Varoitus! Älkää ihmiset ostako Haltin World Cup hiihtoasua! Istuin lenkin jälkeen 1 min sohvalla ja tämä Haltin saatanan kallis takki värjäsi sohvan vituiksi! Kaksi viikkoa olen kansakuntamme urheiluvaatettajan kanssa taistellut ja väittävät sohvan värjääntymistä välilliseksi vahingoksi, jota eivät korvaa! Taisi olla viimeinen Haltin kama mikä tähän taloon tulee. Yritys on yhtä hyvä kuin sen kyky käsitellä reklamaatioita.
Olen ostanut Haltin parhaan hiihtotakin, jonka ovh. 269 euroa. Tällä hintaa oletan materiaalien olevan niin laadukkaita että niissä ei ole tällaisia laatupoikkeamia.
Näin tämä vastuuasia ei mene, vaan kyllä vastuu koskee myös nahkasohvaa. On ihmeellistä, että Halti puhuu välillisestä vahingosta. Värin tarttuminen nahkasohvaan on ensisijainen vahinkotapahtuma, jos esim. nahkasohvan putsaamisen takia myöhästyisin junasta, se olisi välillinen vahinko. 1 min istuminen puku päällä ei saa missään olosuhteissa värjätä. Halti saa kiittää onneaan etten käynyt puku päällä hiihtämässä, vaan juoksemassa omasta pihastani. Autossani on lähes valkoinen nahkasisustus ja 99 % hiihtäjistä käy autolla ladulla. Eli tämä tekee varsin tyhjäksi heidän väittämän etten ole käyttänyt tuotetta asianmukaisessa käyttötarkoituksessa. Vahinko olisi tuhansia, jos autoni nahkaistuin olisi vaurioitunut. Nyt pääsee vielä halvalla. Kuvitteleeko he oikeasti, että nahkasohvan käyttöohjeissa kielletään teknisellä asulla istuminen tai auton ohjeessa? Nyt on jutut kohdillaan.
Haltin World Cup hiihtoasu, Varoitus!
28
4257
Vastaukset
- haltiantipatia
Tuskin sen puvun mukana tuli varottavia ohjeita ettei se päällä saa istua mihinkään koska siitä saattaa irrota väriä? Kyllä perusolettama on se ettei vaate värjää mitään. Vielä kun kyseessä on liikuntaan tarkoitettu asu joka käytössä kostuu, niin kyllä materiaalit pitää testata siten ettei se aiheuta vahinkoa. Vai onko Halti ulkoistanut testauksen asiakkaille?
Älä anna periksi, vaan käänny kuluttaja-asiamiehen puoleen jos ei muuten tule valmista.- ex-haltilover
No ei tullut varoituksia, ja tämän myöntävätkin. Ovat valmiita ottamaan puvun takaisin ja antamaan pienen Halti-tuotepaketin (voi hyvä jumala! Kerroin olla lähettämättä mitään sälää minulle). Mutta sohvan yhden tyynyn korjaamista eivät halua maksaa. Olen todella samaa mieltä, lähemmäs kolmen sadan tekninen takki perusolettamaltaan ei saa värjätä mitään. Ikinä.
Kuluttajaneuvontaan lähti jo ilmoitus ja eteenpäin mennään.
- Halt
Ei Halti mitään korvaa tai vaihda.
Takavuosina menin liikkeeseen valittamaan, kun Haltin kalleimmat hiihtohaalarit muuttuivat nopeasti "villahousuiksi". Materiaali nyppääntyi tosi herkästi.
Haltilta ilmoitettiin nopeasti, että tämä on tuotteen normaali ominaisuus ja sain pöksyt sellaisenaan takaisin.- haltiantipatia
Luovutit liian helposti kun tyydyit tuohon päätökseen. Kun sanoit että kuluma tuli nopeasti niin kyllä se Haltin piikkiin menisi, sillä kyllähän vaatteillakin jokin käyttöikä olettama täytyy olla ja valmistajalla tuotevastuu. Tietysti toinen asia on se miten nopeasti, viikko, kuukausi,vuosi? Monet vastuunsa tuntevat valmistajat ovat valmiita myöntämään virheensä pitkänkin käyttöajan jälkeen.
Yleensä ihmiset tyytyvät liian helposti siihen kun ensimmäinen tyrmäys tulee. Sitähän valmistajatkin juuri odottavat että näin pääsisivät luistamaan velvotteistaan.
- Einari pitopohja
Niin on niitä istuvampia ja laadukkaampiakin asuja kuin Halti mm. Löfler,odlo ja björndahlie ovat hyviä merkkejä joita on tullut suosittua viimevuosina haltin ylihintaisten toppapukujen sijasta. No halpoja ei kyllänuo muutkaan...
- ex-haltilover
Pistän pariin kuvaan linkit. Toivottavasti toimii.
http://imageshack.us/photo/my-images/41/img0249nbc.jpg/
http://imageshack.us/photo/my-images/836/img0248go.jpg/
Että tällaista. Laskin, että minulla kaapeissa vuosien varrelta Haltin juoksu-, hiihto-, laskettelu-, talvivaate- ja pyöräilykamaa nelinumeroisella luvulla. Halti kiittää asiakkuudesta. Näin hoidetaan maine ja asiakkaiden luottamus kuntoon!- hälti
Vitsi toi on killeripuku. Jos on vaalea kangaspenkki autossa, tollanen ei lähtis siitä koskaan millään pois, nahastakin varmaan ois hankala saada pois...
- Suomi alamäessä
Ei tuossa mitään outoa ole nykypäivän Suomessa. Lukekaapa kuinka paljon Polaria (sykevyöt yms) netissä haukutaan ja varsinkin tuotetukea.
Samoin ei ole tuossa Nokiassakaan kehumista.
Puhelinoperaattorien asiakaspalvelut on pers***tä, ihmisten rahastusta Oma Guru yms palveluineen.
Suomi on sukeltamassa ja syvälle.
Kaikki on Tarja Halosen syytä ; ) pehmeillä mussukka bumtsibum arvoilla ei Suomea menestyvänä yhteiskuntana pyöritetä. Homouden puolesta puhuminen ja muut kukkahattutäti hommat tuntuu olevan tärkeämpiä kuin esim. teollisuus. - kontrafaktuaalisuus
Tarja Halosen tai Tarja Niiniistön syitä en tunne, mutta ei tuosta takista väriä lähde, ainakaan omastani. Vaan ainahan kaikissa vaatteissa on se riski, että niiden läpi voi tulla väriä alla olevasta vaatteesta.
Itse laitan hiihdon jälkeen aina toisen takin päälle, kun istun autoon, johan se hikikin siirtyy selästä istuimen selkänojaan. Olisiko tässäkin vältytty koko jupakasta käyttämällä sitä äiteen opettamaa maalaisjärkeä.- Ex-haltilover
Ai olet sitä mieltä että hiihtämiseen on omat takit ja autolla ajamiseen omat? Halti on myöntänyt värin lähteneen takista. Alla oli Fjällrävenin tekninen kerrasto, kolme vuotta vanha. Ei mahda siitä väriä lähteä?
- hiki keltaisuaineena
Ex-haltilover kirjoitti:
Ai olet sitä mieltä että hiihtämiseen on omat takit ja autolla ajamiseen omat? Halti on myöntänyt värin lähteneen takista. Alla oli Fjällrävenin tekninen kerrasto, kolme vuotta vanha. Ei mahda siitä väriä lähteä?
Esimerkiksi virtahevon hiki on punaista ja joidenkin lääkeaineiden käytön seurauksena hiki voi muuttua värilliseksi.
Pitkään hikoiltu kangas muuttaa väriään ja saavuttaa lopuksi k.use.nkeltaisen sävyn. - Ex-haltilover
hiki keltaisuaineena kirjoitti:
Esimerkiksi virtahevon hiki on punaista ja joidenkin lääkeaineiden käytön seurauksena hiki voi muuttua värilliseksi.
Pitkään hikoiltu kangas muuttaa väriään ja saavuttaa lopuksi k.use.nkeltaisen sävyn.Ei mahda Halti tehdä asuja virtahevoille ja tarha näytti kovasti mustalta kun viimeksi sohvaa vilkaisin :-D.
Tässä ei ole kyse siitä, etteikö asusta olisi se väri lähtenyt. Siitä Halti ja minä olemme samaa mieltä, että asu on viallinen. Halti ei vaan halua ottaa vastuuta ja maksaa viallisen tuotteensa aiheuttamasta vahingosta. He valitsevat mieluimmin toisen tien, menettävät asiakkaan ja saavat tätä antimainosta sosiaalisessa mediassa.
Henkilökohtaisesti vituttaa myös tämä "hei tuotteemme tuhosi sohvasi, ota pipo ja hanskat korvaukseksi" ehdotus. Todella ylimielistä ja tilannetajun puutetta. Ei taida olla järin suurta intoa hiedän logoaan mainostaa ladulla ja vahingot ovat satoja euroja. En ole mitään tuotepaketteja ollut kerjäämässä, vaan pyytänyt heitä kantamaan vastuunsa. - Uolevi_Salomon
Ex-haltilover kirjoitti:
Ei mahda Halti tehdä asuja virtahevoille ja tarha näytti kovasti mustalta kun viimeksi sohvaa vilkaisin :-D.
Tässä ei ole kyse siitä, etteikö asusta olisi se väri lähtenyt. Siitä Halti ja minä olemme samaa mieltä, että asu on viallinen. Halti ei vaan halua ottaa vastuuta ja maksaa viallisen tuotteensa aiheuttamasta vahingosta. He valitsevat mieluimmin toisen tien, menettävät asiakkaan ja saavat tätä antimainosta sosiaalisessa mediassa.
Henkilökohtaisesti vituttaa myös tämä "hei tuotteemme tuhosi sohvasi, ota pipo ja hanskat korvaukseksi" ehdotus. Todella ylimielistä ja tilannetajun puutetta. Ei taida olla järin suurta intoa hiedän logoaan mainostaa ladulla ja vahingot ovat satoja euroja. En ole mitään tuotepaketteja ollut kerjäämässä, vaan pyytänyt heitä kantamaan vastuunsa.Senenempää ketjua muuten kommentoimatta, olen samaa mieltä kanssasi että tullaiset palautteet ovat todella ala-arvoisia.
Haltin vaatteet pitäisi kuvastaa suomalaista ammattiylpeyttä ja suomalaisena olisi tärkeää tietää ostaessaan tuote, että se myös vastaa laadultaan hintaa. Itselläni näin on yleensä ollutkin.
Se jos sorrutaan ehdottelemaan jotain tuotepaketteja...näinhän esim. Fazer toimii perinteisesti...jos löydät hiiren paahtoleipäpussista, saatat saada 100 € edestä fazerin makeisia. Mutta se että tuote tuhoaa jotain kallisarvoista, ja ehdotetaan tilalle jotain mainosrekvisiittaa...tyyliin rannehikinauha ja otsapanta, niin aika epätoivosta.
Itselläni on Haltin laskettuvarusteita vuosien varrelta usealla tonnilla ostettuna. kuosit muuttuu ja sitämyöten ne on jääneet vähemmälle käytölle. Nykyään kun ostan uusia teknisiä vaatteita, en enää kuitenkaan syystä tai toisesta etsi niitä ensisijaisesti Haltin rekistä. Ne eivät ole laadukkaimpia, eivätkä halvimpia. Suomalaisen suosiminenkaan ei tässä oikeen tule enää kysymykseen. Tämän esimerkkisi jälkeen voipi olla että Haltin tuotteet jäävät osaltani kauppaan ja äänestän jaloillani. Onneksi muitakin merkkejä on olemassa ja paljon paremmalla hinta/laatu suhteella.
Tsemppiä taisteluun, ja koita saada mahdollisimman moni tietoiseksi asiasta, jotta voisimme vielä joskus olla ylpeitä omasta tuotemerkistämme, korjaavien asiakaspalautekulttuurin myötä. Haltilta on unohtunut ilmeisesti se kenelle näitä tuotteita tekevät, ei pelkästään maajoukkuekäyttöön, vaan yksittäisille kuluttajille. - Halt t
Uolevi_Salomon kirjoitti:
Senenempää ketjua muuten kommentoimatta, olen samaa mieltä kanssasi että tullaiset palautteet ovat todella ala-arvoisia.
Haltin vaatteet pitäisi kuvastaa suomalaista ammattiylpeyttä ja suomalaisena olisi tärkeää tietää ostaessaan tuote, että se myös vastaa laadultaan hintaa. Itselläni näin on yleensä ollutkin.
Se jos sorrutaan ehdottelemaan jotain tuotepaketteja...näinhän esim. Fazer toimii perinteisesti...jos löydät hiiren paahtoleipäpussista, saatat saada 100 € edestä fazerin makeisia. Mutta se että tuote tuhoaa jotain kallisarvoista, ja ehdotetaan tilalle jotain mainosrekvisiittaa...tyyliin rannehikinauha ja otsapanta, niin aika epätoivosta.
Itselläni on Haltin laskettuvarusteita vuosien varrelta usealla tonnilla ostettuna. kuosit muuttuu ja sitämyöten ne on jääneet vähemmälle käytölle. Nykyään kun ostan uusia teknisiä vaatteita, en enää kuitenkaan syystä tai toisesta etsi niitä ensisijaisesti Haltin rekistä. Ne eivät ole laadukkaimpia, eivätkä halvimpia. Suomalaisen suosiminenkaan ei tässä oikeen tule enää kysymykseen. Tämän esimerkkisi jälkeen voipi olla että Haltin tuotteet jäävät osaltani kauppaan ja äänestän jaloillani. Onneksi muitakin merkkejä on olemassa ja paljon paremmalla hinta/laatu suhteella.
Tsemppiä taisteluun, ja koita saada mahdollisimman moni tietoiseksi asiasta, jotta voisimme vielä joskus olla ylpeitä omasta tuotemerkistämme, korjaavien asiakaspalautekulttuurin myötä. Haltilta on unohtunut ilmeisesti se kenelle näitä tuotteita tekevät, ei pelkästään maajoukkuekäyttöön, vaan yksittäisille kuluttajille.Haltin asujen hinnat ovat nykyään sitä luokkaa, että niiden voisi olettaa olevan Suomessa valmistettuja...
Mutta ovatko Haltin asut kotimaisia? Eivät taida olla. - myykää sekin ulkomai
Halt t kirjoitti:
Haltin asujen hinnat ovat nykyään sitä luokkaa, että niiden voisi olettaa olevan Suomessa valmistettuja...
Mutta ovatko Haltin asut kotimaisia? Eivät taida olla.Ainoa kotimainen taitaa nykyään olla teidän hikiset hiihtovaatteet päällä sohvassa lojuajien uloste.
- Ex-haltilover
Uolevi_Salomon kirjoitti:
Senenempää ketjua muuten kommentoimatta, olen samaa mieltä kanssasi että tullaiset palautteet ovat todella ala-arvoisia.
Haltin vaatteet pitäisi kuvastaa suomalaista ammattiylpeyttä ja suomalaisena olisi tärkeää tietää ostaessaan tuote, että se myös vastaa laadultaan hintaa. Itselläni näin on yleensä ollutkin.
Se jos sorrutaan ehdottelemaan jotain tuotepaketteja...näinhän esim. Fazer toimii perinteisesti...jos löydät hiiren paahtoleipäpussista, saatat saada 100 € edestä fazerin makeisia. Mutta se että tuote tuhoaa jotain kallisarvoista, ja ehdotetaan tilalle jotain mainosrekvisiittaa...tyyliin rannehikinauha ja otsapanta, niin aika epätoivosta.
Itselläni on Haltin laskettuvarusteita vuosien varrelta usealla tonnilla ostettuna. kuosit muuttuu ja sitämyöten ne on jääneet vähemmälle käytölle. Nykyään kun ostan uusia teknisiä vaatteita, en enää kuitenkaan syystä tai toisesta etsi niitä ensisijaisesti Haltin rekistä. Ne eivät ole laadukkaimpia, eivätkä halvimpia. Suomalaisen suosiminenkaan ei tässä oikeen tule enää kysymykseen. Tämän esimerkkisi jälkeen voipi olla että Haltin tuotteet jäävät osaltani kauppaan ja äänestän jaloillani. Onneksi muitakin merkkejä on olemassa ja paljon paremmalla hinta/laatu suhteella.
Tsemppiä taisteluun, ja koita saada mahdollisimman moni tietoiseksi asiasta, jotta voisimme vielä joskus olla ylpeitä omasta tuotemerkistämme, korjaavien asiakaspalautekulttuurin myötä. Haltilta on unohtunut ilmeisesti se kenelle näitä tuotteita tekevät, ei pelkästään maajoukkuekäyttöön, vaan yksittäisille kuluttajille.Mielestäni jotain asiakaspalvelussa on vialla, kun todettuaan tuotteen olevan viallinen aletaan aktiivisesti etsiä keinoja päästä korvausvastuusta sen sijaan että yritettäisiin saada vahingot korjattua. Jotenkin tuntuu että se on lähtökohtaisesti väärin.
Kyseinen vahinko on pieni kuitenkin yrityksen mittakaavassa, mutta iso summa yksityishenkilölle.
- joo-o...
No on kyllä outoa, ettei korvata, vaikka myöntävät värin tulleen puvusta. En osta enää Haltia. Kiitos vinkistä.
- Löfler = parasta
Mitäs ostatte Haltin p****aa? Sitä saa mitä tilaa.
- Ei Haltin ongelma
Jospa hikesi mukana imeytyy poikkeavan paljon ureaa eli kusta pukuun, niin liottanut takista värit. Vahva veikkaus...
- ex-haltilover
Jaahas, taas näitä mölisijöitä. Ihan sama mitä mieltä olet. Puku palautettu ja minulla on tällä hetkellä todella hyvä Löfflerin hiihtoasu. Sinä voit kommentien kanssa suksia v***uun.
- Asiallista?
On hyvä että että kus poistuu hien mukana kun toisilla se tuntuu jäävän päähän.
- Reklamaatiosta.
ex-haltilover kirjoitti:
Jaahas, taas näitä mölisijöitä. Ihan sama mitä mieltä olet. Puku palautettu ja minulla on tällä hetkellä todella hyvä Löfflerin hiihtoasu. Sinä voit kommentien kanssa suksia v***uun.
Taisi osua arkaan paikkaan :)
Asiastasi enempää tietämättä, lähtökohtaisesti ei tapavalittajien reklamaatioita oteta hirveän tosissaan. Asia on tietysti toinen, jos reklamaatioita samaan ongelmaan liittyen on tullut useampi kuin yksi.
Kokemusta on valittajista, jotka odottavat reklamaatioillaan tyylin tuotepaketti korvauksena kuvitellusta/tekaistusta tuotevirheestä.
Itse en olisi tarjonnut korvaukseksi edes pipoja/hanskoja, koska pidän täysin itsestäänslvyytenä, että kuluttajan pitäisi tietää, että ennen ensimmäistä pesua on tuotteella kuin tuotteella suuri värjäämisen vaara. Siksi yleensä ensimmäinen pesu tulisi suorittaa erillä muista tekstiileistä.
Ja tuo "hikierite" on myös tavallaan varteenotettava värjäämisen ydinongelma uudessa pesemättömässä tuotteessa.
Mutta ehkäpä tärppää joku toinen kerta jonkin muun tuotteen reklamaation kanssa.
Nykyään tosin lisähyötyä ei enään saa. Ainoastaan viallinen vaihdetaan uuteen, jos sikseen on asia. - jaajone
Asiallista? kirjoitti:
On hyvä että että kus poistuu hien mukana kun toisilla se tuntuu jäävän päähän.
Itse loikoilen lenkin jälkeen aina valkoisella mokkanahkasohvallamme aivan yltäpäältä hiessä... puku tosin myös valkoinen :-)
- Kunhan nyt vastaan
Reklamaatiosta. kirjoitti:
Taisi osua arkaan paikkaan :)
Asiastasi enempää tietämättä, lähtökohtaisesti ei tapavalittajien reklamaatioita oteta hirveän tosissaan. Asia on tietysti toinen, jos reklamaatioita samaan ongelmaan liittyen on tullut useampi kuin yksi.
Kokemusta on valittajista, jotka odottavat reklamaatioillaan tyylin tuotepaketti korvauksena kuvitellusta/tekaistusta tuotevirheestä.
Itse en olisi tarjonnut korvaukseksi edes pipoja/hanskoja, koska pidän täysin itsestäänslvyytenä, että kuluttajan pitäisi tietää, että ennen ensimmäistä pesua on tuotteella kuin tuotteella suuri värjäämisen vaara. Siksi yleensä ensimmäinen pesu tulisi suorittaa erillä muista tekstiileistä.
Ja tuo "hikierite" on myös tavallaan varteenotettava värjäämisen ydinongelma uudessa pesemättömässä tuotteessa.
Mutta ehkäpä tärppää joku toinen kerta jonkin muun tuotteen reklamaation kanssa.
Nykyään tosin lisähyötyä ei enään saa. Ainoastaan viallinen vaihdetaan uuteen, jos sikseen on asia.Eipä ole tarpeen itsellä tällainen. Tahra on edelleen sohvassa ja en ole jaksanut asiaa viedä eteenpäin. Ei ole tarvetta mihinkään tuotepaketteihin, niistä itseasiassa kieltäydyin. Kunhan olisin halunnut että kun syy-seuraus oli ilmeinen, että ei mennä kaikkien lain porsaanreikien taakse piiloon. Homman korjaus, esim. pesula tai yhden tyynyn vaihto (siis vain päällisen) olisi riittänyt. Pieni vaiva ja hinta, kiva mieli kaikilla. Ei olisi ollut iso hinta Haltille, mutta yksityishenkilölle ikivä raha. Nämä ovat monta kertaa enemmänkin brandin kannalta ajateltavia asioita. Osa Suomessa osaa sen tehdä, onneksi.
Ja joo, osui arkaan paikkaan. En halua lähteä näihin 24:sen provokaatioketjuihin, kun mielestäni esitin asiana järkevästi argumentoiden. Tässä kohtaa vika on ehkä Haltin, mutta myös suhteellisen huonon kuluttajasuojan. En oikeasti ala keskustelemaan hikeni urean määrästä. Sinulle vastaan, koska pystyt näköjään tuottamaan vähemmän alatyylistä tekstiä.
- CAIMA Sport LPR
Tunnustetaan tähän heti kärkeen, että olen kauppias. Yritämme tarjota asiakkaillemme poikkeuksellisen hyviä tuotteita järkihintaan.
Syynä strategiaamme on juuri tässä threadissa esitetyt ogelmat - kuluttajat pettyvät epämääräisesti valmistettujen tuotteiden laatuun ja valmistajat pesevät kätensä tilanteesta.
Tämän takia otimme mallistoomme äskettäin todella ainutlaatuisen brändin, Patagonian. Tällä valmistajallla löytyy tuotteita mutkamäkeen, juoksuun, ja soveltuvin osin murtsikaan. Firmalla on ikää 40 vuotta.
Patagonian toimintafilosofiaa kuvaa heidän "Ironclad guarantee", joka on poikkeuksellinen toimialalla:
If you are not satisfied with one of our products at the time you receive it, or if one of our products does not perform to your satisfaction, you may return it to us for repair, replacement, or refund. Damage due to wear and tear will be repaired at a reasonable charge.
Noin suomeksi sanottuna, Patagonia antaa tyytyväisyystakuun ja tuotetakuun materiaaleille ja työlle. Tässä threadissa esitetyt välilliset vahingot ovat kimurantimpi kysymys enkä osaa suoralta kädeltä sanoa millaisen kannan valmistaja ottaisi tälläisessä kysymyksessä. Vastuullinen firma on kuitenkin kyseessä.
Tähän brändiin kannattaa tutustua tarkemmin. Patagonian kevytuntuvatuotteita myymme esim. taukotakeiksi hiihtäjille, hiihtovaeltajille, retkeilijöille ja tietenkin rinnekäyttöön. Ensi talveksi tulee upea kuoritakki, joka soveltuu erityisen hyvin hiihtoon.
Käykää katsomassa : poikkeuksellisen laadun ei aina tarvitse maksaa paljon!
www.caima.fi/fi/muoti/patagonia/takit
Timo @ CAIMA Sport - kallista on
no ei ihmekään että HALTI OY on lähes KONKURSSISSA. V. 2012 teki 3,6 MILJOONAA euroa tappiota. Nyt sinne on palkattu valtotieteilijä ilmeisesti vastaamaan asiakasreklamaatiohin, puhuu asiakkaan pyörryksiin :-D . Näytti tänä keväänä jääneen kaupan hyllyihin noi tuotteet oikein urakalla. Lycka till :-D
- Sala juoni
Kaikki on norjalaisten syytä.
- Tuulia66
Halti tosiaan ei korvaa mitään. Minun hiihtohousut ratkesivat pepusta vuoden käytön jälkeen ja huom näitä käytetään vain talvella, viime talvena hiihdin viikon vain Lapissa !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 776145
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t273695törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/243034Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3571641- 331358
- 261272
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11890Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi42853Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11850- 42799