Koiran pidosta

Ihmettelen sitä että onko se jo muotiasia kun pitää olla koira tai useampi. Antaako se jonkinmoisen kuvan elintasosta. Paljon on koiria sellaisilla henkilöillä joilla ei ole minkäänlaista käsitystä koiran pidosta esim. jos katsotaan koiran ominaisuuksia. Koira hankikaan ja onhan se suloinen pienenä, mutta kun se kasvaa, vaatimuksetkin kasvaa. Ei aamuisin ja iltaisin pelkkä 100 metrin lenkki lähinpään puskaan pissalle riitä sellaiselle koiralle, jonka ominaisuuksiin kuuluu liikkua paljon. Saimme viitisen vuotta sitten uudet naapurit, joilla on kaksi isompaa koiraa. On surkeaa katsoa kun koirat viedään tien toiselle puolelle pissalle ja äkkiä sisälle. Muutoin koirat ovat joko 4 m narussa kiinni ulko-oven edessä tai
pihalla olevassa koirahäkissä, jossa liikumatilaa ei todellakaan ole paljoa. Vaikuttaa siltä että nämä koirat ovat jotenkin liikkumattomuudesta kärsineet, koska onko se normaalia että koira ravaa häkissä edestakaisin joskus tunninkin yhteenmenoon.
Tässäkin huushollissa ei ulkoiluttajista olisi puute...2 aikuista (usein pitkiäkin aikoja työttöminä) ja 3 kohta teini-ikäistä lasta.
Itselläni on ollut koira ja useilla muilla naapureillani on ollut koira tai kaksi, mutta nämä nelijalkaiset ovat kyllä saaneet liikuntaa ihan mukavasti kun omistajat ovat ahkerasti ulkoiluttaa koiriaan.
Mielestäni pitäisi tehdä niin sanottu 'ajokortti koiran pidolle' koiraa haluaville ja koiran hankkiville tai myös sen verran iso pakollinen koiravero ja vakuutus että nämä koiralla egoaan kohottavat pellet vähenisi.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liian vaikea kysymys!

Äänestä

Voisit kysyä paikalliselta eläinsuojeluihmiseltä voiko asiaan puuttua. Tuo nimittäin kuulostaa todella kurjalta, mutta minimisäädökset koiranpidosta on ikävä kyllä tosi minimit. Saattaa silti olla että viramomaisen yhteydenotto saisi vähän järkeä noihin idioottinaapureihisi. Kysymisestä ei ole haittaa. Koiraraukat eivät voi itseään auttaa, auta sinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Koira ei ole lelu kirjoitti:

Ihmettelen sitä että onko se jo muotiasia kun pitää olla koira tai useampi. Antaako se jonkinmoisen kuvan elintasosta. Paljon on koiria sellaisilla henkilöillä joilla ei ole minkäänlaista käsitystä koiran pidosta esim. jos katsotaan koiran ominaisuuksia. Koira hankikaan ja onhan se suloinen pienenä, mutta kun se kasvaa, vaatimuksetkin kasvaa. Ei aamuisin ja iltaisin pelkkä 100 metrin lenkki lähinpään puskaan pissalle riitä sellaiselle koiralle, jonka ominaisuuksiin kuuluu liikkua paljon. Saimme viitisen vuotta sitten uudet naapurit, joilla on kaksi isompaa koiraa. On surkeaa katsoa kun koirat viedään tien toiselle puolelle pissalle ja äkkiä sisälle. Muutoin koirat ovat joko 4 m narussa kiinni ulko-oven edessä tai
pihalla olevassa koirahäkissä, jossa liikumatilaa ei todellakaan ole paljoa. Vaikuttaa siltä että nämä koirat ovat jotenkin liikkumattomuudesta kärsineet, koska onko se normaalia että koira ravaa häkissä edestakaisin joskus tunninkin yhteenmenoon.
Tässäkin huushollissa ei ulkoiluttajista olisi puute...2 aikuista (usein pitkiäkin aikoja työttöminä) ja 3 kohta teini-ikäistä lasta.
Itselläni on ollut koira ja useilla muilla naapureillani on ollut koira tai kaksi, mutta nämä nelijalkaiset ovat kyllä saaneet liikuntaa ihan mukavasti kun omistajat ovat ahkerasti ulkoiluttaa koiriaan.
Mielestäni pitäisi tehdä niin sanottu 'ajokortti koiran pidolle' koiraa haluaville ja koiran hankkiville tai myös sen verran iso pakollinen koiravero ja vakuutus että nämä koiralla egoaan kohottavat pellet vähenisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu