AUTOLLA VIROSSA

Viron huonontuneet liikenneonnettomuustilastot saivat aikaan sen, että kesäksi ei nostettu nopeusrajoituksia entiseen tapaan.

Yleiseksi rajoitukseksi jäi siis 90 kilometriä tunnissa. Vain muutamalla nelikaistaisella tiellä voi ajaa nopeammin.

Kameroiden määrä teillä on myös lisääntynyt ja sakot lähetetään Suomeen, kuten maksamattomat pysäköintimaksutkin. Keväällä katujen kunto etenkin Tallinnassa aiheutti päänvaivaa autoilijoille. Talvi on tehnyt tuhojaan, mutta suuremmat, kaupungin ulkopuoliset tiet ovat suuremmaksi osaksi hyvässä kunnossa.

Tieliikennelaki on Virossa samanlainen kuin Suomessa, mutta alkoholin suhteen on voimassa 0-raja.

Vuosi sitten tulleita muutoksia olivat:

- autolla ajettaessa täytyy puhelimeen puhuttaessa käyttää hands-free-laitetta.

- pimeällä pitää laittaa päälle heijastinliivi autosta poistuttaessa taajaman ulkopuolella

- turvavyö pitää olla kiinnitettynä kaikilla matkustajilla ja lapsella pitää olla sopiva turvavarustus

- jalankulkijoille on heijastin pakollinen pimeällä ja pyöräileville lapsille on kypäräpakko

Apua ympäri vuorokauden

Eesti Autoklubin päivystyspalvelu Autoabi auttaa tiellä liikkuvia ympäri vuorokauden. Apua saa korjauksiin, starttauksiin sekä hinauksiin. Puhelinnumero 1888 toimii kaikissa puhelimissa ja palvelu on myös suomeksi.

Palvelu maksaa arkipäivisin 24,30 euroa 15 minuutin työ 11,50 euroa. Iltaisin ja viikonloppuisin hinta on 26,85 15,35 euroa ja kello 22—07 välisenä aikana 33,20 16 euroa.

TIETYÖT NETISSÄ OLEVASSA KARTASSA

Tietöistä löytyy tietoa Tieviraston (Maanteeamet) kotisivuilta.

Kartta niistä on osoitteessa www.mnt.ee/index.php?id=10652
0150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


AUTOLIIKLUS kirjoitti:

Viron huonontuneet liikenneonnettomuustilastot saivat aikaan sen, että kesäksi ei nostettu nopeusrajoituksia entiseen tapaan.

Yleiseksi rajoitukseksi jäi siis 90 kilometriä tunnissa. Vain muutamalla nelikaistaisella tiellä voi ajaa nopeammin.

Kameroiden määrä teillä on myös lisääntynyt ja sakot lähetetään Suomeen, kuten maksamattomat pysäköintimaksutkin. Keväällä katujen kunto etenkin Tallinnassa aiheutti päänvaivaa autoilijoille. Talvi on tehnyt tuhojaan, mutta suuremmat, kaupungin ulkopuoliset tiet ovat suuremmaksi osaksi hyvässä kunnossa.

Tieliikennelaki on Virossa samanlainen kuin Suomessa, mutta alkoholin suhteen on voimassa 0-raja.

Vuosi sitten tulleita muutoksia olivat:

- autolla ajettaessa täytyy puhelimeen puhuttaessa käyttää hands-free-laitetta.

- pimeällä pitää laittaa päälle heijastinliivi autosta poistuttaessa taajaman ulkopuolella

- turvavyö pitää olla kiinnitettynä kaikilla matkustajilla ja lapsella pitää olla sopiva turvavarustus

- jalankulkijoille on heijastin pakollinen pimeällä ja pyöräileville lapsille on kypäräpakko

Apua ympäri vuorokauden

Eesti Autoklubin päivystyspalvelu Autoabi auttaa tiellä liikkuvia ympäri vuorokauden. Apua saa korjauksiin, starttauksiin sekä hinauksiin. Puhelinnumero 1888 toimii kaikissa puhelimissa ja palvelu on myös suomeksi.

Palvelu maksaa arkipäivisin 24,30 euroa 15 minuutin työ 11,50 euroa. Iltaisin ja viikonloppuisin hinta on 26,85 15,35 euroa ja kello 22—07 välisenä aikana 33,20 16 euroa.

TIETYÖT NETISSÄ OLEVASSA KARTASSA

Tietöistä löytyy tietoa Tieviraston (Maanteeamet) kotisivuilta.

Kartta niistä on osoitteessa www.mnt.ee/index.php?id=10652

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu