Tutustuin kerran erääseen viehkeään neitoon nimeltä Tanja. Hän oli kotoisin Helsingistä. Tanja oli n. 175Cm pitkä muodokas nainen. Hänellä oli pitkät tummat hiukset ja hän piti yllään farkkuja ja valkoista toppia. Olen kerran nähnyt hänet alasti uimassa lähellä olevassa järvessä. Näky oli niin mahtava että halusin syöksyä hänen luokseen ja naida häntä kuin mikäkin eläin. Mutta ei, en tehnyt niin koska pelkäsin sitä että hän ei pidätkään minusta.
Päätin yhtenä päivänä kumminkin kokeilla onneani, menin rannalla olevaan saunaan ja aloin lämmitellä sitä siinä toivossa, että Tanja tulisi sinne. Kesti noin tunnin että sauna olisi lämmin ja siinä samassa Tanja ilmestyi paikalle. ”Hei” sanoi hän. Hänellä oli päällään Toppi ja minihame. ”Oletko sinä lämmittänyt saunan?” kysyi Tanja. ”Olen” vastasin Hänelle lyhyesti. Tanja alkoi riisua vaatteitaan edessäni ja aukaisi saunan oven. ”Tuletko mun kanssa saunomaan?” Hän kysyi. ”Mielelläni” vastasin herrasmiehenä ja aloin riisua vaatteitani.
Saunassa oli hämärää, mutta pystyin hahmottamaan Tanjan ylälauteilta. ”Tule vaan rohkeasti” Tanja kehotti minua ja siinä samassa minä olin Tanjan vieressä. Otimme vähän aikaan löylyä kaikessa rauhassa kunnes päätin kertoa hänelle että olin nähnyt kerran hänet uimassa. ”No, piditkö edes näkymästä?” kysyi hän ja siirtyi hiukan lähemmäs. ”Kyllä pidin.” vastasin hänelle. Tanja tuli lähemmäksi suuteli kiihkeästi minua. Vastasin suudelmaan ja koskin samalla Tanjan oikeaa rintaa. Tanja kosketti rintakehääni ja liutti kättänsä alemmas. Hän otti penikseni käteensä ja alkoi hyväillä sitä. Tanja suuteli minua siirtyen kokoajan alemmas samalla kun hän hyväili sitä kädellä, veti nahan taakse ja otti sen juuria myöten suuhunsa. Tanja otti sen välillä pois suustaan ja hymyili nätisti, samalla hyväillen kädellänsä peniksen vartta. Hän laittoi sen suuhunsa ja alkoi imeä sitä vimmatusti. Minusta alkoi tuntua pikkuhiljaa että pyörryn kohta, mutta Tanja alkoi vain imemään vielä kovemmin ja kovemmin. Sitten minä annoin sen tulla, tulin suoraan Tanjan kauniille rinnoille. Tanja tuntui pitävän tästä ja imi viimeiset pisarat suuhunsa.
Tanja siirtyi alas lauteilta ja alkoi pesemään itseään. ”Haluatko pestä selkäni?” Tanja kysyi. Siirryin alas lauteilta ja aloin valelemaan Tanjan kaunista kehoa vedellä. Pesin spermat pois Tanjan rinnoilta ja annoin hänelle kunnon kielarin. Tanja työnsi minut hellästi kauemmas ja siirtyi lauteille makaamaan. ”Tule tänne” Tanja pyysi ja hyväili itseään samalla. ”Haluan että tulet nuolet minua ja sen jälkeen tulet sisälleni.” Hän jatkoi ja hieroi klitoristaan. Menin hänen luokseen ja Tanja levitti haaransa minulle että minun olisi helpompi toteuttaa hänen toiveensa. Aloin hyväillä Tanjaa kädellä pitkin ja hitain vedoin, työnsin välillä sormeni sisään jolloin Tanjalta pääsi pieni voihkaisu. Tunsin kuinka Tanjan paikat alkoivat kostua. Pyörittelin sormiani hänen sisällä ja aloin nuolla hänen klitorista. Tanjan alkoi liikkua kieleni tahtiin ja pian hän alkoi voihkimaan. ”Työnnä se sisään” Tanja pyysi voihkien. Kiusasin hieman hieromalla peniksen kärkeä Tanjan pillua vasten kunnes työnsin sen voimakkaasti sisään. Tanjalta pääsi voihkaisu ja hänen selkänsä meni hiukan kaarrelle. Aloin työnnellä hitaasti edes takaisin niin että otin sen välillä pois kokonaan ja työnsin sen takaisin sisään. Tanja voihki allani kun lisäsin vauhtia yhä nopeammaksi. ”Nopeammin!” Tanja pyysi voihkien. Nopeutin vauhtiani entistä nopeammaksi. ”Aah! nopeammin! Nopeammin!” Tanja huusi ”Mulla tulee kohta!” hän jatkoi. Tanjan selkä meni kokonaan kaarrelle orgasmin valloissa. ”Aaahh! Tanja huusi saadessaan orgasmin. Minunkin orgasmi alkoi lähennellä ja päätin tulla Tanjan kasvoille. Siirryin hänen kasvojen eteen ja annoin itseni tulla. Tanjan kasvot peittyivät spermaani ja Tanja nuoli spermat pois mitkä hän kielellään yletti. Pesin häneltä loput pois hänen kauniilta kasvoilta, Tanja nousi ylös ja puki vaatteet päälleen. ”Kiitos, ehkä meidän pitää käydä useamminkin saunassa kahdestaan.” Tanja sanoi hymyillen ja lähti kohti mökkiänsä. Minäkin puin vaatteet ylleni ja menin nukkumaan, huomenna loppuisi loma ja minun pitäisi palata takaisin koulun penkille.
Minä ja Tanja
white
3
16236
Vastaukset 3
- karpela
reijällä
- lll
Harmittaako Totti-poika? Pelasit sitten aikanas kortit väärin ja Tanjaa panee ihan muut.
- Sauli
lll kirjoitti:
Harmittaako Totti-poika? Pelasit sitten aikanas kortit väärin ja Tanjaa panee ihan muut.
Jättäkää Tanja rauhaan ¤$*§!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1751942Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1571378Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2231010- 71897
- 58868
- 47793
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus68784- 93757
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200687Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151646