Hei,
Kissa leikattiin eilen, mutta hän ei saanut lainkaan kauluria. Hoitaja sanoi, että kissaa pitää seurata, ettei se pääse nuolemaan haavaa, mutta tuskin se edes noteeraa sitä. Kissa on viime yön ja aamun nuollut paikkojaan, kuten myös nyt kun tulimme töistä. Kaveri on tarkkailtavana nyt koko ajan, mutta tuntuu hakeutuvan pois tarkkailun alta, että voisi puhdistaa itseään. Osaatteko sanoa, miten kauan nuolemista on syytä välttää tai kannattaako huomenna käydä hankkimassa tälle kauluri? Eläinlääkäri on jo ainakin tältä päivältä kiinni.. Kaverilla on "tavara" esillä, joten en ole varma yrittäkö nuolla sitä vai haavaa..
Milloin kastraation jälkeen kissa voi jälleen puhdistaa itseään?
1
242
Vastaukset
Kun meidän kissa leikattiin, puhuttiin viikosta, ettei saisi kastua eikä sitä saisi nuolla etteivät tikit irtoa. Meillä siis tyttökissa. Mutta samassa ajassa umpeutuu kollinkin haavat ainakin ihon osalta. Pariin viikkoon ei saanut hyppiä eikä riehua, etteivät tikit repeä sisältä.
Kannattaa rajoittaa kissan kulkemisia niin että voitte pitää sitä silmällä koko ajan. Helpottaa elämää kun ei tarvitse ryömiä kissan perässä pitkin sängynalusia vahtimassa ettei se ala nuolla haavaansa.
Mutta jos väsytte vahtimiseen, niin se kauluri kannattaa hakea vaikka kissa siitä tuskin suuremmin ilahtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke271807- 1051468
- 771401
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671036- 61892
- 47876
- 64853
Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t27810Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62787- 127765