Surmaajia yhdistää masennuslääke

SSRI-lääkkeet

"Surmaajat Eero Hiltunen, Pekka-Eric Auvinen, Matti Saari ja esimerkiksi Columbinen kouluampuja Eric Harris käyttivät samantyyppisiä SSRI-masennuslääkkeitä.

Psykiatrian emeritus-ylilääkäri Tapani Sipilä on huolissaan SSRI- lääkityksen yleistymisestä. Sipilä pitää mahdollisena, että SSRI-masennuslääkkeiden ja joukkosurmien välillä on yhteys.

Tuoteselosteiden mukaan SSRI-lääkkeet kasvattavat itsemurhayritysten ja aggressiivisen käyttäytymisen riskiä erityisesti alle 18-vuotiailla potilailla."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012416594395_uu.shtml

Masentuneet ihmiset tekevät muutenkin itsemurhia, mutta ainakaan eivät näytä ehkäisevän tappamasta toisia. Hiltunen kertoi olleensa iloisella tuulella, joten lääke auttanut siihen tai tai ei olisi ollut muutenkaan, mutta nuo lääkkeet saattavat hyvinkin sekoittaa pään. Vaikuttavatkohan huumaavasti kun noin nuoret niitä näyttävät haluavan.

Aivan liian helposti lääkkeitä määrätään ja nuoret haluavat pään sekaisin millä tahansa. Lääketehtaat tekevät valtavia voittoja ja lääkärit saavat osansa määrätessään lääkkeitä. Koko ketju pitäisi laittaa vastuuseen. Marihuanaa pidetään vaarallisena huumena, vaikka samaan aikaan määräävät todella vaarallisia myrkkyjä.

27

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiaa välillä

      Ei niitä kukaan halua, mutta jos on tarve niin silloin lääkäri määrää niitä. Tosin tuntuu, että niihin kuuluva seuranta jätetään retuperällä. Alle 18-vuotiaillehan ei näitä SSRi lääkkeitä saisi määrätä ollenkaan, vaan toisin on,

    • Petrus Klement

      SSRI-lääkkeitä syövien agressiivisuus kohdistuu, kuten aloittaja mainitsee, myös ihmiseen itseensä. Tyttäremme käytti terveyskeskuslääkärin veltossa seurannassa Fluoxetinia ja myöhemmin Cymbaltaa ja teki itsemurhan sattumalta samaan aikaan, kun Pekka-Eric Auvinen toimi. SSRI-ongelmasta on näkyvissä vain pintaa ja asialle pitää alkaa lisätä julkisuutta.

    • Sirpajasirpa

      Ongelmasta on puhuttu ainakin muualla maailmassa jo jonkin aikaa. Minkä lääkefirman lääkkeistä on kyse? Yhteyttä rokotuksiin ilmeisesti ei löydy, koska tapaukset ovat ilmeisesti jo vuodelta 2007?

    • Sirpajasirpa

      Jotenkin kummallinen uutinen - miksi tässä otetaan esille vain yhteys koulusurmiin, miksi ei esim. puhuta perhesumien liittymisestä asiaan - niitäkin kun on ollut viime aikoina omituisen paljon? Tai itsemurhien - kuten edellä ilmenee - mikä sattumalta on tapahtunut vielä samaan aikaan.

      • Sirpajasirpa

        Äsh, olihan siinä mainittu itsemurhat - olin vain huolimaton lukija, kun jotenkin aivot meni tukkoon, kun ryhdyin miettimään, että mistä tuo lääke tietää tuon 18 vuoden ikärajan?!

      • arvauskeskuksesta..
        Sirpajasirpa kirjoitti:

        Äsh, olihan siinä mainittu itsemurhat - olin vain huolimaton lukija, kun jotenkin aivot meni tukkoon, kun ryhdyin miettimään, että mistä tuo lääke tietää tuon 18 vuoden ikärajan?!

        Tiedän tapauksen, jossa terveyskeskuksen lääkäri oli kirjoittanut masennuslääkkeitä sydämen toiminnan vaivaan. Kyseessä oli aivan selkeä vika sydämessä. Tuo potilas jätti kuitenkin ne lääkkeet ottamatta ja meni yksityiselle lääkärille, joka teki ultratutkimuksen sydämestä ja potilas sai aivan muut lääkkeet.

    • Pilleriä poskeen

      Niin määrätään, minulle määrättiin koviin jalkakipuihin lääkkeitä millä hoidetaan skitsoja, sisällysluettelon mukaan, aiheuttavat murhan himoa,harhaisuutta,levottomuutta,ärtyisyyttä,vihaa......... lista on loputon. Sain vasta apteekissa tietää mitä lääkkeitä lääkäri oli minulle määrännyt kun kysyin sivuvaikutuksista ja siitä että ovatko ne hyviä kipu lääkkeitä. Minulla ei ole koskaan todettu niin minkään laista mielenterveys vaivaa, ilmeisesti lääkäri oli sitä mieltä,ettei minun jalkoja voi särkeä.
      Kuitenkin toinen lääkäri totesi että minulla on neuropaattista särkyä,mikä johtuu siitä,että sairastan diabetesta.
      Niin,että kyllä niitä kaiken maailman mömmöjä lääkärit määrää.

      • kylmiä totuuksia

        Kyllä ja itsekin vetävät mömmöjä, siis pieni osa heistä.

        Itsetunto on lääkäreillä liian korkealla, eivät kaikki juurikaan piittaa hoidettavista ihmisistä oikeasti.

        Nykyäänhän ne kuulemma vasta ovat lisänneet lääkiksessä opiskelevien kursseihin sellaisen asian kuin vuorovaikutustaidot.

        Voihan se olla, ettei siitäkään koulutuksesta kaikille heille ole mitään hyötyä. Jos nimittäin on perusluonteeltaan kylmäkiskoinen ja ylimielinen eli sopimaton hoitotyöhön.

        Kokeneet sairaanhoitaja ja terveydenhoitajat päihittävät osan lääkäri nulikoista tullen mennen. Mutta se hierarkia; se varmistaa sen, että lääkärit saavat olla työpaikallaan ylimmällä tasolla ja muiden yläpuolella.

      • että näillä eväillä
        kylmiä totuuksia kirjoitti:

        Pitäisiköhän pyrkiä eduskuntaa - minulla on jo torkkupeittokin valmiina.

        Puoluekantani on vielä päättämättä, mutta sekin varmaan selkiytyisi.

        Pitäisi päästä sorvaamaan lakeja uusiksi ainakin näiltä osin: mielisairailla on oikeus päästä hoitoon mielisairaalaan - siispä laitoshoitoa lisätään. Saavat normaalit ihmiset elää rauhassa.

        Henkirikoksiin syyllistyneet saavat takuulla pitkät ja tuntuvat rangaistukset. Saavat normaalit ihmiset elää rauhassa.

        Poliiseille lisää rahaa ja virkoja ja asiantuntijoita. Saavat normaalit ihmiset elää turvallista arkea.

        Juhilimiseen ja kaikenlaisiin hömpötyksiin valuvat rahat otetaan törsääjiltä pois.

      • Osa taas
        kylmiä totuuksia kirjoitti:

        Kyllä ja itsekin vetävät mömmöjä, siis pieni osa heistä.

        Itsetunto on lääkäreillä liian korkealla, eivät kaikki juurikaan piittaa hoidettavista ihmisistä oikeasti.

        Nykyäänhän ne kuulemma vasta ovat lisänneet lääkiksessä opiskelevien kursseihin sellaisen asian kuin vuorovaikutustaidot.

        Voihan se olla, ettei siitäkään koulutuksesta kaikille heille ole mitään hyötyä. Jos nimittäin on perusluonteeltaan kylmäkiskoinen ja ylimielinen eli sopimaton hoitotyöhön.

        Kokeneet sairaanhoitaja ja terveydenhoitajat päihittävät osan lääkäri nulikoista tullen mennen. Mutta se hierarkia; se varmistaa sen, että lääkärit saavat olla työpaikallaan ylimmällä tasolla ja muiden yläpuolella.

        sairaanhoitajista leikkii Jumalaa ja haluaa päättää milloin potilaiden on kuoltava.

    • Niinpä niin. Totuushan on että Auvinen kärsi vuosia kiusaamisesta ja systeemistä, joka tuki kiusaajien valtaa koulussa. Lopulta mitta tuli täyteen ja se oli rangaistus kiusaajien aiheuttamasta kärsimyksestä ja järjestelmästä, joka suosii kiusaamista leimaalla uhri hulluksi. Masentunut tuollaista kiusaamista kokeva toki helposti on, se on selvä.

      Saarella sama homma, mutta uhreiksi joutui ryhmä, joka ei ollut kiusannut häntä. Sijaiskärsijöitä valitettavasti.

      • kiusaaja - kiusattu

        Totuus on sellainenkin toisinaan, että joku väittää tulleensa kiusatuksi jo yksistään sen takia, kun ei saa omia kohtuuttomia ja vääriä vaatimuksiaan läpi ja toiset kaverit eivät sellaiseen alistu.

        Niin ni se on sitten kiusaamista, kun jätkä ei pääse tekeen vääryyksiään..Kaikkea on.

      • Taidat sinäkin

        käyttää noita lääkkeitä. Olet kiusattu ja puolustelet kaikkia murhaajia. Missä asut, että tietää paikalliset varoa?

      • Taidat sinäkin kirjoitti:

        käyttää noita lääkkeitä. Olet kiusattu ja puolustelet kaikkia murhaajia. Missä asut, että tietää paikalliset varoa?

        Olen siten sydänsairas ettei minua kannata varoa.

        Totta toki on että entinen rakkaani on kyberaseteknikko ja kaipaa väliä harjoitusmateriaali niistä ihmistä, jotka hyväksikäyttäen sellaista asemaa ettei toinen voi puolustautua tekee toiselle pahaa ja väittää muille muuta.

        En puolusta kaikkia murhaajia eli esim. Jennan ja Eerikan murhaajille toivon pitkää tuomiota. Olen vain sellaisten puolella, joilla on riski tulla syyttöminä tuomituiksi ja niiden henkilöiden, jotka ovat esim. pitkään jatkuneen perheväkivallan uhreina tehneet tapon. Muistakin kuin murhista olen eri mieltä oikeusviranomaisten kanssa eli esim. Ei ole oikeudenmukaista että suden ampuja vangittiin ja lasten hyväksikäyttöä vuosia harrastanutta ei. Kummankin teosta näyttöä riittävästi.

      • tiaknoosi
        premiata kirjoitti:

        Sydänsairaus ei tee vaarattomaksi ihmistä, jolla on vaikeita mielenterveyden ongelmia.

      • minkä takia niin?
        tiaknoosi kirjoitti:

        Sydänsairaus ei tee vaarattomaksi ihmistä, jolla on vaikeita mielenterveyden ongelmia.

        Premiata kertoo, että....ja niiden henkilöiden, jotka ovat esim. pitkään jatkuneen perheväkivallan uhreina tehneet tapon. Tunnetko sä sitten henkilökohtaisesti jonkun, joka on tuollaisessa tapauksessa tehnyt tapon? Vai mikä on syynä siihen, että olet asiasta niin huolissasi??

        tappo on tappo ja siitä kuuluu rangaistus oli se sitten tehty mistä syystä hyvänsä; ei ihmisen hengen riistoa väkivalloin missään tapauksessa voi normaalijärkinen ihminen puolustella.

      • minkä takia niin? kirjoitti:

        Käytännössä taposta ei tule aina rangaistusta. Voisi kertoa nimillä esimerkkejä siitä miten suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä on salattu hoitovirheitä tai tahallisesti muista syistä tehty virheellisiä merkintöjä esim. leikkaussalissa vammautuu jatkuvasti ihmisiä ilman että kyseessä on hoitovirhe tiettyjen henkilöiden jäljiltä. Totuushan on että merkinnät, joiden perusteella ratkaisut tehdään laatii tekijä. Minulla sanoi suoraan yksi eläkkeelle jäänyt psykiatri että hän näki työuransa- aikana niin paljon psykiatrian väärinkäyttöä ettei kyse ole kymmenistä vaan sadoista uhreista.

      • tiaknoosi kirjoitti:

        Sydänsairaus ei tee vaarattomaksi ihmistä, jolla on vaikeita mielenterveyden ongelmia.

        En ota kantaa mihin viittaat, mutta jos haukkuu vaaralliseksi ihmistä, joka ei ole koko elämänsä aikana tehnyt tai aikonut tehdä kenellekään konkreettista tahallista pahaa kuuluu mennä itse psykiatrille kysymään miksi olen noin vainoharhainen.

      • ei-millään-pahalla

        Siis puhdas pulmunen. Onko sinulle tehty pahaa? Jos on, niin kuka teki?

      • lopeta jo!
        ei-millään-pahalla kirjoitti:

        Siis puhdas pulmunen. Onko sinulle tehty pahaa? Jos on, niin kuka teki?

        Komisario Pulmunen. Lipeät aiheesta!

      • vääryydet julki!
        premiata kirjoitti:

        Käytännössä taposta ei tule aina rangaistusta. Voisi kertoa nimillä esimerkkejä siitä miten suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä on salattu hoitovirheitä tai tahallisesti muista syistä tehty virheellisiä merkintöjä esim. leikkaussalissa vammautuu jatkuvasti ihmisiä ilman että kyseessä on hoitovirhe tiettyjen henkilöiden jäljiltä. Totuushan on että merkinnät, joiden perusteella ratkaisut tehdään laatii tekijä. Minulla sanoi suoraan yksi eläkkeelle jäänyt psykiatri että hän näki työuransa- aikana niin paljon psykiatrian väärinkäyttöä ettei kyse ole kymmenistä vaan sadoista uhreista.

        Mitä hän tarkoitti psykiatrian väärinkäytöllä? Esimerkkejähän voi antaa nimiä mainitsematta.

        Kyllä sitä sielläkin sattuu vaikka mitä ja tietenkin sitten vain painetaan villaisella.

      • lopeta jo! kirjoitti:

        Komisario Pulmunen. Lipeät aiheesta!

        SSRI lääkkeet tai psykiatrien menettelytavat tekevät ihmisistä massamurhaajia. Sitten neropatit ratkovat ongelmia lisäämällä kyseisiä menettelytapoja. Ei ihme että massamurhat yleistyvät.

      • kiltti pulmunen
        lopeta jo! kirjoitti:

        Komisario Pulmunen. Lipeät aiheesta!

        Ok.

      • jokodementiaiski
        premiata kirjoitti:

        En ota kantaa mihin viittaat, mutta jos haukkuu vaaralliseksi ihmistä, joka ei ole koko elämänsä aikana tehnyt tai aikonut tehdä kenellekään konkreettista tahallista pahaa kuuluu mennä itse psykiatrille kysymään miksi olen noin vainoharhainen.

        Ei se varmaan ole synti eikä pahuus, että puolustelee murhaajia ja tappajia ja kyselee palkkamurhan hintaa............

    • Juha juupeli
    • hirvee ryysis..

      kauheeta kattoo tommonen....

      • kaaheetasanoskuopjolaine

        Ohan se gauheeta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1021
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      969
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      788
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      101
      542
    7. 78
      541
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      538
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    10. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      517
    Aihe