Ajatuksia

Ydinperhe: äiti,isä ja lapsi/lapsia. Äidin ja isän rakkaus toisiaan kohtaan sammuu ja päädytään eroon. Taustalla voi olla ihan vain rakkauden loppuminen,väkivaltaa,alkoholismia,narsitisuutta(esimerkkeinä). Kuitenkin lopputulos on ero. Lapsi jää jommallekummalle vanhemmalle asumaan käydäkseen toisen vanhemman luona joko viikko/viikko,jokatoinen vkl,harvemmin, ei koskaan, toinen vanhempihan voi lähteä ydinperheestä "kahta kättä heiluttaen",ei siis ollut kypsä vanhemmuuteen. Jossainvaiheessa tämä vanhempi jonka luona lapset asuvat kohtaa uuden rakkauden,ja halutaan muuttaa yhteen. Oletetaan että esimerkkitapauksessa on yh-äiti ja pari lasta,hän tapaa miehen(joka on eronnut ex-vaimostaan vuosia sitten). Miehen lapset ovat isänsä luona säännöllisesti. Muutetaan yhteen,siis 2 eronnutta aikuista. Ollaan onnellisia,siis 2 aiemmin eronnutta ihmistä. Ja tämä hyvä olo heijastuu myös lapsiin. lapsetkin ovat tyytyväisiä kun isä/äiti on onnellinen. Syntyy uusioperhe. Ainahan uusioperheissä lapset eivät tule toimeen keskenään,mutta tässä esim.tapauksessa lapsetkin voivat hyvin. Äidin lapset käyvät isänsä luona säännöllisesti ja uuden miehen lapset äidillään. Kunnes jotkut kateelliset ja asioista mitään tietämättömät ihmiset alkavat tästä uudesta naisesta puhua perheenrikkojana. Hei,mitä kohtaa en nyt ymmärtänyt. Ei eroon aina tarvita kolmatta osapuolta,ja jos tosiaan 2 jo eronnutta laittaa "hynttyyt yhteen" onko siinä jotain väärää.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


äiti minäkin kirjoitti:

Ydinperhe: äiti,isä ja lapsi/lapsia. Äidin ja isän rakkaus toisiaan kohtaan sammuu ja päädytään eroon. Taustalla voi olla ihan vain rakkauden loppuminen,väkivaltaa,alkoholismia,narsitisuutta(esimerkkeinä). Kuitenkin lopputulos on ero. Lapsi jää jommallekummalle vanhemmalle asumaan käydäkseen toisen vanhemman luona joko viikko/viikko,jokatoinen vkl,harvemmin, ei koskaan, toinen vanhempihan voi lähteä ydinperheestä "kahta kättä heiluttaen",ei siis ollut kypsä vanhemmuuteen. Jossainvaiheessa tämä vanhempi jonka luona lapset asuvat kohtaa uuden rakkauden,ja halutaan muuttaa yhteen. Oletetaan että esimerkkitapauksessa on yh-äiti ja pari lasta,hän tapaa miehen(joka on eronnut ex-vaimostaan vuosia sitten). Miehen lapset ovat isänsä luona säännöllisesti. Muutetaan yhteen,siis 2 eronnutta aikuista. Ollaan onnellisia,siis 2 aiemmin eronnutta ihmistä. Ja tämä hyvä olo heijastuu myös lapsiin. lapsetkin ovat tyytyväisiä kun isä/äiti on onnellinen. Syntyy uusioperhe. Ainahan uusioperheissä lapset eivät tule toimeen keskenään,mutta tässä esim.tapauksessa lapsetkin voivat hyvin. Äidin lapset käyvät isänsä luona säännöllisesti ja uuden miehen lapset äidillään. Kunnes jotkut kateelliset ja asioista mitään tietämättömät ihmiset alkavat tästä uudesta naisesta puhua perheenrikkojana. Hei,mitä kohtaa en nyt ymmärtänyt. Ei eroon aina tarvita kolmatta osapuolta,ja jos tosiaan 2 jo eronnutta laittaa "hynttyyt yhteen" onko siinä jotain väärää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu