Paavo Pentikäinen (27. syyskuuta 1938 - 21. tammikuuta 2013)

Vapaa Akateemikko

Hieno näyttelijä! Kiitos elämäntyöstäsi Suomen taiteille Paavo.

Paavo Erkki Juhani Pentikäinen (27. syyskuuta 1938 Viipuri – 21. tammikuuta 2013) oli suomalainen näyttelijä. Hän toimi myös teatteriohjaajana.

Pentikäinen opiskeli Suomen Teatterikoulussa vuosina 1958–1961. Hän oli Yleisradion Televisioteatterin näyttelijä 1965–1996. Hän näytteli useissa teattereissa, elokuvissa sekä televisio-ohjelmissa 1960-luvulta lähtien.

Hänen tunnettuja roolejaan ovat muun muassa "Reiska" Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa (1972), rakennustyömies "Urho Suomalainen" elokuvassa Jouluksi kotiin (1975), "Vilho Lammen" rooli elokuvassa Jumala on kauneus (1985), "Akusti Koskela" elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Pohjantähti (1973), pappi elokuvassa Leikkikalugangsteri (1969), "Tuure Hilarius Ruokosen" rooli elokuvassa Petos (1988) sekä "Tauno Tane Lintusen" rooli elokuvassa Pilkkuja ja pikkuhousuja (1992).

Muita merkittäviä töitä joissa hän esiintyi ovat mm. Raid (elokuva sekä TV-sarja), Pohjanmaa (1988), Vartioitu saari (1984), Solveigin laulu (1974), Laulu tulipunaisesta kukasta (1971), Aliisa (1970), Rikos ja rangaistus (1967), Pedon merkki (1981) sekä Ere Kokkosen Enkeli tuli Babyloniin (1966) jossa hän esitti Enkeliä.

Pentikäinen oli myös ääniroolissa piirrossarjoissa Kaukametsän pakolaiset ja Vili Vilperi.

Hän sai kahdesti Parhaan Miespääosan Jussi-palkinnon.

3

1585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • im memorial

      Hiekkakuningas 1972.

    • Sutta Huttusuttura

      Loistava Richard kolmas.

    • Anonyymi

      LEIKKIKALUGANGSTERISSAKIN OLI PAPPINA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5805
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3231
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2730
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2380
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe