Downshiftaus

Jos ajatellaan että aikaa johonkin tiettyyn hankkeeseen on enemmän, kun sitä käytetään johonkin muuhun vähemmän, ollaan harhateillä.

Downshiftaus on poikkeuksellinen ja virhetulkinnoille altis käsite. Sitä ei pitäisi sotkea sinällään tervejärkiseen haluun päästä oravanpyörästä, sillä tästä ei pääosin ole kyse, eikä sellainen ratkaisu ole realiteettien mukainen suurimmalle osalle ihmisistä. Downshiftauksen voi ja kestävimmin sen toteuttaakin sisäisesti. Ulkoiset järjestelyt ovat parhaimmillaan seurauksia, eivät vaatimuksia.

Taiteellisen työn tunnistaa siitä, että se vääjäämättä hakee itselleen paikkansa ja aikansa. Yksinkertaisesti ei voi olla tekemättä taidetta. On merkityksetöntä tuleeko tämä aika ja paikka hakea myöhäiseltä illalta, kun muut ovat jo menneet nukkumaan, vai onko herättävä varhain aamulla, löytääkseen tämän tuokion.

Olen kokeillut elämässäni yhtä ja toista. Luovuinpa kerran koko omaisuudestani ja muutin 16 neliömetrin yksiöön, johon otin mukaani tuhansia kirjoja, kahvinkeittimen ja liki parikymmenvuotiaan kissan. Olen joskus joutunut yöpymään vailla asuntoa, ja koko joukko muita asioita joista en tässä yhteydessä mainitse. Downshiftaus toteutui näissä tilanteissa oikeastaan vain siinä, että mieliala tosiaankin kävi joskus aika alhaalla.

Einstein työskenteli tympeässä virastossa ja silti kehitti - sanoisinko "loi" - maailmaa mullistavia ajatuksia, havaintoja ja teesejä joista voi yhtä hyvin puhua suunnatonta luomiskykyä edellyttäneinä taideteoksina. Ajatteliko hän kenties downshiftausta?

Oma suhde taiteeseen on jäsennettävä. "Heittäytymällä" taiteen vietäväksi saa aikaan lähinnä maksuhäiriön, ellei ole poikkeuksellisen lahjakas ja ennen muuta kaupallisesti onnekas taiteilija. Jo Waltari aikanaan varoittaa tästä, ja kehottaa huolehtimaan siitä, että arkipäivä velvoitteineen pyörii. Nälkäkurkena tai siipeilijänä olemisessa ei ole juurikaan hienoa puolta, mukavuutta kenties jälkimmäisessä vaihtoehdossa.

Toisaalta kysymys käsitteleekin juuri tätä mukavuusaspektia.

Ylipitkien työpäivien johdosta minun on tehtävä oma taiteellinen ja sinällään merkityksetön luomistyöni kovin rajoitettujen ajallisten reunaehtojen vallitessa. Muuten uni jää riittämättömäksi. Olen kuitenkin loma-aikoina, ja toisinaan keskellä kiireitäkin, koestanut taiteelleni antautumista pitkinä jaksoina. Tuottavuus on ollut jokseenkin samaa tasoa niin määrällisesti kuin laadullisestikin, verrattuna arkijärjestelyihin.

Kirjailijan tai ylipäätään kirjoittajan työstä suuri osa tapahtuu kuitenkin ajattelemalla. Sitä voi tehdä hyvin myös arkityön puitteissa, onpa niinkin, että nykyelämässä monilla työpaikoilla on viisainta olla ajattelematta, kunhan vain tekee työtään eikä kyseenalaista sitä. Samaan aikaan, jossakin taustalla, kirjoittajan aivolohko työstää ja punnertaa omaan tahtiinsa.

Näppäimistön äärellä sitten oikeastaan puretaan auki jo tehty työ.

Downshiftaus sinällään ja kysyjän kontekstissa on tietysti ihanteellinen, suorastaan tavoittelemisen arvoinen tila. Siihen on hyvin vaikea päästä, se saattaa ja usein edellyttääkin kohtuuttomia uhrauksia muilta elämän osa-alueista. Kirjoittamisen varassa reaalisesti toimeentulevia ihmisiä on Suomessa niin vähän, että meidän muiden lienee viisainta opetella pään sisäinen downshiftaaminen, jatkaen arkeaan "business as usual".

Tämäkin vaihtoehto toimii, ja tervehdyttää ihmisen kieroutunutta suhdetta aikaan, ulkoa asetettuihin arvokonstruktioihin ja eritoten työelämään, joka on parhaimmillaan taiteen ja sen tekemisen mahdollistaja, mutta pahimmillaan tukahduttava, nujertava elementti.

Jos saan valita, niin tietysti downshiftaan niin että vilahtaa, mutta todellisten vaihtoehtojen puutteessa on täytynyt kehittää ja toteuttaa mainitsemani päänsisäinen downshiftaus, joka nähdäkseni on ytimellisesti tärkein.

Ai tätä odottelinkin, että tulee kattavaa vastausta aloittajan kysymykseen. Kiitos
mikälie zenigma
Itse nimittäin aamusella kirjoittelin omia aatoksiani aloittajan tekstin luettuani, niin laitan tähän sen nyt kuitenkin, kun oli olevinaan asiantynkää.
Joten tässäpä se:

Lisään tähän otteen wikipediasta downshifting
” tavoitteet
Stressitason äärimmilleen venyttäminen sekä jatkuva parempaan pyrkiminen sekä loputtomat ylityöt ovat ominaisia nykypäivän yritysmaailmassa. Downshiftaaja näkee näiden asioiden johtavan ennen pitkään romahdukseen, sairastumisiin, perhesuhteiden rakoiluun sekä unettomuuteen. Keskeisenä ajatuksena on, ettei raha tuota ihmiselle onnellisuutta vaan sosiaalinen pääoma sekä perusasioiden toimivuus, joka luo turvallisuuden tunteen ja pohjan mielenrauhalle. Näin ihmiselle keskeisimpiä asioita nähdään työn sijaan olevan mm. perhe, ystävät, elämykset sekä niin henkinen kuin fyysinen terveys, joista downshiftaaja ei ole valmis luopumaan rahan tai statuksen tähden. Kyse on yksinkertaisimmillaan siis arvojärjestyksen uudistuksesta, jossa ihminen punnitsee, mitkä asiat hänelle todellisuudessa merkitsevät, ja alkaa käytännössä elää arvojensa mukaisesti. Tavoitteena on mielekkäämpi elämä sekä mielenrauha. ”

Toivottavasti kirjailijat vastaavat aloittajan kysymykseen.
Kiinnostaa ja sitäkin
olen jotenkin odotellut,
että hesarin kulttuuritoimituskin ryhdistäytyisi ja tekisi paljon enemmän valistusta kaikista taiteen aloista. Muutamia ”syviä” taiteilijahaastatteluja oli viime vuoden puolella, mutta tosi vähän. (Siis luen lähinnä vain sitä tavallista päivähesaria kulttuuriosioineen.) Ja ne Ilkka Malmbergin ei ymmärrä tekstit olivat aivan mainio söhäisy. Olettehan lukeneet? Nythän tämän päivän hesarissa mielipideosastolla on parikin vastaustekstiä niihin, ja lisää varmasti tulee.

Jaa että mitä se taiteilijan elämä ihan oikeasti onkaan? Onko ne sellaisia sekopäisiä kouhottajia, joiden puistoon kuseksimisista ja irtosuhteista saa vähänväliä iltalehtien lööpeistä kadulla kulkiessaan lukea välähdyksiä? Vai mitä ne taiteilijat oikein on? Siis nämä kotimaiset. Ulkolaisista kirjailijoista tulee kaikenlaisia dokumentteja, ihan viimeksi olen nähnyt telkkarista Bret Easton Ellis ja John Irving ja Donna Leon, joissa kaikissa kirjailijat olivat ihan omia olentojaan. Menestyviä taiteilijoita yllättävänkin hyvässä kuosissa ja sopusoinnussa omissa nahkoissaan. Terävät vastaukset ja oma elämä hallussa. Sellaisen käsityksen sain ainakin heistä.
Onko suomalaisista tehty vastaavanlaisia paljastuksia, tai olenhan nähnytkin, viimeksi sen dokkarin kirjailija Reijo Mäki. Onkohan niitä tulossa enämpikin?

nostan tän ku jotenki hiljasta, eikö muka kiinnosta nää jutut

?

- he ovat jo downshiftanneet, eivätkä kiireiltään ehdi vastaamaan.

Joopajoo. Kävin kirjastossa ja lottoamassa sitä uhkapeliä ja pari arpaa joilla tietysti voitin, ja voitteko kuvitella. täällä Stadissa aurinko paistaa ja tintit kailottaa
titytitytity
kurkut suorina !

Se taitaa nyt olla

KEVÄT

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Riippuu kirjailijasta varmaan, osa näpyttää vähemmän koneella, osa kauemmin. Mutta onhan siinä ajatustyötä ja käsikirjoitus päälle. Osa voi tehdä muutakin hommaa.

Minä olen seurannut perheenjäsenenä sekä kirjailijan että muusikon uraa.
Kirjailijasta ainakin voin sanoa, että elämä on hyvin kaukana 8-16 urasta. Taisi mennä niin että puoli vuotta tai jokunen kuukausi kirjoiteltiin, puoli vuotta oltiin tekemättä mitään. Aiheet hautuivat tuona aikana päässä, tarvittiin maiseman vaihdosta välillä. Paineet olivat välillä niin kovat, että eihän sitä ilman alkoholia kestänyt. Tuotosta piti saada aikaan, kustantaja odotti. Kirja-arvostelut koskettivat liian syvältä. Ei ollut sekään helppoa elämää. Myös pitäisi olla mediaseksikäs, varsinkin nykyisin, ja se on vaikeaa kun on tottunut hieman erakkona tekemään työtään yksin.

Naistaiteilijoilla voi olla siinä mielessä hieman erilaista, että alkoa ei tarvita niin paljon, mutta miestaiteilijoille on tyypillistä, että työlle tärkeitä kontakteja solmitaan humalassa, valitettavasti. Kanssataiteilijat juovat myös. Siinäpä sitä alkoholisoituu niin pahasti, että pahimillaan ura katkeaa humalaiseen kuolemaan. Näin meillä kävi.

Samalla ura voi tuhota perheen, itsetuntoaan kohottavat "bändärit" aiheuttavat uskottomuutta ja sitten lapset joutuvat puimaan aikuisena asioita terapiassa.

Itse suosittelisin että alkuun kirjailina uran rinnalla pidetään hanttityötä mikäliekään, ja jos näyttää siltä että on suuresti annettavaa taiteen rintamalla, niin sitten kaikki peliin, uhrauksineen kaikkineen. En näe taiteilijan työtä downsiftauksena varsinaisesti, vaan 24/7 elämäntapana.

Ehkä jollekin downshiftaaminen (suomennettuna leppoistaminen) on sitä, ettei tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan joka aamu klo 6:30. Kuitenkin mitä olen lukenut tuotteliaiden itsensä elättävien kirjailijoiden haastatteluita (esim. Jari Tervo, Laila Hirvisaari), niin heillä on työnteolle aika puritaaniset raamit. Joka aamu he noudattavat rutiineja ja menevät aamupalan jälkeen työhuoneeseen tuottamaan tekstiä. Välillä tekstiä syntyy vain sivu, välillä enemmän, mutta he eivät jää odottamaan inspiraatiota, vaan luottavat siihen, että väkisin tekemällä asia lähtee purkautumaan.

Suomessa vain aniharva kirjailija elättää itsensä kirjoittamalla. Apurahojakaan ei jaeta niin, että niillä juuri itseään elättäisi. Riikka Pulkkisella ainakin vielä viime kesän haastatteluiden mukaan oli toimittajan palkkatyö, koska kirjailijan tulot ovat niin epäsäännölliset ja epävarmat. Jos siis hänenkään tasoinen ylistetty laatukirjailija ei saa kirjoittamisesta riittävästi tuloa, niin aloittevalla kirjailijalla tilanne on vielä vaikeampi.

Totta kai jos on siitä onnellisessa asemassa, että on vaikkapa puoliso elättämässä eikä tarvitse murehtia lainkaan palkkaa, asuntolainan lyhennyksiä tai eläkekertymää, niin sitten on toinen tilanne. Normaalitilanne on kuitenkin se, että aloittelevalle kirjailijalle sitä "taidetta" väännetään palkkatyön ohessa ja korkeintaan haaveillaan siitä, että voisi siirtyä tekemään palkkatyötä esim. puolipäiväisesti, jos kirjoittamisesta saisi riittävästi tuloa. Itse kuljen ehkä vastavirtaan ja ajattelen, että työstä tulee leipä ja asuntolainan lyhennykset sekä elatus lapsille ja sitten siitä harrastuksesta (lue: kirjoittamisesta) tulee mahdollisesti lisätuloa.