Ajelehdin suurine perineni kauppalaivan tavoin, lakanat mytyssä, pienellä sängyllä, hakien vain suuren nallen kainalooni, miettien vain voimattomuutta ja oman mielen kasassa pitämistä, yksinäisyydestä. Yhtäkkiä se vain alkoi painaa vaativana ja hengiltä tekevän etovana, en selviäisi tästä kai koskaan. Sen rumuus ei ollut vähään aikaan tuonut mitään henkevämpää esiin, kuin yksityiselämän ja oman kehon lämmön tärkeyden läheisyydellä, muihin ihmisiin ja ympäristöön. Joku halvaus-kohtaus se ihan oli, ja oli johtunut liian pitkästä yksinolemisesta seksittömyyden maailmassa, maapallolla jossa seksuaalisuus ja sukupuoli oli ihan kaikkena ihmisten keskinäisessä seurassa, ja läheisten turvallisuudessa.
Postiluukusta olin tiputtanut pienen paketti-kortin liljan-kukilla, vihreillä kaita-reunuksilla ja lumpeen kukille tyypillisellä mustalla peilipinta-taustalla. Se tipahti suoraan asuntoon, joka saattoi kenties olla jos tyhjillään, ihan vain Aku Ankan tutuista kansista niin suoraan, yksistään. Nalle, se edusti vanhana ja ihan uudeksi puettuna jotakin niin tuttua ja turvallista, kuin puna-valkoraidallista, rauhaa ja turvaa edustavaa ruotsalaisuutta. Omassa valtiossani aloittaisin heti Diego Maradonan ohjaaman motoriikan jälkeen, oman ja laatuisen Monarkian. Näin olin heijaten pientä leikki palloa luvannut, kaiken muun sen syksyn punan loputtomiin täyttämänä.
Kiedoin peittoa tiukemmin ympärilleni ja tutustuin juuri arkiseen loputtomuuksiin jaksamiseen. Ei kyllä tämä nyt saisi loppua, eikai kukaan kestäisi tällaista, pelkkää osoittelemista ja keskeyttelemistä, joilla ihmistä saisi vainota vahingoittamiselleen. Kuin psykopatiaa, eikä miehuutta näkynyt vielä tulevaisuudenkaan edessä ollenkaan. Tähtiä ei näkynyt taivaalla, eikä Maradonastakaan kokaiineineen juuri mikään olisi voinut enempää syytellä tai kiehtomatta hänen omaa vastuutaan olla korostamatta.
Postiluukusta olin tiputtanut pienen paketti-kortin liljan-kukilla, vihreillä kaita-reunuksilla ja lumpeen kukille tyypillisellä mustalla peilipinta-taustalla. Se tipahti suoraan asuntoon, joka saattoi kenties olla jos tyhjillään, ihan vain Aku Ankan tutuista kansista niin suoraan, yksistään. Nalle, se edusti vanhana ja ihan uudeksi puettuna jotakin niin tuttua ja turvallista, kuin puna-valkoraidallista, rauhaa ja turvaa edustavaa ruotsalaisuutta. Omassa valtiossani aloittaisin heti Diego Maradonan ohjaaman motoriikan jälkeen, oman ja laatuisen Monarkian. Näin olin heijaten pientä leikki palloa luvannut, kaiken muun sen syksyn punan loputtomiin täyttämänä.
Kiedoin peittoa tiukemmin ympärilleni ja tutustuin juuri arkiseen loputtomuuksiin jaksamiseen. Ei kyllä tämä nyt saisi loppua, eikai kukaan kestäisi tällaista, pelkkää osoittelemista ja keskeyttelemistä, joilla ihmistä saisi vainota vahingoittamiselleen. Kuin psykopatiaa, eikä miehuutta näkynyt vielä tulevaisuudenkaan edessä ollenkaan. Tähtiä ei näkynyt taivaalla, eikä Maradonastakaan kokaiineineen juuri mikään olisi voinut enempää syytellä tai kiehtomatta hänen omaa vastuutaan olla korostamatta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.