Miksi?

Suomalaisiakin hoidetaan Mehiläisessä. Jonka omistaa ruotsalainen Amiga ja jäljet johtavat yhdysvaltoihin,

Kymmenien miljoonien ansiotulot. viedeään veroparatiisiiin, ei siis veroina Suomeen

Jos edellinen, kuten väitetään, pitää paikkansa, Miksi Suomi sen sallii???
854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kysyn vain minäkin! - Täähän tie vie joron ( =Kreikan) jäljille.

Nyt joku hyökkää huutamaan, että "ministeritkö pitäisi vaihtaa,
ei ikuna eikä koskaan!"

Äänestä

Siksi kun yksityisämisen into on ottanut vallan. Siellä ne ovat monet muutkin ,teyspalvelut, katsastuskonttorit, bussit, telakat, junatkin ovat menossa ja paljon muuta. Joka väliin on löytynyt rahastajat.
Jopa kansakin on opetettu haukkumaan, valtio on "vihollinen", verokarhu on rosvo, terveyskeskus on "arvauskeskus." Niillä ei ole mitään "virkaa."
Yksyinen on parempi. Ja moni haluaa olla ylhäisyydessään "yksityinen"kaikessa, suuri minä. Yhteinen on kolhoosimeininkiä. Siihen malliin. Jäähän kuitenkin yhteisesti koettuja kolotuksia ja vaivoja, iän mukana kasvavia.

Äänestä

Tuo fuusioituminen on kai ollut pitkään yrityksen kannalta kannattavaa, jos ei rahoitusta ole löytynyt kotimaasta? Ei, ei tuota voi ymmärtää, eikö sitten osakkeiden myyjä ole ajatellut valtion köyhtymistä ollenkaan.
Olisiko tietämättömyys, vaiko ahneus kaiken tuonkin takana?
Kunhan vaan saan rahani pois minä?
Omituiseksi on maailma mennyt kun lukee täällä kaikkea esiin tuotua!

Äänestä
  • Talousvaikeuksissa oleva yritys on usein pakoitettu myymään osan tarjokkaalle konkurssin uhalla! Siihen perustuu raharikkaiden sijoittajien pyrkimys päästä kannattaviin yrityksiin osa tai koko omistajiksi. Ehtona voi myyjä pitää suomalaisen nimen, asakkaiden tähden, mutta valtio saa vain palveluksessa olevien työntekijöiden osuuden verotuksessa. Ihan varma en ole firman liikevaihdosta, voiko se tosiaan mennä kokonaan vieraaseen maahan?

    Äänestä

  • epäselvää minulle kirjoitti:

    Talousvaikeuksissa oleva yritys on usein pakoitettu myymään osan tarjokkaalle konkurssin uhalla! Siihen perustuu raharikkaiden sijoittajien pyrkimys päästä kannattaviin yrityksiin osa tai koko omistajiksi. Ehtona voi myyjä pitää suomalaisen nimen, asakkaiden tähden, mutta valtio saa vain palveluksessa olevien työntekijöiden osuuden verotuksessa. Ihan varma en ole firman liikevaihdosta, voiko se tosiaan mennä kokonaan vieraaseen maahan?

    Esim. terveyspalveluissa yksityinen ehkä hyväkin täydentävänä palveluna, mutta kun srarttirahat ja yritystuet on saatu ja homma pelaa, mutta tulee kansainvälisen yrityksen agentti, ostaa homman pois ja siirtää konttorinsa veroparatiisiin, sotkee tuloja ja velkoja konsernin sisällä ja millekään yhteiskunnalle ei tipu latin latia. Varmaa on se, että kun jalansija on saatu, palveluhinnat hyppää ylös ja palvelujen laadun valvonnassa töitä riittää. "Yrityksen tärkein ja ainoa tehtävä on tuottaa mahdollisimman suuri voitto" , pistetään toimimaan(ajatus:Walhroos)
    Suuripalkkaisille "rengeillekin" boonukset hoituu samasta paratiisista. Halpa työvoima voi jotain ropoja verojakin maksaa.

    Mitähän ongelmia rahoituksessa oli esim. katsastuskonttoreissa? Hinnat kuitenkin hyppäsivät.









    s

    Äänestä

jos firma on rekisteröitynyt Suomessa ja on Y -tunnus -- lisätietoa saa verotoimistolta . "Ulkolainen työnantaja".

Äänestä

Kaikilla muilla on sama yhteys.

Mukana on myös suomalainen raha, turha koko ajan syyttää Ruotsia, koska Ruotsissa on saman ongelma.

Miksi, lait eivät ehdi raha-mafian perään. Tosin Ruotsinvaltiolla ei oikeastaan ole veroparatiiseja koska on sopimukset näytöistä.

Mikä on Carema... onko ollut . minulla on kaikki toimii ja halpaa, ex lääkäriin aika 15min. en valita.

Äänestä
  • Lisä: en halua kuittia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Suomalaisiakin hoidetaan Mehiläisessä. Jonka omistaa ruotsalainen Amiga ja jäljet johtavat yhdysvaltoihin,

Kymmenien miljoonien ansiotulot. viedeään veroparatiisiiin, ei siis veroina Suomeen

Jos edellinen, kuten väitetään, pitää paikkansa, Miksi Suomi sen sallii???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu