TIWIN KUPRU

Kun paikallinen lehdistö ei julkaise alla olevaa mielipidekirjoitusta täytyy väärinkäytökset tuoda julki tätä kautta.

Julkaisemattomuuden kyllä ymmärtää, kun Louna saa päättää lähi viikkoina miljoonasopimuksen uuden valtuustokauden julkisista ilmoituksista ja Keskisuomalaisen liitelehti Keuruulaisen markkinoille tulo luo uusia paineita toiselle toimijalle. Myös Keskisuomalainen tietää epäkohdat, mutta suut on supussa.

SUUR-KEURUUSEEN 18.1.2013

”MINNE TAKAUSMILJOONAT UPPOAVAT

Keuruulla on viime vuodet seurattu suurella jännityksellä taisteluja lopetettujen työpaikkojen säilyttämisistä. Suurta ihmetystä on aiheuttanut tarunhohtoiseksi selviytymistarinaksi muuttuneet kertomukset Tiwin jalostepuolen kiinteistöjen vaiheista.

Keuruun kaupunginvaltuusto myönsi 9.11.2009 Keulink Kiinteistöt Oy:n kokonaan omistamalle Kiinteistö Oy Tiwinrannalle 2,5 milj. euron takauksen, 10 000m2 jalostetehtaan hallin ja sen ympärillä olevan 8,7 ha:n maa-alueen sekä sillä sijaitsevien kahden huvilan ostamista ja saneerausta varten. Allekirjoittanut oli myös hyväksymässä tätä päätöstä.

Useita kymmeniä työpaikkoja säilyisi ja sehän kuulosti tosi hienolta ja hienommaksi muuttui, kun vuoden 2011 keväällä kerrottiin että Kiinteistö Oy Tiwinrannan osakkeet myydään kiinteistössä toimivalle Keuruun Puukomponentti Oy:lle ja takauksen enimmäismääräksi rajataan vain 1,5 milj. euroa, koska loppua ei tarvita.

Vuotta myöhemmin taivaalle ilmestyi mustia pilviä, kun Keuruun Puukomponentti Oy ja sen omistama kiinteistö Oy Tiwinranta asetettiin konkurssiin. Mustat pilvet muuttuivat ihmeen lailla sateisesta kesästä huolimatta täydeksi auringonpaisteeksi, kun Keulinkin Toimitusjohtaja Esa Lintula hehkutti näyttävästi valtamedioille, että konkurssiyhtiön tiloihin saadaan nyt nopeasti suuri määrä uusia korkean teknologian työpaikkoja ja vuokrasopimuksia päästään solmimaan heti kesälomien jälkeen, kun konkurssipesien romut on ensin kärrätty hallista ulos. Olivatko ne parissa vuodessa muuttuneet täysin tarpeettomiksi ja vain romutukseen kelpaaviksi, vaikka työttömäksi jääneitä alan osaavia työntekijöitä olisi ollut tarjolla runsaasti. Todella uskomattomaksi sankaritarinaksi tragedia muuttui vielä kun Keuruun kaupungin talousjohtaja Tero Mäkelä kertoi että Keuruun kaupungille ei aiheutunut takauksen maksusta huolimatta konkursseista yhtään tappioita.

Nämä kertomukset saivat katuparlamentteihin kokoontuvat hevosmiesten -ja hevosnaisten –sekä muidenkin marttakerhojen tietotoimistot todella hurmoksen valtaan, mutta myös hämilleen. Kuitenkin muutama sinisilmäisin uskalsi alkaa kyseenalaistamaan tapahtumia, vaikka rahaa olikin kulunut miljoona euroa vähemmän kuin takausta oli aluksi annettu.

Maanmittaustoimiston arkisto kertoi, että M-real Oyj oli myynyt 8.7 ha:n maa-alueen erikseen Keulink Kiinteistöt Oy:lle 200 000 eurolla perustettavan Kiinteistö Oy Tiwinrannan lukuun. Tiwinrannan tilinpäätös vuodelta 2010 näytti yhtiön kiinteistöjen arvoksi 1,2 milj. euroa (1 200 000). Oliko rakennuksista maksettu Metsäliitto osuuskunnalle erikseen 1.0milj. euroa (1 000 000)? Saneerauksiin on varmojen lähteiden mukaan käytetty vain kymppitonneja.

Katuparlamenttien tietotoimistoissa on alettu muistelemaan vuosien varrella tulleita useita ilmiantoja ja epäilyjä, että rakennusten kaupassa olisi tapahtunut välistäveto. Oli arvioitu että Keulink Kiinteistöt Oy olisi ensin ostanut rakennukset Metsäliitolta ja myynyt ne sitten omistamalleen Tiwinrannalle 300 000 tai jopa 600 000 euroa kalliimmalla, kun mitä oli niistä maksanut ja näin vetänyt ison osan valtuuston takaamasta lainarahasta välistä, muihin tarkoituksiin, takaussopimuksen vastaisesti. Keulink Kiinteistöjen tilinpäätökset näiltä vuosilta, tukevat tällaisen äkillisen myyntivoiton epäilyä.

Mitä lopulle nostetulle 300 000 eurolle on tapahtunut? Kiinteistö Oy Tiwinrannan konkurssipesän pesäluettolo ja pesänhoito avaa koko kupletin ja lopun käytetyn 300 000 euron takausrahan kohtalon. Pesäluettelon mukaan heti yhtiön omistajanvaihdoksen jälkeen pois Keulink kiinteistöt Oy:n omistuksesta, yhtiön uusi hallitus on 1.4.2011 antanut 300 000 euron lainan yhtiön kassavaroista uudelle omistajalleen Keuruun Puukomponentti Oy:lle, täysin kaupungin takaussitoumuksen vastaisesti ja osakeyhtiölakia rikkoen, koska yhtiöllä ei ole ollut vapaata omaa pääomaa, sekä näin aiheuttanut takaajalle Keuruun kaupungille selkeästi vahinkoa.

