Poikansa tappeluvammoja koululle selvittämään mennyt poliisi joutuu oikeuteen.
Satakunnan poliisilaitoksen palveluksessa olevan poliisin epäillään syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Rikosepäily liittyy viime vuoden maaliskuussa Ulvilan yhteiskoulussa sattuneeseen oppilaiden väliseen tappeluun.
Välitunnilla sattuneessa tappelussa yksi oppilaista sai vamman silmäänsä. Poika vietiin terveyskeskukseen tutkimuksiin. Rehtori
Marianne Nurmo-Heikkilän mukaan vamma osoittautui lieväksi, eikä siitä jäänyt pojalle mitään pysyvää haittaa.
Loukkaantuneen pojan isä ilmestyi poliisin virkapuvussa koululle myöhemmin samana päivänä. Hänen toimintansa ja käyttäytymisensä tilanteessa olivat sellaisia, että ne johtivat rikosilmoitukseen ja poliisitutkintaan.
Kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta on nyt nostanut syytteen 44-vuotiasta poliisia vastaan. Rikosnimike on virkavelvollisuuden rikkominen.
Juttu tulee esille Satakunnan käräjäoikeudessa toukokuun lopulla.
Poliisia kuultiin esitutkinnassa myös epäiltynä laittomasta uhkauksesta. Syytettä tästä rikosepäilystä ei kuitenkaan nostettu.
Rehtori Nurmo-Heikkilä on viime maaliskuisista tapahtumista hyvin niukkasanainen. Hän vetoaa mm. siihen, että tappeluun osallistuneet ovat alaikäisiä ja että häntä kuullaan tulevassa oikeudenkäynnissä todistajana.
Myöskään kihlakunnansyyttäjä Haapalehto ei halu kertoa tapahtumista tarkemmin.
Satakunnan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön Jussi Högmanin mukaan rikoksesta epäilty poliisi ei ole missään vaiheessa ollut pidätettynä virastaan, vaan hän jatkanut töitään normaalisti. Enempää Högman ei suostu asiaa kommentoimaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288534554367.html

Vastaukset 18
Vanhimmat
Lyhyessä ajassa jo toinen Satakunnan poliisin laiton teko (ensin Kankaanpää).
Maantieteellisesti Ulvilan tapaus sopisi Auerin tapaukseen, kuten Kankaanpää Juhantalon tapauksiin. Milloin Euran poliisia aletaan epäilemään (ns. Daltonien tapaukset)? Ainakin Euran poliisit rikkovat ihmisoikeuksia ja rikoslakia.
Tietysti jätit (tahallaan) kertomatta, että asiasta on toisenlainenkin näkemys. Iltasanomien mukaan poliisihallituksen rikostarkastaja Ari Alanen kertoo, että poliisilla on oikeus käyttää virkapukuaan myös varsinaisen työvuoronsa ulkopuolella.
Alasen mukaan poliisilla on oikeus mennä virkapuvussa alaikäisen lapsensa huoltajana koululle selvittämään tapahtumia. Virkapuvun käytössä ei ole mitään erikoista.
Syyttäjä on salannut sen, onko poliisi esiintynyt virkatehtävässä olevana poliisina, vai lapsen isänä. Huonosti menee 7/24 päivystys ?
Kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto vahvistaa Iltalehdelle, että hän aikoo nostaa syytteen tapauksen johdosta toukokuussa. Tässä vaiheessa hän ei voi avata syytteen perusteluja tarkemmin.
- Syyte perustuu pykälään, jonka mukaan poliisin on käyttäydyttävä asianmukaisesti virassa toimiessaan ja vapaa-ajalla, hän sanoo.
Poliisimiestä epäiltiin myös laittomasta uhkauksesta, mutta sen osalta syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012416594704_uu.shtml
No, se selvensi asiaa. Joutui ilmeisesti virkapuvussa sanaharkkaan opettajien kanssa. Ei poliisi saa joutua opettajien kanssa sanaharkkaan, jos on virkapuvussa. Silloin pitää olla kuin k*si s*kassa, ellei ole siviilivaatteissa.
Odotettavissa on käräjillä ja hovissa kovaa vääntöä.
Tämän jälkeen koulut tekevät sitten aina rikosilmoutuksen jos vanhemmat köyvät koulussa kyselemässä miksi oma lapsi on pahoinpidelty koulussa. Eikö poliisi saa työaikana mennä kouluun jos oma lapsi on pahoinpidelty? Eikö poliisi saa kyseenalaistaa opettajien ja koulun tehtäviä varsinkin koska selvästi koulu ei ole hoitanut tehtäviään? Missä on opettajien virkavastuu? Toivotaan että juttu kaatuu koska tässä on kyseessä vanhempien oikeudesta eikä tähän pidä sekoittaa ammattia.
"Loukkaantuneen pojan isä ilmestyi poliisin virkapuvussa koululle myöhemmin samana päivänä. Hänen toimintansa ja käyttäytymisensä tilanteessa olivat sellaisia, että ne johtivat rikosilmoitukseen ja poliisitutkintaan."
Pitää olla järki matkassa kun asioita selvittää, poliisilla sitä ei usein ole, koska he luottavat virkapukunsa voimaan ja sillä varjolla yrittävät kyykyttää muita rehellisiä kansalaisia ja rikkovat lakia silmää räpäyttämättä. Poliisit eivät ole koskaan suomen lakia kunnioittaneet/noudattaneet.
Rehellinen ja Suomen lakia noudattava poliisi on satuolento.
Ei mitään tarvetta mennä koululle kesken koulupäivän pikkuriidan takia missä ei tullut edes vammoja. Tuleva kyttä vaan halusi kostaa "kiusaajalleen" kun itse varmaan oli ensin ärsyttänyt. Tappiolle jäätyään pyysi isukkia apuun ja kytänhän piti mennä pätemään kun itseäänkin oli kiusattu koulussa.
Tuollaisia ne kytät ovat, entisiä koulukiusattuja, jotka sitten alkaa kiusaamaan muita saatuaan virkamerkin suojakseen.
Mihin lainkohtaan syyte perustuu?
RL 40:9 ja PolL 1:9c §§
sen ymmärrän että työpukua ei voi käyttää noin ja pukupäällä pitää käyttäytyä.sitä en ymmärrä että miksi näis lepsummissa rikoksissa ollaan usein liian ankaria?väitän että moni tuomarikin uhkailisi ja menettäisi hermonsa jos puolustaisi lastaan riidassa!ei se tee rikollista
Työtön muurari kun puolustaa lastaan, hän saa sakot laittomasta uhkauksesta. Vapaamuurari puolustaa lastaan, hän saa lisää vapauksia ..........
Mikä teitä vaivaa? Miksi te vihaatte poliiseja? Oletteko menettäneet korttinne, kun noin itkettää? Jos lapsen isä menee selvittämään lapsen pahoinpitelyä, niin luonnollisestihan siitä tehdään ilmoitus, eihän mitään saa lähteä selvittämään ennen kuin koulu sitä pyytää. Onko koululta kerrottu, mitä tämä asiaton käytös oli? Aika paljon tuntuu olevan vikaa koulujen ajatusmaailmassa, että "vika ei ole täällä, vaan kotona".
Ja sitten vielä, jos poliiseja ei olisi, miten täällä toimittaisiin, siis käytännön puolesta?
Jos oli lapsen holhoojana niin kyllä sai selvittää, ei siinä mitään. Mutta mistä ja minkä takia rikoilmoitus ja syyte!
Esiintyikö röyhkeästi ja kaikin tavoin sopimattomasti asiaa selvittäessään lapsen holhoojana? Vai ryhtyikö vielä tuon lisäksi virkamiehenä "tutkimaan" juttua.
Poliisivihasta voitaneen puhua sitten mikäli koulun opettajat vihaavat poliisia.
Asiat hoidetaan virallista kautta jos jotain hoidettavaa, ei saman tien kesken koulupäivän vanhempien taholta. Tuossa ei edes tapahtunut mitään vakavaa, tuli vaan kytän pennulle paha mieli. Selvää joukkomurhaajaainesta Hyvinkään tappajan tyyliin. Tappajiahan ne ovat kytätkin ja geenit periytyy.
"Onko koululta kerrottu, mitä tämä asiaton käytös oli?"
Eiköhän syyttäjälle ole kerrottu ja näiden perusteella syyttäjä on päättänyt syyttää. Tämä on poliisinpalvojalle aivan liian vaikeaa ymmärtää, koska hänen mielestään poliisi on ainoa, joka käyttäytyy aina oikein ja on kaikkitietävä. Ilmeisesti poliisinpalvojalla on tähänkin caseen joku salaliittoteoria, jota paha syyttäjä vie eteenpäin. Poliisinpalvojan mielestä kyse on ajojahdista ja mediapelistä poliisia kohtaan.
Poliisinpalvonta on fundamenttalistinen uskonto !!
Fundamenttalisti ei usko, hän tietää ! (besserwiesser)
Mikä kertoo, että palvon jokaista poliisia? Mitä jos minä puhunkin tästä kyseisestä poliisista isänä, joka on mennyt selvittämään poikansa tappelua, tosin virkapuku päällä?
Totta kai syyttäjälle on kerrottu, mitä tämä asiaton käytös on ollut, mutta yleensä tämän tyyppisissä asioissa kerrotaan, minkälaista se käytös on ollut (plus se oli muutenkin vain heitto, sillä en pidä koulujen ylimielisistä rehtoreista).
Että anteeksi vaan niin saatanasti kun en ole sinunlaistesi puolella, vaan uskallan ilmaista mielipiteeni! Teidän on aina helppo vetää tuo poliisinpalvoja-kortti esille, joka alkaa olla jo aikas kulunut.
"Mikä teitä vaivaa? Miksi te vihaatte poliiseja? Oletteko menettäneet korttinne, kun noin itkettää?"
Sinun mielestäsi poliisissa ei näemmä voi olla mitään vikaa, koska et osaa nähdä asiallista syytä poliisin "vihaamiseen". Mitäs, jos joku on ihan oikeasti joutunut poliisin mielivallan kohteeksi?
"Onko koululta kerrottu, mitä tämä asiaton käytös oli? "
Täysin typerä kysymys, ellei sitten pidä syyttäjää täytenä idioottina. Jos et todellakaan usko syyttäjiin tuon vertaa ja kuitenkin pidät poliiseita pyhimyksinä, niin eipä siitä voi juuri muuta päätellä kuin, että olet poliisinpalvoja.
"Ja sitten vielä, jos poliiseja ei olisi, miten täällä toimittaisiin, siis käytännön puolesta?"
Ja palvonta jatkuu, jatkuu jatkuu...
"Teidän on aina helppo vetää tuo poliisinpalvoja-kortti esille, joka alkaa olla jo aikas kulunut."
Mutta silti näyttää purevan loistavasti !
Voi helvetti. En aluksi ymmärtänyt. Olisi pitänyt tajuta heti alussa, että teidän kanssa ei saa järkevää keskustelua aikaiseksi... Täältä on näemmä poistettu eräs kirjoitukseni, jossa mainitsin, että poliisi on ihminen, ei kone.
Mikäli on hlökohtaisia kokemuksia mielivallasta, niitä saa minun puolestani aivan vapaasti jakaa.