Uskomatonta..

Kerron nyt lyhyesti meidän tarinan, en tahdo enää uskoa tätä itsekkään.
Erosimme puolitoista vuotta sitten, minun tahdostani. Silloin minulla epäiltiin olevan lesbosuhde ystävääni, suhde työkaveriini yms Vaikka totuus oli, että olimme vuosia riidelleet todella rumasti ja kuluttaneet toisemme loppuun.

Meillä on kaksi tyttöä, joille exäni on ollut loistava isä (näin ainakin kuvittelin) . Sovimme alkuu vuoroasumisen, tapaamiset kaiken. 3kk erostamme, exälle ilmaantui toinen nainen, lapseton. He muuttivat heti yhteen ja naisen painostuksella menimme lastenvalvojalle ja muutimme jo kertaalleen sovittua tapaamista. Halusin joustaa ja järkeillä asioita, koska ajattelin sillä exäni kanssa pitäväni lasten edun nimissä jonkinlaiset välit. Pidin kyllä tietyistä asioista puoleni/lasten puolen. Sovimme myös etten vaadi elatusmaksua vaan lastenvalvojalla sovimme, että maksamme kaiken puoliksi. Exäni sai valtavan laskun, jota maksoi 6kk pois ja lupauduin kiltteyttäni maksamaan yksin sen aikaa hoitomaksut, ostin vaatteet yms välillä kysyen rahaakin.. ex kuitenkin halusi maksaa lasten harrastuk´set..

Tarina jatkuu.. uusi nainen ja exäni erosivat syksyllä (mikä ei minua yllättänyt) kuitenkin jo 2kk jälkeen exäni muutti jälleen toisen naisen kanssa yhteen ja hänellä on 3 lastakin. Tytöt siis edelleen asuvat puolet ajasta isällään.. nyt tämän uuden naisen astuttua kuvioihin, on vuoroasumista taas yksipuolisesti muutettu (isän tapaamista vähennetty ja minun tapaamisiani on yritetty muuttaa) on ehdotettu lastemme jakamista toinen toiselle. Jos kuulemma haluan itse muutosta tähän heidän toimintaan, minun pitää viedä asia käräjille. Sitä en missään nimessä haluaisi tehdä, koska siinä kärsii kaikki. Haluaisin vain, että ex tajuaisi käytöksensä, heräisi ja tulisi järkiinsä. Ei hän näin sairas ja vittumainen ihminen ole.. kai.. :( Ja lisäksi minulle ilmoitettiin nyt ettei ole aikomustakaan maksaa hoitomaksuja, poikien kuluja yms jatkossakaan koska pojat asuvat puolet ajasta heillä, exälläni on nyt kuulemma 3 muutakin lasta huollettavana.. kyseisillä lapsillahan on oma isä??!!... Vuoteen mahtuu tämän kaiken lisäksi paljon muuta paskaa, en saa esim soittaa lapsillemme yms

Elatusavun hakeminen tuntuu nyt ainoalta ratkaisulta, exälläni on vielä paljon paremmat tulot kun minulla.. En käsitä, miten joku voi olla noin tyhmä ettei tajua tilannetta. Itsekkin olen ollut helkkarin tyhmä kun en ole elareita aikaisemmin hakenut ja luottanut vain, että aika korjaa ja ex joskus tajuaa mikä on lasten etu. Minähän tästä saan kauhean maineen, ensin eroa ja sitten vien rahatkin.. mutta ei hän vi näin käyttäytyä ja lasten etu on isän elatus..

Halusin kirjoittaa tänne, purkaakseni omaa pahaa oloani, saadakseni paskan ulos jonnekkin.. ja herätellä isiä ja äitejä, että pitäkää lastenne puolta, aina sitä ei toinen vanhempi tajua, kykena, halua tehdä, Katkeruus ja viha sumentaa aivot. Tässä siis yksi esimerkki kuina asiat voi olla.. aina äiti ei ole se joka estää lasten ja isän tapaamista, minä olen jopa kannustanut exääni siihen.. nyt en enää tiedä onko se edes tyttöjen paras enää..
8192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ensin puhut teidän tytöistä...sitten ovatkin välissä poikia....ja sitten lopussa taas tyttöjä.....Outo äiti olet,jos et edes sukupuolta lapsistasi tiedä :) :)

Äänestä
  • No totuus on tyttö ja poika :D Ettei kukaan tunnista.. mutta pointti oli tuo asia :) :(

    Äänestä

  • Johanna9876 kirjoitti:

    No totuus on tyttö ja poika :D Ettei kukaan tunnista.. mutta pointti oli tuo asia :) :(

    Hahahah, just just... ;)

    Äänestä

jep jep.Olet sä mahtava tyyppi.En kyllä kirjoittelisi koskaan omista oikean elämän asioista missään netissä! Että silleen!

Äänestä
  • Mistä sitten kirjoitat? Vai oletko vain empaattisen luonteesi vuoksi kommentoimassa täällä rakentavasti muille? ;)

    Äänestä

  • Eli sinä kirboitat ne kaikki provot tänne, hyvä et myönsit asian.

    Äänestä

Tämä sama juttu on tuolla uusperheet palstalla ja siellä epäillään lissun tuotokseksi.

Äänestä

Olisit sitten kirjoittanut pelkästään lapsista. Sukupuolta vaihtavat lapset ovat outoa luettavaa. Vaivaako jo dementia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johanna9876 kirjoitti:

Kerron nyt lyhyesti meidän tarinan, en tahdo enää uskoa tätä itsekkään.
Erosimme puolitoista vuotta sitten, minun tahdostani. Silloin minulla epäiltiin olevan lesbosuhde ystävääni, suhde työkaveriini yms Vaikka totuus oli, että olimme vuosia riidelleet todella rumasti ja kuluttaneet toisemme loppuun.

Meillä on kaksi tyttöä, joille exäni on ollut loistava isä (näin ainakin kuvittelin) . Sovimme alkuu vuoroasumisen, tapaamiset kaiken. 3kk erostamme, exälle ilmaantui toinen nainen, lapseton. He muuttivat heti yhteen ja naisen painostuksella menimme lastenvalvojalle ja muutimme jo kertaalleen sovittua tapaamista. Halusin joustaa ja järkeillä asioita, koska ajattelin sillä exäni kanssa pitäväni lasten edun nimissä jonkinlaiset välit. Pidin kyllä tietyistä asioista puoleni/lasten puolen. Sovimme myös etten vaadi elatusmaksua vaan lastenvalvojalla sovimme, että maksamme kaiken puoliksi. Exäni sai valtavan laskun, jota maksoi 6kk pois ja lupauduin kiltteyttäni maksamaan yksin sen aikaa hoitomaksut, ostin vaatteet yms välillä kysyen rahaakin.. ex kuitenkin halusi maksaa lasten harrastuk´set..

Tarina jatkuu.. uusi nainen ja exäni erosivat syksyllä (mikä ei minua yllättänyt) kuitenkin jo 2kk jälkeen exäni muutti jälleen toisen naisen kanssa yhteen ja hänellä on 3 lastakin. Tytöt siis edelleen asuvat puolet ajasta isällään.. nyt tämän uuden naisen astuttua kuvioihin, on vuoroasumista taas yksipuolisesti muutettu (isän tapaamista vähennetty ja minun tapaamisiani on yritetty muuttaa) on ehdotettu lastemme jakamista toinen toiselle. Jos kuulemma haluan itse muutosta tähän heidän toimintaan, minun pitää viedä asia käräjille. Sitä en missään nimessä haluaisi tehdä, koska siinä kärsii kaikki. Haluaisin vain, että ex tajuaisi käytöksensä, heräisi ja tulisi järkiinsä. Ei hän näin sairas ja vittumainen ihminen ole.. kai.. :( Ja lisäksi minulle ilmoitettiin nyt ettei ole aikomustakaan maksaa hoitomaksuja, poikien kuluja yms jatkossakaan koska pojat asuvat puolet ajasta heillä, exälläni on nyt kuulemma 3 muutakin lasta huollettavana.. kyseisillä lapsillahan on oma isä??!!... Vuoteen mahtuu tämän kaiken lisäksi paljon muuta paskaa, en saa esim soittaa lapsillemme yms

Elatusavun hakeminen tuntuu nyt ainoalta ratkaisulta, exälläni on vielä paljon paremmat tulot kun minulla.. En käsitä, miten joku voi olla noin tyhmä ettei tajua tilannetta. Itsekkin olen ollut helkkarin tyhmä kun en ole elareita aikaisemmin hakenut ja luottanut vain, että aika korjaa ja ex joskus tajuaa mikä on lasten etu. Minähän tästä saan kauhean maineen, ensin eroa ja sitten vien rahatkin.. mutta ei hän vi näin käyttäytyä ja lasten etu on isän elatus..

Halusin kirjoittaa tänne, purkaakseni omaa pahaa oloani, saadakseni paskan ulos jonnekkin.. ja herätellä isiä ja äitejä, että pitäkää lastenne puolta, aina sitä ei toinen vanhempi tajua, kykena, halua tehdä, Katkeruus ja viha sumentaa aivot. Tässä siis yksi esimerkki kuina asiat voi olla.. aina äiti ei ole se joka estää lasten ja isän tapaamista, minä olen jopa kannustanut exääni siihen.. nyt en enää tiedä onko se edes tyttöjen paras enää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu