Onko taito-ja taideaineiden (kuvis, musiikki ja liikunta) kurssit opiskeltava kaikki 1.vs:lla
Taitoaineet
hh87
3243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tosiaankaan ei. Ainakin meidän lukiossa oli suosituksena, että liikunnan eka kurssi 1. vuonna ja toinen 2. vuonna. Ja noi muut samaan tapaan. Kolmannelle ei tosin kannata jättää.
Olen kuullut, että taitoaineita ei tarvitse opiskella yli 18-vuotiaiden ainakaan iltalukiossa. Entä mikä on systeemi päivälukiossa
Yleisessä päivälukiossa pakollista liikuntaa on kaksi kurssia, joista ensimmäinen suoritetaan ekalla ja toinen tokalla. Musiikkia ja kuvaamataitoa tulee suorittaa yhteensä 3 kurssia, joista kaksi kannattanee suorittaa ekalla ja viimeinen tokalla. Niin ne yleensä parhaiten sopivat lukujärjestykseen, pakko ei tietenkään ole.
Aikuislukioissa systeemit ovat muutenkin vähän erilaiset.