Jyväskylä irtisanoo kaikki omaishoitajat

Suomi 2013

46

1496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surkimukset

      Voitaisiin viedä valtuuston kokoukseen kaikki omaishoidettavat ,ja mennä itse sillä aikaa viihteeelle,katsotaan kuinka kauan ne pärjää!

    • tyhmiä päätöksiä

      Lyhytnäköistä päättäjiltä on lopettaa omaishoitajien tukeminen. Omaishoitohan tulee kaikkein halvimmaksi yhteiskunnalle, vaikka omaishoidontuki iolisi huomattavasti isompikin. Surutta maksetaan huonosta hoidosta jollekin palveluntarjoajalle moninkertainen hinta.
      Miksi, ihmettelen miksi äänestämme tällaisia päättäjiä.
      Ihmisiä pitäisi kaikin tavoin kannustaa omaishoitajiksi, se on raskasta ja vaativaa työtä, soisi että näitä jotka jaksavat ja uhraavat oman mukavuutensa hoidettavan hyväksi, arvostettaisiin enemmän.

      • Ei ulospääsyä

        Niin ja monet omaishoitajat uhraavat oman terveytensä ja henkensä, eivät pelkästään mukavuuttaan ja vapauttaan... Mutta eihän siitä omaishoitajuudesta hevillä pääse irti muutoin kuin ottamalle eron ja muuttamalla pois. Etenkään jos potilas jurnuttaa että pitää saada kotona olla. Sopimukset on vaan paperia, ei niiden purkamisella pääse omaishoitajuudesta eroon. Ainut tapa on avioero tai kuolema.


      • Ei suositeltava homm

        En kannustaisi ketään omaishoitajuuteen! Ei missään nimessä. Laitoskuntoiset laitoksiin ja piste.


      • suurta ikäluokkaa
        Ei suositeltava homm kirjoitti:

        En kannustaisi ketään omaishoitajuuteen! Ei missään nimessä. Laitoskuntoiset laitoksiin ja piste.

        Sanot että laitoskuntoiset laitoksiin. Mihin laitat kun laitoksia lopetetaan, hallistuskin puhuu kotihoitoon panostamisen puolesta. Sitten huononnetaan omaishoitajien asemaa, ristiriitaista.
        Nyt on nähty kuinka ahneet keinottelee hoitoa tarvitsevien vanhusten kustannuksella. Surkea vanhuus on tiedossa jos noiden kynsiin joutuu. Kun voiton tavoittelu on ainut motivaatio hoidettavien suhteen, tietää tuloksen.

        Nyt on paljon suuria ikäluokkia, Meillä vanhuus on kohta edessä, joillakin jo on mikäli ei ole terveyttä.
        Riennetään yksissä tuumin äänestämään sellaisia jotka arvostavat inhimillistä vanhuutta. Meitä on paljon, myös meillä on oikeutemme.


      • pettynyt päättäjiin
        suurta ikäluokkaa kirjoitti:

        Sanot että laitoskuntoiset laitoksiin. Mihin laitat kun laitoksia lopetetaan, hallistuskin puhuu kotihoitoon panostamisen puolesta. Sitten huononnetaan omaishoitajien asemaa, ristiriitaista.
        Nyt on nähty kuinka ahneet keinottelee hoitoa tarvitsevien vanhusten kustannuksella. Surkea vanhuus on tiedossa jos noiden kynsiin joutuu. Kun voiton tavoittelu on ainut motivaatio hoidettavien suhteen, tietää tuloksen.

        Nyt on paljon suuria ikäluokkia, Meillä vanhuus on kohta edessä, joillakin jo on mikäli ei ole terveyttä.
        Riennetään yksissä tuumin äänestämään sellaisia jotka arvostavat inhimillistä vanhuutta. Meitä on paljon, myös meillä on oikeutemme.

        Mitä apua olette saaneet omaishoitajat-ja läheiset liitolta?
        Tekevätkö he siellä mitään omaishoitajien aseman parantamiseksi? Jäsenmaksu kyllä peritään uskollisesti. Saahan siitä lähellä lehden, kallis vuosikerta.
        En ole kuullut mitään kommenttia liiton suunnalta noista lainvastaisista päätöksistä, omaishoitajien asemaa piti parantaa vaalien alla. Vaan kuinkas tässä näin pääsi käymään. Meidän omaishoitajien pitäisi katsoa tarkkaan ketä äänestämme.


      • lkjlskjjsdrfökäpospe
        Ei suositeltava homm kirjoitti:

        En kannustaisi ketään omaishoitajuuteen! Ei missään nimessä. Laitoskuntoiset laitoksiin ja piste.

        En tiedä, mihin heidät viedään. Itse tiedän vain sen, että en laitoskuntoisia vanhempiani hoida. Olen kokopäivätyössä (= klo 8 - 16 päivittäin) vielä seuraavat 30 vuotta, lisäksi kasvatan useita kouluikäisiä lapsia siinä ohessa. Kun tässä pitää tehdä valinta, ajaa työni ja lapseni vanhustenhoidon ohitse. Vanhempani ovat samaa mieltä, eli he eivät suostu sellaiseen, että jättäytyisin työttömäksi ja minimituloille lasteni kustannuksella hoitamaan muumioita. Se ei ole NORMAALIA!!!!!!!!!!!!


      • Kuollaanjopois
        suurta ikäluokkaa kirjoitti:

        Sanot että laitoskuntoiset laitoksiin. Mihin laitat kun laitoksia lopetetaan, hallistuskin puhuu kotihoitoon panostamisen puolesta. Sitten huononnetaan omaishoitajien asemaa, ristiriitaista.
        Nyt on nähty kuinka ahneet keinottelee hoitoa tarvitsevien vanhusten kustannuksella. Surkea vanhuus on tiedossa jos noiden kynsiin joutuu. Kun voiton tavoittelu on ainut motivaatio hoidettavien suhteen, tietää tuloksen.

        Nyt on paljon suuria ikäluokkia, Meillä vanhuus on kohta edessä, joillakin jo on mikäli ei ole terveyttä.
        Riennetään yksissä tuumin äänestämään sellaisia jotka arvostavat inhimillistä vanhuutta. Meitä on paljon, myös meillä on oikeutemme.

        Nääh, vaaleja on harvoin, eikä niissä pysty vaikuttamaan omiin oloihin. Nyt niitetään sitä, mitä on edelliset sukupolvet kylväneet. Suuret ikäluokat on kohta menneet, sitten vanhuksia onkin jo vähemmän vuosi vuodelta. Inhimillistä vanhuutta ne kaikki kailottaa, totuus on toinen, ja tulee olemaankin.


    • nuijalle töitä
    • alan ihmetellä tosis
      • oma.hoitaja

        Vaikka olen jo kuusi vuotta omaishoitajana toiminut, niin enpä ole ikinä tuommoisesta järjesatöstä kuullut, puhumattakaan että olisin nähnyt heitä mediassa puolustamssa tai edistämässä omaishoitajien asiaa. Taitaa olla pelkkä rahankeruuyhdistys, jossa niin sanotusti hyvän asian varjolla rahat tungetaan omaan taskuun.


    • ihmettelyä

      Liitto ei maksa paikallisyhdistysten työntekijöiden palkkoja ja moni tekee yhdistyksissä työtä ilman palkkaa vapaaehtoisena. Liitossa henkilökunta on vähentynyt viime vuosina ja työt on varmaankin jaettu sitten jäljellä olevien kesken. Sanokaapa miten paljon tällaisessa organisaatiossa, jonka pitäisi edustaa 300 000 ihmistä, saisi teidän mielestänne olla henkilökuntaa ja miten työt pitäisi heidän kesken jakaa, jotta tilanne olisi teidän mielestänne oikein?

      • pähkäilijä...

        Tässä onkin kyse siitä, kuinka omaishoitajien asioita on hoidettu. Vaikka olisi millainen vääryys, liitto ei reagoi. Katselin liiton sivuja, ei Jyväskylän tai Vantaan asioista löytynyt mainintaa.
        Jos joku löytää jotain asiaa niin pankaa linkki.
        Vaikka edustaisitte koko knasaa huonosti, mitä se auttaa jos mitään ei taphdu.


      • ihmettelyä
        pähkäilijä... kirjoitti:

        Tässä onkin kyse siitä, kuinka omaishoitajien asioita on hoidettu. Vaikka olisi millainen vääryys, liitto ei reagoi. Katselin liiton sivuja, ei Jyväskylän tai Vantaan asioista löytynyt mainintaa.
        Jos joku löytää jotain asiaa niin pankaa linkki.
        Vaikka edustaisitte koko knasaa huonosti, mitä se auttaa jos mitään ei taphdu.

        Työskentelen itse vammaisjärjestössä. Miettikääpä vähän miten huonosti vammaisten oikeudet toteutuu Suomessa. Edes YK:n vammaissopimusta ei ole vielä ratifioitu. Järjestöillä ei ole sellaista asemaa yhteiskunnassa että ne voisivat määrätä kunnan muuttamaan käytäntöjään ja järjestämään vammaispalvelut niin kuin kuuluu. Sama koskee mitä tahansa kolmannen sektorin järjestöä joka edustaa jotakin tiettyä ihmisryhmää. Jos haluatte kunnassanne omaishoitoasiat kuntoon, pankaa päättäjät ahtaalle. Tehän heidät olette valinneet.


      • munnkis
        ihmettelyä kirjoitti:

        Työskentelen itse vammaisjärjestössä. Miettikääpä vähän miten huonosti vammaisten oikeudet toteutuu Suomessa. Edes YK:n vammaissopimusta ei ole vielä ratifioitu. Järjestöillä ei ole sellaista asemaa yhteiskunnassa että ne voisivat määrätä kunnan muuttamaan käytäntöjään ja järjestämään vammaispalvelut niin kuin kuuluu. Sama koskee mitä tahansa kolmannen sektorin järjestöä joka edustaa jotakin tiettyä ihmisryhmää. Jos haluatte kunnassanne omaishoitoasiat kuntoon, pankaa päättäjät ahtaalle. Tehän heidät olette valinneet.

        Hmm tuota noin.. mitä sitten voi tehdä, jos missään ei ole yhtään edustajaa, kuka on kiinnostunut hoitamaan omaishoitajien asiaa..???

        Ei ainakaan meidän kunnassa ollut yhdelläkään ehdokkaalla kiinnostusta omaishoitajien asoista.. joten turha syyllistää, että olisin valintani tehnyt..

        Muutenkin omaishoitajia on sen verran vähän, ettei tämä ryhmä tule koskaan saamaan mitään suurta parannusta asiohin.. ennen meitä on vauvat, työikäiset ja vaarit..


    • kuntoulu

      Liitolla on kaikenlaisia rojekteja meneillään mutta olennainen omaishoitajien edunvalvonta on mitään sanomatonta, onhan 300,000 mutta n. 40,000 saa omaishoidontukea kohta ei varmaan saa kukaan.

    • kummastelija.

      Siis vain 40.000, 260.000 tuhannesta saa mitään, vaikka heille kuuluisi. Kuulostaa hyvin toimivalta liitolta!
      Nyt on meneillään julkisen teveydenhuollon alasajo, omaishoitajat nähtävästi jätetään oman onnensa nojaan.
      Asioita kannattasi alkaa pöyhimään, ollaaan liian hiljaisia ja kilttejä.

      • kummastelija

        Piti kirjoittaa 260.000 jää ilman mitään, millähän kriteereillä nuo 40.000 saavat tukea, toistaiseksi.


    • kuntoulu

      Suurin osa omaishoitajista ei hae edes mitään tukea ja kyllä se hoidattavan hoidon vaativuudesta riippuu saako tukea ja osa ns. omaishoitajista ei edes tiedä et on mahdollista saada tukea, kun suurin osa omaishoitajista on ikäihmisiä

      • liisa-ke

        Miksi heitä sitten sanotaan omaishoitajiksi?
        Kun omaishoidon kriteerit täyttyvät pitäisi omaishoidontuki tulla ilman temppuiluja, kaikille joille se kuuluu.
        Liitto, joka ajaa omaishoitajien asiaa on ihmeen hiljaa, asioista pitäisi antaa informaatiota, niin että se tavoittaisi kaikki.
        Sekö on puolustus että ei edes tiedä olevansa oikeutettu saamaan omaishodontukea, eikö se olekin osoitus siitä että asiat ovat todella huonosti hoidettu.
        Jos joku ei halua korvausta omaisensa hoitamisesta ei sitä tarvitse tuputtaa, mutta tietoa on saatava tarpeeksi.
        Mistä on vedetty se 300.000 omaishoitajaa, heistä ei sitten oikeita omaishoitajia ole kuin 40.000. Toki on monentasoista hoidettavaa, mutta onhan tuessakin erilaisia maksuluokkia. Nykyisin todella vaikeaa potilasta hoitava saa yleensä sen alimman maksuluokan tuen, jos sitäkään.


    • omsku1

      Hhhmmm.. täällä tuntuu olevan ihmisillä niin perusasiat hukassa.. Kyllä tietoa on vaikka kuinka jaossa eikä tarvitse edes kauheasti etsiä.

      • omaishoitaja.

        Kerropa omsku kun olet niin viisas. Tiedän kokemuksesta että omaishoidontuesta ym.. eduista ei saa tietoa kuin vahingossa. Eikö myös tiedottaminen ole liiton tehtävä? Liitosta voisi laittaa ukaasin vaikkapa terkkarille ja kuntaan että omaishoitajien oikeuksista on kerrottava, kun jollekin asia tulee kohdalle. Jos sinulle on selvää ei se ole sellaiselle joka ei ole koskaan ollut asian kanssa tekemisissä.
        Itse hoidin sänkyyn puolisoani kauan tietämättä että olen omaishoitaja! sitten eräs lääkäri totesi että sinähän saat omaishoidontukea ja kelan hoitotukea, olin äimän käkenä, en ollut kuullutkaan sellaisista.
        Varsinkaan vanhemmat ihmiset eivät tiedä mitään oikeuksistaan. Kerro myös ne perusasiat jotka meiltä ovat hukassa?


    • eteen1

      Eipä se tiedottaminen kuntaan päin paljon auta kun toisessa päässä on ihmisiä joiden pitäisi kertoa tieto eteenpäin asianosaisille. Järjestöistä voidaan syytää informaatiota päivät pitkät vaikka minne mutta sinne se hukkuu ihmisten meileihin ja muihin posteihin.

    • JKJK

      NIINKÖ

    • Törkeetä on

      Jos mut irtisanottaisiin omaishoitajuudesta, vaihtoehtona olisi viedä hoidettava sairaalan päivystykseen ja jättää sinne tai muuttaa itse pois ja ilmoittaa asiasta sossuille ennen muuttopäivää.

    • no ihan sama
    • Late34

      Asia ei ole mennyt Jyväskylässä oikein . Nämä asiat on riitautettava. Kunnan kyykyttäminen on lopetettava. Heikoimmassa asemassa olevia todella kyykytetään ja nöyryytetään. Viekää asioita eteenpäin!! Luovuttaa ei saa.

    • no ihan sama
    • Late34

      Minulle jo pelkkä uhkaasi ja kiristys omaishoitajia kohtaan on karmea viesti kaupungin päättäjiltä ja ennenkaikkea heidän arvovalinnoistaan. Yhteiskunnan sivistyksen mittana on pidetty juuri sitä, miten se pitää heikoimmistaan huolta. Jyväskylä on tässä kyllä joutunut aika kyseenalaiseen maineeseen.

      Omaishoidon tuki on todella erikoinen tuki. Onko todella niin että lakien mukaan kunta/kaupunki voi lakkauttaa taloudelliseen tilanteeseen vedoten koko omaishoidontuen? Vaikea uskoa 2013 - luvun suomessa. Ehkä Kelaan voisi tässä asiassa luottaa enemmän.

      Lisäksi on vaiettu salaisuus se, että omaishoidon tuen määrä riippuu täysin siitä, missä kaupungissa asut. Ei tarvitse kuin liikkua sairaalan käytävillä ja tavata tuttuja kohtalotovereita jotka tulevat eri puolilta maata. Selkäpiitä karmivaa on kuulla milla tolalla joissain kunnissa on nämä "lakisääteiset" tuet .

    • nuijalle töitä!!!!

      Osoittaa lyhytnäköisyyttä päättäjiltä jättää halvin ratkaisu vammaisten ja vanhustenhoidossa retuperälle.
      Olen huomannut että ei yhtään pihistellä kun vanhus joutuu kalliiseen hoitokotiin, viedään omaisuus ja säästöt, kun ne loppuu tai niitä ei edes ole, kunta maksaa, paljon enemmän kuin omaishoitajille.
      Sisareni on omaishoitaja, kaikesta pitää väsyneen ihmisen taistella, silti ei apua juuri tule.

      • Ukkohoitaja

        Perussuomalaiset ja keskusta ovat ottaneet omaishoidon tuen esiin viime päivien keskusteluissa. Heidän mukaansa omaishoidon palkkio tulisi saataa kelan maksettavaksi. Se takaisi kaikille omaishoitajille mahdollisuuden saada edes pieni korvaus tekemälleen arvokkaalle työlle.


      • höpöävain
        Ukkohoitaja kirjoitti:

        Perussuomalaiset ja keskusta ovat ottaneet omaishoidon tuen esiin viime päivien keskusteluissa. Heidän mukaansa omaishoidon palkkio tulisi saataa kelan maksettavaksi. Se takaisi kaikille omaishoitajille mahdollisuuden saada edes pieni korvaus tekemälleen arvokkaalle työlle.

        Ja pääministeri sanoi juuri istuntotunnilla että omaishoidontukiasia ei ole edes hallitusohjelmassa eikä tule.

        Eli saahan oppositio ehdottaa mitä lystää. Kepu oli itse vallassa 8 vuotta, eikä tehnyt asialle mitään. Nyt rääkyy puskan takaa että omaishoidontuki kelalle jne. Olihan heillä aikaa 8 vuotta tehdä se...

        Ihan sama mätäpaisepoliikkaa jatkuu vuodesta toiseen, ihan sama kuka ja mikä puolue on vallassa.


      • Ukkohoitaja
        höpöävain kirjoitti:

        Ja pääministeri sanoi juuri istuntotunnilla että omaishoidontukiasia ei ole edes hallitusohjelmassa eikä tule.

        Eli saahan oppositio ehdottaa mitä lystää. Kepu oli itse vallassa 8 vuotta, eikä tehnyt asialle mitään. Nyt rääkyy puskan takaa että omaishoidontuki kelalle jne. Olihan heillä aikaa 8 vuotta tehdä se...

        Ihan sama mätäpaisepoliikkaa jatkuu vuodesta toiseen, ihan sama kuka ja mikä puolue on vallassa.

        Odotetaan nyt vielä hetki ja katsotaan, mihin populisti Soini sitten kykenee, kun tulee seuraavien eduskuntavaalien jälkeen istumaan oppositiota vastapäätä.

        Toisaalta, jos "mätäpaisepolitiikka" jatkuu vuodesta toiseen, niin eikö olisi veronmaksajille halvempaa, kun jätetään äänestyskäytäntö kokonaan pois demokraattisesta tavasta päästä vaikuttamaan?

        Lisäksi monenkirjavan puoluekentän voisi jakaa kahdeksi puolueeksi, jossa kokoomus päättää mitä tehdään ja muut marginaalit räksyttävät oppositiossa ihan vaan muodon vuoksi.

        Ne muut voisivat perustaa yhteivoimin puolueen Suomen Näennäidemokraatit vahvistettuna muutamalla punikilla, jos niitä nyt vielä jostain työväentalojen raunioilta sattuisi löytymään.


      • Nuijamaan työkkäri

        Jollain päättäjällä on yksityinen hoivakoti jossa ei ole tarpeeksi asiakkaita. Näin niitä saadaan. Lopetetaan omaishoidontuen maksu niin osa pistää satavarmasti hoidokkinsa kunnan hoitoon ja jos kunnalla ei ole paikkoja, ne ostetaan yksityiseltä. Laki määrää, ettei ketään voi jättää hoidotta.

        Jos vielä haet töitä niin pistä hakemus sisään: "Nuija tarvitsee töitä!"


      • ------------
        Nuijamaan työkkäri kirjoitti:

        Jollain päättäjällä on yksityinen hoivakoti jossa ei ole tarpeeksi asiakkaita. Näin niitä saadaan. Lopetetaan omaishoidontuen maksu niin osa pistää satavarmasti hoidokkinsa kunnan hoitoon ja jos kunnalla ei ole paikkoja, ne ostetaan yksityiseltä. Laki määrää, ettei ketään voi jättää hoidotta.

        Jos vielä haet töitä niin pistä hakemus sisään: "Nuija tarvitsee töitä!"

        Niin, sitten ei ole väliä paljoko hoito tulee maksamaan kunnalle. Raha menee "hukkaan" jos sitä jakaa omaishoitajille.


    • tieto kulkee?
      • Omaani hoitelen

        On hyvä, että tämä iäisyyskysymys on kerran noussut taas päivän puheenaiheisiin. Mutta totuus asiasta on yksinkertainen. Vaikka omaishoidosta on valtiovallan taholta säädetty laki, niin kunnat eivät ole velvoitetut lakia noudattamaan.

        Vaikka valtion taholta olisi jaettu korvamerkittyä rahaa riittävästi, niin kunta viimekädessä päättää siitä, kuka tukea saa ja kuka ei. Valitettavasti tätä porsaanreikää kunnata käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen.

        Olisikin kohtuullisen oikeudenmukaista lakiin vedoten velvoittaa kunnan päättäjiä kertomaan niille omaishoitajille, joilta palkkio on evätty, että mikä on se tärkeämpi kohde, mihin rahat on käytetty?

        Urheilu on kannatettava harrastus ja sen parissa vietetty aika on aina parempaa, kun ns. "oleilu". Oma "arvaukseni" on, että urheiluun ja sen vaatimiin suorituspaikkoihin rahaa riittää joka kunnassa? Omaishoitajat ovat niitä "oleilijoita", eivätkä he nosta kunnan imagoa veronmaksajia haalittaessa, kuten upeat uimahallit ja hiihtoputket.

        Edelleenkin tosiasia on se, että ainoastaan Kelan kautta maksettava omaishoidon palkkio takaa jokaiselle omaishoitajalle lakisääteisen palkkion ja kuten eräät päättäjistämmekin ovat sanoneet, palkkio pitäisi olla verotukselta suojattua puhdasta nettorahaa arjesta selviytymiseen käytettäväksi.


    • Miäs1970

      Omassa kunnassanikin minua "uhiteltiin" tänä vuonna omaishoidon tuella että se laskisi huomattavasti, vaikka hoidettava on todella haastava vaikean sairautensa vuoksi. Puhuin puhelimessa että varmaan se on sitten laitospaikkaa hommattava niin tuli puhelimen päässä hiljaista. Siihen asti oli maksettu ylintä tukea, muttta nyt tämä suunnan muutos vaikka hoidollisesti mikään ei ollut muuttunut, oikeastaan muutama seikka mennyt vain vaikeampaan suuntaan.

      Kului muutama päivä ja kävin allekirjoittamassa palvelusopimuksen. Ei tarvinut riitauttaa. Tosin toimitin vielä päivitettyjä lausuntoja hoidettavan tilanteesta.

      • Omaani hoitelen

        "Omaishoidon tuen pienenemisestä noussut kohu on saanut Jyväskylän päättäjät katumapäälle, ja asia on tulossa uudelle käsittelykierrokselle."

        "Jyväskylän päättäjät" ja päättäjät Arkadianmäellä ovat ehkä vähän varpaillaan? Ehkä he ovat huomioineet, että 300 000 omaishoitajaa läheisineen on vaaliuurneilla sellainen määrä ääniä, että oikeilla päätöksillä joku omistaankin huolehtiva puolue saattaa valita vaikka pääministerin seuraavissa eduskuntavaaleissa?


    • Lasisti

      Aion olla omaishoitajana niin kauan kuin siitä korvauksen saa, tai se on järkevää hoidettavaa ajatellen. Saamani korvaus on pois joltain maahanmuuttajalta. Ei yhteiskunta voi vanhuksia heitteille jättää, vaikka into monikultttuurisuuteen onkin päättäjillä suunnaton.

      • jjjjoooookkkkkjhjjyg

        Yhteiskunta voi hyvinkin jättää vanukset heitteille säätämällä lain, jotta omaiset vastaavat vanuksista. Jos vanuksella on jossain joku sukulainen, niin tuo sukulainen sitten jatkossa vanuksen hoitaa tai on hoitamatta. Kuulostaako houkuttelevalta :D... minulle ei ainakaan mahdu tänne yhtäkään vanusta hoidettavaksi, vaikka suvussa vanukisa piisaa. En sitten tiedä mitä noille tapahtuu.


    • Palkan maksaja

      Voisiko joku virkamies hallinto-osastolta esittää miten omaishoidon tuen suuruus ja hyöty lasketaan? Kuka olisi sopiva henkilö tähän tehtävään ja paljonko työ maksaisi?

    • Omaani hoitelen

      yle.fi

      "Hallituksen kehysriihessä sovittiin, että työmarkkinatuen maksuvastuuta siirretään kunnille. Myös maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvät lisävelvoitteet aiheuttavat kunnissa huolta lisäkustannuksista.

      Kotimaa
      Kuntaliitto pelkää hallituksen kehysriihilinjauksista tulevan lisälaskua kuntien maksettavaksi. Se voi puolestaan nostaa kuntaveroja. Tarkkoja tietoja ei vielä ole, mutta esimerkiksi työmarkkinatuen maksuvastuuta kunnille lisätään, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

      - Nykyisinhän järjestelmä toimii siten, että jollei työmarkkinatuella olevaa työtöntä ole aktivoitu 500 päivään mennessä, niin kunta joutuu sanktiomaksuna maksamaan puolet työmarkkinatuen kustannuksista. Nyt voi tulkita, että todennäköisesti raja tippuu 300 päivään, mikä merkitsee, että kunnille tulee huomattavasti lisää vastuita ja kustannuksia. Jos tähän ei tule lisää voimavaroja, niin tämä on todella raskas lisätaakka kunnille, Kietäväinen toruu.

      Lisävelvoitteita kunnille on tulossa myös maahanmuuttajien kotouttamisessa."

      ""Lisävelvoitteita kunnille on tulossa myös maahanmuuttajien kotouttamisessa""

      Maahanmuuttajien kotoutus ei ole kunnille mikään ongelma. Kunnilla on olemassa "porsaanreikä" omaishoidon tuen "ohjaamiseen" ja sitä on kyllä ohjailtukin.

      300 000 omaishoitajasta jopa 40 000 on tuen piirissä. Tosin kaikki eivät tukea ole edes hakeneet, mutta hakeneitten joukossa on liian monta omaishoitajaa, jotka ovat saaneet kunnalta kielteisen päätöksen.

      Tämä hallituksemme uusin "pläjäys" ei ainakaan omaishoitajien asemaa tule parantamaan, vaikka SDP:n Anneli Kiljunen tovi sitten "kiljahti" kaiken kansan kuullen, että omaishoitajat säästävät verovarojamme yli miljardin vuodessa.

    • Eksote ei aio mitenkään heikentää omaishoitoa
      15.3.2013 4:00
      Lehdessä ollut toimittajan spekulatiivinen artikkeli, jossa käsiteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollisuuksista karsia menoja, ei mitenkään viitannut siihen, että Eksote aikoisi leikata omaishoidon tukea. Se kuitenkin pelästytti omaishoitajat, varsinkin kun Jyväskylässä oikeasti tehtiin käsittämätön päätös omaishoitosopimusten purkamisesta.
      Voin vakuuttaa, että Eksotessa ei ole, eikä tehdä minkäänlaisia suunnitelmia omaishoidon tuen heikentämisestä, vaan aivan päinvastoin!
      Eksoten hallituksessa käydään usein keskustelua siitä, kuinka arvokas ja kiitettävä asia omaishoito ja omaishoitajien työ ovat. Omaishoitoa kehitetään koko ajan. Eksoten talousarvioon lisättiin vanhusten kotihoidon tehostamista varten kaksi miljoonaa euroa tälle vuodella — kotihoitohan palvelee myös omaishoitoperheitä.

      Tälle vuodelle korotettiin omaishoidon palvelusetelin arvoa, jolla voidaan ostaa hoitoapua yksityissektorilta omaishoitajan vapaapäivän ajaksi, jos hoitoa ei haluta ottaa Eksoten omasta hoitoyksiköstä. Palvelusetelillä voidaan palkata myös sijaishoitaja kotiin. Perhehoito on otettu käyttöön yhtenä omaishoitajan vapaapäivän aikaisena hoitomuotona. Eksoten yhdellä palvelusetelillä voidaan järjestää kaksi päivätoimintakertaa omaishoidettavalle Eksoten päivätoimintapisteissä. Rakenteilla olevassa Ikäihmisten talossa tulee olemaan entistä paremmat tilat omaishoidon tukikeskukselle ja Iso-Avulle.

      Lappeenrannan kaupunki on jo kahtena vuonna peräkkäin antanut rahallista tukea ammattiopistolle, jotta sen lähihoitajaopiskelijat opettajineen voivat pitkillä työssäoppimisjaksoilla hoitaa omaishoitoperheitä ja järjestää seitsemässä eri toimipisteessä tärkeää ikäihmisten kuntouttava päivätoimintaa, jossa on omaishoidettavia mukana. Viime vuonna lähihoitajaopiskelijat osallistuivat 86 omaishoitoperheen hoitamiseen ja avustamiseen.

      Sosiaali- ja terveysministeriöltä on piakkoin tulossa lausunnolle omaishoidon kehittämisohjelma. Siinä mm. pohditaan sitä, onko omaishoidon tuen maksaminen siirrettävä Kelalle vai jatkuuko se kunnallisena toimintana. Kansanedustajien toivon paneutuvan omaishoidon ongelmiin eduskuntatyössä niin, että kaikille omaishoitoperheille, oli sitten kyseessä vanhusten tai vammaisten omaishoito, saataisiin vihdoin oikeudenmukaiset ja tasa-arvoiset tuet ja säännökset koko maassa.



      Marja-Liisa Vesterinen

      Eksoten hallituksen puheenjohtaja (sd.)

      Lappeenranta

      Meillä Lappeenrannassa arvostetaan omaishoitajia!!Jyväskylä voisi ottaa oppia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe