.Etukäteen prikkasin Forsblomin, Brondan, Helsinki Contemporaryn ja Taidesalongin.
Forsblom.
Nguyen Trong Minch on esillä kolmella öljytyöllä, joista yksi on neljän maalauksen sarja. Kaikki ovat henkilökuvia joko yksin tai ryhmässä. Niukalla lähes vain mustan, valkean ja harmaan paletilla tehdyt maalaukset ovat lähes graafisia, selkein siveltimenvedoin ja varmalla maulla tehtyjä. Rauhalliset, viipyilevän tunnelmaiset maalaukset miellyttivät minua; ne ovat töitä, joiden katseluun ei väsyisi omalla seinällä, mikä mielstäni on yksi onnistuneen maalauksen hankintakriteeri.
Robert Lucanderin iso näyttely ei erityisemmin puhutellut, teokset toistavat hänen mielestäni jo vähän maneeriseksi tullutta tyyliään. Joidenkin maalausten lähes minimalistiseksi mennyt niukkuus ei linjaa paranna.
Mutta Ismo Kajander kyllä räjäytti tämän galleriakierroksen pankin. Hänen assamblensa, esinekoosteensa, ovat hulvattoman hyviä, idearikkaita oivalluksia. Käykää ihmeessä katsomassa!
Bronda
Veikko Myllerin pienet veistokset ovat nautittavaa katsottavaa. Niiden hiljainen huumori saa hyvälle mielelle; yhtä katselin pitkään, teki mieli siltä seisomalta ryhtyä ostolle mutta edessä oleva epävarmuus asunnosta estää kyllä sortumasta mielihaluihin.
Helsinki Contemporary
Petyin pahan kerran Anna Retulaisen näyttelyssä., hyvällä tahdollakaan en nähnyt näyttelyssä mitään positiivista entiseen verrattuna. Ymmärrän kyllä tarpeen uusiutua, mutta onko sen tapahduttava näin rajulla muutoksella. En voi muuta kuin toivoa, että näyttelyn teokset ovat välivaihetta, uuden tien etsintää. Retulainen on oivallinen maalari, jolta voi odottaa vielä paljon. Hämmästyin näyttelyn erinomaista myyntiä ja mietin, mistä ostajat ovat maksaneet: ovatko he todella pitäneet teoksista vai vain nimestäkö?
Taidesalonki
Carl Wargh on jo vuosia ollut yksi akvarellisuosikkini. Näyttely kokonaisuutena ei kuitenkaan ole Warghia parhaimmillaan, ikäänkuin ote olisi löystynyt. En tullut katsoneeksi olivatko teokset vanhoja vai tuoreita. Googlettakaa itse Taidesalongin näyttelyä ja arvioikaa, siellä on puolen tusinaa akvarellia esillä
Forsblom.
Nguyen Trong Minch on esillä kolmella öljytyöllä, joista yksi on neljän maalauksen sarja. Kaikki ovat henkilökuvia joko yksin tai ryhmässä. Niukalla lähes vain mustan, valkean ja harmaan paletilla tehdyt maalaukset ovat lähes graafisia, selkein siveltimenvedoin ja varmalla maulla tehtyjä. Rauhalliset, viipyilevän tunnelmaiset maalaukset miellyttivät minua; ne ovat töitä, joiden katseluun ei väsyisi omalla seinällä, mikä mielstäni on yksi onnistuneen maalauksen hankintakriteeri.
Robert Lucanderin iso näyttely ei erityisemmin puhutellut, teokset toistavat hänen mielestäni jo vähän maneeriseksi tullutta tyyliään. Joidenkin maalausten lähes minimalistiseksi mennyt niukkuus ei linjaa paranna.
Mutta Ismo Kajander kyllä räjäytti tämän galleriakierroksen pankin. Hänen assamblensa, esinekoosteensa, ovat hulvattoman hyviä, idearikkaita oivalluksia. Käykää ihmeessä katsomassa!
Bronda
Veikko Myllerin pienet veistokset ovat nautittavaa katsottavaa. Niiden hiljainen huumori saa hyvälle mielelle; yhtä katselin pitkään, teki mieli siltä seisomalta ryhtyä ostolle mutta edessä oleva epävarmuus asunnosta estää kyllä sortumasta mielihaluihin.
Helsinki Contemporary
Petyin pahan kerran Anna Retulaisen näyttelyssä., hyvällä tahdollakaan en nähnyt näyttelyssä mitään positiivista entiseen verrattuna. Ymmärrän kyllä tarpeen uusiutua, mutta onko sen tapahduttava näin rajulla muutoksella. En voi muuta kuin toivoa, että näyttelyn teokset ovat välivaihetta, uuden tien etsintää. Retulainen on oivallinen maalari, jolta voi odottaa vielä paljon. Hämmästyin näyttelyn erinomaista myyntiä ja mietin, mistä ostajat ovat maksaneet: ovatko he todella pitäneet teoksista vai vain nimestäkö?
Taidesalonki
Carl Wargh on jo vuosia ollut yksi akvarellisuosikkini. Näyttely kokonaisuutena ei kuitenkaan ole Warghia parhaimmillaan, ikäänkuin ote olisi löystynyt. En tullut katsoneeksi olivatko teokset vanhoja vai tuoreita. Googlettakaa itse Taidesalongin näyttelyä ja arvioikaa, siellä on puolen tusinaa akvarellia esillä
Vastaukset 38
Vanhimmat
...verran olen kierrellyt noissa tavalliseen tapaani.
Helsinki Contemporaryssa Anna Retulaisen taidetta pidän aika haastavana ja ehkäpä senkin vuoksi ihastuin tuohon näyttelyyn. :)
Minulle ainakin tuli upeita oivalluksia niistä hänen käyttämistään väriyhdistelmistä. Huomasin että jokaisessa hänen teoksessaan oli jokin teema jossa hän pysyi kiistattomasti ja myös se minua viehätti.
Myöskin Calerie Forsblomilla olen ehtinyt käydä ja myöskin ihastuin niihin Nguyen Trong Minchin seisoskeleviin hahmoihin. Minäkin tykkäsin niistä hänen yksinkertaisista sekä toimivista värivalinnoista- ja hänelle tyypilliseen kostailemattomaan pensselityöskentelyyn. Se yleensäkin on osoitus taiteilijan vahvasta ja muutenkin vakuuttavasta osaamisesta. Siihen näyttelyyn hakeudun totisesti uudelleenkin. Ne hahmot kertovat katsojalle paljon mutta eivät avaudu hetkessä.
Itselleni kuitenkin oma suosikki näistä kolmesta tähän astisista oli ehdottomasti Carl Wargh! Tykkään vietävästi siitä hänen tyylistä niissä akvarelleissaan yhdistää viiva ja värit. Se oli ihan unenomaista sekamelskaa esimerkiksi siinä hänen teoksessa jossa hän yhdistää puutarhan ja talon- ja jonka nimeä en edes muista. Siinä teoksessa näkyy nerokkaita oivalluksia nopeasta- ja pelkistetystä tavasta esittää jotain niin aidon näköistä. Huh!- oli ensimmäinen reaktioni kun sieltä lähdin ja pelkästä ihastuksesta. Jotkut vain osaavat!
Sattuipa kuin tilauksesta, että HS:sa oli eilen, 26.1., Veikko Halmetojan arvostelu Carl Warghin näyttelystä. Harmi kyllä hän on siitä perin lakoninen, ei oikeastaan arvostele itse teoksia vaan toteaa vain Warghin tyylistä yleisesti sen, joiden vuoksi muun ohella minäkin häntä arvostan. Ehkäpä hän oli todennut saman kuin minä, mutta tarpeettomana ei ollut halunnut mainita sitä.
Lainaan tähän juuri sitä koskien muutaman lauseen:
"Carl Wargh (s.1938) on jälleen tehnyt varmaotteisen näyttelyn Taidesalonkiin.Hänen piirrosjälkensä ja akvarellitekniikkansa ovat helposti tunnistettavia.
,,,,
Teosten selkäranka on vahva suunittelu, jota tukee rytmikäs ja ja selvästi näkyviin jätetty piirrosjälki.
....
Monipolvinen mutta konstailematon viiva ja taloudellisesti käytetyt värir ovat niin toimiva yhdistelmä, että oikeastaan mitään muuta ei tarvita...."
Kun kirjoitin kommentissani
"Näyttely kokonaisuutena ei kuitenkaan ole Warghia parhaimmillaan, ikäänkuin ote olisi löystynyt. En tullut katsoneeksi olivatko teokset vanhoja vai tuoreita."
vertailin näyttelyä mielessäni vuosien mittaan näkemääni mutta en suinkaan väheksyväni näyttelyä. Enemmänkin tuumin, olisiko tuo mielestäni näkyvä ero hänen ikänsä (75v.) aiheuttamaa, kuten joskus käy, tai vaihtoehtoisesti näyttelyn olevan vanhemmista, taiteilijalla yhä olevista töistä. Niin tai näin, näyttely on mestarillisen akvarellistin hienojen töiden esillepano.
Dueton näyttlyn osalta kerron, että olin jo menossa linja-autoasemalle kun vielä poikkesin Dueton ikkunan taa. Duetto kuuluu galleriakierrosteni vakiokohteisiin, mutta tällä kertaa jätin enemmän katsomisen. Monituntisen kierroksen lopulla ei yksinkertaisesti enää jaksa ottaa enempää vastaan; onneksi näyttely on auki vielä 2.3. saakka, joten saatan ehkä käydä H:gissä ennen sitä.
...menen tuohon näyttelyyn jo kolmannen kerran kahden ystäväni kanssa. :D Teija Immonen on meidän kolmen ihailun kohde josta olemme otettuja. Onhan hän meidän ohella Helsingin taiteilijaseuran jäsen. Silti esimerkiksi minä en ole häntä koskaan tavannut henkilökohtaisesti. Siitäkin voi päätellä että 'seuramme' on todella laaja.
Yritä järjestää aikaa itsellesi tuohon näyttelyyn. :)
Retulainen liikkuu maalaamisen peruskysymyksissä, ja hänen maalauksensa miellyttävät minua useimmiten. Kaksi näyttelyn hevosmaalausta olivat ongelmallisia, juuri hevoshahmonsa takia.Muutoin arvovapaa, ainoastaan maalausta itseään käsittelevä sisältömaailma tarjoaa aina mahdollisuuden mielelle vaeltaa.
Warghin näyttelyä en ole nähnyt, mutta kuvissa näyttävät hienoilta, maalaamisen perusasioissa liikkuvilta töiltä.
Anhavassa oli aika kaunis Ruscica:n videoteos, ja koko näyttely oli aika melankolinen hyvällä tavalla.MUTTA: liiallinen teoreettinen viileys koituu monesti anhavan näyttelyiden tuhoksi, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus.
...suositella sinullekin Galleria Dueton tämänhetkistä Teija Immosen näyttelyä Kalevalankadulla joka luulakseni menee siellä vieläkin. Takaan että et pety! Kertakaikkiaan upeata grafiikkaa joista useimmista tulee mieleen kollaasityyli.
Ainakin minulle tulee vaikutelma tuossa näyttelyssä että Immonen luultavasti 'siviilielämässään' on hauska ihminen jonka kanssa ihmisten on helppo tulla toimeen.
Hän käsittelee hauskasti noissa teoksissaan ihmisten arkipäivää johon tiettävästi voi kuulua kaikkea esimerkiksi nostalgisuudesta kummallisuuksiin. Hänen tapansa "esittää" teoksissan selkeä- ja osin jopa pikkutarkkakin- jossa ei kuitenkaan mennä liiallisuuksiin.
Itse olen jo todellakin käynyt tuossa näyttelyssä kaksikin kertaa. Olisi ollut hienoa tavata myös itse taiteilijakin, minulla kun ei ollut mahdollista mennä tämän näyttelyn avajaisiin.
Käy ihmeessä vielä tuollakin Henry Moore!
Nguyen Trong Minchin maalaukset olivat minusta ikävystyttävän pinnallisia, erityisesti sarja seisoskelevasta naisesta. Isossa ihmisryhmää esittävässä maalauksessa oli jotain hyvää siinä tunnelmassa,toi mieleen kiinalaisen nykymaalauksen. Mutta siinä, kuten maalaussarjassakin, homma oli pilattu siinä vaiheessa kun maalari oli päättänyt "taiteellistaa" teoksiaan perusteettomilla maalivalutuksillaan. Valutuksilla on aikansa ja paikkansa, mutta tässä ne näyttivät aloittelijamaiselta yritykseltä tehdä töistä enemmän "maalauksia". Maalaustapaa jolla naissarja oli maalattu, edustaa komeasti mm. Alex Kanevsky niminen miekkonen, joskin hänkin melko tyhjä maalari, jonka töistä löytyy myös kaipuu "syventää" ilmeisen yksioikoista kiinnostuksen kohdettaan, eli malliasetelmien maalaamista.
Lucanderin näyttely oli käsittääkseni retrospektiivinen, ja kysymys uusiutumisesta on aika kiemurainen, kun peliä pitkälti tunnistettavuudella pelataan taiteessa. Lucanderin tekniikka viittaa "tarkkuus"-nimiseen käsitteeseen, mitä ne eivät sitten kuitenkaan ole kun niitä muutaman sekunnin kaemmin tarkastelee.Se tekee tympeistä töistä vieläkin tympeämpiä.Yksi työ oli melko onnistunut, en kuitenkaan muista nimeä.Siinä oli naishahmo jonka kasvot oli toteutettu täysin poikkeavasti muihin verraten.Muutoin ei mitään sanottavaa, pop-taide kun ei minua kiinnosta.
...minusta on yleensäkin että joku viitsii todella kommentoida näyttelyjä joissa on käynyt! Sehän noiden näyttelyjen tarkoitus onkin!
Niinkuin nähdään, mielipiteitä niistä yleensä on monia! Sinua ei silmin sytytä Nguyen Trong Minchin maalaukset nähtävästi. Sehän tietenkin on sallittua- ja pitääkin olla!
Et kai kuitenkaan voi kiistää sitä tosiasiaa että juurikin nuo "perusteettomat maalivalutukset" kuuluu tällaisten mestareiden tyyliin joka vaikuttaa takiaisen tavoin taidetta arvostaviin tahoihin niin taiteen ostajina kuin taiteen ihailijoina. Nguyen Trong Minchin tosin käyttää kyseistä "menetelmää" hyvin harkitusti ja esimerkiksi hänen pankkitilinsä tukee kovasti tuota menetelmää- jos näin groteskia kielenkäyttöä kehtaa yleensäkin taiteen yhteydessä viljellä ;)
Suosittelenpa että sinäkin kävisit tuossa Teija Immosen näyttelyssä ihan vain vertailun vuoksi, koska sinulla näyttää olevan noin "lennokas" ja mielenkiintoinen 'kynänkäyttö'! Se ei ole enää kovin kauan tuossa Duetossa. Ihan mielenkiinnolla odotan sen näyttelyn purkuasi!
Kuten sanoin, valutuksille on aikansa ja paikkansa, mutta tässä tapauksessa se on koristeellinen efekti jonka tarkoitus on ainoastaan tehdä maalauksista taiteellisempia. En ole täysin varma ketä tarkoitat kun puhut "taidetta arvostavista tahoista", mutta tiedän että vastaavilla krumeluureilla ei sumuteta kokenutta ja paljon taidetta nähnyttä ja sitä analysoinutta ihmistä. Tiedän kyllä täsmälleen kuinka moiset efektit vaikuttavat maallikkoon, mutta taiteilijoilta sopii odottaa tiedostavampaa suhtautumista.
En oikein ymmärrä miksi taidetta itseään arvioitaessa ruvetaan lähes poikkeuksetta tällä palstalla puhumaan rahasta. Raha on todella huono mittari mitata taiteen laatua. Tiedän täsmälleen elämän realiteetit rahan suhteen, mutta en voisi koskaan kunnioittaa taiteilijaa joka tekee maalauksellisia päätöksiä siksi että "pankkitili tukee " niitä päätöksiä. On hienoa, jos taiteilijan tekeminen on luonnostaan sellaista että sillä on kaupallista potentiaalia, mutta nykytaiteessa taiteilija katsoo monesti tehtäväkseen haastaa katsojan ajattelua, ei palvoa silmää tai hyssytellä kivoihin olkkariin sopiviin päiväunelmiin. Ja eihän sellaisista teoksista saa mitään järkevää bisnestä aikaiseksi.Rahan vuoksi maalaaminen on erittäin epäkäytännöllistä. Lopputuloksena on useimmiten vähän rahaa tehtyyn työhön nähden ja kaupan päälle vielä keskinkertaista taidetta.
Jokainen katsoo taidetta omalla tavallaan, mutta kaikille taideteos on yksi kokonaisuus. Kokonaisuus on osiensa summa, ja teosta voi arvioida sekä kokonaisuutena että eritellä sen osatekijöitä. Hyvässäkin kokonaisuudessa voi olla silloin katsojan mielestä heikkoja kohtia, jotka eivät kuitenkaan sitä juuri heikennä. Ja myös päin vastoin, kokonaisuutena heikosta maalauksesta voi löytyä perin hienoja yksittäisiä osia.
Nguyen Trong Minchin maalauksissa minua miellyttivät kompositio, harmooninen pinnan ja värien käyttö sekä erityisesti sivellitekniikka. Ne teklivät maalauksista minulle erinomaisia, jota seikkaa vähäiset tarkoitukselliset valumat eivät pilanneet jos eivät korostaneetkaan.
Retulaisen näyttelyä hallitsivat pari suurta "Whistlejacket" maalausta, jotka hän on maalannut George Stubbs´in maalausten innoittamana. Niissä tulee parhaiten esille hänen näyttelynsä töiden tyyli, ja ensi sjassa niihin perustui kommenttini.
Jos haluan sen sanoa karkeammalla avalla, niin näyttii silta, että taiteilija on aloittanut maalauksen hevosesta á la Stubbs. Hän on todennut aloituksen lähteneen ei-tavoiteltuun suuntaan, ja - ehkä harmissaan - "sutannut" sen päälle muutaman eri suuntaan kulkevan siveltimen vedon. Tästä impulssin satuaan hän on ilman varsinaista tavootetta jatkanut "suttaamista", jonka lopputuloksen tiedämme.
Näinhän ei tietysti ole tapahtunut, mutta sen käsityksen olisi voinut saada. En todella löytänyt maalauksista sitä jotakin, kokonaisuutta tai sen osia, mita siinä mielestäni pitänyt olla.
"mutta nykytaiteessa taiteilija katsoo monesti tehtäväkseen haastaa katsojan ajattelua, ei palvoa silmää tai hyssytellä kivoihin olkkariin sopiviin päiväunelmiin."
Tämä juuri onkin yksi nykytaiteen perustavaa laatua oleva ongelma.
vaan ongelma on siinä, että sinä olet henkisesti laiska. Kuta enemmän ihmiset löysistävät aivojaan massaviihteellä ja enkelikiiltokuvien katselulla, sitä enemmän nykytaiteen merkitys kasvaa tahona joka tarjoaa ihmiselle täsmälleen jotain päinvastaista. Joten haista v.ttu idioottilöysäaivo-makusi kanssa, ja pidä turpasi kiinni kun älykkäämmät puhuu.
Minchin tyyli on maneerinen ja tyhjä, ja olen yllättynyt että kaltaisesi kirjoittelija lankeaa moiseen. Ehkäpä alue ei ole sinulle yhtä tuttu kuin minulle.
Retulaisen inspiraatio perustuu lehtijutun mukaan nimenomaan yhteen stubsin maalaukseen, juuri mainittuun "whistejacket":iin.
Jotenkin pohdintasi maalaamisesta retulaisen suhteen kuullostaa minusta jo jopa enemmän siltä kuin et varsinaisesti tietäisi ollenkaan mistä puhut. Onko sinulla mitään omaa suhdetta maalaamiseen? Oletko ylipäätään taiteilija?Jos, et niin sittenhän tämä on kuin ammattinyrkkeilijä hakkaisi jotakin pikkupoikaa, ja keskustelua on turha jatkaa.
Meillä jokaisella on oma näkemys taiteesta, sinulla yhdenlainen, minulla toisenlainen, eikä kumpikaan ole toistaan parempi, ne ovat vain mielipteitä muiden vastaavien lailla.
Taiteessahan ei enää yli sataan vuoteen ole ollut normeja eikä auktoritetteja, jotka kertoisivat, miten taidetta tulee tehdä, ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tehdä sitä. Taidetta kuitenkin arvostellaan siihen liittyvien tiettyjen kuvaan ja sen tekemiseen liittyvien aspektien vuoksi, jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus arvioida teoksia jotenkin rationaalisesti ana luonnollisesti tulevan tunteen lisäksi.
Nguyen Trong Minchin osalta olen joidenkin tällaisten aspektien avulla selväsanaisesti kertonut, miksi pidin hänen töistään. Toisaalta en niissä nähnyt olennaisia puutteitakaan, joilla olisin voinut perustella vastakkaista näkemystä. En todella ymmärrä, mitä "lankeamista moiseen" siinä on, mitä sitten noilla sanoilla tarkoittanetkin.
Mitä mielipoiteeseeni Retulaisesta ja hänen taiteestaan tulee, toistan tässä jo aloituksessa kirjoittamani:
Petyin pahan kerran Anna Retulaisen näyttelyssä, hyvällä tahdollakaan en nähnyt näyttelyssä mitään positiivista entiseen verrattuna. Ymmärrän kyllä tarpeen uusiutua, mutta onko sen tapahduttava näin rajulla muutoksella. En voi muuta kuin toivoa, että näyttelyn teokset ovat välivaihetta, uuden tien etsintää. Retulainen on oivallinen maalari, jolta voi odottaa vielä paljon.
Asiallisen keskustelun kannalta olisi perin hyödyllistä, jos sinäkin pitäytyisit maalausten ja taiteen arvioinnissa henkilöön menemisen sijasta. Olen sinulle yhtä tabula rasa kuin sinä minulle, emme tiedä toisistamme muuta kuin sen, minkä toistemme kirjoituksista voimme lukea. Jos niiden perusteella ei halua jatkaa keskustelua ei siihen ole mitään velvoitettakaan, olipa tuntemattoman keskustelukumppanin tausta sitten millainen hyvänsä. Kirjoittajan mielipiteistähän tässä on kysymys eikä kirjoittajasta.
..."kierte.." kirjoitustyyli on jotenkin niin surullisen tuttua! ollut sitä ihan alusta alkaen.
Tässä ketjussa mielestäni kuuluisi keskustella taiteesta eikä mielipiteen antajasta!
Jokaisella ihmisellä on taiteesta mielipiteensä....ja niin kuuluu ollakin!
Tämä ketju alun alkaenkin on ollut palstalla piristävä poikkeus siihen osallistuvien keskustelijoiden asiallisuuden vuoksi.
Nyt näyttää pahasti siltä että jälleen kerran tämä palstan surullisen kuulu "Troijalainen" on ikävistynyt ja tahtoo provosoida täälläkin eri nimimerkeillään.
Tiedoksi sinulle Henry Moore että tänään iltapäivällä menemme kolmestaan katsomaan jo kerran aikaisemmin käymässäni Anna Retulaisen näyttelyssä Helsinki Contemporaryssä. Jos sinulla olis mahdollisuuksia tulla vaikkapa saman aikaisesti niin voisimme ehkä jopa jatkaa kierrostamme edelleen. Taiteesta yleensäkin on aina mielenkiintoista keskustella tuollaisessa pienessä ryhmässä vaikkapa kahvikupposen ääressä. :)
Olisiko sinulla jotain näyttöä älykkyydestäsi, siis jotain muuta näyttöä kuin juttusi, joilla et kyllä pääse loistamaan?!
Ja miten osasitkin nykytaiteen kannattajana ottaa esille henkisen laiskuuden, sen asian mihin nykytaide hyvin suuresti perustuu. Eikä vain henkiseen laiskuuteen, vaan jopa ruumiilliseen laiskuuteen, osaamattomuuteen, lahjattomuuteen ja taitamattomuuteen!
Loppuhaistattelut kertovat kyvyistäsi kaiken!
.." Kanter"...ö....ja kaikki tämä todellakin henkilöytyy juurikin sinuun Markku Laitinen!
Et mitenkään malttanut pysyä pois tästäkään ketjusta! Ethän sinä voi olla noin idiootti sentään että sinä jopa tällaiseen ketjuun tuon noi sinun painajaisesi!!! Oikeasti näin ajattelin kun luin tuota ketjun aloitusta.
Voivittu Laitisen Markku kuinka typeräksi ja muutenkin idioottimaiseksi itsesi nyt teit!!!
Kai nyt ainakin tajuat kuinka jotkut nauravat partaansa jopa ennen tätä minun viestiäni!
Olet aika yksinkertanien tyyppi!- Ja ihan henkistä puolta ajatellen. Ihan Kyrpäjätkäksi!
Tulipa sanottua asiattomasti tuossa edellisessä ja pyydän anteeksi. Taiteen laatu on totisesti käsitteenä haastavimmasta päästä. Sanoisin kuitenkin, että eri ilmaisutavat kuuluvat useimmiten vähintäänkin karkeasti määritellen johonkin ismiin, genreen, koulukuntaan, jne. Ja oman genrensä lainalaisuuksia pohtimalla ja vertaamalla aiempiin saman tyylilajin mestariteoksiin kyetään määrittämään onko jokin teos tyylilajissaan onnistunut vaiko ei. Omassa koulussani ajatus hyvästä ja huonosta pidettiin paljolti sivussa taideteoksista keskusteltaessa, jonka taas koin ajoittain hyvinki tekopyhäksi: mikä lieni pääsykokeiden merkitys mikäli taide on jonkinlainen postmoderni puuro, jossa hierarkioita ei voi olla olemassa? Miksi valintaa ei tehty arvalla vetäen? Jonkinlaista eroa hyvän ja huonon välille valintaprosessissa on mitä ilmeisimmin tehty.
Tarkempi analyysi siitä miksi Minchin maalaukset eivät olleet mielestäni erityisen onnistuneita omassa lajissaan vaatisi tietenkin että olisimme molemmat paikan päällä varsinaisten teosten edessä, mutta siihen ei valitettavasti ole nyt mahdollisuutta. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja elämyksellistä kevään odotusta taiteen parissa.
Pahoittelut asiattomasta sävystäni tuolla ylempänä. Totta on, että suomi24 palstan kaltaisia keskustelufoorumeja ei kovin vakavasti oteta juuri tuon kaltaisen kirjoittelun takia.
Mielipiteillä ei minulle henkilökohtaisesti ole mitään merkitystä mikäli niitä ei kyetä kestävästi perustelemaan. Taide ei tietenkään mitään erityisen eksaktia tiedettä ole, mutta vertaamalla eri saman genren teoksia voidaan sanoa paljonkin siitä onko työ onnistunut vai ei. Joka sekin kyllä ongelmallinen mittari = )
En valitettavasti ollut koneen ääressä lukemassa viestiäsi tarpeeksi ajoissa, joten keskustelu kupposen ääressä jäi nyt käymättä. Olisin voinut hyvinkin tulla katselemaan kanssanne. Toivotan kuitenkin kaikkea hyvää sinullekkin.
Kuinka luhistunut olenkaan! Olet paljastanut minut täydellisesti! Kuinka en tajunnut että kirosanat kertovat taiteellisista kyvyistäni kaiken! Miksi lähdinkään keskustelemaan jonkun sellaisen kanssa jolla on taikavoimia, joidenka avulla hän näkee kaiken pelkästään sanasta v.ttu! KAIKEN! Mikä houkka olenkaan ollut!
Varoitan nyt vakavasti kaikkia: Kantter on selvästikin jonkinlainen jumalhahmo, jonka henkinen vahvuus, ruumiillinen väkevyys, osaavuus, lahjakkuus ja taitavuus litistää paitsi kotimaisen myös klobaalin nykytaidekentän tekijät kuin hyttysen kivekset! Puhumattakaan hänen kaikennäkevästä silmästään! VAROKAA!
D = 100 surun ja kauhun sekaista naamaa...
...väitteesi ovat vääriä, kateutesi kohteen nimen olet osannut kirjoittaa oikein, joka tietenkin on kaikista tärkein asia. Palstamillimetrejä voisi tietenkin olla enemmän, mutta mitäpä henkisesti laiskalta voisikaan vaatia!
"Puhumattakaan hänen kaikennäkevästä silmästään!"
Kertonee mihin joukkoon kuulut ja ennenkaikkea mikä on alkanut levitä!
JA TAAS! Mainitsin Hänen kaikennäkevän silmänsä ja henkilöllisyyteni täsmentyi entisestään! Olemme tekemisissä mahtavien voimien kanssa, hyvät naiset ja herrat, MAHTAVIEN VOIMIEN.
Niin mahtavien voimien että jaksavat kuudetta vuotta ajojahdata kateutensa kohdetta ketjusta toiseen! Jopa tähänkin ketjuun piti tuoda kateutensa kohde esille!
Mutta kirjoita nyt pidempiä viestejä ja mainitse taas kateutesi kohde nimeltä, näytä nyt ettei henkinen laiskuus koske sinua!
:) :D XD XD XD !!!!!!! Ääääääliö! Älä ala Viisaampien kanssa!
Olisiko ylimalkaan mitään mahdollisuutta siihen, että vastaisuudessa keskustelualoitukseeni ei tulisi näitä täysin asiaan kuulumattomia kommentteja?
Tekisin mielelläni alotteita edellenkin silloin, kun mieleeni tulee sopiva aihe. Tämäkin ketju lähti hyvin alkuun aitona keskusteluna kunnes joidenkin ymmärrys loppui itse aiheesta keskusteluun. Koko palsta voisi uudelleen herätä henkiin edes joidenkin alotteiden kohdalla, vaikka tuo henkilökohtaisten herjojen ja ongelmien puinti jatkuisikn omilla alotteillaan. Jokainen keskustelisi silloin halujensa kykyjensä ja taitojensa mukaisesti
...ihan aiheesta...ja todellakin tärkeästä aiheesta!
Voitaisiin ikäänkuin tässä ja nyt tehdä sellainen 'periaatepäätös' että näihin asiallisiin aloituksiin joissa on myös asialliset- perustellut keskustelut päässeet käyntiin, ei kukaan tulisi henkilökohtaisine kaunoineen levittämään sitä pahaa tuultansa.
Ennenkaikkea puhuttaisiin siitä mitä ketjunaloitus edellyttää....eli taidetta ja siihen liittyvää. Siis jos pitää antaa mielipidettä niin niin tehdään se hyvin perustellen.... joko taidetta- sen tekijää mutta ei 'mielipiteen antajaa'- oli hän sitten nimimerkillä tai ilman.
Kas kun tämä palsta on anonyymipalsta ja tarkoitettu keskusteluihin- eikä turhanpäiväisiin ja lapsellisiin kommentteihin missä mennään henkilöön.
Jos on kauhea tarve purkautua sillä tavalla niin siitä vain avaamaan omaa ketjua sellaiselle josta on kosolti esimerkkejä tällä palstalla.
Ei mielestäni ole liikaa pyydetty!
...että mitä useammin noita Anna Retulaisen teoksia käy katsomassa niin ne ikäänkuin palkitsevat katsojaa avautumalla yhä enemmän...ja enemmän joka kerta! Mielestäni sellainen on ihmeellistä!
Voihan toki olla että juuri minua ne ovat alkaneet puhutella ja välttämättä ei kaikkia juuri tuolla tavalla.
Mielestäni ne hänen väriyhdistelmät noissa teoksissa on nerokkaasti suunniteltu niin että hän ei ole edes yrittänytkään päästä niistä helpoimman kautta käyttämällä vastavärejä. Vaan juuri ne vastavärit toimivat ainakin noissa ikäänkuin "kautta rantain"- eli niiden välillä on aina jokin 'juju' jonka kautta jokainen voi tehdä niitä omia päätelmiään ennenkuin tekee oman tulkintansa siitä kokonaisuudesta. Kumma kyllä ystäväni teki juuri samat havainnot!!
Toi oli todella kiva- ja haastava näyttely joka todellakaan ei avaudu eka kerralla tällaiselle "tavalliselle tallaajalle" :D
Tällä jumalhahmolla ei ilmeisesti olekkaan kristallipalloa josta kuikuilla vastakirjoittajiaan. Hän vain ampuu kaistapäisesti metsään kuvitellen osuvansa katkeruutensa ja kateutensa kohteisiin. Olen huojentunut.
Miksi se että haluaa tarjota ihmisille jotain haastavampaa kuin sisustustaidetta on sinusta ongelma?
Oma mielipiteeni on, että taide on palkitsevaa juuri silloin kuin se ei ole valmiiksi pureskeltua pikaruokaa. Kaikki tuutit ovat jo valmiiksi täynnä yksinkertaistettua ja nopeasti kulutettavaa viihdettä. Taiteella on osittain selvä tehtävä toimia massakulttuurin vastavoimana. Eräs venäläinen taideteoreetikko, jonka nimeä en tähän kylläkään muista, on kirjoittanut siitä kuinka rakentamisen kokemus on merkittävä osa taide-elämystä, toisin sanoen kokemus oivaltamisesta, osallistumisesta, yms. Ajatus on hyvin johdonmukainen: kuppi soppaa maistuu aika paljon paremmalta jos sen eteen on joutunut tekemään pari tuntia lumitöitä.
...ilmeisemmin tämä 'jumalhahmo' näytti jälleen kerran osuvansa, ihan vaan tuosta kommentistasi päätellen. :D Mikähän siinä on että et millään malta!? Aina sun pitää esittäytyä!
...on kateus, perinpohjainen kateus, toisen taiteilijan paremmuudesta. Tietäisitpä mitä kaikkea tyyppi on touhunnutkaan kateutensa tähden!
yliluonnollisia kykyjä omaava velho, kerroppas kuka minä olen. Jos tiedät vastauksen saat 5000e puhtaana käteen välittömästi.
Laulussakin voi olla sanoilla eri merkityksiä ja ne voivat laittaa ajattelemaan, mutta ei se tee teoksesta musiikillista taidetta, aivan samoin kuvataiteessa pelkkä ajattelemisen aiheiden antaminen ei määrittele teosten taiteellisuutta?
...kuvitteletko etten näe myös sitä ettei sinulla ressukalla ole 5000€?
on monia tehtäviä.Yksi niistä on antaa ihmisille ajattelemisen aihetta.
Taide on aina moniselitteistä.Sen kontrolloiminen että mitä katsoja saa tai ei saa nähdä taideteoksessa on mahdottomuus.On mahdotonta tehdä teosta, joka olisi ainoastaan kaunis tai ainoastaan käsitteellinen.Ihminen kokee näkee kaikessa viitteitä suuntaan jos toiseen henkilökohtaisten maailmakokemuksensa ohjaamana.
On myös mahdottomuus asettaa sellaisia kestäviä maksiimeja, jotka määrittäisivät mikä on taidetta ja mikä ei.Se vaatisi tilanteen, jossa kaikki ihmiset olisivat eläneet täsmälleen samanlaisen elämän, ajattelisivat täsmälleen samalla tavalla joka asiasta ja olisivat kokeneet elämänsä aikana sekunnilleen samat tunteet.
Suomessa on moniakin sanoittajia ja lyyrikoita jotka ovat tehneet "musiikillista taidetta". Taiteen juju hyvä kanter onkin juurikin siinä että se puhuttelee ihmistä kokonaisvaltaisesti. Useinmiten musiikki- vähäpätöinenkin puhuttelee ihmistä hyvin paljon jos siinä on musiikin teemaan sopivat sanat. Erikseen sanat ja musiikki silti yleensä ei hetkauta ketään.
Mutta, esimerkiksi monissa V-M Loirin esittämissä- sekä Ritva Oksasen, Petri Laaksosen ja vaikkapa Maaritin esittämissä- ja vain murto-osan niistä näin esitelläkseni. Useimmiten lyriikka noissa kappaleissa tekee niistä biiseistä taidetta. Myöskin juuri lyriikka saa aikaan sen että noita sävellyksiä yleensäkin kuunnellaan. Eli ne ovat tarkoitettukin yhteen, sillä ensiesityksenä tuskin noi kappaleet instrumenttiversioina jäisivät soimaan ihmisten päässä.
Eli sanoilla on suunaton merkitys musiikkikappaleen taiteellisuuteen yhdessä tai erikseen.
Klassinen musiikki taas on asia erikseen. ;)
...on jokaisen henkilökohtainen ja sisäinen asia. Teosta esimerkiksi ei voi tuputtaa taiteena sellaiselle joka siinä ei taidetta näe. Itse kokisin että taide on itse kenenkin henkilökohtainen makuasia niinkuin ruokakin ja mielestäni on ihan turha debatoida mikä on taidetta ja mikä ei! Näin ollen mielestäni on myös turha loukkaantua jos joku ei halua myöntää pitävänsä taiteestasi- näin retoorisesti sanottuna. ;)
Taide on yleensä arvostelulle altista ja on naurettavaa loukkaantua hyvin- ja huolella perustellulle mielipiteelle.
Eli olen kanssasi samaa mieltä että jokainen ihminen on yksilöllinen "karvoineen päivineen" ja jokaisella on omat mieltymyksensä johon hänen eletty elämänsä sisäisen "tuntoelimen" on vakiinnuttanut.
Mutta, (jälleen) tuota omaa tuntoelintäänkin voi helposti harjaannuttaa ja jopa kouluttaa. Mutta siinä pitää olla ennakkoluuloton ja kävellä päin- ja juuri kohti sitä mikä on ollut niin ärsyttävää. Itse tein aikanaan niin ja yllätyin lopulta kuinka se vie mennessään. Aloin ymmärtää väriympyrän merkitystä myös yhä enemmän. Nykyisin olen oivaltanut että oikea- ja tarkoituksenmukainen värien yhdistely kertoo paljon enemmän kuin pikkutarkka näpertely. Väreillä saan myös aikaan tunnelman paljon helpommin.
Nykyisin käynkin aika paljon "opintoreissuilla" valovoimaisten nykytaiteilijoiden näyttelyssä, sillä saan niistä teoksista yleensä paljon! Tosin hemmetisti kyllä joskus harmittaa että en itse edelleenkään pysty tekemään abstraktista taidetta niin hyvin että voisi pitää jopa niidenkin näyttelyitä. Mutta olen oivaltanut kuinka oikeita värejä yhdistelemällä saa ihmeitä aikaan myös esittävässä taiteessa ja uskon että se näkyy jopa myös pankkitililläni. ;) (Anteeksi)