Keuruun kaupunki on yhtiön suurin velkoja ja käyttää päätösvaltaa pesässä. Yhtään velkojainkokousta ei ole kuitenkaan pidetty, vaikka konkurssin alkamisesta on kulunut reilusti yli 6 kuukautta ja kaupunkia edustamaan on palkattu asianajaja.

Tätä surullista episodia seuratessa herää väistämättä kysymykset:
-Onko asianajajan toimeksianto vain pitkittämällä yrittää salata ja saada unohtumaan väärinkäytökset?
-Onko väärinkäytösten selvittämiseksi ja vahinkoa aiheuttaneiden vastuuseen saattamiseksi kaupunginhallitus ja tarkastuslautakunta tehneet yhtään mitään?


Seppo Lampinen
Keuruu”
1152608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 115

Vanhimmat

Tarkennuksena kaikille:
HUOM. Tämän koplauksen keskiössä on valtuutettu Petri Tuominen (kepu), joka toimii Keulink kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Esa Lintulan kanssa Kiinteistö Oy Tiwinrannan perustavan hallituksessa ja ovat tehneet kauppoja keskenään. Tuominen on myös Keuruun kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, jotenka tarkastuslautakunta ei patista kaupunginhallitusta näitä asioita penkomaan ja tutkimaan, onko menetelty kaupunginvaltuuston takausehtojen mukaisesti.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merja Ahonen (SDP) ja varapuheenjohtaja Sari Saarinen (KOK) eivät myöskään voi olla tietämättömiä, kun ovat myös Keulink kiinteistöt Oy:n hallituksen jäseniä.

Tämän kaiken kummisetänä on toiminut valtuuston varapuheenjohtaja Henry Träff (SDP) hän on yleensä edustanut Keuruun kaupunkia Keulink kiinteistöt Oy:n varsinaisessa, sekä ylimääräisissä yhtiökokouksissa.

NÄIN SE VAAN MENEE!

Äänestä
  • SEPI on Keuruun GUNKKU.......

    Äänestä

  • SEPI on Keuruun GUNKKU.......

    Äänestä

  • Maatuska`% kirjoitti:

    SEPI on Keuruun GUNKKU.......

    Sepi on Keuruun Rasputiin!

    Äänestä

Voiko tämä kaikki olla totta, ei kai Keuruulla näin voi tapahtua. Koko kaupunginhallitushan on ollut Lounan ehdotusten takana. Voiko näin suuri joukko harhautella meitä veronmaksajia.

Äänestä

Hyvin menee, herrat nauraa

Äänestä

Lintulan kytköksiä erääseen konsulttiyhtiöön voisi myös hieman avata.....

Äänestä

Loiko "tiwin" vuokraus Teiskoselle uusia työpaikkoja??? Vai ainoastaan venevajan? vielä vai Teiskosen eläkeläiselle työntekijälle romuvaraston??

Äänestä
  • Tais olla teiskosten oma romu varasto

    Äänestä

Kuinka paljon tappiota kaupungille tuli aikoinaan Yakutzan perseelleenmenneestä liimapalkkitehdasprojektista?

Äänestä

Hyvä Seppo ja Kiitos.

Äänestä

Taitaapi olla Kinnulan kunnanjohtajan kuprut pintaväreilyä, näihin keuruun puhalluksiin ja salailuihin nähden

Äänestä

Kyllä salailuun on varauduttu kaupungintalolla. Louna avustajineen rakentaa uusia ovia lukkoineen, ettei asiakirjjojen pyytäjät pääse yllättämään. On suuri häpeä,että kaupunginhallituksen jäsenet ole puuttuneet kähmintään ja salailuun. Saattavat olla kaikki sisäpiiriläisiä tai hyväuskoisia.

Äänestä

Ja te uskotte mitä tuollanen entinen linnapelle ja talousrikollisen alku täällä palstoilla höpöttää.Typeryyttään linnaan joudutaan vai mitä Sepi?Turhan valittaja,joka ei tiedä oikeasti mitä on ollut edes "päättämässä".

Äänestä

Missä luuraa lehdistö, joka ei ole asiasta pukahtanut. Mediä taitaakin olla vallan sylikoira.

Äänestä
  • söppö söntii ommii nilkkoihi,pyrkkä piha gerdo gaige :)

    Äänestä

Kas,kun Lampinen ei käytä enää itsestään titteliä lakimies.

Äänestä

Tutkivaa journalismia, mihin muut eivät pysty. Päätoimittaja ainesta. Kyllä tässä alkoi kaipaamaan Viikkosen aikaa, pysyi kaupungin herran ketkut kurissa.

Äänestä

Kyllä tällaisia lampisia vain tarvittaisiin enemmän. Suurkeuruulta meni pupu pöksyyn, vaikka päätoimittaja niin kovasti hehkutti avoimuudesta ja lehdistön merkityksestä sananvapauden puolustajana. kaikki keulinkit ja muut yhtiöt piiloutuvat vaitiolovelvollisuuden taakse, vaikka veronmaksajien rahoista on koko ajan kysymys. Luottamusta ei synny salailemalla. Kuinka tuleviin päättäjiin voi luottaa,kun ei uskalleta puhua asioista totuudenmukaisesti?

Äänestä

Koville ottaa Lampisen putoaminen valtuustosta. Halu ja tahtotaso hoitaa asioita on hirveä, mutta kun ei ole enää kuntalaisten keskuudessa niin paljoa kannatusta, että selviäisi valtuustoon päättämään asioista.
Niin makaa kuin petaa.

Äänestä

Kyllä Lampinen kunnallispoliikkona paneutui tehtäväänsä aivan toisella tavalla kuin passiivinen enemmistö. Nyt esille tuotu tapaus on kuin onkin tosiasioihin perustuva. Se selviää kun jupakka on ohi.
Sepin yksityinen elämäntapa on kuitenkin vähintään erikoinen mutta sehän oj toinen juttu.

Äänestä

Hyvä Sepi, niin sitä pitää.

Äänestä

Sepi on taatusti aiheuttanut vahinkoa Keuruun kaupungille myöskin ihan kohtuullisia määriä euroja ; ).Eikä rikolliseen voi koskaan luottaa!

Äänestä
  • Kerro heti mitä vahinkoa? ja mikä rikollinen Sepi on?
    Sepi oli poliittinen vanki.!

    Äänestä

  • Wallesmanni, kirjoitti:

    Kerro heti mitä vahinkoa? ja mikä rikollinen Sepi on?
    Sepi oli poliittinen vanki.!

    Ympäriistörikolline,byrggä piha Ja haudattuna maahan kaikkea ongelma jiätettää

    Äänestä

  • Wallesmanni, kirjoitti:

    Kerro heti mitä vahinkoa? ja mikä rikollinen Sepi on?
    Sepi oli poliittinen vanki.!

    Meinaatko,että tuollanen tyhjän valittaminen TYHMYYTTÄÄN,ei sitten maksa mitään veronmaksajille.?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Meinaatko,että tuollanen tyhjän valittaminen TYHMYYTTÄÄN,ei sitten maksa mitään veronmaksajille.?

    Sepi tuo tosiasiat julki.

    Äänestä

Ei pidä Sepiä ruotia, menneet ovat menneitä. Sepi on ottanut esille asian, jossa verorahoja on käytetty huolimattomasti, minkä lisäksi virkamiehet pyrkivät mokan salaamaan.

Äänestä
  • Tällaiset kirjoitukset saadaan loppumaan vaan, jos pyydetyt asiakirjat annetaan pyytäjille. Tässähän taitaa olla kyse vain virkamiesten laittomuuksien peittelemisestä, jos asiakirjoja tarvii salata. Eihän asiakirjoja tarvitse salata, jos niissä ei ole mitään lainvastais

    Äänestä

Kukaan ei salaa mitään,Seppo vaan kuvittelee,että kaikki on julkista?

Äänestä
  • Sepi on Keuruun pahapoika, ei sais tonkia virkamiesten tekemisiä, vi tulla taas tuomio.

    Äänestä

  • Julkisen rahan eli veroeurojen käyttö on julkista

    Äänestä

  • 40 uutta työpaikkaa? kirjoitti:

    Julkisen rahan eli veroeurojen käyttö on julkista

    Viime kesänä Keulinkin toimitusjohtaja Esa Lintula hehkutti medioissa, että alueelle saadaan satoja korkean teknolokian työpaikkoja.
    Valehtelu on vähän tuosta lientynyt, kun nyt kehutaan tulevan 40 uutta työpaikkaa, mutta niitäkään ei ole Teiskoset luvanneet, vaan se on Keuruun kaupungin ja Keulinkin johdon fantasioita.

    Kukaan ei vastusta Tivin alueen vuokraamista Teiskosille, vaikka ei syntyisi yhtään uutta työpaikkaa, jos sillä saadaan entisiäkin työpaikkoja säilytettyä, mutta tuo Keulinkin ja kaupungin johdon jatkuva valehteleminen on lopetettava heti, vaikka potkuja antamalla!

    Äänestä

Eipä ole kukaan todistanut Sepin olevan väärässä on siis oikeassa. Helppoa olis todistaa väärässäolo, jos niin olisi.

Valitettavasti keuruulaisen keskivertovaltuutetun on täysin mahdottomuus ymmärtää tätä kuviota, sen verran on taso matalalla.

Tästä keskusteliketjusta päätellen alhainen on keskiverto keuruulaisen älykkyydenkin taso. Tosin ero eri ääripäiden välillä on todella iso. Sellaiset ovat päättäjät kun on kansa.

Äänestä

Jos Sepi olisi hoitanut omat hommansa paremmin ja lakien mukaan, niin olisi todellakin varteenotettava henkilö niin kunnallispolitiikassa kuin muuallakin........

Äänestä

Kaikkein huolestuttavinta tässä keisissä o n Suurkeuruun menettely. Entisen päätoimittajan aikana tämä ei olisi ollut kyllä mahdollista. Ilmankos hänestä ei kaupungintalolla pidetty. Vapaan lehdistön tehtävähän on avoin tiedonvälitys. Sananvapaudessahan niin lampisilla kuin muillakin on oikeus levittää tietoa ilman ennakkosensuuria. Vallanpitäjien toimista on saatava tietoa, muuten ei demokratia toimi. On väärin, jos samat luottamusihmiset valitaan hoitamaan kunnan asioita tärkeimmille paikoille, ellei entisistä toimista ole selvyyttä. Onneksi on olemassa sosiaalinen media, joka tuo ilmi piilossa oleviakin asioita.

Äänestä
  • Ei se entinenkään päätoimitaja päästänyt kaikkia asiallisesti kirjoitettuja juttuja lehden yleisönosastopalstalle, varsinkin jos ne hiukankaan arvosteli lehden kohtuullisen suuria mainostajia esimerkiksi..... mutta joku Kotimäki kyllä sai kirjoittaa suunnilleen mitä tahansa!

    Äänestä

Lampisen esittämässä tapahtumaketjussa ovat olleet päätekijöinä Louna, Lintula ja Tuominen sekä Mäkelä. Muut ovat statistien osissa, koska tietoa heille ole jaettu. Töppäyksiä tulee joskus kaikille vaikka toimii parhaansa mukaan. Tässä tapauksessa ollaan lähdetty vilpin poluille alusta alkaen. Vilppi ei olisi koskaan paljastunut, ellei Keuruun Puukomponentti Oy olisi mennyt konkurssin. Kun kuitenkin kävi näin, syylliset pyrkivät kaikin tavoin peittelemään tapahtuneet.
Nyt täytyy Keulink-yhtiöille tehdä ruumiinavaus. Luottamus on mennyt. Onko kaupunginvaltuustolla rohkeutta muuttaa Keuruun kaupungin hallintokulttuuria, josta puuttuu ennen kaikkea avoimmuus ja moraali?

Äänestä

Yksikään lehti ei julkaise kirjoituksia, joissa avoimesti esitetään kunnianloukkaaukseen perustuvia kirjoituksia. Ei sitä tehnyt Suur-Keuruussa Waldenin Pekka eikä sitä Ruohon Eijakaan. Joidenkin kirjoittajien tyyliin kuuluu, että he etsivät aina syyllisiä ja solvaavat heitä julkisissa kirjoituksissa.
Jospa niitä kirjoituksia siistittäisiin. Esitettäisiin vain epäkohdat ilman henkilökuvia, jolloin ne julkaistaiiin. Mutta kun sen oma paremmuus, tietämys ja asiantuntemus pitää aina tuoda esille toisia haukkumalla.
Pysyisivät asioissa, niin kirjoittajat voisi ottaa tosissaan. Nyt asioista paistaa katkeruus ja oman edun tavoittelu.

Äänestä
  • Lehdistöstö syyllistyy herkästi valtaa pitävien myötäilyyn eikä toimi vallan vahtikoirana niin kuin tässäkin asiassa pitäisi.

    Äänestä

Ja vielä kun hämmennetään vähän lisää, oli Tiwi Oy:n omistaneen TNC-Groupin toiminta vähintään erikoista. TNC-Group fuusioitui Keittiöjätin kanssa joka asetti myöhemmin tytäryhtiönsä Tiwi Oy:n konkurssiin. Nimi vaihdettiin juuri ennen konkurssiin asettamista Keuruun puukomponentti Oy:ksi.
Tiwi Oy:n Tj istui muuten Keittiöjätin hallituksessa.

TNC-Groupin ostettua Tiwi Oy:n Puhos Boardilta 2010, oli jo silloin vahvoja epäilyksiä että firmaa pidetään pystyssä n.kaksi vuotta.
Tämä siksi, koska TNC-Group sai TE-keskukselta aluetukea, Ja ehtohan on että yrityksen täytyy olla pystyssä ainakin 2 vuotta.

Nuo asiathan eivät ole laittomia, eivätkä ne liity varsinaisesti Keulinkiin, mutta harmittaa kun tavallisilla työntekijöillä pelataan tätä peliä, joka ei ole täysin rehellistä, vaan ahneutta.

Äänestä

Vallan vahtiminen ei vaadi tai edellytä lainrikkomista kunnianloukkauksen muodossa. Syyllistämiset pois ja asiat esiin.
Joidenkin mielestä sananvapaus on sitä, että saa kirjoittaa mitä tahansa kestä tahansa. Jos sen joku estää tai ei julkaise, syyllistyy vallanpitäjien myötäilyyn.
No tämähän heille on oma keskustelupaikkansa, jos niin tuska jäytää sielua.

Äänestä

Onnexs on herra Lampinen, joka puutuu asioihin.

Äänestä

Ei Suurkeuruuta kiinnosta tosijutut, siinähän joutuu astumaan päättäjien armoille. Helpompaa on julkaista höpöjuttu itämaan tietäjistä niinkuin tänään.

Äänestä

Juttu Itämaan tietäjistä on sentään lainmukaista.

Äänestä

Sepi kiireesti linnaan, stten on taas Keuruulla rauhallista.

Äänestä

Onko tämä "Euroseppo" mikä mies?
Rikollinen?
Uskottava/luotettava poliitikko??
Saattaa se olla Keuruulla (ja koko suomessakin) että omaa rahaa käsitellään/tuhlataan tarkemmin kuin yhteistä/verorahaa?????

Ja jos pitäisi valita luottoystävä sieltä Keuruulta...ottaisitko sepin vai petrin?

Äänestä

Nimenomaan puutuu, kuten Herra X tuolla aiemmin toteaa.

Äänestä

Valtuuston eilinen kokous paljasti, että Kotimäellä ja Lampisella on yhteinen projekti.

Äänestä

Kannatus kuitenkin olematonta?Eivät kuitenkaa ole mitään yhteiskunnan tukipilareita nuo Ilarit.

Äänestä

Oletteko panneet merkille, että päätöksentekijöillä menevät eurot ja markat sekaisin. LASKEKAA HINNAT ja TAKUUT MARKKOINA, NIIN HUOMAATTE, KUINKA TEITÄ HÖLÖMÖJÄ KUSETETAAN!

Äänestä

Valtuuston kokouksessa eilen olleet kertoivat, että pikku vähemmistö sai kynsille aika pahasti (2-29). Populismi ei pure faktoja vastaan.

Äänestä
  • Koko Keuruu sai siipeensä. Keuruu ei ole parin vuoden sisään vain kriisikunta, se on todellinen katastrofi kunta. Perälauta vuotaa todella pahasti ja miljoonat eurot leviää hukan tielle, mutta mita tekee uusi valtuusto? Lapioi lavalle lisää miljoonia levitettäväksi, eivätkä edes ymmärrä mitä tekevät

    Äänestä

Eilisessä alueradion tv-haastattelussa tj Teiskonen sanoi, että kyllä Tivin halliin muutamia työpaikkoja tulee vuosina 2014-15. Taitaa siis virkamiesten puheet olla höystettyjä, että saivat ison lainan takauksen päätökseen. Niin sitä valtuutettuja hämätään, kun ei viitssitä paneutua asioihin. Isolla uudella lainalla peitetään takaustappiot.

Äänestä
  • Keulink yhtiöt on byramidihuijaus keuruun veronmaksajille, jossa totuus saa aina siivet.

    Äänestä

Voiko olla niin, että vain kaksi valtuutettua on oikeassa ja kaikki muut väärässä? Mutta esillä pitää olla. Hintaan mihin hyvänsä. Eikä asiallakaan niin väliä.

Äänestä

Perusta Seppo oma lehti!!!! Nimi ehdotus: Keuruun kapula sanomat. :))
Niin ei iske sensuuri...

Äänestä
  • Sepihän onkin niin kova kynänikkari,sitä paitsi taitaa olla taas liiketoiminta kiellossa,että ei onnistu lehden perustaminen ainakaan omiin nimiin puhumattakaan vuotin haluista tätä miekkosta kohtaan.

    Äänestä

  • Nelssoni kirjoitti:

    Sepihän onkin niin kova kynänikkari,sitä paitsi taitaa olla taas liiketoiminta kiellossa,että ei onnistu lehden perustaminen ainakaan omiin nimiin puhumattakaan vuotin haluista tätä miekkosta kohtaan.

    Älä KK jauha sontaa!

    Äänestä

Jatkan vielä...

Kyllä se yksi kanta tulikin...edellä...

Politiikassa on myös populismia...

Veteraanit...ei kannata enää vain puhua?
Todelliset sankariveteraanit saivat ruusun haudalleen kesällä 2010, koska he ja eikö veteraanijärjestöillä muka ole rahaa ja omaisuutta?pelastivat suomenmaan, eikä vain puhuneet kuin poliitikot?

Äänestä

Eikös ketjun aloittaja ollut osallisena yhdessä lehdessä, oli oma firma, toinenkin firma, kolmaskin firma....?

Äänestä

Keuruu on romahduksen tiellä ja olis tarpeen sekä pelastus Keuruulle, jos tois esiin todelliset epäkohdat, eikä hännystelis omaa etuaan ajavia korruptoituneita virkamiehiä ja päättäjiä.

Suuret kiitokset Liisa Ruusilalle ja Ilari Kotimäelle. Ainoat valtuutetut jotka peräävät totuutta Keulinkin Lintulan ja Tuomisen verorahan törsäämisestä.

Tästä kiitoksena saavat Suur-Keuruun keskustelupalstalla vain paskaa niskaansa ja järkeä kommentoivat mielipiteet sensuroidaan.
HYVÄ HYVÄ Suur-Keuruu ja päätoimittaja Eija Ruoho, näin sitä suhteita hoidetaan kaupungin johtoon, tällä menolla sen lyhyen loppuajan, minkä keuruulaiset vielä voivat päättää omista asioista.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, että uusi lehti on tarpeen. Puolen sivun juttu itämaan tietäjistä oli todistus siitä, että muutosta lehtikulttuuriin Keuruulla tarvitaan.

    Äänestä

Vielä kummallisemmaksi asiat muuttuvat, kun tiedetään, Että HT-yhtiö on aloittanut yt-neuvottelut Haapamäellä. Oliko HT-yhtiöiden lupaamat työpaikat sittenkin sumuverho Keulink Kiinteistöt Oy:n suhmuritoiminnalle laina-asioissa. Kaupungin virkamiehet ja Lintula eivät anna mitään tietoja verorahojen käytöstä.

Äänestä

Hohhoijaa Seppo, otatko lisää kahvia?

Äänestä
  • Seppo ottaa paukut kotitekoista PONTIKKAA !

    Äänestä

Oikea pontikka on aina kotitekoista, ellei metsätekoista

Äänestä

Haapamäellä tehdään Keuruun paras pontikka, ehdotomasti.

Äänestä

Miksei tässä viestiketjussa voida puhua Keulinkin asioista?
Voidaan avata toinen ketju missä puhutaan Seppo Lampisesta ja hänen tekemisistään.
Ei menis puurot ja vellit ja sekaisin.

Äänestä
  • Kannatan Kolimarkkaa. Kuka tekee avauksen? Avattavaa on paljon!

    Äänestä

  • Sepin kuprut, niitä varmaan on roppakaupalla??

    Äänestä

  • Silmälasipääkäärme kirjoitti:

    Kannatan Kolimarkkaa. Kuka tekee avauksen? Avattavaa on paljon!

    Mitä tekee kansan ääni PERSUT tälle törkeälle puhallukselle?

    Pitäis ruveta lunastamaan vaalilupauksia, vai alkaako jo olo vallan kabineteissa tuntua niin mukavalta, että konsensus vie voiton?

    Äänestä

Koska, Keulinkin kepulikauppojen expertti, Petri Tuominen tulee julkisuuteen selkä suorsna ja kertoopi rehdisti koko tottuuden?

Äänestä

Ei tarvitse, sillä politiikot tekevät pyyteetöntä työtä meidän kaikkien hyväksi

Äänestä

Näin on näreet.......

Äänestä

Tuolla,joku epäili,että Lampinen olisi ollut osaomistajana Viikkonen lehdessä se ei pidä tosiaankaan paikkaansa!Raimo sai kaadettua lehden ihan ominpäinkin; )Ja monta muutakin firmaa.

Äänestä
  • Mitähän HT-Laser tekee kahdella tiwin huvilalla. Miksei niitä voida myydä/vuokrata asumis tai muuhun hyötykäyttöön ihmisille, joilla on oikeasti sellaiselle tarvetta.

    Äänestä

  • Huvilat kirjoitti:

    Mitähän HT-Laser tekee kahdella tiwin huvilalla. Miksei niitä voida myydä/vuokrata asumis tai muuhun hyötykäyttöön ihmisille, joilla on oikeasti sellaiselle tarvetta.

    Firman juhlia ja pikkujouluja vietetään huviloissa. Toimivat myös edustustiloina arvovieraille.

    Äänestä

Sellaiset tyypit,jotka arvostavat ja pitävät Lampisen tietämättömyyttä asiantuntemuksena ovat joko piruntyhmiä tai ainakin yhtä ääliöitä,kun Seppokin.

Äänestä

Oispa tämä Seppo maksanut edes itse veronsa asiallisesti ja toiminut rehellisesti firmojensa kanssa niin viittis ihmiset ottaa tosissaan sen jutut!! Paraskin neuvoja todellakin keuruun talouselämässä.Hoitas omat asiat ensin kuntoon mutta näinhän se yleensä meneekin että kun hoidetaan kaikkien muiden asioita niin omat jää unholaan!!

Äänestä
  • Mistäs tiedät, vaikka tuo Seppo on maksanut enemmän veroja kuin sinä.
    Totuus taitaa tehdä kipeää, kun tämä keskusteluketju rönsyilee paljon tämän erittäin merkittävän aiheen ulkopuolelle.

    Petri Tuominen, ole nyt mies, astu nyt esiin ja kerro meille kaikille se 100% tottuus!?

    Äänestä

Seppo nimenomaan ei ole maksanut veroja,sen vuoksi tuli palloakin jalkaan; )

Äänestä

Petri Tuominen ottaa kyllä vastuun kuten lattiatöppöilystäkin, missä kaupunki sai takkiin valitusrumbassa.

Äänestä

Onneksi äänestäjät ottivat vastuun vaaleissa ja estivät Lampisen pääsyn valtuustoon täksi vaalikaudeksi

Äänestä
  • ja tällä menolla itsenäinen Keuruu tuhoutuu ja pyyhkäistään pois kartalta

    Äänestä

...sanoo Seppo edellisessä kommentissa

Äänestä

En ole nähnyt Sepolla maksamattomia veroja moniin vuosiin mutta eihän tuosta ole pitkäkän aika kun Saarisen Sarin päiväkotiyhtiö keikkui Kauppalehdessä maksamattomine veroineen.

Äänestä

Kyllä Sepon veronmaksu on nykyään ihan Kelan armoilla.Tämä Saarinen ihan vastaava tapaus.No kansa on puhunut,miten ihmeessä,jotkut voivat äänestää tuollaisia henkilöitä vastuullisiinkin tehtäviin.Jotka eivät oikeasti pysty huolehtimaan edes omista asioista?

Äänestä
  • Ei oo Seppo yhteiskunnan elätti, mutta nuo Tiwinrannan ja Keulinkin yhteisten rahojen pimittäjät/kähmijät paria poikkeusta lukuunottamatta ovat.
    Lopputulos on kamalaa kerrottavaa kun nuo julkisen sektorin työntekijät tai yrittäjät alkavat bisneksen tekoon yhteisillä varoilla.

    Äänestä

Keulinkin velka, veronmaksajien vastuu ja tyhjät selitykset Tiwin ympärillä vain lisääntyvät, mutta virkamiesten tai poliitikkojen selvitystä minne rahat uppoavat ei näy ei kuulu! ?

Äänestä

Kyllä se pitää ymmärtää, että vähintään edes vanhat epäselvyydet on ensin selvitettävä, ennen kuin valtuusto voi uutta takausta myöntää.

Äänestä

Keulinkin salaisuuksien arkunkansi räjähtää auki. Arkku ei kestä sisältämiään mätäpaiseita ja kohta sonta lentää. Ei tarvi kepu-isäntien ostaa apulantaa pelloilleen, kun omaa paskaa piisaa. Siitä ei seuraa kuin säästöä!

Äänestä

KUPRU

Äänestä

Onko tyyntä myrskyn edellä, joko poliisi tutkii?

Äänestä

Jo tutkii.

Äänestä
  • Sepi tutkii, pää punaisena!

    Äänestä

1234567890

Äänestä

Ei taida kestää Keulinkin vallankäytön pojilla kanttia haastaa Ossia käräjille kunnianloukkauksesta. Ossihan nimesi pojat Tiwin hämäräkaupoista suoranaisiksi valehtelijoiksi ja salailijoiksi Suurkeuruun kirjoituksessaan. Tuokaa omat faktanne esiin tai kumotkaa Ossin luvut, niin saadaan totuus esiin. On naurettavaa vedota salassapitosäädöksiin. Kolmas osapuolihan oli varaton ja meni konkurssiin. Kyllähän sen asema jo tiedetään. Ei veronmaksajien rahoja voi hupuloida miten tahansa. Mitä siellä kunnassa oikein suhmuroidaan? Erityistilintarkastus oli enemmän kuin paikallaan.

Äänestä

Kyllä se vaan on niin että Keuruun kaupungin ja Keulinkin päävalehtelijat pitää saada vastuuseen valehteluistaa, pimittämisistään ja virkarikoksistaan, mutta kun kyläpoliisipäälliköt suojelee eivätkä tee mitään!

Valtakunnan julkisuuttahan tästä seuraa lisää. Sitä aikanaan kyllä saavat mitä tilaavat, mutta ikäväähän se on.

Vastuuseen laittaminen on oikeutettua, koska Keuruulle jääneet tulevat tapahtuneet väärinkäytökset nahoissaan tuntemaan, kun joutuvat maksamaan töppäilyjen laskut.

Äänestä

Tiwi iso halli näytti aivan pullottavan tyhjältä???
Siis onko Tiwillä (ns viilupuolella) siis muuta nyt kuin "huopatossutehtaan hiljaista"??????

Äänestä

Goog morning.

Äänestä

Sepihän se on businesmies. Kaikki firmat, joissa mies on touhunnut, on menneet konkurssiin tai kohta menossa. Joku jää aina nuolemaan näppejään. Montakohan euroa on veroja maksanut? Kovasti on mies huolta kantanut kaupungin toimien laillisuudesta. Ei ihme, että siinä kiireessä oman toiminnan laillisuus jää joskus vähän vähemmälle huomiolle.

Niin: ainahan voi valittaa

Äänestä

Jou, viimeksi näytti Green Diesel Oy:llä olevan ilmoitus Kauppalehdessä.

Äänestä
  • Kannattaa tarkistaa tidot, ennen kuin tänne kirjoittelee, ettei tule valehdeltua.
    Tuli oikein kaupparekisteristä tarkistettua, että ei ole Green Diesel Oy.n yhteydessä Sepistä hajuakaan.

    Onko Sepin liiketoimet aiheuttanut Keuruun kaupungille veronmaksajille miljoonan euron vahingot, niin kuin tässä Tiwin kuprussa on tapahtunut?
    Ehkä ei, eikä kaupunginjohtaja Louna, keuruulaisten maksamilla lakikimiehillä ja tilintarkastajilla, pyrkisi vahinkoja peittelemään, jos olisi kympinkin vahinko tullut, mutta Tiwin puhallusta ja puhaltajia Louna kyllä suojelee lakimiesten ja tilintarkastajien kanssa, sekä kiistää kaikki selkeät väärinkäytökset.

    Mistäs tiedät paljonko Sepi on veroja maksanut? Saattaa olla enemmän kuin sinä.

    Kovana veronmaksajana ei voi pitää sitä, joka saa yhteiskunnalta paljon tukia, on yhteiskunnan palkkalistalla tai yhteiskunta on yrityksen ainut asiakas!

    Äänestä

Eurosepi on "tuomittu" talousrikollinen...

Käsittääkseni ei saisi olla missään yritystoiminnassa???? vaan ns liiketoimintakiellossa...????????

Äänestä

Hei hei taas.. nimimerkille
Eiköhän siitä ole sen verran aikaa,että liiketoiminta kielto on jo kärsitty.... HARMITTAAKO?

Äänestä
  • Uutta toimintakieltoa tulossa....

    Äänestä

On se vain kumma, ettei näitä Keuruun kuuluisia virkamiesten ahdistelijoita saada kuriin. Jos Keuruu joskus sattuu saamaan loistavia virkamiehiä töihin, niin ne pötkivät kohta paremmille vesille, kun huomaavat, kuinka kus..iä kyttääjiä täältä löytyy. Antakaa päättäjille ym. työrauha, luottakaa edes vähän ja jättäkää nämä katkerien hämmentäjien kirjoitukset omaan arvoonsa.

Näinkö rakennamme kaikinpuolin hyvinvoivan kaupunkiyhteisön?!

Äänestä

Nimimerkille 12 19 se harmittaa meitä muita mutta ei kuitenkaan sinua, ja onhan siellä niitä laatikko firmoja varmaan vielä varastossa ja niissä joitain kioskiyrittäjiä nimellisbulvaaneina, että mitä niillä liiketoimintakielloilla oikein onkaan virkaa jos ne voi kiertää noilla porsaanreiillä, ja sitte jos vielä tekee joka asiasta valituksen niin sinnehän se juttu hämärtyyy jonnekin byrokgratian rattaisiin.....että näin se menee Keuruulla :o)

Arvonsa mies ansaitseepi vaan ei liikaa ylistystä.

Äänestä
  • Louna lakimeihineen taitaa päästä kuin koira veräjästä, vaikka avustivat Keuruulaisten rahoilla konkurssirikolliset karkuun. Lepsua on meidän porukka

    Siitä tätä ylistystä tulee!

    Äänestä

  • touhua on kirjoitti:

    Louna lakimeihineen taitaa päästä kuin koira veräjästä, vaikka avustivat Keuruulaisten rahoilla konkurssirikolliset karkuun. Lepsua on meidän porukka

    Siitä tätä ylistystä tulee!

    Kovasti tuntuu kaupungin johtoryhmällä olevan pohdittavaa Keulink -yhtiöitä koskevan aloitteen kanssa, jossa valtuutetutkin joutuvat peräämään avoimuutta vanhojen jäärien kangistuneisiin ja peitteleviin toimintamalleihin.

    Äänestä

Hubik muuttaa kuulemma Varissaaren teollisuushalliin halimaan

Äänestä

Teiskonen vuokraa ja Merja Ahonen valvoo!

Äänestä

Ei taida seurata mitään hyvää

Äänestä

Juupa juu. Teollisuustilat tyhjiksi ja laput luukuille. Yritystoimintaa ja palkkatyötä tosifiksut ei tarvitse ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lampisen Seppo kirjoitti:

Kun paikallinen lehdistö ei julkaise alla olevaa mielipidekirjoitusta täytyy väärinkäytökset tuoda julki tätä kautta.

Julkaisemattomuuden kyllä ymmärtää, kun Louna saa päättää lähi viikkoina miljoonasopimuksen uuden valtuustokauden julkisista ilmoituksista ja Keskisuomalaisen liitelehti Keuruulaisen markkinoille tulo luo uusia paineita toiselle toimijalle. Myös Keskisuomalainen tietää epäkohdat, mutta suut on supussa.

SUUR-KEURUUSEEN 18.1.2013

”MINNE TAKAUSMILJOONAT UPPOAVAT

Keuruulla on viime vuodet seurattu suurella jännityksellä taisteluja lopetettujen työpaikkojen säilyttämisistä. Suurta ihmetystä on aiheuttanut tarunhohtoiseksi selviytymistarinaksi muuttuneet kertomukset Tiwin jalostepuolen kiinteistöjen vaiheista.

Keuruun kaupunginvaltuusto myönsi 9.11.2009 Keulink Kiinteistöt Oy:n kokonaan omistamalle Kiinteistö Oy Tiwinrannalle 2,5 milj. euron takauksen, 10 000m2 jalostetehtaan hallin ja sen ympärillä olevan 8,7 ha:n maa-alueen sekä sillä sijaitsevien kahden huvilan ostamista ja saneerausta varten. Allekirjoittanut oli myös hyväksymässä tätä päätöstä.

Useita kymmeniä työpaikkoja säilyisi ja sehän kuulosti tosi hienolta ja hienommaksi muuttui, kun vuoden 2011 keväällä kerrottiin että Kiinteistö Oy Tiwinrannan osakkeet myydään kiinteistössä toimivalle Keuruun Puukomponentti Oy:lle ja takauksen enimmäismääräksi rajataan vain 1,5 milj. euroa, koska loppua ei tarvita.

Vuotta myöhemmin taivaalle ilmestyi mustia pilviä, kun Keuruun Puukomponentti Oy ja sen omistama kiinteistö Oy Tiwinranta asetettiin konkurssiin. Mustat pilvet muuttuivat ihmeen lailla sateisesta kesästä huolimatta täydeksi auringonpaisteeksi, kun Keulinkin Toimitusjohtaja Esa Lintula hehkutti näyttävästi valtamedioille, että konkurssiyhtiön tiloihin saadaan nyt nopeasti suuri määrä uusia korkean teknologian työpaikkoja ja vuokrasopimuksia päästään solmimaan heti kesälomien jälkeen, kun konkurssipesien romut on ensin kärrätty hallista ulos. Olivatko ne parissa vuodessa muuttuneet täysin tarpeettomiksi ja vain romutukseen kelpaaviksi, vaikka työttömäksi jääneitä alan osaavia työntekijöitä olisi ollut tarjolla runsaasti. Todella uskomattomaksi sankaritarinaksi tragedia muuttui vielä kun Keuruun kaupungin talousjohtaja Tero Mäkelä kertoi että Keuruun kaupungille ei aiheutunut takauksen maksusta huolimatta konkursseista yhtään tappioita.

Nämä kertomukset saivat katuparlamentteihin kokoontuvat hevosmiesten -ja hevosnaisten –sekä muidenkin marttakerhojen tietotoimistot todella hurmoksen valtaan, mutta myös hämilleen. Kuitenkin muutama sinisilmäisin uskalsi alkaa kyseenalaistamaan tapahtumia, vaikka rahaa olikin kulunut miljoona euroa vähemmän kuin takausta oli aluksi annettu.

Maanmittaustoimiston arkisto kertoi, että M-real Oyj oli myynyt 8.7 ha:n maa-alueen erikseen Keulink Kiinteistöt Oy:lle 200 000 eurolla perustettavan Kiinteistö Oy Tiwinrannan lukuun. Tiwinrannan tilinpäätös vuodelta 2010 näytti yhtiön kiinteistöjen arvoksi 1,2 milj. euroa (1 200 000). Oliko rakennuksista maksettu Metsäliitto osuuskunnalle erikseen 1.0milj. euroa (1 000 000)? Saneerauksiin on varmojen lähteiden mukaan käytetty vain kymppitonneja.

Katuparlamenttien tietotoimistoissa on alettu muistelemaan vuosien varrella tulleita useita ilmiantoja ja epäilyjä, että rakennusten kaupassa olisi tapahtunut välistäveto. Oli arvioitu että Keulink Kiinteistöt Oy olisi ensin ostanut rakennukset Metsäliitolta ja myynyt ne sitten omistamalleen Tiwinrannalle 300 000 tai jopa 600 000 euroa kalliimmalla, kun mitä oli niistä maksanut ja näin vetänyt ison osan valtuuston takaamasta lainarahasta välistä, muihin tarkoituksiin, takaussopimuksen vastaisesti. Keulink Kiinteistöjen tilinpäätökset näiltä vuosilta, tukevat tällaisen äkillisen myyntivoiton epäilyä.

Mitä lopulle nostetulle 300 000 eurolle on tapahtunut? Kiinteistö Oy Tiwinrannan konkurssipesän pesäluettolo ja pesänhoito avaa koko kupletin ja lopun käytetyn 300 000 euron takausrahan kohtalon. Pesäluettelon mukaan heti yhtiön omistajanvaihdoksen jälkeen pois Keulink kiinteistöt Oy:n omistuksesta, yhtiön uusi hallitus on 1.4.2011 antanut 300 000 euron lainan yhtiön kassavaroista uudelle omistajalleen Keuruun Puukomponentti Oy:lle, täysin kaupungin takaussitoumuksen vastaisesti ja osakeyhtiölakia rikkoen, koska yhtiöllä ei ole ollut vapaata omaa pääomaa, sekä näin aiheuttanut takaajalle Keuruun kaupungille selkeästi vahinkoa.

Keuruun kaupunki on yhtiön suurin velkoja ja käyttää päätösvaltaa pesässä. Yhtään velkojainkokousta ei ole kuitenkaan pidetty, vaikka konkurssin alkamisesta on kulunut reilusti yli 6 kuukautta ja kaupunkia edustamaan on palkattu asianajaja.

Tätä surullista episodia seuratessa herää väistämättä kysymykset:
-Onko asianajajan toimeksianto vain pitkittämällä yrittää salata ja saada unohtumaan väärinkäytökset?
-Onko väärinkäytösten selvittämiseksi ja vahinkoa aiheuttaneiden vastuuseen saattamiseksi kaupunginhallitus ja tarkastuslautakunta tehneet yhtään mitään?


Seppo Lampinen
Keuruu”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu