ei liity mainitsemiasi keinohedelmöityksiä. Keinohedelmöitystä ei tehdä, jos ei sitä katsota tarpeelliseksi. Tällöin saa ainakin varmasti turvallista spermaa.

      Oletko miettinyt, mitä sitten, jos luovuttaja joskus tulevaisuudessa ottaa yhteyttä ja vaatii oikeuksiaan lapseen?

    • Ei saaaatana oo tosi?

      Sun kaltaisille hulluille pitäis laittaa stoppi viranomaistaholta!

      Oli kait tuo provo?

      • Hoxaava

        Mahtaa olla jonkun pillunpuutteisen, ruman, mielestään siemenlingon viesti jolla tarkoitus kannustaa ämmiä antaan tasotonta vittutoosaa siitokseen eli pallejentyhjennykseen!


    • Oma mielipide

      Minä suosittelen myös klinikkaa, jolloin riskit on minimoitu. Pieni rahallinen sijoitus tulavaisuuteen siihen verrattuna, mitä lapsi tulee sinulle kustantamaan. Minusta tuntuu kovin vastuuttomalta toimintasi ja se saattaa kostautua monta kertaa myöhemmin sekä sinulle että lapselle. Myös lapsen lähtökohtainen isättömyys on jo mielestäni itsekäs teko sinulta. Tiedät sen varmaan itsekin, koska pyysit olemaan moralisoimatta.

      • Voi perkele vieköö

        Näitä hulluja riittää..


    • Isäksi haluava

      Hei! Tääl olis 24.v mies ketä kans haluis kovasti lapsia, kauan jo haaveillu ajatuksesta tulla isäksi.

      • Lähe treffeille?

        Turpiin tuollaselle vitun impohomolle sais antaa.
        Luuseri haluaa isäksi vaikkei ole edes naista ja rakkautta.
        Hyppää kiikkuun oikeesti!


    • Miespari

      Luovutan spermaa, poikaystävän kans ollaa haaveiltu pikkusesta vauvasta!

    • maaan

      Hei, haluatko veilä luovuttaja?

      • mann1

        kyllä haluan luovutan.


    • outo4

      eikö nuorelle naiselle löydy muka miestä?

    • hieno mies

      hei meilisi ei toiminut. tai onko vielä vauva haku voimassa?

    • joku2

      Hei, minä luovutan sulle sperma, jos halua. ([email protected]

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe