Kanin kives paisunut ja patteja turkissa

Millaisia ovat vahemman kanin yleiset vaivat?

Minulla on 7-vuotias uroskani, joka syö normaalisti, on iloinen ja terveen oloinen. Pari päivää sitten otin kanin syliin, ja huomasin, että sen toinen kives oli todella paisunut ja suuri, noin puolikkaan kananmunan kokoinen. Kives on kova, mutta kani ei arasta sitä. Kani on siis ollut täysin normaali, iloinen ja syönyt sekä juonut hyvin, eikä mitään kipuun viittaavaa ole ilmennyt, joten en ole osannut tällaista mitenkään odottaa. Epäilen, että kyseessä on kasvain. Onko kellään kokemusta tällaisista tapauksista? Kanilla tuntuu myös turkissa muutamia erikokoisia patteja, olisiko mahdollista, että ne olisivat jonkinlaisia etäpesäkkeitä, vain olisiko kyseessä vain esim. rasvapatteja? Tietysti otan yhteyttä eläinlääkäriin, mutta koska kani ei vaikuta kärsivän, ajattelin ensin hieman kysyä muiden kokemuksia.
2674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Typerys. Heti lääkäriin. Tuskin omat vanhempasikaan pitäisivät sinua kotona, jos sinulla olisi nivuksissa koripallon kokoinen kasvain!!

Äänestä

Mitä lääkäri voi tehdä kasvaimelle, muuta kuin leikata sen tai lopettaa kanin? Ei ole mielestäni mitään järkeä leikata kasvainta 7-vuotiaalta kanilta, vielä kun kasvain ei ees oireile. Kani vois kuolla jo pelkkään nukutukseen. Mutta heti kun kanisi alkaa kärsimään, asialle on tietysti tehtävä jotain välittömästi!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestuttaa kirjoitti:

Millaisia ovat vahemman kanin yleiset vaivat?

Minulla on 7-vuotias uroskani, joka syö normaalisti, on iloinen ja terveen oloinen. Pari päivää sitten otin kanin syliin, ja huomasin, että sen toinen kives oli todella paisunut ja suuri, noin puolikkaan kananmunan kokoinen. Kives on kova, mutta kani ei arasta sitä. Kani on siis ollut täysin normaali, iloinen ja syönyt sekä juonut hyvin, eikä mitään kipuun viittaavaa ole ilmennyt, joten en ole osannut tällaista mitenkään odottaa. Epäilen, että kyseessä on kasvain. Onko kellään kokemusta tällaisista tapauksista? Kanilla tuntuu myös turkissa muutamia erikokoisia patteja, olisiko mahdollista, että ne olisivat jonkinlaisia etäpesäkkeitä, vain olisiko kyseessä vain esim. rasvapatteja? Tietysti otan yhteyttä eläinlääkäriin, mutta koska kani ei vaikuta kärsivän, ajattelin ensin hieman kysyä muiden kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu