Pieni tarina Osa 5 jne:

Aamu oli kolea ja minua alkoi paleltaa. Hiekka tarttui yöpukuun lujasti ja käteni olivat likaiset. Minun teki mieli huutaa.. ja niin huusinkin. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Tyhjyys sisälläni pysyi lähtemättömänä.
Ihmiset juoksivat äkisti karkuun ja luulivat minun seonneen. Mutta enkö minä silloin seonnutkin..? Voiko kukaan selviytyä selväjärkisenä tällaisen yön jälkeen..?
Ilmeisesti voi. Nimittäin Drew vain hyöri keittiössä koko aamun. Kunnes minä lähdin.. Silloin hän tajusi että kaikki mitä sanoin saattoi hyvinkin olla totta. Hän yritti ymmärtää minua kun hädissäni pyysin häneltä apua, mutta ei hän pystynyt.. se oli mahdotonta jopa hänelle. Se oli liian sekavaa. Ja jos hän olisi tajunnut, hän olisi itkenyt.. Mutta hän piti minua vain pöllähtäneenä. Luuli kai, että minäkin olin sekaantunut huumeisiin ja aloin saada hallusinaatioita.
Aloin taas miettiä.. Oliko asia todellakin niin..? Jos se kaikki olikin hallusinaatiota..
Nousin maasta ja kävelin soratietä pitkin kylän keskustaan.. Acherby Alleylle.
Kauppojen ikkunoissa oli iloisenvärisiä tekstejä.. Ihmiset kadulla kummaksuivat minua.. "Äiti, katso! Tuo on zombie!" huusi pieni poika pelästyneenä kun kävelin hänen ja äitinsä ohitse.
Minun oli kylmä. En enää tuntenut apaattisuutta, vaan pikemminkin pakokauhua. Kuin olisin ollut alien keskellä 1800-luvun kylää. Ja minut olisi jyrätty maan tasalle mitä ikinä sanoinkin.. Miten minä tiesin jotain hirveää, mutta nämä ihmiset eivät tienneet sitä. Oli kuin lanka olisi katkaistu; minun ja todellisuuden välillä. Ikuisiksi ajoiksi.
Sitten katsahdin vasemmalle, kadun toiselle puolelle. Siellä se oli; pieni, vaaleahko rakennus täynnä toivoa. Hölkkäsin suojatien yli..