käsittämätöntä

kohta parikymmentä maata on julkaissut osan ufoarkistoista.
usassa laki jossa on kerrottava viranomaisille 5000$ sakonuhalla jos löytää jotain konkreettista ulkoavaruudellista. jollain muillakin mailla oli, mut en ny muista.
tuhansia ja tuhansia enemmän tai vähemmän uskotavia videoita ja kuvia netti tulvillaan.
tuhansia ja tuhansia eri asteisia kontakteja ympäri mailmaa.

itse lapsesta asti ollut kontakteissaj a sieppauksissa useanmakin rodun kanssa. (siepataan ja hetken päästä toinen purukka tulee katsomaan mitä edellinen väki on tehnyt meille)
matkustanut aluksella ja ohjannut alusta. ollut toisilla planeetoilla ja ties missä palavereissa toisten rotujen kanssa ym.

ja sitten tulee joku esitää ja esittää sen suuren kysymyksen:
onko muualla elämää/ufoja olemassa? ja todistus perään muuten en usko.
se vätää muuten joskus minut sanattomaks.i ihan sanattomaksi.

miksi jotkut maat ovat uhraneet aikaa ja vaivaa kerätäkseen tietoja sellaisesta mitä ei ole? jos näin on. niin vielä kummalisenpaa on niitten julkaisu myöhemin eli näinä aikoina. ennustus nauronalaiseksi viksusti
ölisi
14135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

LOL!

Äänestä

2 §

Joka havaitsee, että avaruusaluksen miehistö on joutunut onnettomuuteen tai että se on hätätilassa tahi on suorittanut pakko- tai tahattoman laskun taikka että avaruusesine tai sen osa muutoin laskeutuu Suomen alueelle tai siihen liittyvälle aavalle merelle, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä lähimmälle poliisi-, rajavartio- tai sotilasviranomaiselle sekä antamaan tarvittaessa avaruusaluksen miehistöön kuuluvan henkilön ja tämän laitteiden tai kojeiden pelastamiseksi sellaista apua, minkä hän saattamatta itseään tai ketään muuta vaaraan voi saada aikaan.

3 §

Milloin joku löytää esineen, jonka voidaan epäillä olevan peräisin avaruusesineestä, on löydöstä viipymättä ilmoitettava lähimmälle poliisi-, rajavartio- tai sotilasviranomaiselle. Esinettä ei saa viedä pois eikä liikuttaa ilman viranomaisen lupaa, ellei siihen ole erittäin painavia syitä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1970/19700616

Äänestä
  • Jos ei luota viranomaisiin, niin siinä olisi tarpeeksi painava syy viedä esine kotiinsa ja toinen se että haluais hyötyä löydöstään rahallisesti Vaaroista välittämättä..

    Äänestä

USA:ssa ja muissakin suurvalloissa se johtui yleisestä "vainoharhasta" kylmän sodan aikana. Kaikki tuntematon saattoi olla potentiaalinen uhka.

Yhdestäkään arkistosta ei ole löytynyt todisteita maan ulkoisen sivilisaation vierailuista.

Äänestä
  • google videot haku ufo
    tulos:
    Noin 293 000 000 tulosta (0,27 sekuntia)

    ja kaikki feikkeja???? tubevideoilla rikastuu????
    hengitä 5 kertaa syvään ja mieti.
    edes vähän

    Äänestä

  • Pitäviä todisteita ei ole ja minne katosikaan Rendleshamin tapaus sieltä arkistosta. Arkistoissa on läjäpäin tapauksia jota saattavat johtua maan ulkopuolisen älyn toiminnasta. On suoranaista typeryyttä, jos muuta väittää.

    Äänestä


Mitenkäs sinulla on ollut mahdollisuus päästä tutkimaan ne kaikki arkistot?

Kun olet niin vakuuttunut.... :)

Äänestä

Olet Luojan armoitettu

Äänestä

Videohaulla ghost 823 000 000 tulosta (0,21 sekuntia) eli kummituksia on tod.näkösemmin ennemi olemas ku ufoja!
Pasko housuus ja mieti.

Äänestä
  • NIINPÄ
    MIETI SITÄKIN.
    TODELLA Kummalista jokotai logikkaa

    Äänestä

taisi olla tuo dokumentti joka mainitsi lai....

"This documentary was only broadcast once in five US states in 1995, then it was shelved and never broadcast again. This version is the complete uncut feature, recorded to VHS video when it was first broadcast on celestial tv. I converted this to HD as the quality was very poor, and VHS tape degrades very quickly. Enjoy."

Lost Walt Disney UFO Documentary: Full Uncut Version 2013 HD
https://www.youtube.com/watch?v=DHunekX1xPw

Äänestä

Lääkkeet,ääkkeet !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


IDIaminko kirjoitti:

kohta parikymmentä maata on julkaissut osan ufoarkistoista.
usassa laki jossa on kerrottava viranomaisille 5000$ sakonuhalla jos löytää jotain konkreettista ulkoavaruudellista. jollain muillakin mailla oli, mut en ny muista.
tuhansia ja tuhansia enemmän tai vähemmän uskotavia videoita ja kuvia netti tulvillaan.
tuhansia ja tuhansia eri asteisia kontakteja ympäri mailmaa.

itse lapsesta asti ollut kontakteissaj a sieppauksissa useanmakin rodun kanssa. (siepataan ja hetken päästä toinen purukka tulee katsomaan mitä edellinen väki on tehnyt meille)
matkustanut aluksella ja ohjannut alusta. ollut toisilla planeetoilla ja ties missä palavereissa toisten rotujen kanssa ym.

ja sitten tulee joku esitää ja esittää sen suuren kysymyksen:
onko muualla elämää/ufoja olemassa? ja todistus perään muuten en usko.
se vätää muuten joskus minut sanattomaks.i ihan sanattomaksi.

miksi jotkut maat ovat uhraneet aikaa ja vaivaa kerätäkseen tietoja sellaisesta mitä ei ole? jos näin on. niin vielä kummalisenpaa on niitten julkaisu myöhemin eli näinä aikoina. ennustus nauronalaiseksi viksusti
ölisi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu